Tarina, jota en voi kirjoittaa.
Kerro minulle sen alku. Ota, kuljeta, vie eteenpäin, kisko yli rasvatyynen meren silmän, nukkuvien syvänteiden, ja olen sinun, sinusta alkanut, aika, manner, uusi maailma sekä vieras vastasyntynyt aurinkokunta. Uusia sanoja, vastalöydettyjä, sinussa piileviä, palapelin aukkoja, ajan nielemiä, valon sylkemiä, esi-isien sekä äitien imuroimia, kätkemiä, ensimmäisten luolamaalausten elokuvaa - ja huomaathan - minussa ei järkeä ilman sinua. Olet sirottanut kirjaimeni hajalleen, potkinut ne tahtomattasi kauas ja sade huuhtoo liitujeni jäljen, pesee tämän kaupungin kadut, kastelee harjujen mastot, ja kaikki mitä yritän sanoa on vain paluuta siihen, että haluan sinut/sinua.
Kerro minulle sen alku. Ota, kuljeta, vie eteenpäin, kisko yli rasvatyynen meren silmän, nukkuvien syvänteiden, ja olen sinun, sinusta alkanut, aika, manner, uusi maailma sekä vieras vastasyntynyt aurinkokunta. Uusia sanoja, vastalöydettyjä, sinussa piileviä, palapelin aukkoja, ajan nielemiä, valon sylkemiä, esi-isien sekä äitien imuroimia, kätkemiä, ensimmäisten luolamaalausten elokuvaa - ja huomaathan - minussa ei järkeä ilman sinua. Olet sirottanut kirjaimeni hajalleen, potkinut ne tahtomattasi kauas ja sade huuhtoo liitujeni jäljen, pesee tämän kaupungin kadut, kastelee harjujen mastot, ja kaikki mitä yritän sanoa on vain paluuta siihen, että haluan sinut/sinua.
Vastaukset 17
Vanhimmat
mene mun kanssa naimisiin? todella kauniisti kirjoitat.
No jopas... Ja kenetköhän minä nyt lumosin? Sanoilla on valtaa.
sanoilla on muhun suuri valta. liiankin suuri... teothan on erikseen.
Ihana :D
Tuossa kuvastuu tunteen palo.
Tuo on vain keksittyjä kielikuvia , lause toisensa perään, jotka eivät ole edes jatkumoa toisilleen. Lue tuo kahden vuoden päästä niin huomaat jo itsekin, että siinä ei ole päätä eikä häntää.
Uskon kyllä, että olet rakastunut. Jos maa nielisi hänet jalkojensa alta, etsisit häntä taivaista uskoen että maan alta on pääsy paratiisiin. Jne.. etsisit tähtisateista yön mustaama valoaukkoa vain siksi, ettei kaipuun kirkaisusi hajoaisi pelkäksi usvaksi ympärillesi vaan rakentaisi hiljaisuuden sillan, jolla hän kävelisi sinua vastaan. Eikä hän tippuisi sillalta, koska sen alla olisi tasainen varma maa.
Jotain tuollasta. Ja vielä kummallisemmin. You know.
Koko teksti lähti äärimmäisestä turhautumisesta. Turhautumisesta tilanteeseen sekä turhautumisesta siihen, etten kirjoita niin paljon tai yhtä hyvin ja inspiroituneesti kuin ennen. Tuntuu kuin kirjoittamisen mojo olisi kateissa, eikä tule takaisin ennen kuin asiat ovat nytkähtäneet eteenpäin. Minussa on liikaa tunnetta, kaipuuta, energiaa, levottomuutta, kaikkea mahdollista, eikä keinoa purkaa niitä.
Ja loppujen lopuksi kirjoittamisessa oli ennen suuri lohtu, mutta ei ole enää, ja sellaiselle, joka haluaa elää kirjoittamisesta on tilanne tuplaten vaikea. Siksi missään ei ole mitään järkeä nyt ja kaikki on jotenkin hajallaan...
Sama juttu..
Älä siis välitä kitkerästä kommentistani. Käytä vain sanoja.. kunpa niiden lähde vain ei tyrehdy. Eikä se tyrehdy..
Kirjota runo siitä turhautumisesta. Tunnistatko negatiiviset tunteet sisältäsi?
Juurihan minä yritin? Mutta kun se runous ja kirjoittaminen ei enää riitä. Kaikki se on vain kaunis väistely sekä eufemismi sille, etten voi enää elää näin - elää rakkautta todeksi vain kirjoittamalla.
Vielä kauniimmin sanottuna se tarkoittaa sitä, että olen nainen puutteessa.
Huippu, rakastuin just suhun!!!!
kun sivu ei suostu vaihtumaan toiseen.
Tarina tytöistä ja pojista, jotka luulivat olevansa aikuisia. Hiekkalaatikon löytäessään tuli heille kuitenkin riita lapioista ja ämpäreistä.
Tapahtui taantumista .
Hiekassa oli kissanpaskaa. Joku sai siitä jonkinlaisen zoonoosin ja joutui eläintarhaan hoidettavaksi.
Joillakin hiekka hiersi pyllynvaossa ja pahanmielen purkaminen sivullisiin helpotti oloa.
Lisää väkeä pysähtyi laatikolle heittelemään ja keittelemään kakkusia. Laatikko täyttyi ja täyttyi, kuin räkätinpesä poikasista.
Heikoimmat vyörytettiin yli laidan, luonnon laki.
Ehkä tapasimme laidan toisella puolella. Ei kumpikaan mitään ihanteita ihmisiksi, mutta toisemme tavatessa selvisi ainakin suunta, mitä kohti pyrkiä ja minkä jättää taakseen.
Sinun kirjaimesi,, en tahallani niitä hajoittanut. Anteeksi, että törmäsin liian vauhdilla ja hajoitin, en edes tiedä, mitä kaikkea, mutta -anteeksi.
Raaputa, älä liiduta, niin ei huuhdo vesi, eikä haalista aurinko. Tarvitsee joskus käyttää raskaampia työkaluja.
Onneksi sähkö on keksitty.
oikeastaan ihan paska juttu,,,, että on.
Tämä on tarina siitä kun sivuja käännetään voimalla ja teeskennellyn asiallisesti.
Kuvat vilahtaa silmissä. Hienoja, värikkäitä eläinhahmoja. Tiukka ääni suoltaa sanoja sanojen perään. Kertomus soljuu mukavasti eteenpäin. Elämä on täydellistä.
"Voi kun oli kiva satu" "Nyt nukkumaan"
Hän kääntää selkänsä ja sulkee lastenhuoneen oven. Tunnen kuinka selästä huokuu epätoivo, kärsimys ja hävitys. Ei tämä ole ollenkaan sellaista kivaa elämää.
Yritykseksi jää lasten kanssa. Vaikeimpia huijattavia.
Vaikka sen oven laittaa kiinni ja kääntää selkänsä hyvät yöt toivotellen, ei se mene todesta.
Oven läpi tuntuu tunne, mikä jäi ilmaan leijumaan.
Kuin palstalle kirjoitusta... sanoja ei löydy ja ajatus typistyy lähes yhteen lauseeseen. Tunne viiltää ja leijuu sanattomana ilmassa.
Tuosta tuli jotenkin mieleen työmaailma ja loistokas urani siellä... Mutta ei hän ole minuun törmännyt. Tämä tilanne on vain kelautunut hitaasti auki, mutta vielä ei tiedä millaisia solmuja tulee vastaan. Elämä tapahtui. Se ettei asioita voi suunnitella. Että tapaa odottamattomia ihmisiä odottamattomissa paikoissa.