Pieleen meni

Kokoomuksen Larikka on pitänyt kovaa mekkalaa sairaalahankkeesta. Keskustapuolue on ollut hyvin hiljaa. Tietysti, koska homma aijottiin sysätä kokoomuksen piikkiin.

Mutta kouvolan murhe on keskustapuolueen ukot.ja akat. Ne täällä pelaa rahaa taskuunsa. Kuntaliitos oli kepua. Ainoa joka siihen pystyi. Monta vuosikymmentä on kepulistit sijoitellut omia luottoukkoja kaikkeen hyväpalkaisiin johtotehtäviin
Siksi Kymenlaakso on hiipunut..
22<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Ratamon takia ja siihen liittyvien koulujen ja muun lopettamisien myötä Larikkaa pidetään vitsinä.

Menkää katsomaan KS:n mielipidekirjoituksien ja uutisoinnin keskusteluja. Yrittäkää laittaa joku asiallinekin vastine Larikan kirjoituksille niin ei mene läpi. Esiintyy nimimerkeillä: lehtomäkeläinen, valtuuttetu ja virkamies. Valtuuttetu Suninen myös sinne kirjoittelee, laittakaa hänelle vastine häntä pilkaten ja haukkuen, se menee kyllä läpi. Tätä kaikkia on testattu jo vuosia ja tuota ei enää voi sanoa sattumaksi.

Äänestä

Keskustalaiset aikovat laittaa muut maksamaan maalaiskuntien sote-palvelut uusissa sote-kuntayhtymissä tai maakuntamallissa. Sipilällä ei ole ns. munaa ryhtyä uudistamaan kuntarakennetta, jossa puolet Suomen kunnista on käytännössä elinkelvottomia ja ne elävät valtionosuuksien ja varakkaampien kuntien verotulojen tasausten varassa.

Tämä vanhalestadiolainen ajattelutapa, jota Sipilä edustaa, elää menneisyyden maailmassa.

Äänestä

Ehkä Larikkaa on suojeltu hämäys mielessä. On aina kivaa jos töppäykset saadaan toisten piikkiin. Lähtökohtaisesti paikalliset rakennusliikkeet on keskustalähtöisiä Oletteko huomanneet kepulaisilta jotain vastarintaa suosairaalan suhteen. Ei, pelkkää hiljaisuutta.

Äänestä

Kosari on niin paikallisen korppution puolustaja kun vaan voi. Pienellä porukalla pohdittiin ja kaikkilla oli sama huomio. Kukaan lehden toimittajista ei kyseenlaista tuota suoratamoa suunnitelmana yleensäkääm, ei edes paikkana.

Mutta se on mielenkiintoista ettei kukaan miestoimittaja kuitenkaan puolustakaan tuota hölmöyttä. Sen sijaan useampi naistoimittaja puolustaa sitä. Tuosta voisi päätellä että miehillä on enemmän selkärankaa ja älyä ajatella itsenäisesti, kun taas naiset kirjoittaa pelkästään oman työpaikan puolesta ja ehkä joku oman puoluekannan perusteella.

Larikkahan mainostaa että terveyhoidosta tullaan tulevaisuudessa säästämään henkilömenoissa, lehden naistoimmittaja teki heti jutun kuinka sairaanhoitajilla on aikaa vaan istua mitään tekemättä. Toinen naistoimittaja teki tarinan jossa puolusti suoratamoa että nykyisen sairaalan putkiremontti tulee kalliiksi. Tuo jälkimmäinen hakee naurettavuudessaan ja läpnäkyvyydessään vertaistaan. Toki tuo putkiremontti tulisi kalliiksi mutta miten se liittyy suoratamon tai vaihtoehtoisesti uuden sairaalan väliseen keskusteluun.

Äänestä

Miten voi olla mahdollista että Kouvolan Sanomien toimittajista yksikään, ei siis yksikään ymmärrä. Ratamokeskus suolle on hirvittävän kallis, asianmukainen uusi sairaala muualle kun tuolle suolle on paljon halvempi. Terveydenhoidon kannalta ei mitään oleellista.

Nuo toimittajat pohtii jos minkälaisia asioita mutta jostain syystä ei kaupungin talouden kannalta hyvin oleellista asiaa.

Eikos nyt ollut vielä joku lehdistönvapauden päivä. No ei Kouvolassa.

Äänestä

Kouvolan Sanomat on ollut niin kauan pikku-Kouvolan kokoomuslaisten käsikassarana, etteivät toimittajat osaa vieläkään hakea tasapuolista linjaa uutisointiin.

Äänestä
  • Monopoliasema tekee tehtävänsä myös Kouvolan Sanomissa. Onneksi on netti.

    Äänestä

Kouvolan Sanomien toimittajat uskovat kuin jumalaan tähän kansakoulun käyneeseen rakennusinsinööriin, kun hän tihrusilmillään vilkuilee toimiittajiin ja yrittää näyttää jotenkin viisaamalta kuin on. Kaveri on Arto Merisalon kaveri ja hengenheimolainen. Se kertoo paljon.

Äänestä

Outoa peliä kaupungin johtoryhmältä ja Kouvolan sanomien toimittajilta.
Kyse on 100 miljoonan summasta. Hirveä summa kunnalle joka elää velaksi.

Äänestä

Hienoa että Ratamo oikeasti notkahtaa tänä vuonna liikkeelle, eli eiköhän puunkaato sieltä kohta ala. On muuten komiaa männikköä mikä ei suolla kasvaisikaan. Parin vuoden kuluttua meillä on uusi hieno sairaala parhaalla paikalla.

Äänestä
  • Eihän se sairaala ole. Yhden luukun vastaanottokeskus, mistä potilaat lähetetään kotia tai saattohoitoon.
    Tontti on suota tarkoituksella. On näet hidasta ja sotkuista ettei ihmiset ihmettele rahan hukkumista.
    Takuuajalla ei merkitystä. Urakoitsija lopettaa (konkka tai muu) ja eräs ryhmä lähtee loppuiäksi lämpöiseen.

    Äänestä

Hienosti se ojankaivukin toimi, ensin yritettiin tavavallisella telakoneella, meinasi upota lopullisesti. sitten hommattiin pitkäpuominen, mutta eihän sillä oikein pysty ojia kaivamaan.
lopuksi tuli suoteloilla varustettu, jolla saatiin jotakuinkin loppuun.
siitä se kallistaminen alkaa.
muut työt alkaa kunhan saadaan vedenpinta laskemaan, että voidaan jotain edes tehdä. tietysti ongelma on, millä kalustolla.

Äänestä
  • Kalusto pitää olla kohteen mukaan. Kyllä siitä hyvä tulee.

    Äänestä

  • Eikös puolustusvoimilla ole myynnissä iso ilmatyynyalus, siihen hiukan kauhaa ja vastaavaa.

    Nyt lupasi tosin kovia sateita mutta heti aamulla pitää laittaa iso teltta päälle joka kattaa alueen useamman korttelin leveydeltä. Ja eiköhän poliisitalolta uskalla edes pariksi päiväksi suurtehopumput lainata, ja Larikka varmasti junailee paloasemalta pumppaus apua.

    Äänestä

Pikku-Kouvolan kokoomuslaiset voisivat vaatia Ilmatieteen laitokselta, että sadepilvet ohjataan pikku-Kouvolan ohi, ettei suoratamon tontille valu pintavesiä.

Äänestä
  • Siitä paskasta on ilmeisesti pohjatutkimus ainoa rehellinen tieto. mutta senkin nuo neuvoksen maksamat kiistää. 22 metriä lillusavea, sitten joku karikko ja kallio. On komea monttu ja halpa tukea.

    Äänestä

Onko tuo kosarissa valtuutetun nimellä kirjoittava Larikka?

Järjen juoksu ja kirjoitusten taso sattuisi.

Äänestä
  • Kylläpä kyllä. Kaveri elää jossain pilvilinnoissa. Valtuuston puheenjohtaja mutta ei vastaa selkeisiin kysymyksiin. Kunnan rahat on jatkuvasti miinuksella mutta onneksi investointikassassa on 150 miljoonaa löysää jota ei kuulemma tarvi maksaa takaisin.

    Äänestä

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja on Larikka. Samaa tasoa on punakka valtuuston puheenjohtaja. Kummatkin ovat rakennusneuvoksen juoksupoikia sattuneesta syystä.

Äänestä

Taitaa tuo ratamokeskus olla muutamalle päätös omalla päätöksenteon saralla.

Mikähän saa ihmisen tekemään tuollaisia typeryyksiä kun varmasti itse tietää lopputuloksen omalta kohdalta.

Äänestä
  • Sen enempää Helminen kuin Larikkakaan eivät ole päätöstä Ratamosta tehneet. Päätöksen teki Kouvolan kaupunginvaltuusto kahdesti. Päätös veti Suniselle ja muille Ratamokiihkoilijoille herneen vuosiksi nenään. Jokainen hävitty äänestys on tappio politiikassa. Sunisella niitä riittää omiksi tarpeiksi pitkäksi aikaa.

    Äänestä

Nämä paikalliset valtuustot, kumileimasimet, on tunnettu ryhmä. Ryhmien johtajat kun pitää palopuheen kaikkille erikseen ja yhdessä niin muuta ei tarvita. Ruusuinen tulevaisuus ja 80 miljoonan sairaalahanke hyväksytään ilman mitään laskelmia, piirustuksia. Nyt tuo homma on jo 150 miljoonaa ja vielä osin vajavainen kokonaisuus. Huumoria valtuustoilla riittää, sama asia äänestetään uudestaan että vanhatkin uskoo.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


2005kepu kirjoitti:

Kokoomuksen Larikka on pitänyt kovaa mekkalaa sairaalahankkeesta. Keskustapuolue on ollut hyvin hiljaa. Tietysti, koska homma aijottiin sysätä kokoomuksen piikkiin.

Mutta kouvolan murhe on keskustapuolueen ukot.ja akat. Ne täällä pelaa rahaa taskuunsa. Kuntaliitos oli kepua. Ainoa joka siihen pystyi. Monta vuosikymmentä on kepulistit sijoitellut omia luottoukkoja kaikkeen hyväpalkaisiin johtotehtäviin
Siksi Kymenlaakso on hiipunut..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu