Onko rikos toisen osapuolen levittää luvatta keskenään viestitettyjä asioita?
Facebook ja yksityisviestien levittäminen muille
rangaistavaa
1125
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
No itsessään sellaisen viestin levittäminen, jossa itse on ollut viestinnän osapuolena, ei ole rikollista. Viestin sisällöstä riippuen sitten toki jokin rikos, kuten vaikka yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen, voi joissain tapauksissa tulla kyseeseen. Lähtökohtaisesti kuitenkin sellaista viestintää, jossa itse on osapuolena, saa julkaista ja levittää vapaasti, vaikka ei edes kertoisi siitä toiselle osapuolelle, tai jopa näiden nimenomaisesta kiellosta huolimatta.