Minua ahdistaa, kun kaikilla kavereillani on seurustelukumppani ja minulla ei. Minulle ei varmaan koskaan tulekaan. Nyt en enää halua tavata kavereitanikaan, kun en kestä nähdä heidän onnellista kuherteluaan. Olen entistä enemmän yksin ja yhä yksinäisemmäksi tulen. Aika vaikeata olla olematta epätoivoinen. Yritän silti olla urhea ja iloinen, onhan joulukin tulossa.
Hirveän yksin
Klaudia
313319
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 31
Vanhimmat
Tuttu tunne myös minulle, ikävä kyllä. Viime aikoina olen ollut todella kyllästynyt kaikkeen ja kaikkiin. Tuntuu että olen aina yksin. Ystäviä ja läheisiä minulle kyllä on, mutta se tietty ihminen puuttuu. Eikä asiaa helpota yhtään se, että ihastun aina vääriin ihmisiin. Vahvat ihastumisen tunteet vievät aina pinnan alle. Nyt olenkin päättänyt olla ihastumatta kehenkään. Aion muutenkin olla poissa kaikenlaisista bileistä, sillä baareista en löydä yhtään mitään. Tulee vain paha mieli kun näkee onnellisia pareja, anteeksi vain. :/ Jooh, mieli on nyt vähän maassa.
Olen kyllä miettinyt ihan samaa, että enää en lähde bileisiin enkä minnekään muuallekaan, mutta toisaalta, voiko olla, että silloin sitä masentuisi vain lisää? Ei ehkä kannata jäädä kotiin suremaan. Saattaisi olla ihan viisasta vääntäytyä ihmisten pariin vaikka se tuntuukin vaikealta. Eipä silti, joskus on hyvä hellittää ja lakata stressaamasta sellaisten asioiden takia, joille ei mitään voi. Jos on parhaansa tehnyt ja epäonnistunut, niin eikö sitä silti voi olla tyytyväinen itseensä, että on ainakin yrittänyt? Minullakin käy mielessä vähän väliä, että en ole minkään arvoinen, kun olen aina vain yksin, yksin... mutta eihän se niin ole.
en minä kotiin aio jäädäkään vaikken kaikissa bileissä ravaisikaan. Minulla on tässä on kaikenlaisia menoja, matkustamista, pikkujouluja, mielenosoituksia ja muuta. ;o) Mutta jotenkin olen nyt niin täysin kyllästynyt näihin ihmissuhdeasioihin ja ikuisiin toiveisiin kumppanin löytämisestä, että aion sulkea sen oven kokonaan ja lakata toivomasta. Voihan hyvää elämää elää ilman rakkaussuhdettakin, kai..? Kohdallani asian tekee kuitenkin vaikeaksi se, että olen toivoton romantikko ja kaipaan paljon läheisyyttä.
Yksin niin kuin aina ennenkin. Nyt erona on se että olen ihan oikeasti yrittänyt ratkaista tätä, mutta silti epäonnistunut.
Ystäviä toki on joka sormelle, mutta oma kulta puuttuu.
eikös elämässä ole joitain hyviäkin puolia kun saa viettää villiä sinkkuelämää...?
ei ainakaan tartte olla riippuvainen kenestäkään, ja saa tehdä just niitä asioita mitkä sillä hetkellä kiinnostaa. ja aina on parempi yksin kuin huonosti tai väärän kanssa kaksin. sinkkukavereitten kans on mukava arvostella parisuhteilijoitten elämiä, tai sit voi aina repiä jonkun parisuhteilijan mukaan rientoihin toisen kainalosta. jos se osaa puhua jostain muustakin kun siitä toisen kainalosta...
että varmasti vaikeampia hetkiä tulee myös vaikka olisi hyvässä parisuhteessa. Eihän kenenkään elämä ole pelkkää onnea ja iloa. Joskus vaan tuntuisi hyvältä, jos olisi joku, jonka kanssa voisi jakaa ei vain hyviä hetkiä, mutta myös suruja ja murheita. Onhan niitä huolia jokaisella. Joskus toivoisin, että olisi joku, joka ottaisi syliin ja silittäisi ja antaisi minun itkeä. Onneksi suruni ei ole NIIN suuri, etten voisi sitä välillä unohtaakin. Minä viihdyn ystävieni seurassa, jos heillä vain olisi aikaa minulle. Uskaltaakohan sitä rakastuneita häiritä? Pyytäisi kävelylle tai kahville. Ehkä se voisi virkistää vähän myös seurustelevaa ihmistä, kun saisi käydä välillä jäähdyttelemässä...
Koeta kestää. Urhea sinä todella olet, sen aistii kirjoituksistasi. On meitä muitakin yksin eläviä, ja tiedänhän minä sen, ettei se tieto tässä yhtään auta sinua, mutta mutta. Jospa ensi vuosi tuo sinulle mukavan yllätyksen, toivotaan!
oli se, että vastasit minun valitusvirteeni.
Enpä voisi kuvitella, että sinä kirjoittaisit tuollaisen viestin tälle palstalle, kuten minä tein. Miten sinä kestät?
Kun intohimot vähenevät, kestää yksinolonkin. Kurjaa tunnustaa, mutta se voi olla myös kivaa. Silti, tietenkin, no joo, kaipaanhan minäkin.
Oikein hyvin muistan, miten kolmekymppisenä oli pakahtua, kun ei tiennyt, miten päästä alkuun, miten toimia, koskaan koskaan ei löydä. Ja nelikymppisenä yksin jääneenä jokainen solu kaipasi läheisyyttä. Sinulla on ihan normaalit tuntemukset, noin me kaikki eri vaiheissa elämäämme tunnetaan, uskotkos?
Hyvinpä olet oppinut minutkin määrittämään, heh. En tosiaan taida vyöryttää tuntoja ulos, mitä nyt joitain väläyksiä. Ei luonnistu. Sinun ja muiden sielua ja haavoja purkavat kirjoitukset ovat sanomattoman paljon antavampia, niistä herää ajatuksia, samaistumista, kiivasta vastustusta ja vaikka mitä jutun juurta. Mutta kukin tavallaan.
Joulun odotusta sinulle.
Leivo urheasti pipareita ja syö niitä ilolla!
Jos piparkakkupellillinen palaa, ei niitä kannata heittää pois, elleivät ne ole ihan mustia. Ne voi koristella sokerivesikuorrutuksella ihan normaalisti ja sen jälkeen niihin porataan reikä jollakin terävällä esineellä, vaikka naulalla. Reikään pujotetaan punainen villalanka tai silkkinauha ripustamista varten. Itse koristelin jouluksi havuja maljakkoon. Olivat tosi kauniita!
"Ne voi koristella sokerivesikuorrutuksella ihan normaalisti ja sen jälkeen niihin porataan reikä jollakin terävällä esineellä, vaikka naulalla."
Joillakin on jopa Joulun aikaan "naula päässä".
Nykyinen poliisiylijohtaja Reijo NAULAPÄÄ jää eläkkeelle vuoden vaiheessa. Uudeksi poliisiylijohtajaksi valtioneuvosto nimitti nykyisen Rikosseuraamusviraston päällikön - oikeustieteen lisensiaatti, varatuomari - Markku Salmisen.
Uuden poliisiylijohtajan nimi häviää harmaaseen massaan kuin pulu horisonttiin. Sen sijaan aiemman johtajan nimi sykähdytti.
Naula läpi pään
(Säv. ja san. Asko Raivio)
Ne vaikka veivät sinut, niin maahan kaukaiseen.
Sä muista aina minut, kun lupauksen teet.
Mutta muista kuitenkin: Sua unhoittaa en enää voi.
Sua ilman ei voi nousta koi.
Ne maahan löivät minut, ja maahan varmaan jään.
Jo tuntuu että tullut on piste elämään.
Mutta muista kuitenkin: Sua unhoittaa en enää voi.
Sua ilman ei voi nousta toi.
Ja ilman säälin häivää ne orjaks veivät sun.
Mä sanoin niille pävää, ne mukiloivat mun.
Mutta muista kuitenkin: Sua unhoittaa en enää voi.
Sua ilman ei voi nousta koi.
Ja kun nyt veivät sinut on naula läpi pään. On laulettu mun laulut, en pysty enempään.
Mutta muista kuitenkin: Sua unhoittaa en enää voi.
Sua ilman ei voi nousta toi.
Minä toisaalta tahtoisin, että sydämeni ja tunnemaailmani olisi juuri nyt neutraali, ilman mitään tiettyä kohdetta, joka sekoittaa ajatukseni ja saa minut tekemään kaikenlaisia temppuja. Ihastuminen ilman toivoa saavuttaa ihastuksen kohde koskaan, on myös aika rasittavaa. Vähän kuin aasilla, joka näkee heinää, muttei pääse sen lähelle.
Toivottavasti sinä löydät pian todellisen ja oikean rakkauden, ei yksinäisyyttä tai pelkkää unelmaa!
Olen todella pahoillani, että tunnet itsesi yksinäiseksi. Jos osaisin taikoa, taikoisin sinulle sen toiveittesi tyttöystävän. Jouluksi tonttutytön. Talveksi lumihiutaleen.
Älä lannistu. Hakeudu muiden seuraan. Vie lahjaksi ne koristellut piparit. Pidän sinulle peukkua.
Sinun kirjoituksesi ovat niin sympaattisia. Et taatusti ole kolmastoista tusinasta ja silloin se ystävän löytyminen voi kestää kauemman.
Minäkin yritän olla urhea ja iloinen ja myös kiltti kaikille, onhan joulukin tulossa.
,jos itsekseen oleminen tuntuu kokonaiselta yksinäisyydeltä. Mutta, vaikuttaa siltä, että et ole ollenkaan huonossa seurassa. Olet olemassa, vaikutat myös täällä. Elonmerkkejäsi kaivataan; et ole heitä jotka tarttuvat tilaisuuteen polkea kanssaihmisiä. -Osannet vaieta.
Mikä on merkittävin syy yksinäisyyden tunteeseen?
Mitä pahimmillaan tapahtuisi jos sen läpi koittaisi käydä? Ethän vaikene silloin.
Minäkin olen hirveän yksin. Mutta jos lähdet ovesta ulos, niin ehkä me törmäämme kadulla ja löydämme toisemme :)
Hmm, kun ahdistus tulee niin ei sille mitään voi, se kestää aikansa ja lähtee pois. Koskaan ei tiedä kuka meistä saa onnellisimman elämän loppujen lopuksi.Ehkä tämänkin voi joskus tulevaisuudessa kääntää opiksi, KUN sinulla on joku ja jos huomaat että ystäväsi on samassa tilanteessa osaat auttaa häntä.
Joka tapauksessa tsemppiä, kyllä se oikea ihminen jossain vaiheessa kohdalle tulee, älä koskaan luovuta äläkä koskaan anna haaveiden kaikota sydämestä. =)
On helvetillistä olla yksin. Mutta usko pois;
vielä pahempaa on olla suhteessa yksin.
Naiseni turaa välillä viinan kans ja jättää
kaiken minun vastuulleni!!! Kyllä siinä alkaa
kaikki hyvät fiilikset toista kohtaan hiipua!!!
Onneksi hän menee vanhempiensa luo jouluksi niin
on mullakin ja mun 3 mäyriksellä rauhallinen
joulu. Aattona käyn vanhempieni luona ja illan
vietän yhden sinkku kaverini kans.
HYVÄÄ JA RAUHALLISTA JOULUA !
Sinun kirjoituksissasi on aina paljon tunnetta ja herkkyyttä mukana.. Tälläkin palstalla on aina paljon riitaa ja myös ihmisiä, joilla tuntuu olevan tarkoituksenaan vain päästä pätemään ja nokittamaan toinen.. Mitä minä olen sinun kirjoituksiasi lukenut, niin sinä et ole sellainen ollenkaan, pikemminkin minun mielestäni sympaatikko.
En usko, että kaltaisesi ihminen voi jäädä loppuelämäkseen yksin! Mitäs jos kuitenkin yrittäisit saada ystäviäsi kumppaniensa kainaloista irti ja viettäisit aikaa heidän kanssaan. Jokaiselle parisuhteellekin tekee hyvää välillä tehdä muutakin kuin olla toisessa kiinni.
Tuntuu varmaan ankealta lähteä ihmisten ilmoille, mutta sieltähän sinäkin voit Sen Oikean löytää, harvemmin kotoa tullaan hakemaan. Ja kirjoituksiesi perusteella uskaltaisin veikata, että eivät mahdollisuutesi ollenkaan huonot ole! Sympaattisia, tuntevia ihmisiä etsitään ja tarvitaan aina!
Yritähän jaksella ja hyvää joulua sinulle!
Parisuhteessakin voi tuntea itsensä yksinäiseksi. :)
Kaksinkin voi kokea olevansa yksin.
Minä poden yksinäisyyttä jopa kumppanini sylissä. Niin kauas olemme toisistamme etääntyneet ja vieraantuneet. Enkä henno lähteä. Enkä uskalla.
Kun ei ole ystäviäkään enää monta.
.. älähän vaivu synkkyyteen kuitenkaan ;)
Onkohan se ollenkaan onnen tae, että seurustelee? Kysyn vaan, sillä päivä päivältä alan uskomaan siihen, että yksin on helpompaa. Ei välttämättä joka hetki niin mukavaa, mutta sittenkin pidemmällä tähtäyksellä helpompaa. En tiedä...
Kaikilla ei suinkaan ole kumppania. Tunnen paljon tälläkin hetkellä sinkkuja, jotka pähkäilevät kumppanin puutteessaan - ollakko vaiko eikö olla.
Itsekin olen sinkku, joten kuules - kyllä meitä omien polkujen hiihtäjiä täällä luistelee pilvin pimein.
Harmi vaan, ettei me koskaan osuta samaan paikkaan samaan aikaan ;))
Mutta kyllä se siitä aina taas raiteilleen löytää, kun hieman itseään tyrkkii etiäpäin!
Joulumieltä ;)
että sinä seurustelet. Anteeksi, jos tämä on taas liian henkilökohtaista ja saatanhan muistaa väärinkin, mutta tuntuu vaan kummalliselta. Niin ne tilanteet voi näköjään muuttua. Minä taidan olla vähän liian utelias. Pitää mennä katsomaan Kauniita ja rohkeita. En vaivu synkkyyteen ainakaan ihan heti.
..jos kaverit eivät osaa olla hienotunteisia ja jättää kuhertelua, kun tapaavat sinua. Itselleni ei tulisi mieleenkään kuherrella kultani kanssa, jos olen yksinäisen kaverin luona.
Yritä kestää ja mieti mielessäsi, voitko tehdä jotakin omalle sinkkuudellesi. Yllättäviä voi tapahtua milloin vaan. *Haleja!*
Pitää varmaan esittäytyä teille, sillä olen tuolta feministipalstan puolelta. Päätin tulla ihan mielenkiinnosta vilkaisemaan menoa tällä puolella, kun meidän palstan miehet puhuvat teistä jatkuvasti. Hyvää joulun odotusta vaan kaikille!
tulla vastavierailulle? En ole feministipalstalla käynytkään...
Se feministipalsta on minulle kyllä vähän liikaa. Olen ilmeisesti ihan liian tyhmä, tai viisas. En jaksa rehkiä niin hirveästi, että jaksaisin ymmärtää sitä sotaa siellä saati sitten osallistua siihen.
Olet oikeassa, pitää olla hyvähermoinen, että jaksaa feministipalstaa, eikä kannata loukkaantua siinä humussa, se nyt vaan on sellainen kivenheittopaikka miehille. Mutta mukaan vaan.
En uskalla edes arvioida kuinka monta tuntia olen keskustellut tästä aiheesta rakkaan ystäväni kanssa, joka myös on yksin, eikä omasta mielestään ikinä löydä rakkautta. Häntäkin toisten kuhertelu inhottaa ja ymmärrän sen kyllä. Se osuu arkaan kohtaan. Hän on kaunis, kiva, kaikinpuolin hyvä nainen ja uskon, että niin te muutkin yksinäiset olette. Luulen, että ongelman ydin on seuraavassa vertauksessa. Näin ainakin ystävälläni on, kiistattomasti.
On kaksi kaunista taloa vierekkäin. Sinut kutsutaan molempiin vieraisille. Ensimmäisen talon ympärillä on viisi metriä korkea, paksu muuri, josta et löydä jalansijaa, etkä ovea, vaikka sinua kehoitetaan sitä etsimään. Sinun pitäisi siis ryhtyä purkamaan muuria. Muurin takana on syvä vallihauta, sen jälkeen korkea ja lukittu ovi, jonka takana seisoo vartija, joka tekee tarkastuksen, tsekkaa ovatko tuntomerkkisi oikeat ja lopuksi testaa osaatko käyttäytyä oikealla tavalla. Toinen talo seisoo keskellä nurmikkoa, ilman aitaa ja ovikin näyttää olevan raollaan. Sinulle on sanottu, että tule sellaisena kuin olet ja itse asiassa talon omistaja tulee sinua puoliväliin vastaan, ettet vain eksyisi ja koska matkaa on aina hauskempi ja vähemmän pelottavaa tehdä kaksin. Sillä kaikkia meitä pelottaa kuitenkin, enemmän tai vähemmän.
Kumpaan taloon menisit mieluummin?
Siis opetelkaa kaatamaan aidat, jotka erottavat teidän uusista, kauniista, toivomistanne asioista. Pahimmat karsinat itselleen rakentaa ihminen itse.