alanvaihto - perustutkinto aikuiskoulutuksena

alanvaihtaja112

Olen suorittanut AMK tutkinnon ja työskennellyt alalla kohta 5 vuotta (ja osa-aikaisesti vielä opintojen aikana). Olen jo pitkään pohtinut, onko ala sittenkin minua varten, ja kun yleensäkin tykkään opiskella ja oppia uusia asioita, niin haluaisin suorittaa erään perustutkinnon ammattiopistolla. Minua kiinnostava tutkinto toteutetaan myös aikuiskoulutuksena, ja oletin että sen suorittaminen onnistuu työn ohessa. Varmistin asian opistolta ja kääk, lähiopiskelua ja harjoittelujaksoja on niin paljon, ettei töissä pysty käymään. Mitäs nyt? Jos lähden opiskelemaan, niin silloin pitäisi siis luopua töistä. Jos en ole töissä eikä ole palkkaa niin mistä saan rahat? Koulutusrahaston sivuilta lukee, että "Aikuiskoulutustukea voi saada omaehtoiseen ammatilliseen koulutukseen osallistuva aikuisopiskelija, joka on työ- tai virkasuhteessa tai toimii yrittäjänä". Eli ton mukaan en saisi sitä tukea, koska en olisi työsuhteessa?
Miten te alanvaihtajat olette ratkaisseet tämän ongelman?

3

168

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • nonäinhänse

      No siis opiskelun ajaksi otetaan työ- tai virkasuhteesta opintovapaata. Opintovapaa on aikuiskoulutustuen saamisen ehto ja opintovapaata ei voi saada muuta kuin työ- tai virkasuhteesta.

      Mutta, mutta! Olikos siinä semmoinenkin ehto, että työssä on pitänyt olla yhteensä peräti 8 vuotta? Aikuiskoulutustuki on muuten hyvä, sillä tulee toimeen. Ehkä odotat, että 8 vuotta työelämässä täyttyy.

      • alanvaihtaja112

        niin oli, 8 vuotta pitää ensin olla töissä (enkä nyt muista kestääkö opintovapaa vain vuoden vai saako ottaa enemmän? perustutkinnon suorittaminen kestää 1,5-2v.). Sen takia just kyselen, että mitä jos haluaa opiskella uudelle alalle jo aiemmin, mutta kaipa täytyy odottaa, ellei joku keksi jotain muuta ratkaisua?


      • Vaihtoehtoja

        Opintovapaata saa lakisääteisesti 2 vuotta. Opintovapaalaki: https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1979/19790273 Opintovapaa ei sinun tapauksessa ole ongelma.

        Ongelma on rahoitus. Vaikka et saa vielä aikuiskoulutustukea, voit hakea Kelan opintotukea. Lisäksi voit säästää omia säästöjä, monet esim. laittavat lomarahat säästöön. Monet myös pienentävät kuluja, esim. neuvottelevat asuntolainan lyhennnysvapaan, luopuvat ainakin toisesta autosta tai laittavat seisontavakuutukseen, kilpailuttavat puhelinsopimukset, sähköt ja vakuutukset uusiksi, peruvat lehtitilaukset ja salimaksut ym. ei-välttämättömät kulut. Monet käy myös töissä, opiskelijat tekevät yö- ja viikonlopppuvuoroja ja työskentelevät kesällä. Koska sinulla on työpaikka, voit hakea opintovapaata vain lukukausien ajaksi ja palata joululoman ja kesäloman ajaksi töihin.

        Itselläni on aikuiskoulutusraha, joka on 19 kk, eikä tule riittämään koko opintoihin. Teen amk-tutkintoa, joka kestää 3,5 vuotta. Yritän tehdä nopeasti, opiskelen myös illat, viikonloput ja kesät, mutta menee yli 2 vuotta, minimissään 26 kk, Loppuajan rahoitan säästöillä ja yritän myös hankkia uuden työpaikan opintojen lopulla, koska tilanne työmarkkinoilla nyt on mikä on, en uskalla irtisanoutua vanhasta ennen kuin on uusi.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      66
      2382
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1367
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      65
      1115
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      4
      1077
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      77
      803
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      780
    7. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      82
      650
    8. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      43
      648
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      23
      615
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      27
      571
    Aihe