Tunnen muutaman elintervikekauppiaan Turun seudulta ( jääköön nyt keskusliike kertomatta). Kaikkia heitä yhdistää samat ominaisuudet. Kellään heistä ei ole kummoistakaan koulutusta ja esimiestaidot ovat todella hakusessa. Jotenkin tuntuu siltä, että kun on helposti päässyt rahasampoon kiinni, niin tyhmä ihminen muuttuu tyhmänkoppavaksi ja suorastaan sudeksi muita ihmisiä kohtaan. On aika lyhytnäköistä kohdella työntekijöitään noin sikamaisesti kuin he tekevät; mm. aliarvostamista, kyykyttämistä ja suoranaista lain vastaista toimintaa. Kuvittelevatko nuo vatipäät, että henkilökunta ei kerro työoloistaan ystävilleen ja omaisilleen ja he taas eteenpäin omille tutuilleen. Minä ainakin boikotoin näitä yrityksiä ja kerron mielelläni työoloista näissä putiikeissa. Valinnanvaraa kun kerran on.Vain todella tyhmä ihminen pilaa liikkeensä maineen näinä aikoina.
Ilkeät kauppiaat
6
317
Vastaukset
- kassamimmi
Narsistista porukkaa ovat. Tiedetään
- näinlnnäreet
Jo ihan lähtökohtaisesti kauppiaana oleminen on sitä, että saadaan tai otetaan /ostetaan halvalla ja myydään kalliilla. Jos ei toimi näin, kauppiasura loppuu lyhyeen. Mutta ilkeä ja tyhmä ei silti tarvitsisi olla.
- tiedetään
Juu. Tuntuu olevan melkein fakta. Narsistista sakkia. Natseja suorastaa.
- Kassamyyjä
Kun tyhmä ihminen pääsee rahan makuun lopputulos on karmeaa.
- konnalassa
-- Samanlaisten nyrkkikyllikkien kanssa olen joutunut tekemisiin , -- jos sitä liikettoimintaa alat tutkiin sillee ihan kääntämällä kivi kiveltä saattaa tulla vastaan totuus ,--tässä liiketoiminnassa on kaupattu rosvottua tavaraa , kavallettu roisisti veroja ja valtion tukiaisia ym konnuutta
- Sinisalo116
"on helposti päässyt rahasampoon kiinni" Johan vitsin murjaisit! Miksi et itse ryhdy elintarvikekauppiaaksi, kun se kerran on helppoa ja rahaa tulee ovista ja ikkunoista? Voisit sitten näyttää esimerkkiä, miten henkilöstöä tulee kohdella. Saisit maakunnan parhaan henkilökunnan ja he pysyisivät sinun palveluksessasi hamaan tuomiopäivään! Ajattelepa sitä!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin1532885Miten juhlitte ensi lauantaina?
Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.2812566Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.421599Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?381510- 1211232
- 1081163
Ryöstö Punkaharjulla
Punkaharjun k-market ryöstetty tänään keskellä päivää, ketä lie asialla? Poliiseja ainakin pörrää ympäriisee151095Uudestisyntyminen ei tapahdu kasteessa
Tässä Apostolien tekojen kohdassa näemme, että Filippus julisti hoviherralle ensin evankeliumia ja kuulusteli sitten tar2041053Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e371019Lasse Lehtonen on yhtä aikaa sairauslomalla ja työmatkalla
Kelan johtaja näyttää vötkyilyn mallia, otti sairaslomaa ja lähti Brysseliin sitten ryyppäämään! 😂 Kelan pääjohtaja La611003