Keskenmeno vai kuukautiset?

Apuatarvitaan

Moi,

Ja ensinnäkin pahoitteluni, että avaan uuden keskustelun aiheesta, josta löytyy varmasti tähän mennessä jo aika paljon keskusteluja.

En vain kestä enää tätä epätietoisuutta. Se saa minut hulluksi. Otsikosta käy siis ilmi asiani eli: en tiedä onko kyseessä todella varhainen keskenmeno vai poikkeuksellisen oudot kuukautiset.

Valitettavasti tarkkaa edellisten kuukaustisten alkamispäivämäärää minulla ei ole, kun merkintä vahingossa poistui puhelimestani, mutta sen tiedän varmaksi, että 1.4 olivat jo alkaneet ja päättyivät 5.4. Voi siis olla että, 30.3 ovat alkaneet, mutta.. olen ollut suojaamattomassa yhdynnässä 11.4. Tein myös raskaustestin nyt perjantaina eli 24.4 (tiedän kyllä, että ennen aikojaan sillä eilen tuli yhdynnästäkin vasta kaksi viikkoa). Tulos oli negatiivinen, mutta koska tein testin niin alkuvaiheessa voi se näyttää negatiivista siksi).

Nyt tällä viikolla olen huomannut poikkeuksellisia oireita eli pahanolon tunnetta, rintojen arkuutta, väsymystä. Olen myös todella laiha, mahan kohdalla on useimmiten ollut "kuoppa". Tällä viikolla ehdin kuitenkin todeta, että kuoppa oli poissa ja tilalla HIEMAN "pyöristynyt/turvonnut" maha. En todellakaan ajatellut aiemmin olevani raskaana, mutta tuo turvonnut maha sekä nuo oireet koko viikon ajan sai minut miettimään asioita.. olen kyllä lukenut ja kuullut, että joillakin voi alkaa oireet jo todella varhaisessa vaiheessa.

Jotenkin kuitenkin tuntuu ettei olisi edes mahdollista, kun on niin vähän aikaa kulunut, mutta nuo oireet.. no sitten, eilen alkoi tulla tiputtelevaa vuotoa ja alavatsakipujen kera. Mietin, että en varmastikaan ole ollut raskaana. Nyt ovat kuukautiset alkaneet, mutta tämä vuoto ei jotenkaan tuntunut kuukautisilta. Se lisääntyi jonkin verran ja eilen alkoi myöhemmin todella kivuliaat alavatsakivut. Minun oli pakko ottaa särkylääkettä. Myös pieniä hyytymiä alkoi tulla vuodon mukana ja vuoto on jatkunut tänäänkin, mutta kipuja ei niinkään. Siteeseen ei niinkään tule verta, mutta kun menen vessaan tulee vuotoa eli kuvailisin sitä tiputtelevaksi vuodoksi. Minulla ei todellakaan ole kuukautiset tälläiset eikä varsinkaan hyytymiä ole ikinä ollut.

Pitäisikö minun soittaa huomenna terveyskeskuksen päivystykseen?
Kokemuksia? Neuvoja? Toivon todella myös asiallisia vastauksia enkä mitään vittuilua! Etukäteen kaunis kiitos kaikille, jotka vaivautuvat vastaamaan tähän <3

6

210

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Annamarie2

      Kyseessä voi tosiaan olla todella varhainen raskaus ja mahdollisesti kuvailemasi vuoto saattaa kertoa valitettavasti keskenmenosta. En tiedä oliko mahdollinen raskaus toivottua vai ei, mutta olen pahoillani :( tietenkään en pysty täältä sanoa varmaksi oliko keskenmeno, joten suosittelen soittoa päivystykseen heti huomenna. Tsemppiä sinulle!

    • Apuatarvitaan

      Vastauksia? :(

    • aabuuu

      Mene lääkäriin, ei täällä kukaan voi asiaa tietää.

      • Apuatarvitaa

        Menisin jos pääsisin :) soitin eilen päivystykseen, pyysivät soittamaan äitiysneuvolaan. Soitin sinne, ei voi kuulemma näin varhaisessa vaiheessa muuta tehdä kun itekseen seurailla ja odotella. Testin voi tehdä kun vuoto päättyy, mutta se voi näyttää plussaa myös vaikka keskenmeno olisi tapahtunut tai oikeastaan vielä pitkäänkin keskenmenon jälkeen, että näin. Pyysinkin vain samankaltaisia kokemuksia..


    • eppulii

      Eihän sillä oikeestaan käytännön kannalta taida olla mitään väliä kumpi on kyseessä. Oli sitten kuukautiset tai varhainen keskenmeno, niin lääkärille ei ole tarvetta. Jos olo on sairas, niin sitten tietysti lääkäriin.

      Kuukautiset voi joskus poiketa aiemmasta ainakin, jos toivot raskautta. Ainakin itsellä kävi näin jo heti ensimmäisessä kierrossa, kun raskautta toivottiin. Ovulaatio tuntemukset muuttui erilaiseksi ja samoin kuukautisvuoto. Sinunkin kohdalla kyseessä saattaa olla ihan hyvin vain erillaiset kuukautiset, vaikkei keskenmenokaan tietysti ole pois suljettu vaihtoehto.

      • Apuatarvitaan

        Kiitos vastauksestasi.
        Kiva kun kerroit myös oman kokemuksesi. Saatat tosiaan olla oikeassa että on vain poikkeuksellisen erilaiset kuukautiset. No, pitääpä odotella että vuoto loppuu niin teen testin.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2250
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      67
      861
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      825
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      22
      822
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      535
      756
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      80
      677
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      650
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      600
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe