Onko sinulla allergiaa ?

Täytyy tunnustaa että oudon kiiltävät silmät .
12<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Kyllä on. Kiiltävät, kun sopivan allergisoiva tulee lähelle.

Äänestä
  • Allergiallääkettä sitten vaan kehiin niin oireetkin paranevat että eikös se niin usein olekkin.

    Äänestä

Ei. Sun kauneutes paitsi sekoittaa pään, lasittaa katseen ja silmät kuivuvat. Silloin voi vierähtää kyynel hätiin.

Äänestä
  • Omasta mielestä en ole kylläkään mitenkään kaunis, on niitä oikeastikin kauniita joita voi todella sanoa kauniiksi mutta kiitos kuitenkin kohteliaisuudesta. On se kyllä aika lasinen katse ja minusta jotenkin suloista, ei vaan voi olla heltymättä ja tulee jotenkin surulliseksi kun ei voi vaan ottaa kiinni.

    Äänestä

nyt keväällä siitepölyaikaan vaivaa taas enemmän ja herkistyn nyt herkemmin myös muille ärsykkeille. Se taisi olla sinun hajusteesi, joka laittoi silmäni vuotamaan, vaikkei tuoksussa mitään vikaa ollutkaan.

Äänestä
  • Sitähän se on aika monellakin. Käytän tuntuman mukaan erilaisia hajusteita,ja nenäni on saattanut jo turtua hajusteisiin joten niittä tulee joskus turautettua oikein kunnolla tai olen käyttämättä jos unohtaa laittaa. Anteeksi jos olen ollut vaivaksi.

    Äänestä

  • 112ap kirjoitti:

    Sitähän se on aika monellakin. Käytän tuntuman mukaan erilaisia hajusteita,ja nenäni on saattanut jo turtua hajusteisiin joten niittä tulee joskus turautettua oikein kunnolla tai olen käyttämättä jos unohtaa laittaa. Anteeksi jos olen ollut vaivaksi.

    Jos lupaat jatkossa turautella vähän hillitymmin. :)

    Äänestä

  • Yritän turautella vähemmin tuoksuisia hajuste kaasuja etten tukehduta ketään kooman kaltaiseen tilaan.Yritän parhaani.

    Äänestä

työnteolle allerginen..

Äänestä
  • Kyllä minäkin olen joskus mutta pakko on jaksaa että pysyy leivänsyrjässä kiinni.Mikäs sen leppoisampaa jos pystyy tulemaan jotenkin toimeen vaikkei työtä tekisikään ja voihan sitä joskus innostuakin jostakin työstä mikä miellyttää ja on antoisaa tehdä,kukin tyylillään.Tosiaan kaikille ei vaan joskus löydy sitä ominta työtä.

    Äänestä

  • Niin minäkin olen.

    Äänestä

Kylhän ne tuimasti kiiltelee;) - mutta lempeästi;)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


itselläniONoikeasti kirjoitti:

Täytyy tunnustaa että oudon kiiltävät silmät .

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu