Karhunkierros kesäkuussa.

Hei.
Olen menossa heti kesäkuun alussa karhunkierrokselle. Onko vinkkejä? Onko kokemuksia tulvista? Kumpi lähtöpiste mieluisampi? Mitkä paikat pitää nähdä? Yöpymispaikoista parhaat?
3320
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Miten niin mieluisampi lähtöpiste? Meinasitko lähtöpisteessä pitkään olla?

Äänestä

Olen lähtenyt Hautajärveltä, mutta ensimmäinen päivä oli turha maisemien kannalta. Ristikallio olisi ollut hienompi nähtävyys. Maaperä saattaa olla märkää kesäkuun alussa, mutta purojen yli on sillat eikä tarvitse kahlata. Kaikki tuvat ovat ok yöpymiseen. Kanjonit, kosket ja putoukset ovat näkemisen arvoisia. Oletko käynyt sivulla: http://www.luontoon.fi/karhunkierros

Äänestä

Olin Karhunkierroksella viimeksi viime vuonna kesäkuun alussa, aiemmasta kerrasta onkin sitten jo vuosia. Kannattaa varautua omalla majoitteella, osassa tuvista oli viime kesänä aika tunkua. Itse nukuin joka yö teltassa. Viime kesänä myös itikoita oli paikoin tosi runsaasti, niihinkin kannattaa varautua.
Molemmista lähtöpisteistä olen startannut, mutta en varsinaisesti osaa suositella kumpaakaan. Valitse toinen ja mene sitten vaikka seuraavalla kerralla toisen kautta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


KarhuherraB kirjoitti:

Hei.
Olen menossa heti kesäkuun alussa karhunkierrokselle. Onko vinkkejä? Onko kokemuksia tulvista? Kumpi lähtöpiste mieluisampi? Mitkä paikat pitää nähdä? Yöpymispaikoista parhaat?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu