Mailia Saunalahdelta.
Saunalahti on ottanut käyttöön automaattisen haittaliikennettä estävän järjestelmän. Erilaiset virukset ja haittaohjelmat, kuten esimerkiksi roskapostin massalähetykset, muodostavat yhä kasvavan ongelman laajakaista-liittymien käyttäjille.
Järjestelmän havaitessa laajakaistaliittymän, jonka kautta välitetään esimerkiksi roskapostia tai viruksia, se estää liikennöinnin kyseisestä liittymästä automaattisesti. Tästä ilmoitetaan liittymän käyttäjän www-selaimeen ilmestyvällä tiedotteella. Yhteyttä ei suljeta kokonaan, vaan esimerkiksi Saunalahden Turvapaketti tai vastaava virustorjuntaohjelma voidaan edelleen ladata tai päivittää verkosta.
Kun kone on puhdistettu ja häiriöliikenne on loppunut, järjestelmä avaa liittymän automaattisesti uudelleen viidentoista minuutin kuluessa.
Ratkaisu parantavaa verkon tietoturvaa käyttäjän näkökulmasta merkittävästi. Lisäksi verkon toimivuus myös virusaaltojen aikana voidaan varmistaa. Uudetkin haittaliikennettä aiheuttavat ohjelmat voidaan havaita järjestelmän avulla nopeasti ja estää ohjelmien leviäminen tehokkaasti.
Saunalahti estää järjestelmällään vain vahingollisten virusten ja haittaohjelmien leviämistä, verkkoliikennettä ei muuten rajoiteta millään lailla.
Uuden järjestelmän käyttöönotolla Saunalahti vastaa myös sähköistä viestintää koskevien lakien ja asetusten vaatimuksiin, joissa teleyrityksiä velvoitetaan välttämättömiin toimenpiteisiin televiestinnän toimivuuden turvaamiseksi.
Virusten ja haittaohjelmien välttämiseksi on syytä suojata tietokone palomuurilla sekä päivittää tietokoneen käyttöjärjestelmä ja virustorjuntaohjelma säännöllisesti.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.