Joskus sikiö abortoidaan aivan viime tipassa (Suomen aborttilain mukaan viikolle 24 saa poikkeustapauksessa abortin tehdä) niin, että tämä syntyy elävänä. Esimerkkinä opettajani kertoi tapauksen, jossa hän oli ollut työvuorossa ja toinen hoitaja oli tullut kysymään, mitä he tekevät, kun abortoitu vauva itkee.
Asiaa oli kysytty lääkäriltä, joka oli sanonut ettei lapselle saa tehdä mitään. Suomen laki nimittäin kieltää abortoidun vauvan hoidon, vaikka tämä syntyisi elossa. Miten tämä voi olla mahdollista? Nykyisellä hoitotekniikalla jopa 22-viikkoiset keskoset saadaan pidettyä hengissä ja kehittymään terveiksi lapsiksi. Miksi yhteiskuntamme hyväksyy tällaisen ristiriidan?
Jos lapsi syntyy keskosena perheeseen joka todella haluaa lapsen, tämän eteen tehdään kaikki mahdollinen hoito. Mutta jos lapsi syntyy keskosena abortin seurauksena, hänelle ei tehdä mitään, vaan odotetaan, että tämä kuolee. Samaan aikaan voi sairaalassa syntyä kaksi samanviikkoista keskosta: abortoitu, ja kauan haluttu. Jälkimmäistä hoidetaan, ensimmäista ei.
http://keskisuomalainen.protacon.fi/?alue=5&id=29647&threadid=29647&start=&order=
Asiaa oli kysytty lääkäriltä, joka oli sanonut ettei lapselle saa tehdä mitään. Suomen laki nimittäin kieltää abortoidun vauvan hoidon, vaikka tämä syntyisi elossa. Miten tämä voi olla mahdollista? Nykyisellä hoitotekniikalla jopa 22-viikkoiset keskoset saadaan pidettyä hengissä ja kehittymään terveiksi lapsiksi. Miksi yhteiskuntamme hyväksyy tällaisen ristiriidan?
Jos lapsi syntyy keskosena perheeseen joka todella haluaa lapsen, tämän eteen tehdään kaikki mahdollinen hoito. Mutta jos lapsi syntyy keskosena abortin seurauksena, hänelle ei tehdä mitään, vaan odotetaan, että tämä kuolee. Samaan aikaan voi sairaalassa syntyä kaksi samanviikkoista keskosta: abortoitu, ja kauan haluttu. Jälkimmäistä hoidetaan, ensimmäista ei.
http://keskisuomalainen.protacon.fi/?alue=5&id=29647&threadid=29647&start=&order=
Vastaukset 6
Vanhimmat
Aivan hirveää! Olet oikeassa, miten tuollaista voidaan tehdä????
tuota voisi kysyä yhteiskuntamme päättäjiltä.
tuo on kauheaa,miten ne voi noin vain katsoa pientä ihmisen alkua joka itkee ja toivoo turvaa,odottaen vain että se pienoinen kohta kuolee..mun sydän ei kestäisi tuollasta..itku meinaa nytkin tulla:(
Siinä vaiheessa kun abortti tehdään vkolla 24, on aborttiin painavat lääkeiteteelliset syyt. Ei vain se syy, että haluan abortin ja suomen lain mukaan olen "oikeutettu" siihen.
En ole alan ihminen, mutta oletan, että syyt ovat seuraavantapaisia:
vkolla 24 tehtävät abortit johtuvat esim. sikiön koromosomivioista tai muusta kehityshäiriöstä: lapsi syntyisiva vakavasti vammaisena. Sikiöseulonnan tulokset ovat siten vasta tulleet tai vamma on huomattu ultrassa vasta näin myöhäisessä vaiheessa koska aikaisemmin ei ultrassa niitä huomaa, sikiö on niin pieni.
Tai esim. lääkkeiden tai huomattavan alkoholin käytön takia on sikiö vammainen, ja syntyisi vakavasti vammaisena tai kuolleena tai kuolisi nopeasti synnyttyään.
Esim. Roaccutan on sellainen lääke, joka tekee vakavia sikiövaurioita. Em. lääkettä käytetään aknen hoitoon.
Tietysti ehkäisystä pitäisi huolehtia kun tietää käyttävänsä em. kaltaisia lääkkeitä, mutta kierukkakaan ei ole 100-% ehkäisy !!! vahinkoja voi siis sattua.
Opettaja on nyt tainnut olla hyvinhyvin asenteellinen, opettamisen sijaan tuonut omat mielipiteensä vahvasti ja raflaavasti esille. Tämmöinen tunteisiin vetoava esitystapa uppoaa nuoriin tyttöihin - siinä sitten jää oppimatta ja huomaamatta faktatiedot.
viikolla 24 tehtävät abortit johtuvat siis todella painavista syistä. En usko että kukaan nainen siihen haluaa kuin todellisen pakon edessä, sillä raskaus on jo niin pitkällä että lapsen liikkeetkin saattaa jo tuntea.
Abortti on kova kokemus, vaikka se tehtäisi varhaisemmassakin vaiheessa. Miksi sitä ei painottanut tämä opettaja?????? Nyt abortin teke vät naiset jäävät vaille tukea ja empatiaa, heitä pidetään murhaajina vaikka syy voi olla esim. lääkitys päällä ja raskaana ehkäisystä huolimatta.
Venäjällä suhtautuminen aborttiin on eri kuin suomessa. Siellä se on ehkäisykeino. Suomessa ei. Suomessa joutuu aina lääkärin "puhutteluun" jos suunnittelee aborttia, toisen ab:n jälkeen ollaan jo tosi tiukkoja ja suunnilleen pakotetaan ottamaan ehkäisy, saarna on kovaa kieltä. Ja niin pitääkin.
opettajan asenteellisuudesta:
tämä tarina voi toki kertoa siitäkin, mutta mielestäni sairaanhoitaja- yms. opiskelijoille tulee kertoa vaikeistakin tilanteista tulevassa työssään. näin tuleva hoitaja osaa paremmin suhtautua vaikeisiin asioihin kun niitä sitten kohtaa. mikä karmeinta, kuka tahansa hoitaja tms. voi joutua kohtaamaan tällaisen karmeuden. jos jo opiskeluaikana saa tietää, että voi joutua tulevassa ammatissaan tekemään arvojensa vastaisesti, niin voi esim. opinnot lopettaa ja siirtyä humaanimmalle alalle.
ja jos kyse oli opettajan "asenteellisuudesta", niin miksi salata kipeitä asioita? olisiko parempi vain olla hiljaa ja antaa pahojen asioiden tapahtua? oli todella hyvä juttu, että tällainen asia otettiin puheeksi tuossa sanomalehdessäkin (jossa alkuperäinen juttu kokonaisuudessaan on, vaikkakin vain lukijapalstalla).
edellinen kirjoittaja on jostain saanut päähänsä, että jutun opettaja ei painottanut abortin raskautta. mistäs me sen tiedämme?! tuskin hän koko kurssia on käsitellyt tuota itkevää abortoitua vauvaa...
oli miten oli, minusta juttu oli hirveä. miten kukaan voi sallia sellaista? järkyttätvän kamalaa, että pienen ihmisen annetaan kuolla siihen pöydälle (tapetaankohan se jotenkin? lääkettä suoneen tai vasaralla päähän tms?!) entä eikö vauvan äiti reagoi kun kuulee lapsensa itkevän? viedäänköhän hänet heti pois "saamaan tukea ja empatiaa raskaan kokemuksen jälkeen"?
Silloin, kun poikamme syntyi r-vkolla 25 (vuonna 1999), ei alle 24-viikkoisia juurikaan jäänyt henkiin. Syynä oli yleisimmin se, etteivät keuhkot kestäneet. Miten ihmisen kehitystä on tässä välissä muokattu, jos kerran 22-viikkoiset pystytään nykyään pelastamaan terveiksi.....viskaapa uusimmat tilastot alle 600-grammaisten selviämisprosenteista, pyydän.
Ristiriitaa oli muuten jo siinäkin, että raskautensa 22. viikolla vaimoni kävi naistentautien osastolla (NKL), mutta seuraavalla viikolla jo äitiyspolilla. Ja lääkärit käskivät abortoimaan sen kolmisen viikkoa (r-vkot 23-25), kun hän oli vuodelevossa. Onneksi päästiin kunnialla r-vkolle 25, poikamme hoidettiin ja todettiin _täysin_ terveeksi viime kuussa.
Vika alunperin lienee siinä, että abortoitua ei haluttu. Siksi ei myöskään hoideta. Hoito on kallista ja kenen kotikunnalla olisi varaa hoitaa kaikki ei-halutut keskoset? Teho-osaston hoitopäivä maksoi vuonna 1999 n. 10000 FIM. Keskimääräinen hoitojakso oli tuolloin tuon "ikäisenä" syntyneille n. 10 viikkoa kasvukausi vakio-osastolla (4 vkoa). Olin myöntämässä erikoissairaanhoidon lisämäärärahaa poikani hoitoon, siitä tiedän. "Naapurilaatikossa" (keskoskaappi) makaavalle lapselle ei kotikuntansa suostunut maksamaan RS-virustartunnan ennaltaehkäisypiikkiäkään (hinta n. 11000 FIM/lapsi), vaikka lapsi oli toivottu ja piikistä oli kiistatta osoitettu olevan hyötyä.
Ottakaa yhteys kansanedustajiinne, jos koette asian tärkeäksi. Se kannattaa, olen kokeillut.