Olen nainen, seurustellut ja asunut naisen kanssa 5 vuotta.
Tunne- tasolla pystyn rakastumaan vain naisiin mutta silti tunnen myös seksuaalista vetoa miehiin.
(Olen neitsyt miesten suhteet.)
Kumpi siis mielestänne olen?
Tunne- tasolla pystyn rakastumaan vain naisiin mutta silti tunnen myös seksuaalista vetoa miehiin.
(Olen neitsyt miesten suhteet.)
Kumpi siis mielestänne olen?
Vastaukset 42
Vanhimmat
..hämmentynyt.
Miltä sinusta itsestä tuntuu? Tuntuuko siltä, että "Tunnen itseni kyllä lesboksi, mutta ehkä minun pitäisi sittenkin määritellä itseni bi:ksi koska joidenkin mielestä saattaisin olla bi" taikka toisinpäin?
Minusta tuo on asia, johon sinun nahkojesi ulkopuolella elävien on hankala sanoa mitään kovin ehdotonta. Joku voisi sanoa, että että koska tunnet fyysistä vetoa miehiin, olet ilmiselvä bi. Joku myös saattaa sanoa, että pohjimmiltaan suuri osa ihmisistä on bi-seksuaaleja (ehkä tuo pitää paikkansa käytännössä, kenties), ja sittenhän on vielä tämä termi "bi-curious".
Mutta sillä, miten muut sinut tuon n. 6-rivisen tekstin mukaan määrittelisivät, ei minusta ole suurta merkitystä. Tärkeintä on se, miltä sinusta itsestäsi tuntuu, ja millaiseksi itse koet seksuaali-identiteettisi. Minusta ei ole mitään kummallista siinä, että kokee olevansa lesbo, ja silti ajoittain huomaa, että miehissäkin on vetävän näköisiä yksilöitä. Minullekin käy välillä siten.:) Ja saman tyyppisiä tuntemuksia on ajoittain kuulemma myös heteroilla naispuolisilla ystävilläni, nainen voi joskus tuntea viehättävältä.
Nyt tietysti joku tiukkapipo meinaa tukehtua yllättäen nenään tunkeutuneeseen herneeseen, mutta minusta seksuaalisuus ei ole välttämättä ihan niin selväjakoinen juttu, kuin homo-bi-hetero. Tuntuu epäilyttävältä että kaikki maailman x miljardia ihmistä olisi lokeroitavissa noihin kolmeen lootaan.
Itse "tiedän" olevani lesbo. Tunnen sen. Se, että joku miespuolinenkin yksilö saattaa joskus tuntua viehättävältä, ei asiaa muuta. En usko, että voisin jakaa elämääni miehen kanssa, ja mikä ehkä olennaisinta, en tunne henkistä vetoa miehiin.
"seksuaalisuus ei ole välttämättä ihan niin selväjakoinen juttu, kuin homo-bi-hetero" -Kerrankin joku puhuu näillä sivuilla asiaa! Mahtavaa!!! =)
Heitin kuvitteellisen henkilön kysymyksen koska kiinnosti nähdä mitä tähän vastataan:)
Mut hei siistii, täys kypä sun vastaukselles:)
Tossa oli kaikki se mitä itsekkin asiasta vois todeta.
Ainoo mikä tosiaan mietityttää on se et mikä on sellasten naisten kohtalo/osa jotka on olleet ensin vuosia naisten kanssa ja sitten lopulta ottaa elämänkumppanikseen miehen..
Mun käsittääkseni tästä ei koskaan puhuta missään mitään,vai?
Että sinä. Kukas muu.
Mitä väliä kumpi olet?
Jos tuntuu että olet jompi kumpi, niin sitten voit sanoa olevasi lesbo tai bi. Jos tuntuu, ettet osaa määritellä, ja joku pyytää määrittelemään, voit vastata ettet osaa ihan tarkkaan määritellä, mutta naiset ovat sun juttu pääasiassa.
Ihmisten seksuaalisuus muuttuu ajan kanssa, välillä jotkut jutut ovat kiinnostavia ja kiihottavia, välillä jotkut toiset. Se on ihan normaalia eikä mitenkään huolestuttavaa. Itse määrittelin pitkään olevani lesbo, kunnes tutustuin tiettyyn mieheen ja rakastuin. Tällä hetkellä määrittelisin olevani ns. yhden miehen nainen, jos tämä homma joskus loppuu, niin palailen todennäköisesti naisiin. En koe olevani bi, koska minua eivät miehet yleisesti ottaen kiinnosta ollenkaan.
Homo-hetero -dikotomia on vain aikanaan syntynyt normatiivinen järjestelmä 'normaaalien' ja 'epänormaalien' ihmisten erottelemiseksi. Kieltäydy pelaamasta normatiivista peliä ja elä niinkuin parhaalta tuntuu. Ihmiseen sitä kuitenkin loppujen lopuksi rakastuu, ei mieheen tai naiseen.
Itsestäni on jotenkin outoa ettei joku tiedä mikä on kun se mulle on aina ollut selvää, vaikka en sen mukaan olekaan aina elänyt. Mutta kaikki on tietenkin mahdollista. :)
Sekin on yksilöllistä onko itsensä (tai toisten) määritteleminen tärkeää vai ei. Minulle itseni "määrittäminen" on tärkeää. Kun tiedän mikä olen viihdyn paremmin "omissa nahoissani", ja saan sellaista tietynlaista sisäistä rauhaa ja tasapainoa. Minulle se tieto että olen lesbo on tärkeä osa minua, minuuttani.
Minusta moni liikaakin korostaa että mitä väliä, pitäisi muistaa että monelle sillä on paljonkin väliä.
"Ihmisten seksuaalisuus muuttuu ajan kanssa".
En ole samaa mieltä. Väittäisin jopa että useimpien ei muutu. Se elääkö sen "oman todellisen itsensä" mukaan onkin sitten toinen juttu.
olla jo mummoiässä jos väität ettei se muutu?
Vai mistä oot tuollaisen tiedon itselles onkinu?
No kyllä se mun mielestä on muuttumista, jos ensin on 32-vuotiaaksi satavarma siitä, että on taatusti lesbo, ja sitten vähitellen voi hyväksyä miehen. Ei miehiä yleensä, mutta sen tietyn yhden miehen. Mullakin meni asiaa pohtiessa kaksi vuotta, joiden aikana oman seksuaalisuutensa ja sitä kautta itsensä määrittely oli aivan mielettömän suuri ongelma, kunnes totesin että ihmisen preferensseihin vaikuttavat ihan käsittämättömän monet asiat ja että olen onnellisempi kun en yritä sopia mihinkään valmiiseen lokeroon. Oikeasti vaati aika tavalla muuttumista, lähinnä ajatuspuolella, että pystyy tällä hetkellä olemaan juuri sitä, mikä tuntuu eniten omalta itseltä.
Olen monesti keskustellut kumppanini kanssa, että olisi helpompi hyväksyä tämä muutos, jos olisi vaikka tullut uskoon ja pyrkinyt sitten apinan raivolla 'eheytymään'. Tähän suuntaan muuttuneita ihmisiä on kuitenkin olemassa niin paljon vähemmän kuin nais-miessuhteista nais-naissuhteisiin siirtyneitä, että ei ole minkäänlaista tukijoukkoakaan auttamassa vaikeiden aikojen yli.
ehkä se joillakin muuttuu, mutta minusta se on kyllä vaan epävarmuutta ja sitä ettei ole löytänyt itseään, sitä mitä oikeasti on ja haluaa olla.
Joillekin ehkä on tärkeää määritellä itsensä tarkkarajaisesti, mutta toisille taas sopii paremmin se, ettei tarvitse rutistaa itseään johonkin ennalta määrättyyn purkkiin väkipakolla. Minä uskon, että seksuaalisuus saattaa hyvinkin muuttua ajan kuluessa, ei ehkä kaikilla mutta joillakin. Eikä se mielestäni välttämättä tarkoita, että ihminen aiemmin olisi ollut jotenkin hukassa, vaan sitä, että ihminen on muuttunut jollain tavalla, tai ihmisessä on jokin asia muuttunut. On vähän sama asia kun väittäisi etteivät ihmiset muutu vuosien varrella. Useimmat lienevät sitä mieltä, että moinen väite on aika puhtaasti puppua.
Selkeyden vuoksi nyt tuon edellisen kappaleen luettuani haluan korostaa, etten tuolla tarkoita sitä, että homoseksuaali ihminen voisi "muuttua" heteroksi, varsinkaan minkään uskonnollisen organisaation harjoittaman eheytyksen myötä... Vaan sitä, että ehkä jotkin asiat joissakin ihmisissä heräävät vasta ajan myötä, jotkin kiinnostuksen kohteet vahvistuvat, jotkut heikkenevät ja kaikkeen tähän vaikuttaa hyvin monimutkaiset jutut. Se ei mielestäni tarkoita, että he aiemmin olisivat olleet jotenkin pihalla.
Ihmisethän muuttuvat aika tavalla elämänpolkunsa aikana. Oletko sinä edelleen kaikin tavoin sama ihminen kuin 5-vuotiaana? 13-vuotiaana? 20-vuotiaana? Minä en ainakaan ole. Täytyy myöntää, että olin myös jossain vaiheessa aika tavalla samaa mieltä siitä että kerran löydetty seksuaalisuus ei muutu siitä enää mihinkään.
Mutta muuttuuhan se, vaikka ei välttämättä useimmilla ihmisillä ihan yhtä radikaalilla tavalla. Kyllähän useimpien ihmisten sensuaalisuus muuttuu kun oppii enemmän tuntemaan omaa kehoaan (ja partnerinsa kehoa); preferenssit muuttuvat, kun löytää uusia asioita; fantasiat muuttuvat, kun pääsee kokeilemaan uusia asioita.
Oman kokemukseni mukaan seksuaalisuuden määrittely lakkaa olemasta erityisen olennaista siinä vaiheessa kun oppii hyväksymään että elämässä on kaikenlaisia epävarmuustekijöitä, ja niistä ei pääse yli kuin kohtaamalla ne silloin kun ne tulevat vastaan. Tietyn vuosia sitten tapahtuneen määrittelyn taakse linnoittautuminen ei johda muuhun kuin ahdistukseen, jos alkaa jossain vaiheessa näyttää siltä, että määrittely ei välttämättä pädekään nykytilanteessa. Minun mielestäni ei välttämättä kyse siitä, että identiteetti olisi alunperin ollut epävarma (se tuntui ainakin omalla kohdallani olleen yksi niistä ainoista asioista, joista olin täysin varma), vaan siitä, että identiteetti muuntuu yksilönkehityksen aikana mm. ympäristötekijöiden johdosta.
No joo, spekulaatiot sikseen, oleellisimpana pointtinani on kuitenkin, että on yksilön kannalta ihan sama, mistä erityisistä syistä muuttuminen tapahtuu, syiden pohtiminen ja itsensä syyllistäminen ei johda mihinkään. Muuttumisen kokee identiteettikriisinä joka tapauksessa, erityisesti silloin kun se koskee jotain niin perustavanlaatuista seikkaa kuin seksuaalinen suuntautuminen. Identiteettikriisi pahenee siitä, että kokee pettävänsä aiemmat määrittelynsä (myös yhteisön silmissä), eikä uutta sopivaa määrittelyä ole helposti löydettävissä. Itse ratkaisin kriisini kehittelemällä hyvin kevyen, vanhaa heteroparadigmaa ironisoivan määrittelyn, joka sisältää itsessään muutoksen mahdollisuuden. Eipä tarvitse kriiseillä niin kovasti jos tapahtuu lisämuutoksia.
Aloitin kirjoittamaan omaa vastinettani ennen kuin omasi oli ilmestynyt. Et varmaankaan voi käsittää, miten hyvältä voi tuntua, kun joku ymmärtää tuomitsemisen sijaan.
Tietenkin jossain vaiheessa ihminen havahtuu löytämään oman seksuaalisuutensa ja sen mukaisen identiteettinsä. Kun tämä identiteetti muuttuu jonkin heräävän havahtumisen, äkkinäisen tai hitaan, seurauksena, niin pitäisin sitä "löytämisenä". Se omin identiteetti on vihdoin löydetty.
Mitä sen jälkeen? Jos se jatkuu vuodesta ja suhteesta toiseen löydetyn mukaisena, voidaan sanoa, että seksuaalinen suuntaus on fiksautunut. Se voi olla hetero- tai homoseksuaalinen (tai jotain muuta). Jos suuntaus muuttuilee välillä homo- ja välillä heterosuhteisiin, ei kyseessä ole "kehittyminen", "kypsyminen" tms, vaan normaali biseksuaalisuus. Kaikki em. tyypittelyt ilman sen kummempia arvovarauksia.
On hyvä puhua asioista oikeilla nimillä, syyllistämättä. Jos joku "ei halua lokeroitua", niin kaikella muotoa, ei tarvitse. Me muut kyllä joka tapauksessa määrittelemme asiat ja henkilöt käyttökelpoisen ja järkevän logiikan mukaisesti. Toistan vielä: ei millään pahalla, asiat asioina.
Pääasia että itse tietää kuka on ja itse saa päättää myös siitä tunkeeko itsensä johonkin valmiiseen lokeroon, muokkaako lokerostaan itsensä näköisen tai jättääkö lokeroinnin väliin. Ei siinä muiden ihmisten mielipiteillä tai lokerointiyrityksillä ole mitään väliä.
Se on sinun asiasi ja yksin sinun - silloin kun olet yksin. Kun etsit kumppania ja löydät hänet, heteron tai homon, et ole enää yksin. Suhteessa pitää olla rehellinen, vai aiotko kertoa Hänelle vasta saatuasi rakkauden, mikä olet? Vastaat seurauksista. Ei edelleenkään millään pahalla, päinvastoin.
vastata, vaikkei minulta kysytty mitään?
Jos minulta kysyttäisiin minun seksuaalista suuntaustani, en ehkä osaisi selittää sitä yhdellä sanalla, kuten lesbo tai bi. Heterokaan en usko olevani.
Tämä on minulle niin monimutkainen asia, etten tajua tätä itsekään. Asian selventämiseen vaadittaisiin lisäkysymyksiä ja niitä en osaa itse itseltäni kysyä. Pitäisikö aina osata myös ennustaa? Menneisyyden perusteella ei minusta voi tehdä kovin varmoja päätelmiä tästäkään asiasta, sillä se on elettyä se. Yleensä ihminen luulee tietävänsä ja tuntevansa itsensä, vaikka olisi tavallaan väärässäkin, ellei ole tiedostanut asioiden kaikkia puolia itsessään.
Minä en halua miestä. Naiset eivät halua minua. Minä en tiedä, onko minun haluillani mitään merkitystä muille kuin minulle itselleni.
Todellisesta rakkaudesta on tosi vaikeata mennä puhumaan mitään, se olisi rakkauden halventamista näillä kokemuksilla. Seksin kanssa sama juttu.
Sen tiedän, että tunnen lämpimiä tunteita ja jonkinlaista rakkautta naispuolisia ystäviäni (useampaa kuin yhtä) kohtaan. Välitän heistä enemmän kuin he minusta, ikävä kyllä. Olisin valmis seurustelemaan naisen kanssa, jos löytäisin jonkun, joka on minulle tarkoitettu. Silti ajatus pelottaa minua.
Minua ainakin on häirinnyt se, että toiset ihmiset ovat pyrkineet lokeroimaan minua. Se herättää minussa joskus aggressioita ja halua tehdä ihan toisin kuin toiset ajattelevat, ihan vain sitä syystä, että katson, että minulla on oikeus päättää seksuaalisesta suuntautumisestani itse. Eihän se niin toteudu, että jos uhmamielellä tekisi toisin kuin sisimmässään tuntee, että sitten sitä olisi jotakin muuta kuin mitä on.
Miehiä ei tarvitse liiemmin haluta, olisi helppoa ja yksinkertaista, jos antautuisi vain toisten käsiin, mutta minä kuitenkin kunnioitan itseäni. Minulle miehen kanssa oleminen ei taitaisi onnistua, kun en tunne siihen minkäänlaisia haluja. En yksinkertaisesti voisi, vaikka olenkin nuorena ollut naimisissakin.
Jos on totta, että seksuaalinen suuntauskin määräytyy sen perusteella, mitä haluaa, eikä sen perusteella, mitä ei halua, niin voi olla, että minä olen lesbo, joka haaveilee kuitenkin perheestä ja niin normaalista elämästä kuin mahdollista. En voi mitään sille, että aika usein ajattelen myös lapsen hankkimista, vielä tälläkin iällä, mutta se nyt on vain sellainen haave.
En siis ole nyt ykskaks vaihtamassa mitään mihinkään, sillä olen ollut sinkkuna pitkälle toistakymmentä vuotta, selibaatissa, jos joku sitä miettii. Niin se aika vain menee ihmetellessä...
Vaikeata oikeastaan puhua seksuaalisesta identiteetistä ilman että se liittyy toiseen ihmiseen jotenkin, ei pelkkiin oletuksiin. Jos olisin tällä hetkellä rakastunut ja onnellinen, niin asiat olisi ehkä helpompi hahmottaa. Luullakseni, jos ihminen, josta välitän, tuntisi samoin minua kohtaan, ei rakkauteni kohteita olisi kuin yksi, sillä olen ehkä uskollista tyyppiä.
Vaikka seksuaalinen identiteetti olisi selvillä ja ihminen sinut itsensä kanssa, niin ei se vielä riitä, sillä ihminen on paljon enemmän kuin pelkkä seksuaalinen identiteetti. Ihmiset ovat vain ihmisiä, seksuaalisesta suuntautumisesta huolimatta.
Tietysti ihmiselle joka osoittaa kiinnostusta kertoo heti, kiinnostaako vaiko eikö kiinnosta ja voiko koskaan kiinnostaa. Kiesus. Ei kai kukaan aikuinen ihminen pelaa ihmissuhteissaan teinix-pelejä, joissa pimitetään olennaista informaatiota voittamisen toivossa.
Kun tapasin mieheni yli kolme vuotta sitten kerroin noin puoli tuntia esittäytymisen jälkeen että olen imarreltu huomiosta, mutta en voisi kuvitellakaan ikinä ihastuvani mieheen tai seurustelevani miehen kanssa, vaikka sinkku olinkin. Siis saman litanian jolla olen karkoittanut ei-toivotut lähestyjät lukemattomia kertoja aiemminkin. Hän kuitenkin suhtautui asiaan tosi luonnollisesti ja näimme työn puolesta niin usein, että ystävystyimme ja siitä se sitten lähti etenemään. Ja tässä sitä nyt sitten ollaan, elämäni nainen onkin sukupuoleltaan mies, mutta muita suurempia vikoja hänestä ei sitten löydykään. :-)
Mä taidan olla yhtä pihalla kaikesta..Ekaa kertaa pyörin näillä sivuilla ja tää keskustelu kiinnosti erityisesti. Mä olen samaa mieltä, et toi tiukka lokeroiminen ottaa joskus päähän..Varsinki, ku ite miettii näitä asioita ja yrittää selventää omia ajatuksiaan. Mä olen itseni kaa nyt ok- tiedän kuka olen ja se tuntuu hienolta! Mulla se vaati ainaki aikaa miettiä omia tuntemuksia, ei niinkää sitä toista ihmistä siihen viereen (vaikka nyt ois vierellä tilaa, heh).
Joo, mut viikonloppuja kaikille..Mä lähen töihin.
tuo tuomitsemisjuttu on? itse en ainakaan koe "tuominneeni" ketään. esitin vain oman mielipiteeni asiasta. vai onko se niin, että aina kun on eri mieltä jostakin jonkun kanssa, on "tuominnut" tämän toisen. aika outoa.
Olet siis löytänyt naisen, joka on miehen ruumiissa. Näitähän sattuu...suuntautumisesi ei siis ole muuttunut;)
En ymmärrä käsitystä että "tunkeako itsensä johonkin lokeroon". Kovin negatiivinen sävy!
En minä ainakaan ole tunkenut itseäni mihinkään. Enkä lokeroi itseäni, päinvastoin olen VAPAA. Vapaa koska tiedän mikä olen ja olen onnellinen siitä.
Muutenkin sana lokerointi on turhan negatiivinen. En minä koe että se tarve määritellä itseni lesboksi on mitenkään negatiivinen "pakko" vaan päinvastoin vapaus. Se tuo mulle turvaa ja lohtua kun tiedän tarkkaan mikä olen. Sisäistä rauhaa.
Luulen että ihmiset jotka noin kirjoittavat eivät ollenkaan ole samaa kokeneet. Jos joku ei halua määritellä itseään niin ok. Oma valinta. Mulle se kuitenkin on hyvin tärkeää. Samoin haluan olla vain toisen lesbon kanssa, sellaisen jolle oma identiteetti on selkeä ja tärkeä asia.
En edelleenkään usko että seksuaalisuus muuttuu. Pir sanoin asian aika hyvin. Ihmiset muuttuvat, kyllä, monellakin tapaa. Mutta seksuaalisuus sinällään muuttuu harvoin. Se miten elää ja mitä tekee ei muuta seksuaalista suuntautumista. Esim. jos hetero "kokeilee" naista ei hän ole todellakaan lesbo eikä välttämättä edes bi. Jne.
Itse olen syntynyt lesboksi ja vaikka elinkin kulissiheterona lähes 30 vuotta ei se musta heteroa tee. Olen aina ollut lesbo. Pointtini on edelleen se etten usko että itse seksuaalinen suuntautuminen muuttuu vaikka ihminen itse muuttuisikin, uskon että se on pysyvä ja synnynnäinen ominaisuus.
Jos joku kokee että ei ole niin hyvä on. Jokaisella on omat kokemuksensa ja mielipiteensä. Erilaisista tulkinnoista puhumattakaan!
Jos löytää aivan helvetin hyvän muijan, niin vähänkö väliä millaiset vehkeet sen jalkojen välistä löytyy. ;-)
No joo, kiva kun joku on löytänyt rakkauden! Onnea!
Mutta mulle on hirmuisesti väliä silläkin millaiset "vehkeet" sieltä jalkojen välistä löytyy... naiset ihania, miehet yöks. Sori vaan!
Jos mun olisi pakko määritellä seksuaalisuuteni tällä hetkellä, niin kallistuisin samaan kuin Z. Se, että elän miehen kanssa tällä ei tee musta heteroa tai bi:tä, koska minua eivät voisi miehet yleensä ottaen vähempää kiinnostaa. Miehen 'kokeilu' ei nähdäksi tee minusta heteroa tai bitä, ihan niinkuin ei naisen 'kokeilukaan' tee heterosta lesboa tai bitä.
Elämäntapani nyt ei mitenkään kuitenkaan sovi yleiseen käsitykseen lesboudesta, joten myös kunnioituksesta ystäviäni ja muita lesboja kohtaan jätän määrittelyn tekemättä. Itsensä tunkeminen lokeroon on aktuaalisesti kovin ahdistavaa silloin, jos sinne ei sovi, mutta myönnän kyllä että se voi olla kovin vapauttavaa jos löytää itselleen sopivan lokeron.
Toivottavasti sullekin vielä käy samoin. Siis, että löydät rakkauden, rakkaan naisen.
Valitettavasti tämän keskustelun pointti katosi jo hetki sitten, joten en varmaankaan tule jatkamaan sitä. Halusin vain sanoa aiemman keskustelun perusteella että seksuaalisuutensa määritteleminen voi olla onnellistava tekijä, jos sopii johonkin valmiiseen lokeroon. Jos ei sovi, voi myös miettiä sitä, että välttämättä ei tarvitse määritellä seksuaalisuuttaan yhdellä hetkellä ja pitää siitä kiinni kynsin ja hampain, mikäli jossain vaiheessa tuntuu siltä, että kyseiseen määrittelyyn ei sovikaan.
Kukaan tuskin pystyy tekemään kovin syvällisiä päätelmiä itsestään, jos elää tynnyrissä, sillä toiset ihmiset ovat kuitenkin siellä tynnyrin ulkopuolella. Ihminen kasvaa henkisesti suhteessa toisiin ihmisiin. Loputon yksinäinen pohdinta on jotenkin vailla tarkoitusta, vaikka oma aikansa ja paikkansa silläkin on. Minulle on tärkeätä se, ettei kukaan yritä sovittaa minuun omia käsityksiään asioista. Vastaukset pitää löytyä itsestä.
että minua häiritsee se, jos joku sanoo minulle, että et sinä voi olla lesbo jos sinä olet sellainen ja tällainen, esim. joidenkin mielestä ei voi olla lesbo, jos meikkaa ja käyttää hametta... Totuus on kuitenkin se, että lesbojakin on erilaisia. En sitten tiedä, pitäisikö lähteä määrittelemään ja luokittelemaan lesboja eri tavoin, kuten jotkut tekevät: syntymälesbo, lesbo ym.
Eikö seksuaalinen kehitys ole jonkinlainen prosessi, ja ilmeisesti kaikki eivät kehity samaan tahtiin, niin että seksuaalisuus kehittyisi syntymästä aikuisuuteen, jolloin olisi valmis. Uskon, että jo pienestä lapsesta voi todeta, jos joku on ns. syntymälesbo. Samoin voisi huomata biseksuaalisuuden ja heterouden, ehkä. Uskon, että on tärkeätä tietää ja muistaa se, että kaikki ihmiset eivät ole samanlaisia. Kasvatuksessa pitäisi ottaa huomioon, että jos kaikkia yritetään vääntää samaan muottiin, siitä syntyy hankaluuksia - ja kuka niitä haluaa?!
Ongelmia tulee siitäkin, jos ihmisiä ei aikuisenakaan hyväksytä sellaisena kuin he ovat, homoseksuaaleja syrjitään edelleenkin. Minusta on ikävää, jos ei voi hyväksyä sitä, että on toisenlaisiakin ihmisiä mitä itse on. Asioista voi keskustella, mutta tuomitseminen voi olla virhe, sillä luullakseni toista ihmistä ei voi muuttaa, voi vain tehdä toisen elämästä vaikeata. Minä ainakin annan toisten elää ja olla. Jos joku on hetero, homo tai bi, mitäs sitten, se on jokaisen yksityisasia.
Tärkeintä on, että ihmiset ovat tyytyväisiä ja onnellisia, sillä meillä on vain tämä yksi elämä. En haluaisi pilata kenenkään elämää olemalla ymmärtämätön tai suvaitsematon. Minusta kenelläkään ei ole oikeutta tuomita toista seksuaalisen suuntautumisen perusteella, jos se ei tuota kenellekään vahinkoa.
",,, jos se ei tuota kenellekään vahinkoa."
Vahinkoa, mikä on vahinkoa? Kuka sen määrittää?
Jos 'pikku'vahingoista lähtisi miettimään, niin toisen pikku voi olla toiselle megalomaaninen tuho.
Esim. puolihuolimattomasti huumorilla kuitatut pakit/lapaset voivat vuosikausia lähestymisyritystä jahkanneelle olla murskatyrmäys. Tavoiteltu tuskin huomasi rukkaspinkkansa vajuneen. Syntykö vahinkoa, muuttuiko kenenkään kulun suunta?
Monta 7päivänsalamasotaa on syntynyt myös siitä, täälläkin, kun toinen ihminen on toisin (seksuaalisesti) suuntautunut kuin muu ihminen. Ihmisjoukkojen kysyntä ja tarjonta eivät kohtaa, ja silti pitää vängätä. Mielipiteen, ja mielipahan vuoksi. Onko toisenlaisuudesta nokkiinsa ottaminen , mielensä pahoittaminen syntynyttä vahinkoa?
Kenellekään?
Sanotaan parisuhteista, "kahden kauppa ja lupsaus päälle".
Kovin usein kahden vapaan ja täysivaltaisen (muista muodostelmista puhumattakaan) ulkopuolelta ilmoittautuu vahinko kärsineitä, mielensä pahoittaneita, heitä, joilla on vähintään muutama mielipide asiasta. Jo yksilön olemassaolo tiedettyine tai oletettuine suuntautumisineen tuntuu riittävän siihen, että toinen polo tuntee olemassaolonsa häirityksi, uhatuksi, ikäänkuin vahinkoa olisi syntynyt.
Tarkkana saisi olla.
Hyvä että kysyit. Tästä kannattaisi varmasti keskustella enemmänkin.
Vanhingon aiheuttamisella en tarkoita sellaista, jos pahoittaa esim. vanhempiensa mielen seurustelemalla samaa sukupuolta olevan kanssa. Sitä ei myöskään ole sydänsurut, joita kaikkeen rakkauteen liittyy. Myös heteroseksillä voidaan vahingoittaa, jos pieni lapsi esim. näkee vanhempiensa yhdynnän.
Tarkoitan vahingolla asioita, jotka lainsäädäntömme määrittelee rikoksiksi, kuten pedofilia, raiskaukset ja eläimiin sekaantuminen.
Lievempää vahinkoa aiheuttavat pettäminen, uskottomuus, donjuanismi, narsismi parisuhteessa ym. mutta ne ovat aika pitkälle sellaisia asioita, joista voi olla jotakin mieltä, sanoa mielipiteensä ja sellaisen käytöksen voi myös tuomita, jos ei sitä hyväksy, mutta vaikeampi siihen on muuten puuttua - riippuu ihmisestä, miten näihin asioihin suhtautuu. Kertoisitko sinä esim. ystävällesi, jos tietäisit, että hänen kumppaninsa pettää häntä? Minä kertoisin. Nämä ovat vaikeita asioita, omatunnon kysymyksiä. Ne ratkaistaan henkilökohtaisella tasolla.
Minä itse yritän ainakin elää niin kuin mikä minusta on oikein. Mikä se sitten on oikein... Edellisessä viestissäni taisin vastata jo joihinkin tähän aiheeseen liittyviin kysymyksiin.
"Itse olen syntynyt lesboksi ja vaikka elinkin kulissiheterona lähes 30 vuotta ei se musta heteroa tee. Olen aina ollut lesbo."
Miten sinun seksuaalinen identiteettisi selvisi sinulle? En muista oletko kertonut. Millaista oli elää kulissiheterona, kun ja jos tajusit olevasi lesbo?
Anteeksi jos kysymykseni ovat liian henkilökohtaisia.
Olen kertoillut kyllä jotakin, mutta voin silti vastata jotain.
Tiedän syntyneeni lesboksi koska jo pienenä lapsena koin sellaisia tunteita, ihastuin voimakkaastikin toisiin tyttöihin, puhumattakaan teini-iän monivuotisesta rakastumisesta parhaaseen tyttökaveriini. Vastakaikua en tietenkään saanut vaan kaikki oli vain suurena möykkynä ja myllerryksenä mun sisälläni. Asioita on miljoona jotka osoittavat että mun tapauksessa olen satavarmasti syntynytkin lesboksi, mutta en ala niitä tähän listaamaan. Selvää se kuitenkin on aina ollut. Sen hyväksymiseen meni kuitenkin kauan.
Synnyin ja elin pikkukaupungissa enkä tuntenut yhtään homoseksuaalia. Koko ajatus pelotti ja oli vaan mun oma salaisuus. Olihan se mielettömän raskasta elää kulissiheterona, mutta en nähnyt silloin mitään muuta tietä. En voinut kuvitellakaan koskaan paljastavani todellista minääni. Asia myllersi ja ahdistikin, sekin ajatus etten koskaan saisi tuntea miltä tuntuu edes suudella naisen pehmeitä huulia, muusta kaikesta puhumattakaan...
Ei sitä kaikkea osaa ymmärrettävästi selittää kenellekään. Onneksi se kuitenkin on ohi, ollut jo monen monta vuotta. Olen yhä kaapissa osittain mutta kuitenkin onnellinen koska olen minä. Elän omaa elämääni lesbona. Olen vihdoin eheytynyt kun olen saanut olla oma itseni. Oikeasti.
Pitkä ja hyvin kivinen tie tähän oli, mutta nyt sitten osaankin kunnolla arvostaa tätä kaikkea ja viimeinkin myös sitä millaiseksi synnyin. Aikanaan joskus olin katkera etten saanut valita sitä eikä multa kysytty ;) mutta nyt olen kiitollinen. On ihanaa olla naista rakastava nainen! :D
Nyt on joku muukin käyttänyt näköjään samaa nikkiä kuin minä. Hmmmm..... :D
Tuo kulissiheterona eläminen on ollut raskasta minullekin. Oikeastaan ensimmäisen kerran helpotusta tähän asiaan sain, kun löysin tämän keskustelupalstan. Tämä on auttanut minua paljon!
Minun tunteeni aiheuttivat minulle tosi paljon ongelmia, kun en voinut puhua niistä kenenkään kanssa. Se oli raskasta ja masentavaa aikaa. Minä riuduin omassa yksinäisyydessäni ja kärsimyksessä. Rakastaminen oli melkein tuskaa.
En minäkään tuntenut aiemmin yhtään homoseksuaalia, tai en tiennyt tuntevani. Meitä on enemmänkin. Ihmiset eivät vaan uskalla puhua. Minäkin olin unohtanut kaiken keskellä sen tosiasian, että onhan niitä toisiakin naista rakastavia naisia olemassa. Luulin, että olen tämän asian takia ihan yksin ja niin tulee jatkumaan ikuisesti.
Minulle raskain asia tässä onkin ollut se, että on niin paljon helpompaa jäädä yksin kuin olla rohkea ja hakeutua sellaisten ihmisten pariin, joiden kanssa voi puhua, jotka ymmärtävät, ja ehkä löytää joku, joka tuntee samoin sinua, minua, kohtaan.
Ajatteles, jos ajat tästä vielä muuttuvat, voi olla, että jonain päivänä kukaan ei ole eikä elä enää kaapissa. Eihän sitä tiedä, milloin ja miten minäkin astun ulos tästä kopperoisesta, kävelen vapaana ja onnellisena, itseäni häpeilemättä, mitään pelkäämättä aurinkoisella niityllä käsi kädessä oman rakkaani kanssa...
ymmärtämään näitä kysymyksiä. Miksi sua kiinnostaa mitä sä olet meidän mielestä?
Enkä minä tule koskaan ymmärtämään sitä miten jotkut jaksaa. Kai sitä saa kysellä mitä haluaa! Ja mikä mieltä askarruttaa.
Eikös tämä ole keskustelupalsta?
Jos ei ole muuta sanottavaa kuin v*ttuilu niin eikö voisi olla sanomatta mitään?
Asioiden pohtiminen toisten kanssa selkeyttää monesti omiakin ajatuksia, eikä siinä ole mitään kummallista. Joillakin on tarve kysellä ja mitäs pahaa siinä sitten on?
Ettekö te lesbot millään voisi tykätä miehistä, tai voisitteko edes kuvitella muuttuvanne miehistä tykkääviksi, ei saa karsinoitua lesboksi, vaan pitää vaalia vapautta, blaa, blaa.
lesbot ei aattele miehii!
Eikös ne sano niin fanaattisista heteroista että siellä on taustalla peitettyjä haluja... kuulostaa että sun pitäs vähän miettiä omaa suhtautumistas... oletko naisten kanssa koska naiset viehättävät, vai koska miehet ällöttävät? Jälkimmäinen ei välttämättä johdu mistään suuntautumisesta vaan voi olla vaan jumi sun päässä...
No niin, aina löytyy näitä jotka mielestään osaa analysoida kaiken ja ennen kaikkea toisten tunteet, aina niissä pitää olla jotain mystistä takana.... höpsis.
Joskus asiat vain ON.
Itse olen syntynyt lesboksi ja rakastan naisia, he ovat ihania joka tavalla. Miehet ällöttävät joiltakin osin, mutta mukavia kavereita he osaavat olla jne. En takuulla ole lesbo siksi etten pidä miehistä.... sitä paitsi vastenmielisyyteni miehiä kohtaan on kasvanut pikkuhiljaa ikävien kokemusten ja vuosien myötä. Fyysisesti mies on aikas ällö minusta ;), samoin miehinen uho jne. jutut tuntuu tosi vastenmielisiltä.
Mutta rakastan muutamia miehiä, sukulaisina ja tuttavina. Enkä vihaa miehiä elleivät he sitä ole erikseen "ansainneet".