Mulla on isompi 10m meriläinen joka kuidutettu. Merivedessä. Olen n 5v ajan maalannut vaan vanhojen myrkkyjen päälle jopa hiomatta vaan uuden kerroksen ja hyvin toiminut. Ei ole ollut näkkiä, kuin max 10kpl jollain aluetta jonne maalia kai vähemmän. Viime vuonna laskin veneen vasta heinäkuussa ja nostanut aina marraskuun alussa. En maalannut viime vuonna pohjaa lainkaan! Maali on aina ollut todella hyvin kiinni ja ei ole irronnut. Limaa on kertynyt joka painepesurilla hyvin pois.
Pitääkö Primeria siis käyttää? Vai jatkanko samaan malliin? Uudet myrkyt vanhojen päälle?
Peräsimen ja potkuriakseliston hion ja laitan sinkkimaalin. Sekä uudet sinkit.
Pitääkö Primeria siis käyttää? Vai jatkanko samaan malliin? Uudet myrkyt vanhojen päälle?
Peräsimen ja potkuriakseliston hion ja laitan sinkkimaalin. Sekä uudet sinkit.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Primerikerrokset ovat myrkkymaalikerrosten alla, ne toimivat vesisulkuna. Myrkkymaali pitää hioa ensin pois kokonaan ennenkuin voi maalata primerilla jonka päälle maalataan sitten uusi myrkktväri.
En ole nähnyt että akseleita maalattaisiin. Akselisinkit uusitaan aina kun niistä on noin puolet kulunut pois.
Aivan. Mutta kun myrkkymaalikerros on ihan ehjä? Pitääkö silti hioa pois vai voinko edelleen vaan maalata uuden kerroksen päälle?
Jos myrkky pysyy kiinni, ei ole ongelmaa. Siitä pinnasta tuppaa ajan mittaan tulemaan epätasaista, joka lisää polttoainekuluja vähäsen. Vanhojen myrkkyjen poisto, primerointi ja uuden myrkyn maalaus maksaa kuitenkin sen verran, ettei sillä taida säästää rahaa.
Älä hemmetti vai merivedessä kuidutettu puuvene. Jatka samaan malliin, turhaa on toimivaa systeemiä muuttaa.
No juu...on se sentään maalla kuidutettu...
Kiitoksia vastauksista taidan jatkaa kuten ennenkin eli uutta vaan vanhan päälle, kun ne vanhat myrkyt ovat hyvin kiinni.
Itse en nykyään viitsi edes maalata koko pohjaa, ihan vaan paikka maalaus ja se on siinä. Syksyllä painepesu. Hyvää veneilykesää teille.