Demi.fi on kiusaajien lintukoto

jokuhenkilö

Asiani koskee osoitetta demi.fi. Älkää hyvät ihmiset luoko sinne tunnusta! Demissä joutuu helposti kiusatuksi. Demin aikuiset käyttäjät halventavat, haukkuvat ja kiusaavat alle 18v käyttäjiä. Luin itse yhden keskustelun, jossa eräs 20v yleisti todella ilkeästi ja rankasti että muka kaikki 16v ja alle ovat ihan tyhmiä ja mieleltään 6v lapsia. Tuollainen yleistys on ikärasismia. Olisin puuttunut keskusteluun, mutten ehtinyt luoda tunnusta kun kiusattu poisti jo itsensä Demistä. Joten nyt ihmettelen, että minkä takia täytyy yleistää ja alentaa muita? Ihmiset ovat erilaisia ja jotkut 16-vuotiaat voivat olla jo vaikka kuinka kypsiä ja itsenäisiä ihmisiä.
Kuitenkin. Pointtini on se että Demi on kiusaajien lintukoto ja Demissä saa kiusata ja aukoa päätään täysin tuntemattomille ihmisille. Minä ihmettelen, että eikö nykymaailmassa todellakaan kunnioiteta tai pidetä ketään ihmisenä? Demi on täynnä sairaita ihmisiä, eikä demissä saa kuin pahan mielen. Fiksujen paikka se ei ole ollenkaan. Älkää ottako tätä haukkumaviestinä, vaan varoituksen sanana. En tarkoita että kaikki demissä olisivat kiusaajia, mutta suurin osa on. Saisivat nettipoliisit puuttua Demin käyttäjien toimintaan.

5

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ghgtfujgjutg

      käyn demissä itse ja olen huommannut samaa. Siellä on paljon ikärasismia

      • hymiö

        Samaa mäkin oon huomannut. Olin joskus Demissä, mutta lopetin käymisen juuri sen takia kun huomasin että suurin piirtein kaikki kiusaa kaikkia.


    • neitokainen17v

      Samaa mieltä

    • minäviisas

      Demi on paskapaikka. Ainoastaan säälittävät lissut käy Demissä.

      • Renee_

        Juuri niin!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      179
      1468
    2. Mietin sinua nainen

      Ikävöin sinua enemmän kuin voin myntää. Ajattelin et laitan sinulle viestriä (kirjoitin jo puhelimeen viestin) Sitten
      Ikävä
      55
      1012
    3. Härsilällä jännät paikat, saako hän 30 päiväsakkoa Rasmuksen tapauksesta

      Syyttäjä vaatii peräti kolmekymmentä päiväsakkoa Härsilälle, vaikka todistajan mukaan Rasmus aloitti nuhjaamisen, jossa
      Lapua
      63
      761
    4. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      35
      745
    5. Nainen, viime aikoina olen itkenyt sinua yhä useammin

      Niin kuin juuri äsken. Aamulla näin myös unta sinusta. Koskin unessa hiuksia päälaellasi, ja pyytelin sitä heti anteeksi
      Ikävä
      51
      697
    6. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      111
      690
    7. Ne alkaa aina yhdeltä

      jos mies et ole sattunut huomaamaan!
      Ikävä
      81
      669
    8. Haluan sinua mies

      Saat minut kuumaksi.
      Ikävä
      36
      654
    9. Voitaisiinko harjoitella rakas

      Näiden tekoa? 👶👶👶👶👶👶
      Ikävä
      70
      628
    10. Täällä iImenee vihamielisyys kristinuskoa kohtaan

      Ei taida sielunvaellus-/jälleensyntymisväellä olla omasta asiastaan mielekästä sanottavaa, kun pitää kiivaasti hyökätä e
      Hindulaisuus
      303
      597
    Aihe