VIESTISI sisältö ja tähtäys

Jos pyritään ihmisten
erityisesti paremmassa asemassa olevien
mitätöimiseen ja sitä kautta itsensä korottamiseen,
tulee siitä vastenmielistä.

Omaa kansaansa voi nostaa, mutta ei pelkästään itseään.

Hyvä viesti vaatii myös kirjoittajaltaan kykyä itsekriittisyyteen
jopa itseironiaan.
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Pahoinvointia voisi käyttää voimana, ensin vain on tiedostettava omat mahdollisuudet ja hyväksyttävä ympäristön paineet.
Pelkällä toisten mitätöimisellä tulee entistä ikävämpi olo itselle eikä sitä suostu hyväksymään vaan jää pyörimään omiin myrkkyihinsä.
Pelällä kyttäämisellä maailma pienenee ja pienet toisarvoiset asiat hallitsee päivittäin.

Kansana kuten aloittaja mainitsee olemme ahkeria ja sitkeitä jatkamaan kolhuista huolimatta, jos yritys ja halu ovat kadonneet joiltain yksilöiltä sitä ei yhteiskuntakaan pysty korjaamaan.

Äänestä

Viikatteen heiluttajia on paljon, tai ainakin jonkin verran. Jos joku nousee esille, pää toisten yläpuolelle ja joskus riittää vain viikatemiestä itseään parempaan näkyvyyteen, riittää usein käynnistämään niittoliikkeen.

Itse vanha elonkorjaaja, viikatteen käyttämiseen harjaantuneena oli syynä tämmöiseen kuvakieli ilmaisuun.
Joillakin kasveilla päänkatkaisu sysää kasvin hurjaan haaroittumiseen ja rönsyämiseen joten kannattaa miettiä mitä menee niittelemään.

Äänestä
  • Niinpä- jos itse ei ole saanut mittää suoritettuu niin on on jäänyt mielestänsä matala-
    arvoiseksi niin silloin mitätöi mielellään enemmän aikaansaaneen ja kiipee katkasemaan siltä pään jottei se ylety ylemmäksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Toisinaan...huomattu kirjoitti:

Jos pyritään ihmisten
erityisesti paremmassa asemassa olevien
mitätöimiseen ja sitä kautta itsensä korottamiseen,
tulee siitä vastenmielistä.

Omaa kansaansa voi nostaa, mutta ei pelkästään itseään.

Hyvä viesti vaatii myös kirjoittajaltaan kykyä itsekriittisyyteen
jopa itseironiaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu