Hänellä taitaakin olla pitkä kokemus asiasta, hänen nykyisestä tilastaan pääteltynä. Salainen syntielämä ei jää salaiseksi. Sellainen elämä iskee leimansa ihmiseen ja joskus sen elämän hedelmät paljastuvat ja ovat paljaat ja julki. Hyvä näin, jos siitä seuraa parannus ja synnistä luopuminen. Neuvoja syntielämään jakava henkilö ei ole saanut tilaisuutta parannuksen tekemiseen. Voi sitä ihmistä, joka Jumalan hylkää, mutta kaksinkertainen voi-huuto sen ihmisen osalle, jonka Jumala on hyljännyt.
En tosin lukenut blogia, mutta ingressi vihjasi blogin mahdollisen sisällön.
En tosin lukenut blogia, mutta ingressi vihjasi blogin mahdollisen sisällön.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Lestahellarit: älkää automaattisesti pitäkö muita epäuskoisina. Ette voi mennä Jumalan reviirille ja julistaa, että tuo ja tuo ei ole uskomassa ja tuo ja tuo on. Teeskentelijöitä on vaikka kuinka paljon nykyvanhoillisissakin. Entä miten suhtaudut esim. rov. Piriin, joka on voimakkaasti puolustanut "siunauksellista" hoitokokous-instituutiota: "Hoitokokous on sielunhoidollinen, hoitava ja parantava keskusteluhetki!" Kaleva-lehdessä julk. lausuma v. 2011. Pidätkö tällaista hoitomiestä uskomassa olevana?
Erkki Piri hoitokokous YouTube
On valtava häpeä taas vanhoillisille, jos aloituksen kirjoittaja on vl!
Tuskin on vl. Tällä palstalla ei vanhoillislestadiolaisia oikeastaan ole. Tämä on kuin evl kirkon keskustelupalstat jotka lakkautettiin kun niissä ei voinut kirjoittaa. Vertaa vanhoja 2000-luvun alun keskusteluketjuja niin voit todeta että se keskustelu jota silloin oli on jo kauan sitten siirtynyt muualle.Tuli facebook ja suljetut keskustelut. Naisten keskusteluun törmää ihan muualla tavallisillakin keskustelupalstoilla.
Alkaa olla lällänlää asteella ko. blogistin jutut. Ei ihme ettei kukaan niitä juuri kommentoi. Hyvähän tuo on, että avoimesti kertoo oman arvomaailmansa.
On tuhannen taalan kysymys pidetäänkö Ilolan sijaan katumatonta hoitoväkivaltaan syyllistynyttä uskomassa olevana. Ja nimeämättä ketään hoitomiestä tai naista. Tekijöissä oli naisiakin. Siis pidetäänkö katumatonta hoitajaa uskomassa olevana? Heitähän saattaa olla vielä elossa ja jopa puhujina lestahellareiden keskuudessa. Jos katumattomat hoitajat ovat "vanhoillisten syvien rivien" nyky-ymmärryksenkin mukaan uskomassa olevia, VL-pahoittelut hotikokouksista ovat silkkaa kusetusta.
Taitaa se niin olla, että juuri katumattomia hoitajia pidetään uskomassa olevina ja Ilolaa nyt ei tietenkään. Mutta missä on johdonmukaisuus, jos kerran jopa Voittosen suulla on tunnustettu, että metsään mentiin hoitokokous-instituutiossa. ""Jos katumattomat hoitajat ovat "vanhoillisten syvien rivien" nyky-ymmärryksenkin mukaan uskomassa olevia, VL-pahoittelut hotikokouksista ovat silkkaa kusetusta."" Tarkoitettaneen HOITOKOKOUKSIA. Hyvä kiteytys silti!
""Jos katumattomat hoitajat ovat "vanhoillisten syvien rivien" nyky-ymmärryksenkin mukaan uskomassa olevia, VL-pahoittelut hotikokouksista ovat silkkaa kusetusta.""
Näin valitettavan ikävästi asiat ovat! Silti Ry:llämme on puhujaveli, joka ihannoi sitä aikaa kun hoitokokouksia järjestettiin ja olivat kuulemma siunauksellisia.
Eli katumaton hoitaja saa toimia puhujana ja häntä pidetään uskomassa olevana. Ja Ilolaa pidetään epäuskoisena. Missä on johdonmukaisuus? Ei missään. VL-pahoittelut hoitokokouksista ovat siis kusetusta. Murheellista.
ja virheillä peitetty tämä Jumalan valtakunta.
1970-luvulla arvovaltainen pikkumies Heikki Saari höynäytti kaikki Siionin 800 puhujaa harhaoppeihin. Pyhä henki virui vain riviuskovaisten joukossa, mutta kukaan riviuskovaisista ei uskaltanut sanoa mitään, koska siitä oli seurauksena "saatanalleheitto" - ei tietenkään todellinen vaan vain härhöhoitajien kuvaannollinen.
Mutta Vuokko Ilolaa ei auta tippaakaan, että hän vaahtoaa nistä menneistä olosuhteista.
E blogissa ole mitään "Neuvoja syntielämään jakava henkilö ei ole saanut tilaisuutta parannuksen tekemiseen." Siinä ei ole päätä eikä häntää. Se ei kerro vanhoillislestadiolaisuudesta vaan pitkästymisestä ja siitä että aiheet on loppu, ei ole mitään sanottavaa. Minusta se että hän on eronnut vanhoillislestadiolaisuudesta on ymmärrettävän kehityksen lopputulema, mutta surullista on se että hän ei ole löytänyt toista yhteisöä missä kokisi olevansa kotonaan. Tuntuu sille että blogista on tullut itsetarkoitus, näin minusta tuntuu vaikka olen sitä mieltä että kokemukset jotka hänellä on kahdessa eri vaiheessa hoitamisesta ovat aitoja ja sellaista ei pitäisi tapahtua, ei sellaisten asioiden osalta jotka ovat olleet niihin syynä. Itse olen Espoon suhteen ns varpaillani. Kotonani olen enemmän muualla. Minun kohdalleni Jumala on johdattanut ihmisiä, joilla on ollut kärsivällisyyttä ja toisaalta tilaa kysymyksille. Siksi olen surullinen, että tälläkään palstalla ei ole tilaa sille toiselle vanhoillislestadiolaisuuden syvälle virralle, missä on erilaisuuttakin sietävä lähimmäisenrakkaus. Ihmisyteisössä kun on usein läsnä molemmat piirteet.
"Siksi olen surullinen, että tälläkään palstalla ei ole tilaa sille toiselle vanhoillislestadiolaisuuden syvälle virralle, missä on erilaisuuttakin sietävä lähimmäisenrakkaus. " Hyvn sanottu ja niin totta myös live - elämässä. Syynä p-e-l-ko.
on aina ollut vähävarainen. Hän on saanut hieman leivänlevikettä kirjoittamalla Kotimaa-lehteen. Kovin kauan tämäkään ansaintakeino ei kestä, koska Vuokolla ei enää ole mitään sanottavaa eikä Kotimaa-lehti halua enää maksaa tyhjästä.
Käy niin kuin Juudas-rievulle taannoin. Juudashan sai kolmenkymmentä hopearahaa. Kun hän tarjosi rahoja takaisin ylipapeille, nämä sanoivat: "Mitä se meille kuuluu. Katso itse eteesi". Ei Vuokko-riepukaan resoamisellaan saanut ystäviä mistään.
Vuokon (ja Aila Ruohon) kirjakin oli helvetin ikävä. Eihän siinä oikein ole mitään kunnollista kirjan aihetta, että satakunta isossa perheessä kasvanutta henkilöä on katkeroitunut elämänsä osaan kun samalla kymmenentuhatta vastaavissa olosuhteissa kasvanutta henkilöä kokee elämänosansa onnelliseksi. Muutaman sataeurosen tai ehkä enintään pari tonnia Vuokko-riepu sai helevetin ikävästä kirjastaan, mutta sehän on pieni hinta taivasosasta.
###
pieni hinta taivasosasta.
###
Siis pieni hinta taivasosan menetyksestä.
Hykerryttävä blogi. Armoneuvot ja niiden kiertäminen. Uskomassa oleva on kekseliäs.
Osai syntien kiertämis-nikseistä oli ihan huippuhauskoja, osa kaukaa haettuja ja osa varmaan pelkkää palstan täytettä. Ei mikään huonoin blogi Vuokolta kuitenkaan. Tottahan se on, että esim. "Ajankohtainen kakkonen" on syntiä telkkarista katsottuna, mutta netin kautta ei ole syntiä.
""Jos katumattomat hoitajat ovat "vanhoillisten syvien rivien" nyky-ymmärryksenkin mukaan uskomassa olevia, VL-pahoittelut hoitokokouksista ovat silkkaa kusetusta.""
Näin se vaan menee. Ennemmin pidetään katumatonta hoitajaa uskomassa olevana kuin Vuokkoa. Ei hoitokokous-vääryyksillä ole niin väliä.
Mitään sellaista ei tule katua, mikä kestää!
E. P. (ei pappi)
Jumala näkee kaikki salatuimmatkin asiat.