Oletko syrjäytynyt, onko otettu yhteyttä?

Muistaakseni yhteisvastuukeräyksen kohde ovat syrjäytyneet ikääntyneet. Kovin yritetään vedellä mukaan toimintaan sellaisia henkilöitä, joiden luullaan kuuluvan ryhmään. Meitä on moneksi, itse en halua olla vetelijä enkä vedettävä. Vetelehdin ihan omatoimisesti.
1876
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Nykyinen kuntalaki kai edellyttää kunnilta jonkinlaista ainakin kartoitusta ikä-ihmisten pärjäämisestä omillaan.
Minuakin on autettu mm. veroilmoituksen täytössä niiltä osin, kun on kyseessä lakiin kirjoitetun vähennysoikeuden saamisessa.
Pyrokratia tässäkin kukoistaa. Vaikka olet lähettänyt kaikki tiedot tammikuussa, niin vanhusetuuden saamiseksi sinun pitää lähettää uudelleen lisäselvityksiä.
Ellet viimeistään toukokuussa näitä samoja lisäselvityksiä lähetä verottajalle, et saa mitään lakiin kirjoitettua vähennystä.

Äänestä
  • Vai vanhuusetuus? En ole ikinä edes kuullut moisesta. Kerrohan tarkemmin, niin laitan heti hakemuksen vetämään.
    Minä kyllä aina täytän itse oman veroilmoitukseni, enkä anna jonkun osaamattoman pellen tehdä sitä virheellisesti. Suosittelen samaa muillekin.

    Äänestä

  • Onpa ylimielinen suhtautuminen edelliseen kirjoittajaan.Jos ei edes ole selvillä vaikkapa vanhusten tai vammaisten kotitalousvähennysoikeudesta,onkin jo aihetta kääntyä kunnallisen avustajan puoleen!Jos taas ei ole tarvinnut kunnalta minkäänlaista apua,ei silti ole syytä ylimielisyyteen.

    Äänestä

  • B.Byrokraatti kirjoitti:

    Vai vanhuusetuus? En ole ikinä edes kuullut moisesta. Kerrohan tarkemmin, niin laitan heti hakemuksen vetämään.
    Minä kyllä aina täytän itse oman veroilmoitukseni, enkä anna jonkun osaamattoman pellen tehdä sitä virheellisesti. Suosittelen samaa muillekin.

    Koskee kylläkin kotitaloudessa tehtyä esim. remonttilujen verovähennystä. Siitä voi saada palautusta nyt vähennettynäkin ehkä parisen tuhatta euroa.

    Äänestä

  • p.pyrokratia kirjoitti:

    Koskee kylläkin kotitaloudessa tehtyä esim. remonttilujen verovähennystä. Siitä voi saada palautusta nyt vähennettynäkin ehkä parisen tuhatta euroa.

    Kyllähän se kotitalousvähennys koskee kaikkia, joten ei se mikään vanhuusetuus ole.
    Ja ei mitään ylimielisyyttä ollut, vain totesin asian niin kuin itse tekisin.

    Äänestä

  • B.Byrokraatti kirjoitti:

    Kyllähän se kotitalousvähennys koskee kaikkia, joten ei se mikään vanhuusetuus ole.
    Ja ei mitään ylimielisyyttä ollut, vain totesin asian niin kuin itse tekisin.

    Tarkoitatko tosissasi, että nuoret voisivat saada kotitalousvähennystä? Etpä taida olla oikein selvillä vesillä!

    Äänestä

  • justiinsa_joo kirjoitti:

    Tarkoitatko tosissasi, että nuoret voisivat saada kotitalousvähennystä? Etpä taida olla oikein selvillä vesillä!

    Saavat nuoretkin tuon vähennyksen, jos ehdot täyttyvät, ei siinä ikärajoja ole.

    Äänestä

  • demokratia kirjoitti:

    Onpa ylimielinen suhtautuminen edelliseen kirjoittajaan.Jos ei edes ole selvillä vaikkapa vanhusten tai vammaisten kotitalousvähennysoikeudesta,onkin jo aihetta kääntyä kunnallisen avustajan puoleen!Jos taas ei ole tarvinnut kunnalta minkäänlaista apua,ei silti ole syytä ylimielisyyteen.

    Eikö kotitalousvähennys kuulu kaikille? Onko ikääntyneille jokin toinen vähennysmuoto? Mikä?
    Minä en ole kuulut mistään vanhuspalvelusta omassa kunnassani, enkä ole osannut ottaa selvääkään. Mitähän se voisi olla ihmiselle, jolla on raajat ja pää tallella ja ikää yli 80?

    Äänestä

IHAN ittekseen saa olla,
kukaan ei ole tullu kysymään lähtisinkö mukaan,
vielä vähemmän mua rahottamaan, täyttä hölötystä petosta ja tyhjiä lupauksia,
-- nekin lupaukset taitaa olla vain kuniita puheita, ja puheiksi jää,
kukahan neki rahat pistää omaan taskuunsa,
taitaa asioitten järjestäjä itse pistää rahat aivan omaan taskuunsa
ja juhlia itte niilläki rahoilla,
syrjäytyneet saa olla jatkossaki syrjäytyneitä tai paremminki srjäytettyjä,

Äänestä
  • Itse pitää olla aktiivinen, ja ottaa yhteyttä niihin järjestöihin joita kunnilla on. Muuten saakin jäädä luulottelujensa varaan ja katkeroitua.
    Ei ne paistetut linnut kenenkään suuhun itsestään lennä.
    Piste.

    Äänestä

  • Samat sanat. Eipä ole ketään kiinnostanut ja ehkä hyvä niin. Jos jotakin toimintaa on, niin byrokratian toimijoitten taskuun ne rahat menevät.
    Ja tuosta itsehakeutumisesta niin turhaa höliset. Ei kiinnosta kunnan tyhjäntoimittajien puuhastelu, ei ole sellsiselle tarvetta. Jos joku vanhainkoti ilmoittelee, että saa tulla ulkopuolisetkin silloinja silloin mukaan bingoiltaan, käsin näpertelyyn, runoja kuuntelemaan yms, niin eipä voisi vähempää kiinnostaa. Pari eläkeläiskerhoakin paikkakunnalla on, lehti-ilmoituksista olen lukenut että tansseja järjestävät. Vaan kun en ole aikanaan saanut opetelle tanssaamaan niin eipä kiinnosta nekään.
    Yksin saat olla ja yksin tulet elämään siihen asti kuin yksin kuolet ja jäänteesi joku jostakin löytää.
    Edellisellä asuinpaikalla tosin oli joku kartoitus elämäntilanteesta, mutta pakottavista syistä muutin pois tänne paljon isommalle paikkakunnalle kauppoja yms lähemmäs. Edellisellä paikkakunnalla piti taannoin olla myös kunnan järjestämä tilaisuus vanhainkodissa, jonka olemassaolosta en koko 40 vuoden aikana mitään tiennyt. Ei vastannut kukaan ilmoituksessa olleisiin puhelinnumeroihin eikä ollut kunnan nettisivujen mukaan sen nimisiä henkilöitäkään kunnan palkkalistoilla. Tein asiasta reklamaation jonka vein kunnanvirastoon, mutta mitään ei ole vastattu usean vuoden aikana. Tämä perusteluksi siihen, että rahat jää pyörimään byrokraattielättiien omiin piireihin, me olemme vain rahantekovälineitä näille loisille.
    Ja sitten 1 3 ei ole 4 Suolisolmu.24:n laskuopin mukaan.

    Äänestä

  • Tulipa paljon kirjoitusvirheitä. Ehkä olisi syytä opetella oikolukemaan ennen lähettämistä...
    Ja tuohon edellisen paikkakunnan vanhainkotiin: ei ollut kutsussa osoitetta. Oletettiin kai kaikkien tietävän. Jossakin siinä alle kilometrin päässä sen täytyi olla, koska siinä oli paljon jotain laitoksilta vaikuttavia rakennuksia. Ainakin joku ulkomaankielisten koulu ja lastentarha. Mitä lienee muut olleet.

    Äänestä

  • Sota-ajan.lapsi kirjoitti:

    Tulipa paljon kirjoitusvirheitä. Ehkä olisi syytä opetella oikolukemaan ennen lähettämistä...
    Ja tuohon edellisen paikkakunnan vanhainkotiin: ei ollut kutsussa osoitetta. Oletettiin kai kaikkien tietävän. Jossakin siinä alle kilometrin päässä sen täytyi olla, koska siinä oli paljon jotain laitoksilta vaikuttavia rakennuksia. Ainakin joku ulkomaankielisten koulu ja lastentarha. Mitä lienee muut olleet.

    Mitäpä noista virheistä, jos ymmärretyksi tulee. Tuo osoitettumuus on yleistä. Itse suunnistan osoitteen mukaan, katson netistä, jos on tuntematon paikka.

    Äänestä

  • Ei ollut netissä...

    Äänestä

  • Sota-ajan lapsi kirjoittaa täyttä asiaa, näin asiat ovat. Kysymys kait kuului -oletko syrjäytetty - onko otettu yhteyttä-? Omalla kohdallani enpä tiedä - ei ole otettu yhteyttä -, en ole syrjäytynyt, en myöskään muulla tavoin syrjäytetty kun katsottu yksin toimeen tulevaksi.
    Rahan kerääjiä on tosin maisemissa liikkunut, kysynkin summerin soidessa, mikä on nimi ja sosiaaliturvatunnus, kaikennäköisiä keräilijöitä liikkuu ympäristössä.

    Netti, TV, päivän lehdet pitävät maailman menossa mukana, tosin netti mahdollistaa väylän päivittäis asioiden hoidossa, eipä tarvitse palvelumaksuja maksaa ei myöskään vuoronumero kädessä palveluja odotella. Netti ilmoittaa asia on perille mennyt.
    Ystäviä, naapureita autan jos siihen tarvetta ilmenee. Moni hakeutuu keskustelemaan oman elämänsä hankalista kysymyksistä, joihin yritän parhaani mukaan vastata, ainakin tiedän väylät joista asiaan saa ja pitää saada vastaus.

    Kun ikä karttuu, omalla kohdallani huomaan miten palvelut monissa asiointi paikoissa ovat ontuvia, malliin mitähän tuokin asiasta ymmärtää, kohautetaan olkapäitä tai nakataan niskaa. Toivon nuoremmilta sukupolvilta, ystävällistä suhtautumista ikääntyviin, ei tuo kysymys - tunnetko itsesi syrjäytyneeksi - auta asiassa ei sinne sun tänne -. Parempi otsikko kysymys olisi- miten voidaan auttaa apua tarvitsevia-.koskee kaiken ikäisiä !

    Äänestä

  • Mitä sitä muita arvostelemaan, aloita ketju ehdottamallasi otsikolla. Itse autan spontaanisti, mutta pidän huolta myös omasta jaksamisestani.

    Äänestä

  • Mitäpä sitä uutta ketjua aloittamaan samasta aihepiiristä. Tällä tavalla sitä tulee eri näkökulmia esille aloittajan malliin syrjäytyneisyys - seuraako siitä yksinäisyys - uskon että ei ! Hyvää vappua kaikille tasapuolisesti !

    https://www.youtube.com/watch?v=qNn9g0kZ85o

    Äänestä

http://www.senioripysakki.fi/ Senioripysäkki tarjoaa ammattilaisten ohjaamia keskusteluryhmiä yli 60-vuotiaille. Palvelut ovat osallistujille maksuttomia ja ehdottoman luottamuksellisia.

Ikääntyminen tuo usein suuria muutoksia elämään. Ne voivat liittyä eläkkeelle jäämiseen, yksinäisyyteen, omaan tai läheisen sairastumiseen, ihmissuhteisiin tai yllättävään kriisitilanteeseen. Kun monet huolet painavat mieltä, seurauksena voi olla uupumusta, mielialan laskua, jopa pelkoa selviytymisestä.

Usein kannamme enemmän huolta ruumiillisesta terveydestämme kuin henkisestä jaksamisestamme. Kuitenkin myös henkinen hyvinvointi on tärkeää. Mielenterveyden ja henkisen toimintakyvyn ylläpitämisessä vuorovaikutuksella on suuri merkitys.

Puhuminen auttaa

Senioripysäkki-ryhmä on helpottanut jo satojen seniorien elämää. Tule sinäkin mukaan!

Senioripysäkin keskusteluryhmät kokoontuvat 1,5 tunnin ajan kerran viikossa. Ryhmässä on ohjaajan lisäksi 5-10 henkilöä. Senioripysäkki-ryhmän tavoitteeena on yksinäisyyden, ahdistuksen ja masennuksen lieveneminen.

Senioripysäkille tullaan haastattelun kautta. Ohjaajan kanssa kartoitetaan hakijan elämäntilannetta ja mietitään yhdessä voisiko ryhmästä olla hyötyä.

HelsinkiMission Helsingin Senioripysäkille voit varata ajan haastatteluun puhelimitse, puh. 045 341 0506 tai sähköpostitse: senioripysakki(at)helsinkimissio.fi

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hoovee kirjoitti:

Muistaakseni yhteisvastuukeräyksen kohde ovat syrjäytyneet ikääntyneet. Kovin yritetään vedellä mukaan toimintaan sellaisia henkilöitä, joiden luullaan kuuluvan ryhmään. Meitä on moneksi, itse en halua olla vetelijä enkä vedettävä. Vetelehdin ihan omatoimisesti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu