Oltiin kaverin kanssa vartioimassa Vanhankylänmaan linnaketta vanhassa puukasarmissa. Oli helmikuun ilta n. klo 21.00 ja aloimme valmistautua yötä varten. Teimme iltapalan sähkövalon loisteessa ja nautimme sen rennon tunnelman vallitessa. Sen jälkeen siirryimme hiukan aavemaiselta vanhalta puukasarmiltamme läheiseen luolaan, jossa Valmetin valmistetta oleva teollisuus-diesel jyräsi tasaiseen tahtiin linnakkeelle sähköä. Painoimme katkaisijasta ja dieselin jyrinän lakatessa luolan ja koko linnakkeen valot sammuivat. Olimme nyt taskulamppujemme varassa ja suunnistimme takaisin vanhalle puukasarmille.
Kasarmin ulko-ovi narisi ilkeästi avatessamme oven. Sieltä täältä kuului hiljaisia narahduksia, kun suunnistimme pimeään tupaamme ja saman tien pehkuihin. Taskulamput sammuivat ja miehet olivat hetkessä unten mailla.
Yhtäkkiä heräsin johonkin outoon tunteeseen, että kaikki ei ole kunnossa. Kuiskasin kaverin myöskin hereille. Silloin pamahti jossakin yläkerrassa/vintillä ikkuna tai ovi voimakkaasti. Hetken päästä siellä kaatui jotakin painavaa kovalla ryskeellä. Samassa käytävältä alkoi näkymään himmeää valon loimotusta ja kuulumaan raskaita, narahtelevia askeleita, jotka lähestyivät kämppämme puoliavointa ovea. Sytytimme taskulamppuihimme valot, säntäsimme pystyyn, nappasimme rynnäkkökiväärit käsiimme ja ryntäsimme käytävälle vastaanottamaan mahdollisen tunkeilijan. Käytävä oli kuitenkin tyhjä ja hiljainen! Ei ristin sielua missään. Ulkona ikkunoiden takana oli hiljaista ja pilkkopimeää.
Vedimme kädet täristen vaatteita päälle ja menimme pihalle tarkastamaan mahdollisia tunkeilijan jälkiä. Löysimme vain omat jalanjälkemme kierrettyämme kasarmin, jonne oli edellisen päivän aikana satanut uusi lumi. Yläkerran vinttitilaan emme löytäneet mitään kulkutietä rakennuksen sisältä.
Olimme molemmat lievästi sanottuna peloissamme, sillä koko Vanhankylänmaan saarella ei pitänyt olla meidän lisäksemme muita ihmisiä. Hiivimme siitä huolimatta takaisin tupaamme ja kuuntelimme loppuyön vanhan rakennuksen nitinöitä ja narahduksia korva tarkkana saamatta enää unesta kiinni. Sen kummenpaa ei kuitenkaan enää sattunut yön aikana.
Seuraavana päivänä saarelle tuli uusi parivartio ja me pääsimme pois. Emme hiiskuneet pelottavasta tapahtumasta kenellekään leimautumisen pelosta.
Kasarmin ulko-ovi narisi ilkeästi avatessamme oven. Sieltä täältä kuului hiljaisia narahduksia, kun suunnistimme pimeään tupaamme ja saman tien pehkuihin. Taskulamput sammuivat ja miehet olivat hetkessä unten mailla.
Yhtäkkiä heräsin johonkin outoon tunteeseen, että kaikki ei ole kunnossa. Kuiskasin kaverin myöskin hereille. Silloin pamahti jossakin yläkerrassa/vintillä ikkuna tai ovi voimakkaasti. Hetken päästä siellä kaatui jotakin painavaa kovalla ryskeellä. Samassa käytävältä alkoi näkymään himmeää valon loimotusta ja kuulumaan raskaita, narahtelevia askeleita, jotka lähestyivät kämppämme puoliavointa ovea. Sytytimme taskulamppuihimme valot, säntäsimme pystyyn, nappasimme rynnäkkökiväärit käsiimme ja ryntäsimme käytävälle vastaanottamaan mahdollisen tunkeilijan. Käytävä oli kuitenkin tyhjä ja hiljainen! Ei ristin sielua missään. Ulkona ikkunoiden takana oli hiljaista ja pilkkopimeää.
Vedimme kädet täristen vaatteita päälle ja menimme pihalle tarkastamaan mahdollisia tunkeilijan jälkiä. Löysimme vain omat jalanjälkemme kierrettyämme kasarmin, jonne oli edellisen päivän aikana satanut uusi lumi. Yläkerran vinttitilaan emme löytäneet mitään kulkutietä rakennuksen sisältä.
Olimme molemmat lievästi sanottuna peloissamme, sillä koko Vanhankylänmaan saarella ei pitänyt olla meidän lisäksemme muita ihmisiä. Hiivimme siitä huolimatta takaisin tupaamme ja kuuntelimme loppuyön vanhan rakennuksen nitinöitä ja narahduksia korva tarkkana saamatta enää unesta kiinni. Sen kummenpaa ei kuitenkaan enää sattunut yön aikana.
Seuraavana päivänä saarelle tuli uusi parivartio ja me pääsimme pois. Emme hiiskuneet pelottavasta tapahtumasta kenellekään leimautumisen pelosta.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.