Se koira älisee, johon kalikka kalisee, vanhaa sananlaskua siteeratakseni. Ex -presidentti näyttää osuneen enemmän kuin oikeaan väittäessään lehtihaastattelun mukaan oikeiston noudattavan yrityselämän agendaa. Oikeammin…
Keskusta on sekaisin kuin seinäkello. Muuta ei voi sanoa siitä hurskastelusta, hääräämisestä ja kaksilla rattailla ajamisesta. Mikä motiivi on esimerkiksi ryhtyä sättimään pääministeriä? Oikeampi kohde olisi opposition …
Yritysjohtajat älisevät pääministerin kehotuksesta, jonka mukaan yritysten pitää toimia vastuullisesti. Älinä on kummallista, koska käsittääkseni kaikkeen hyvään kehottaminen on moraalisesti oikein. Onko nyt niin, että …
Olen nuortunut. Näin päättelen siitä, etteivät nuoret kannata Kuskustaa. Juuri mediassa olleen tiedon mukaan Keskustaa kannattaa enää vain 55 -vuotiaat. Hyvä, että edes he. Nuorisoa kehotan menemään itseensä, jos muuta …
Nyt kun Keskustasta tipahti johtaja, näyttävät alkaneen pohdinnat siitä, millaisen johtajan Keskusta tarvitsee. Yllätyksenä tuskin voi pitää, että haussa on niin kutsuttu visionääri. Sillä tarkoitetaan luonnollisesti he…
Kohta on vaalit. Kansalaisen on aika valpastua. Valpastua seuraamaan oikeaa tietoa, ettei vahingossa äänestä väärin, mikä saattaa olla seuraus väärästä tiedosta. Väärää tietoa jaetaan verkossa, siis erilaisilla keskuste…
Juha Sipilän kerrotaan kuittailleen oppositiolle: sen pitäisi katsoa työllisyyslukuja tulonjakotilastojen desimaalipilkkujen sijasta (Nettiuusisuomi). Täytyy ihmetellä mitä katsomissa työllisyysluvuissa on. Jos on nousu…
Olin penkiltä lukiessani nettilehdestä pääministeri Sipilän kommentteja työttömiä kurittavasta aktiivimallista. Erityisesti seuraava sitaatti oli erityisen outo ja kummallinen: ”Olen saanut hyvää palautetta siitä, että …
Olin pudota penkiltä lukiessani nettilehdestä pääministeri Sipilän kommentteja työttömiä kurittavasta aktiivimallista. Erityisesti seuraava sitaatti oli erityisen outo ja kummallinen: ”Olen saanut hyvää palautetta siitä…
On sinänsä sääli, että Matti Vanhaselle kävi niin kuin kävi. Tulos oli odotettu, siinä määrin Keskusta on pihalla maailman tapahtumista, ettei sanoma enää juuri ketään puhuttele. Niinistön voittokin oli lähinnä median v…
Lähetin palstalle äsken viestin, jossa arvostelin hallituksen aktiivimallia. Viesti näyttää kadonneen. Ilmeisesti palstan politiikka on hallituksen sanelema. Toinen mahdollisuus on palstalla vallitseva suhteellisen kork…
Olen pitänyt Kokoomuksen Petteriä puolueen ainoana toivona. Nyt näyttää kuitenkin siltä, että myös Petteri on joutunut laukalle. En löydä muuta syytä kuin huonon seuran. Joukossa monet asiat tiivistyvät. Erityisesti, jo…
Onko ahdasmielisyys ja vainoharha vallannut Keskustan? Tältä palstaltakin katoavat asialliset kysymykset kuten pieru Saharaan. Palstalle on kaiken kukkuraksi laitettu robotti estämään keskusteluun osallistuminen. Miksi?…
Yritin vastata yhteen ketjuun, mutta robotti ei sitä sallinut. Kone kertoi aluksi, että palvelinvirhe, sen jälkeen se keksi, että aihetta on jo käsitelty. Onko robotti saanut pääministeriltä kirjeen?
Nyt on Suomi jälleen maailmankartalla. Kiitos Saulin ulkomaanmatkan. Siitä onkin jo aikaa, kun Suomi oli viimeksi kartalla. Vaikka yleisesti kuvitellaan, että maapallo tunnetaan nykyisin melko hyvin, niin monille tämä e…
Aneemiseen presidentinvaalikarkeloon, etten sanoisi tanhuun, tuli hetkessä luuta nahan ympärille, kun on kerrottu Paavo Väyrysen lähtevän mukaan tavoittelemaan presidentin tehtävää. Samalla osaaminen saavutti uuden taso…
Ennen armeijassa kutsuttiin pututaskuiksi yksilöitä, jotka eivät olleet varsinaista mannerheim –ristin tasoa. Nämä henkilöt olivat sellaisia, jotka eivät saaneet mitään järkevää aikaiseksi, vaan ainoa aikaansaannos oli …
Valtion sielunmaiseman hyvä ilmenemismuoto on joukkuepeli, tässä tapauksessa jääkiekko. Meneillään on jääkiekon niin kutsuttu maailmanmestaruuskilpailu, vaikka osanottajia jäälle löytyy vain muutamasta hassusta valtakun…
Tieteen mukaan ihminen on apinasta jollakin tavalla syntynyt eläin. Tarina kertoo, että ihmisen alkuperä on Afrikassa, mutta jos näin on, niin minkälaisesta apinasta suomalaiset ovat kehittyneet? Suomalaisen, kalkkilaiv…
Suomalaisella medialla on näköjään tarve kytätyksi tulemiseen. Suorastaan sairaalloinen tarve. Muuten ei voi ymmärtää sitä suoranaista raivokkuutta, jolla kyttäyksen sallivaa lainsäädäntöä valtakuntaan puuhataan. (http:…