GALLUP

1)Jäin työttömäksi, ja omakotitalo oli rakenteilla, riita vanhempien (äiti ja isäpuoli) kanssa
2)Ensimmäinen kohtaus ilmeni, kun olin lapsen kanssa kahdestaan kotona päivällä. Tuntui etten saa henkeä, ja hengitin ilmaa avoimesta ikkunasta, jolloin tilanne luonnollisesti paheni, sydän löi nopeasti ja tuli kuolemanpelko. Toisen kohtauksen saadessani mieheni oli kotona, ja vei minut ensiapuun, siellä sitten hengittelin paperipussiin. Se auttoi.
3)Tupakoin silloin muutaman päivässä, ja alkoholia käytin n. kerran kuukaudessa.
4)Olen miettinyt. Tulos: lapsuus ilmeisesti paniikkihäiriöisen mummon luona, äitini otti minut vasta kun menin kouluun, isä tuntematon, epävarma luonteeni ja tämän lisäksi raskaus nuorena ja kilpirauhasongelmia.
5)Oli todella helpottavaa saada lääke, ja diagnoosi vaivoihini.
6)Vaikeimpaan aikaani olisin toivonut jonkun tukihenkilön (joka on kokenut saman), jolle olisi voinut soittaa vaikka keskellä yötä, koska kohtaus ei katsonut aikaa oliko mahdollisesti psykologillani tai psykiatrillani puhelintunti. Raskainta oli kuitenkin sukulaisten (paitsi mieheni) hyljeksintä. Sain vain haukkumisia miten olen vaan laiska. Nyt paremmin voivana 15 vuotta jälkeenpäin on kyllä vesi verta sakeampaa, eli äidistäni, joka jäi leskeksi "huolehdin" ikäänkuin pakosta (olen ainoa lapsi), mutta muut sukulaiset on kuin ketkä tahansa tutut. Eivät tunnu läheisiltä. Oho! Tulipas laverreltua vähän ylimääräistäkin.

1.Kaverini jättivät minut (noin 10 henkilöä) ja otin sen todella raskaasti. Olin silloin yksin mutta nyt minulla on kavereita ja ihana mies (menemme naimisiin 11.12.04). Myös entiset seurustelusuhteet pahensi minun itseluottamusta koska tulin aina jätetyksi. En ole kaikista noista päässyt vielä yli ja käyn psykologilla seuraavat kaksi vuotta vielä. Nämä kokemukset ovat voineet laukaista paniikkihäiriöni, mutta toisaalta paniikkihäiriötä sairastavat myös minun neljä sisarta ja äiti muinoin nuoruusessaan. Liekö sitten perinnöllistä..?
2.Punastuin aina ja sydän löi kovaa. Suuta kuivasi ja enkä meinannut saada happea. Kädet puutuivat ja tärisivät..
3.Tupakoin, mutta alkoholia en käytä. Yhden kesän elämässä pari vuotta sitten join joka viikonloppu, mutta en enää ollenkaan.
4.En ole sen koommin syytä siihen miettinyt. Olen ajatellut että se sairaus on minulla ja se paranee lääkityksellä. Tietenkin iso syy siihen tautiin voisi olla se, kun sisareni puhuivat aina niistä kohtauksista ja sitten itsekin aloin kuvittelemaan, että mitä jos minullekin tulee niitä joskus ja sitten niitä alkoi tulemaan.
5. Ei tietenkään! Olin iloinen kun sain alkaa syömään niitä, koska paniikkihäiriön kanssa oli lopussa niin raskasta elää, ja tiesin että lääkkeet helpottavat minun elämääni.
6.Käyn säännöllisesti kerran viikossa psykologilla ja syön lääkkeitä 20mg päivässä. Nämä auttavat tosi paljon, enkä muuta tarvitse:)
Tietenkin parin päivän päässä olevat minun omat häät jännittävät tosi paljon:) Sain rauhoittavia hääpäiväksi ja ne rentouttavat onneksi:)

1.Olin viime helmikuussa koiramme kanssa pimeään aikaan illalla ulkona, kun joku hullu äijä alkoi seurata mua. Vaistomaisesti aloin juoksemaan, mutta tämä seurasi. Onneksi oli koira mukana, kun mies tuli tarpeeksi lähelle, meidän kiltti sohvaperuna alkoi murisemaan.. Äijä tajusi lähteä. Muutama päivä tämän jälkeen joku toinen hullu tuli kerrostalon pihalla mua vastaan pimeässä ja alkoi hakkaamaan jollain kepillä talonseinää ja huusi samalla tyyliin " voi vittu", mä olin varma että se paukauttaa sillä seuraavaksi mua..Ilmeisesti nämä laukaisivat paniikkikohtaukset.
2.Olin menossa taas koiran kanssa iltapisulle. Kun olin päässyt rappukäytävään, aloin tärisemään, tuntui etten saanut henkeä,kädet hikosivat, sydän löi kovaa ja ahdisti kamalasti. Käännyin takasin ja poikaystävä sai tulla mukaan vaikka oli kamalassa kuumeessa. Nykyään saatan yöllä herätä paniikkikohtaukseen, tällöin tulee kamala kuolemanpelko.
3. En tupakoi ja alkoholiakin käytän harvoin, korkeintaan kerran 2kk.
4. Perinnöllisyys..Isällä sekä mummilla on myös, samoin isoveljeni kärsii vakavista paniikkikohtauksista.
5. En käytä lääkkeitä..
6. En osaa sanoa..
Ole hyvä :)

1) Kahden isovanhempani kuoleman lyhyen ajan sisällä. Lisäksi muistikuvia, että lapsuudessa olen saanut paniikkikohtauksia

2)En muista ensimmäistä kohtausta, jotenkin ne haluaa unohtaa....

3) En tupakoi, alkoholia käytän hyvin harvakseltaan joskus saunasiideri.

4) Olen ymmäränut, että paniikkikohtaukset eivät ole sairaus, olen ihminen joka kantaa toisten huolia ja murheita. Paniikkikohtaukset ilmaantuvat kun olen stressaantunut.

5) Tällä hetkellä minulla ei ole lääkehoitoa ja kovin helposti en sitä aloita. Koska syy on syvemmällä ja mielestäni lääkehoidot vaan siirtävät asian selvittämistä.

6) Toivon, että saan itseni kuntoon ilman lääkkeitä ja elämän valoisempaan suuntaan.

1.Olin masentunut ja siinä vaiheessa mieheni lähti töihin pitkän työttömyyden ja vauvansyntymän jälkeen. Koin, että masennuksessani en ollut valmis jäämään vielä neljän lapsen kaitsijaksi yksinäni.Olo tuli todella turvattomaksi ja pelkäsin, että en selviä.
2.Masennukseni aikana äitini sanoi, että onneksi sulla ei sentään ole paniikkihäiriötä, se se vasta kamalaa olisikin.Tämä alkoi pyörimään mielessäni (hoin, että no onneksi mulla ei ole sitä paniikkihäiriötä) ja jonkun ajan kuluttua huomasin kulkevani julkisilla paikoilla pitkin seiniä. Varsinaisen ensimmäisen kohtauksen sain metrolaiturilla, jalkani horjahtivat (aivoni sanoivat että putoan kiskoille) ja en tiedä miten sieltä edes pääsin kotiin, niin kauhuissani olin.
3.Tupakoin.Olin tupakoimattakin ja se kyllä selkeästi rauhoitti oloa, niin kuin myös kahvin lopettaminen. Vanha koira ei vaan tahdo oppia uusia temppuja;)Juon alkoholia noin kahdesti vuodessa, näin myös ennen paniikkia, jo monta vuotta.
4. Olen miettinyt syitä päivät pääksytysten;)
Selkeästi syyt ovat turvattomassa lapsuudessa, sekä turvattomassa aikuisuudessa.Elämäni rauhoittui vasta-96.Draamaa riitti sen verran, että siksi onkin vaikea päästä "asian ytimeen".
5.Kokeilin lääkitystä ja se riittikin sitten...
6.Tästä aiheesta voisin kirjoittaa romaanin..
yritin päästä julkiselle terapiaan, mutta lähete palasi bumerangina takaisin.Soitin sitten lääkärille joka palauttamisen teki. Koska en ota lääkitystä en voi saada hoitoa...Lisäksi Kela ei tule korvaamaan mulle yksityiselle hoitoa samasta syystä ja sitten vielä lääkäri totesi, että kukaan yksityinenkään ei tule mua hoitamaan ilman lääkitystä! (että se siitä potilaan valinnanvapaudesta) Tässä kohtaa on enemmän kuin parantamisen varaa ja mielestäni se hipoo jo lain rikkomista. (potilaslaki 6§)
Yleensä hoidoista toivon, että ihmistä katsottaisiin kokonaisvaltaisemmin.Jokainen meistä on oma persoonansa ja siksipä myöskin hoito pitäisi olla räätälöityä jokaisen potilaan mukaan.Jo pelkkä ajatus siitä, että sama hoito tepsisi kaikkiin samalla tavalla on naurettava.
Lisäksi hoidon aloituksessa täytyisi olla ehdottomasti potilaan fyysisen kunnon kartoitus.Ennen kuin ryhdytään mihinkään muuhun,otettaisi kilpirauhasarvot, naisilla hormoniarvot ja oireista riippuen tehtäisiin myös mahdolliset neurologiset kokeet, sydänfilmi jne.
Tällä seulottaisiin ne ihmiset, jotka tarvitsevat ihan muunlaista hoitoa.
Lisänä tähän vielä, että toivoisin paniikkihäiriön tulevan enemmän esille julkisuuteen.Antamalla sille kasvot ja puhumalla siitä pelosta huolimatta, se parantaisi hoitoa. (nythän hoito on suunniteltu lääkäreiden näkökulmasta, ei paniikkihäiriöisten itsensä)
Lisäksi se vähentäisi jo itsessään paniikkia,sitä ei olisikaan niin "kummallinen" kun sitä yksin miettiessään saattaa helposti luulla: )
Kiitos gallupista, saipas vähän taas sanoa ääneen;)

1.Jäin eläkkeelle työurasta, joka loppua kohti oli aina vain onnistuneempaa ja rikasta.
2. Sydän heittäytyi levottomaksi: rytminvaihteluita, muljahduksia. Yksinolo ahdisti ja ihmisten tapaaminen helpotti.Autoillessa tuntui hyvin epävarmalta.Liikennevaloissa en ollut varma seisooko auto punaisissa.
3.En ole koskaan polttanut. Alkoholin maistaminen satunnaista. Jos se estettäisiin minulta täydellisesti ei se hetkeuttaisi yhtään.
4.Olen aika herkkä ja itsetarkkailuun taipuvainen. Etsin aina syitä ilmiöihin. Silloin syntyy tuhoisia päättelyketjuja.
5.Olen vastustavalla kannalla kaikkiin lääkkeisiin. Lääkepurkki on kaapissa lähes käyttämättä.
6.Tilaisuutta kysyä ja keskustella. Läheiset joutuisivat takiani kantamaan kohtuuttomia taakkoja.

1. lähti jo ala-asteella vaikeuksista koulussa, olin aika villi lapsena. sitten tuli vanhempien avioero. Oon ollu siitä asti hyvin epävarma itsestäni, ajoittain menee paremmin, mutta joskus on aika synkeää.

2. kohtaukset on sydämmen tykytys, vitutus, haluaa päästä pois tilanteesta yms.

3. en polta, juon n.1-2 kertaa viikossa

4. aika paljon luulen että johtuu lapsuudesta ja nykyään turvattomuuden tunteesta.

5. en käytä lääkkeitä

6. toivoisin että saisin itsetuntoni takaisin ja pystyisin keskittymään olennaiseen eli elämiseen.