Porvarin giljotiini

Siitä miten asiat ovat ei voi päätellä sitä, miten niiden pitäisi olla. Kuitenkin meillä on jopa tutkijoiksi tituleerattua väkeä, joka otsa oppineisuuden syvissä rypyissä julistaa, suorastaan ulvoo, että asioiden tila ulkomailla on syy siihen, miksi meillä menee huonosti. Huonosti erityisesti taloudessa.

Nyt on peräti synnytetty tieto, jonka mukaan talouslaman syy on rapautunut kilpailukyky. Asia on kuuleman mukaan selvinnyt, kun on verrattu erityisesti Saksan ja Ruotsin työmarkkinoita Suomen työmarkkinoihin. On havaittu, että työmarkkinat Saksassa ja Ruotsissa toimivat toisella tavalla kuin Suomessa.

Mainitun eroavaisuuden vuoksi meidän pitäisi nyt muuttaa työmarkkinamme toimimaan samalla tavalla kuin muissakin maissa. Työmarkkinoiden vääränlainen toiminta on annetun selityksen mukaan rapauttanut kilpailukykymme. Hintatasomme väitetään kestämättömän korkeaksi, sopimukset liian jäykiksi, henkilöstön irtisanominen liian vaikeaksi ja työaika liian lyhyeksi jne, jne.

Ongelma on kuitenkin juuri siinä, ettei siitä, miten asiat ovat, voi päätellä sitä, miten niiden pitäisi olla. Suomihan ei ole sen enempää Saksa kuin Ruotsikaan. Palkkataso määräytyy ensisijaisesti kysynnän mukaan. Sen mukaan mitä asiakas on valmis tuotteista ja palveluista maksamaan. Niinpä, jos kysyntä romahtaa, romahtaa myös palkkataso. Tai paremminkin yrityksessä palkkoihin käytettävissä oleva rahamäärä.

Toimivia rakenteita on turha lähteä peukaloimaan puhtaasti porvarillisten intressien vaatimuksesta. Kaikkein vähiten julkisen vallan politiikkatavoittein. Kilpailukyky on kunkin yksittäisen yrityksen ihan ikioma asia. Ei sitä pidä politisoida, vaikka kuinka yritettäisiin. Porvarinkin olisi syytä pohtia myös sitä mikä on porvarin omaa aatetta ja mikä kommunismia. Näin vältettäisiin puuron ja vellin sekaisinmeno.

Yhtenä laman pitkittymisen syynä on yksinkertaisesti se, että yritykset ovat jääneet lähes kieli ulkona odottelemaan vain työn teettämisen hinnan alentamista ja pakkotyöllistämislakeja, jotta sitten investoinnit lankeaisivat taivaan lahjana kuin manulle illallinen. Jo nyt lainan ottamisesta lähes maksetaan ja valtio on ottanut osan yritysten riskeistäkin kannettavakseen, mutta tämäkään ei näköjään riitä, vaan lisää apua ja tukea vaaditaan. Pyrkimys on selkeästi viedä vain rahat työläisiltä ja sosiaalisten tulonsiirtojen varassa eläviltä yritysten omistajille ja heidän juoksupoikinaan hääriville yritysjohtajille.

Palkkakustannukset eivät ole edes kilpailutekijä, vaan seuraus kilpailuasemasta. Kilpailukyky syntyy lähtökohtaisesti siitä, että yritys tuottaa tavaroita ja palveluita, jotka käyvät kaupaksi. Ongelmat alkavat siitä, kun kysyntä tyrehtyy. Kustannuksia karsimalla ei kilpailukykyä palauteta, jos tuote on käynyt epäkurantiksi. Nokiakin menetti puhelimensa aivan muista syistä kuin korkeiden palkkojensa vuoksi. Ehkä nokiamiljonäärien pienemmät rahastukset olisivat voineet hieman pitkittää totaalia exitusta, mutta tuskin kovin pitkään.

Mikäli niin kutsuttu yhteiskuntasopimus on aikomus tai yritys leikata palkkoja ja sosiaalisia tulonsiirtoja, niin sillä keinolla ei luoda ainakaan hyvinvointia. Markkinataloudessa hyvinvoinnin edellytys on raha ja jos kansalaisilta on tarkoitus viedä raha, niin tuloksena on kurjistumiseksi kutsuttu ilmiö. Devalvaatio ei ole sama asia kuin palkkojen ja sosiaalisten tulonsiirtojen leikkaaminen. Tämä jälkimmäinen on kohdennettu ryöstö.