itsemurhaa yrittäneet?

Minä yritin itsaria lääkkeillä.Olin monta päivää ensin sekavana kotona kunnes menin lataamoon.Rullasivat aluksi ja sitten olin joitain päiviä sisällä missä en jutellut kenenkään kanssa.Päättivät että en ole yrittänyt mitään itsemurhaa vaan että olen huumeidenkäyttäjä mitä juorua myös levittivät paikkakunnalla(en ole huumeidenkäyttäjä).Kaikesta selviää kunhan pysyy erossa mielenterveysväestä.

Mulla on keltainen pipo.

Hei. Itse olen yrittänyt lääkkeillä 2 krt. toisella kertaa lähtö oli lähellä, olin tajuttomana 3 vrk mutta ikävä kyllä selvisin. Viimeisimmästä yrityksestä pian 2 v. ja lähtö on mielessä nykyään joka pv ellei joka tuntikin. Apua ei saa koska en ole uskottava vaan todettu krooninen itsetuhoisuus. Itse niin väsynyt tähän elämään ja tulevaisuuteni näen hyvin toivottomana. Päivät kuluvat sängyssä ja illat itkien. Kesää en usko näkeväni. Toivon sinulle kaikkea hyvää ja pahoittelen jos kirjoitukseni ahdistaa jonkun mieltä. Jos haluat niin mielelläni keskustelen kanssasi

Kokeilin itsaria aikoinaan piristystableteilla. Otin niitä sellaisen ruokalusikallisen ja kävin lepäämään. Meni sellainen 5 - 10 minuuttia, kun alkoi sydän hakata, ja hikoiluttaa, silmissä sumeni, mutta näin kuitenkin jotenkin vielä. Tuli äkkilähtö hakemaan apua. Olin sellaisessa kurssikeskuksessa, jossa oli terveysasema vieressä. laittoivat heti makaamaan baareille, mittailivat pulssia - 180 ! arvuuttelivat, laittavatko vatsahuuhteluun vai ei. Aloin oksentelemaan tämän tästä puolen tunnin sisällä, ja meinasivat että sillä mennään. Loppupäivä sitten valvonnan alla katsottiin, kun sydän hakkaa makaavalla nuorukaisella kuin juoksulenkillä.

Voin sanoa, että olen onnellinen kokeiltuani niitä reseptivapailla piristeillä monesta syystä. Ensinnäkin, en olisi tässä elossa kirjoittamassa teille tuntemattomille sielä jossain, jos olisin jotain mömmöjä, huumeita, pirtua tai rauhottavia ottanut kuolinannoksen.
toiseksi, se ettei ajattelukykyni sumentunut koko sinä aikana, vaan koin miltä tuntuu kun------joutuu jännittämään jääkö eloon vai kuoleeko minä hetkenä hyvänsä nuorena sydänkohtaukseen. Hoitajienkin ilmeet oli aika jännittyneet ja totiset joka ei juurikaan rauhoittanut. Sen jälkeen on kummasti arvostanut elämää. en silti suosittele kellekään, ei ihmisen pumppu ole tehty kestämään sellaista rääkkiä mitä silloin koin. mutta joskus vaan tuntuu että ihmiset rutisee aika pikkuasioista, mm. finneistä, kaksoisleuasta, vyötärönkasvusta, poikaystävättömyydestä, rahattomuudesta, tekemisen puutteesta ym.

Noh, itsari ei ole vastaus mihinkään. Jos kukaan ei olisi kuullut itsarista, sitä ei kukaan miettisi edes.
Elämä on erilaisia hetkiä. Mitä me odotamme siltä?
Itseasiassa elämä on vain elettäväksi tarkoitettu. Ei muuta.
Sitten siihen sisältyy hymyily naapurille, koiralle puhuminen (joku tuntematon koira on hyvä kohde(kun ei mene liian lähelle)).
Joskus voi puhua suojatiemerkin miehelle ja mitä siitä jos naurattaa?
Saamme olla sellaisia kun olemme.
Luther sanoi joskus tunnon tuskissaan " tässä olen enkä mitää voi" eli hyväksyä itsensä vaan sellaisenaan.
Usein pettymyksiä tuottaa täyttämättömät odotukset.
Jotkut odottelee lottovoittoa ja masentuvat kun se ei koskaan osu.
Se on uskontoa sellainenkin.. lottovoittouskonto .
Että siis nykykokemuksella sanoisin, että jatketaan matkaa ja katsotaan mitä elämä tuo.
Odotuksia ei tarvitse olla ja se helpottaa paljon, kun ei odota mitään.
Silloin kuulemma löytää elämänkumppaneitakin helposti, kun ei odota mitään.
Yksi asia on myös. Voi auttaa ihmisiä jos tarvitsevat apua ( täällä netissä ja ihan tuolla kadullakin). Jutella ja hymyillä.
Yhteikunta asettaa paineita jos sitä kuuntelee. Pitäisi olla rikas ja menestyvä.
Ei pidä olla yhtään mitään. Ystävällisyys on plussaa ja vaikuttaa myönteisesti koko ympäristöön.

Mielenkiintoinen artikkeli myrkytyskuolemista (sisältäen onnistuneet itsemurhat): http://www.laakarilehti.fi/files/nostot/2012/nosto22_1.pdf