Onko Kajaaninvesi proaktiivinen ennen purkuputkea

Pohjavesi

Kajaaninveden täytyy toimia varman päälle ja vakuuttaa asukkaat ja muut asiakkaat, että vesiputkissamme virtaava vesi säilyy yhtä hyvän laatuisena kuin nytkin. Naapurikunnan erään kaivoksen eräs purkuputki aiheuttaa persteltua epäluuluoa kajaanilaiseen mieleen.

Nyt pitää tihentää vesinäytteiden ottamista ja TIEDOTTAA asukkaille säännöllisesti, muutokset raakaveden suola ja raskasmetallipitoisuuksissa. Osa Kajaanilaisten vesijohtovedestä saa alkunsa Talvivaaran vesien vaikutusalueelta.

Me emme voi tuudittautua Ruususen uniin tai ELYn Talvivaaran vakuutteluihin, mitä kaikkea Rehjanselältä virtaa Kajaaniin. Riippumaton ja itsenäinen vedenlaadun seuranta pitää nostaa täyteen "Talvivaara" valmiuteen, ja tulokset tiedottaa ripeästi kajaanilaisten tietoon.

Nyt, eikä vasta kun Talvivaarasta tupsahtaa seuraava ylläri.

1

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • joko-nyt-maailmanloppu

      Valitettavasti niitä kaivoksia on kaksi ja sen toisenkin altaat täyttyvät lähivuosina.
      Rupeaako päättäjät varaumaan ajoissa vai luottavatko he enempi Kainuun elyn profetiaan kuin maalaisjärkeen?
      Aiemmista profeetoista kannattajineen ei kyllä kainuulaisilla ole ollut kovin hyviä kokemuksia:
      http://fi.wikipedia.org/wiki/Härkösläisyys

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      246
      4502
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      123
      2949
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      41
      2712
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      78
      1689
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      105
      1532
    6. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      51
      1251
    7. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      89
      1185
    8. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      203
      1054
    9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      46
      1017
    10. Ne viimeiset kerrat

      Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
      Ikävä
      59
      1003
    Aihe