Siitä on jo yli vuosi aikaa kun katosit elämästäni sairauteesi vedoten, olen nähnyt sinut usein kaupungilla sen jälkeen, en ole kuin kerran uskaltautunut moikkaamaan ohimennen. Näen sinut usein joko tulevan tai menevän uuteen kotiisi joka on vain 10min päässä minun kotoani, sillä lenkkeilen päivittäin kotikatusi läpi rannalle. Muutaman kerran olen jopa pysähtynyt ja katsellut taloa miettien että mikä niistä kaikista valoista on sinun, kaipaan sinua erittäin paljon.
Tämä kaikki on alkanut ahdistamaan nyt myös minua, mikä on vähän hassua sillä eihän suhteemme koskaan miksikään kunnon suhteeksi ehtinyt edetä ahdistuksesi ja muiden kireittesi takia, mutta ne 8kk jotka olimme yhdessä jättivät kyllä minuun lähtemättömän vaikutuksen ja kaipauksen. En vain osaa päästää sinusta irti, varsinkaan nyt kun näen sinut muutaman kerran kuussa kadulla.
Mietin jopa että tulisin ovellesi kelloa soittamaan, mutta eihän minusta siihen ole kun en ole uskaltaunut sinulle edes soittamaan kuin vain kerran ja silloinkin sain sain tylyä kohtelua sinulta, en halua enää kokea sitä samaa sillä se satutti todella paljon. Yritit kyllä itsekin yhtenä iltana ottaa yhteyttä ja minä kadun edelleenkin sitä perjantaista iltaa kun olin muualla enkä kotona, mutta jotenkin se vain tuntuu niin väärältä ettet antanut minulle 5 kuukauden jälkeen kuin vain tuon yhden illan muutaman minuutin ajan tilaisuuden nähdä sinut, sen jälkeen en ole sinusta enää mitään kuullut. Etkö voisi vielä toisenkin tilaisuuden antaa ja edes jotain viestiä laittaa, en pyydä uutta suhdetta tai tilaisuutta vaan ehkä pientä selitystä ja ymmärrystä sillä ikinä ei ole kukaan kadonnut elämästäni kuten sinä teit, sairauteen vedoten ja minä hölmö sen vielä uskoinkin. Oliko siinä sittenkään siirä kysy?
Tämä kaikki on alkanut ahdistamaan nyt myös minua, mikä on vähän hassua sillä eihän suhteemme koskaan miksikään kunnon suhteeksi ehtinyt edetä ahdistuksesi ja muiden kireittesi takia, mutta ne 8kk jotka olimme yhdessä jättivät kyllä minuun lähtemättömän vaikutuksen ja kaipauksen. En vain osaa päästää sinusta irti, varsinkaan nyt kun näen sinut muutaman kerran kuussa kadulla.
Mietin jopa että tulisin ovellesi kelloa soittamaan, mutta eihän minusta siihen ole kun en ole uskaltaunut sinulle edes soittamaan kuin vain kerran ja silloinkin sain sain tylyä kohtelua sinulta, en halua enää kokea sitä samaa sillä se satutti todella paljon. Yritit kyllä itsekin yhtenä iltana ottaa yhteyttä ja minä kadun edelleenkin sitä perjantaista iltaa kun olin muualla enkä kotona, mutta jotenkin se vain tuntuu niin väärältä ettet antanut minulle 5 kuukauden jälkeen kuin vain tuon yhden illan muutaman minuutin ajan tilaisuuden nähdä sinut, sen jälkeen en ole sinusta enää mitään kuullut. Etkö voisi vielä toisenkin tilaisuuden antaa ja edes jotain viestiä laittaa, en pyydä uutta suhdetta tai tilaisuutta vaan ehkä pientä selitystä ja ymmärrystä sillä ikinä ei ole kukaan kadonnut elämästäni kuten sinä teit, sairauteen vedoten ja minä hölmö sen vielä uskoinkin. Oliko siinä sittenkään siirä kysy?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Ei tollasen miehen perään kannata haikailla, ihan selvästi käytti omaa sairauttaan vain tekosyynä päästä sinusta eroon.
Miten niin mieheen?
No eiköhän se oli ihan selvää tekstistä päätellen että siinä on taas yksi nainen joka on jäänyt bipon omaavaan pelimieheen roikkumaan
No jos päättelet tekstistä sellaista niin ihmettelen syvästi. Oliskohan sulla asenteiden korjaamisen paikka?
Niin, kyllähän ne naiset osaa ihan yhtä kusipäitä olla kuin miehetkin. Ei mitään syytä olettaa että tuo bipo olisi ollut mies ja yleensähän ne biponaiset juuri niitä jättäjiä ja ilkeitä katoilijoita ovat, kun taas miespuoliset bipot taas on-off tyylisissä suhteissa fiiliksien mukaan pyörivät.
Eipä tuosta ap:n tarinasta voi päätellä onko kyseessä mies vai nainen, vain sen tutun tarinan että bipo on taas ollut jättäjän roolissa ja "kadonnut" ilman sen kummempia tunnontuskia. Tämä bipo oli sentään edes koettanut keksiä tekosyyn sille että haluaa päästä suhteesta eroon, osa kun ei vaivaudu tekemään sitäkään.
Katkera olet. Hae siihen apua!
Paljolta pahalta mieleltä ja monelta itkulta säästyt, kun tuo ihminen pysyy kaukana sinusta. Ole iloinen että pääsit noin vähällä bipon kanssa.
Tuo kommentti kuulostaa enemmänkin sellaiselta minkä "kadonnut" bipo itse sanoisi kuin se osapuoli jonka bipo on hylännyt