Olen 23 vuotias nuorimies ja vaikeuksissa homouteni kanssa. Olen viimoisen 2 vuoden aikana alkanut ymmärtää että taidan loppujen lopuksi olla syvällä sisimmässäni pesunkestävä homo. Monen vuoden parisuhdekin kaatui pitkälti tästä syystä. Toisaalta toivon että etsin vielä itseäni ja että nämä ajatukset menevevät ohi mutta tässä merkkejä joiden pelkään kertovan homoudestani: Olen 16 vuotiaasta asti katsonut aikuisviihteenä homopornoa, paljon paljon enemmän kuin heteropornoa. Viimeisen 4 vuoden aikana viimeistään kaikki fantasiani ovat liittyneet miehiin. Olen ollut joitakin kertoja jo miesten kanssa sillä tavalla. Vaihdoimme entisen tyttöystävän kanssa rooleja makuuhuoneessa useampaan otteeseen niin että minä olin se ns. nainen siinä tilanteessa. Ajelen säärikarvojani edes oikeastaan ajattelematta asiaa, olen hyvin tarkka tyylistäni ja rakastan kaikkia herkkiä rakkauslauluja(varmaan heteromiehetkin mutta jotenkin vaan tuntuu että tämäkin liittyy tähän naiselliseen puoleeni). Olen chattaillut miehien kanssa netissä monia monia kertoja. Joka kerta kun olen seksuaalisessa kanssa käymisessä naisen kanssa joudun kuvittelemaan että olen miehen kanssa tai en pysty suoriutumaan tilanteesta koska n. 95% kerroista en saa seisokkia jos elän vain siinä hetkessä että olen naisen kanssa. Minulla on paljon ystäviä/kavereita ja pienessä hiprakassa olen monesti pussannut heitä huulille ja kertonut rakastavani heitä. Ihailen naisten kauneutta mutta katselen miehiä yhä pidempään ja hartaammin. Kun kävelemme kaupungilla kavereiden kanssa katselen heidän takapuoliaan välillä(vaikka en haluaisi hitto soikoon tehdä niin). Viimoisen vuoden aikana olen jopa melkein huomaamattani alkanut ostamaan itselleni naisten alusvaatteita ja aika-ajoin käyttämään niitä. En todellakaan uskonut ikinä kirjoittavani tälläisiä asioita julkiselle palstalle vaikka anonyymisti tämän pystyykin tekemään. Onko minulla enää mitään toivoa päästä ihan normaaliksi heteroksi ja jatkaa elämääni eteenpäin niin kuin normaalit heterot tekee vai mitä hemmettiä tässä pitäisi tehdä? Onko kukaan ns. täyshetero huomannut samoja asioita/tehnyt samoja asioita että voiko olla ohimenevää? Saako jostain apua siihen että oppisin taas keskittämään kaikki ajatukseni vastakkaiseen sukupuoleen ja unohtamaan homo ajatukseni ja naisellisen puoleni? En voi kuvitella että tulisin kaapista. Vanhempani, isovanhempani ja suurin osa sukulaisista tätä ei varmasti hyväksyisi. Puhumattakaan työnantajasta tai suurimmasta osasta ystävistä. Haluaisin elää ihan normaalin elämän naisen kanssa niin kuin ns. kuuluu mutta eihän siitä mitään tule jos haaveilen/toivon että olisin miehen kanssa tai jos nainen joutuu makuuhuoneessa katsomaan kun oma mies tykkää olla nelinkontin...en halua satuttaa enää naisia sen takia että en mahda itselleni mitään aika-ajoin mutta olen myös 100% varma että haluan elää heteron elämää. Mikäli kukaan jaksoi lukea tämän pyydän antakaa jotain mielipiteitä että miten minun pitäisi toimia/mistä voisin saada apua/miten itse toimisitte näiden ajatusten kanssa?
Mistä saisin apua homouteni vastustamiseen
61
391
Vastaukset
- hukassaitsenikanssa
Lisäyksenä vielä että olen äärimmäisen alistuva ja nöyrä ihminen joten jos jollakin on kokemusta tällaisesta pelastamisesta olen valmis kuuntelemaan varmasti ja ottamaan avun vastaan. Tuntuu vaan rankalta kantaa tällaista taakkaa kun ei voi olla rehellinen ihmisille.
- 808
poika parka, jos sitten olet väärällä sivivulla.
EI täällä vastusteta, vaan yritetään hyväksy.
Mooseksen kirkko ei hyväksy, jospa ois jotain Sulle kun vastustat
Kyllä tuo homolta kuulostaa.
Seksuaalisuus kuitenkin määrittelee ihmistä sen verran, että ei siitä teeskentelemällä tai kulissiliittoa rakentamalla mitään tule. Jossain vaiheessa asiat kuitenkin tulevat ilmi ja kulissit kaatuvat, joten miksi rakentaa niitä ylipäänsä?
Haluat olla normaali hetero. Mikä itsessään on paradoksi, koska "normaali" tekee usein ihan epänormaaleja juttuja, myös makuuhuoneessa. Ja tätä palstaa lukevat ja kommentoivat heterot vaikuttavat normaalien sijaan hmmm... tuota...
Nyt kun elämme ajassa ja valtiossa, jolloin nuori mies voi olla vapaasti mikä on, niin älä hukkaa itseäsi rakentamalla itsestäsi jotain muuta kuin mitä olet. Isompi vahinko pitkässä juoksussa tulee, jos _kuitenkin_ joudut elämään henkisesti raskasta kaksoiselämää. Ne muut ihmiset, perhe tai sukulaiset eivät, vaikka tärkeitä ovatkin, kuitenkaan ole sinä ja varmasti omalta kantiltaan aikanaan ovat joutuneet miettimään millaisen elämän haluavat heteropareina, millainen siippa tulee hyväksytyksi sukuun. Tai tykkääkö sängyssä mistä asioista, vaikkeivat sitä sukukokouksissa kerrokaan.--- ja lisäksi, naisellisuudessa, nöyryydessä tai bottom-taipumuksesta ei ole mitään hävettävää, heikkoutta tai mitään mistä pitäisi "pelastua." Koska sehän sinä olet ja tunnet kai itsesi parhaiten näiden piirteiden kautta. Kunhan et anna kenenkään käyttää luonnettasi hyväksi, vaikkapa pakottamalla sinut asioihin joita et itse halua.
- 3838i
bear_nick2 kirjoitti:
--- ja lisäksi, naisellisuudessa, nöyryydessä tai bottom-taipumuksesta ei ole mitään hävettävää, heikkoutta tai mitään mistä pitäisi "pelastua." Koska sehän sinä olet ja tunnet kai itsesi parhaiten näiden piirteiden kautta. Kunhan et anna kenenkään käyttää luonnettasi hyväksi, vaikkapa pakottamalla sinut asioihin joita et itse halua.
Homous johtuu demoneista tuomitsematta homoja. Minussa on tuhansia demoneita jokaisessa ihmisessä on demoneita. Mutta VAIN JA AINOASTAAN Kristuksen nimessä demoneita karkoitetaan lopullisesti pois, Mark. 16:17.
3838i kirjoitti:
Homous johtuu demoneista tuomitsematta homoja. Minussa on tuhansia demoneita jokaisessa ihmisessä on demoneita. Mutta VAIN JA AINOASTAAN Kristuksen nimessä demoneita karkoitetaan lopullisesti pois, Mark. 16:17.
--- ja sinä näköjään olet jalostanut puolessa vuodessa nämä sisäiset demonisi nykyisin eksorsismi-linkkispammailuun ;)
3838i kirjoitti:
Homous johtuu demoneista tuomitsematta homoja. Minussa on tuhansia demoneita jokaisessa ihmisessä on demoneita. Mutta VAIN JA AINOASTAAN Kristuksen nimessä demoneita karkoitetaan lopullisesti pois, Mark. 16:17.
Voi teitä jeesutelijoita. Menkääpäs muualle puhumaan paskaanne. Täällä ei ole kiinnostusta moisille saduille
- 808
bear_nick2 kirjoitti:
--- ja lisäksi, naisellisuudessa, nöyryydessä tai bottom-taipumuksesta ei ole mitään hävettävää, heikkoutta tai mitään mistä pitäisi "pelastua." Koska sehän sinä olet ja tunnet kai itsesi parhaiten näiden piirteiden kautta. Kunhan et anna kenenkään käyttää luonnettasi hyväksi, vaikkapa pakottamalla sinut asioihin joita et itse halua.
hyvä, homousta pelastua. riesaa.
sanoisin, homouteen pelastua.
Jos ei,ihmettelen mitä ihmettä varten ne näillä sivuilla seikkailee - 808
3838i kirjoitti:
Homous johtuu demoneista tuomitsematta homoja. Minussa on tuhansia demoneita jokaisessa ihmisessä on demoneita. Mutta VAIN JA AINOASTAAN Kristuksen nimessä demoneita karkoitetaan lopullisesti pois, Mark. 16:17.
onhan se niinkin, jos siltä kantilta ottaa.
Se vaan kun demoonit on nykykielellä fobia hysterica - 808
Antiholismi kirjoitti:
Voi teitä jeesutelijoita. Menkääpäs muualle puhumaan paskaanne. Täällä ei ole kiinnostusta moisille saduille
Hyvä. Jeesus on pop. jeeesusteliat mätämunia.
mikä sitten ero onkaan
--- ja vähemmällä siis pääset hyväksymällä homoutesi kuin vastustamalla sitä.
--- vaikkakin hämmästyttävän useat isot raavaat ulkoisesti normaalit parisuhteessa elävät "hetero"miehetkin tykkäävät olla pylly pystyssä naisten alusvaatteissa. Joten et ole ihan yksin taipumustesi kanssa, oletpa homo tai hetero, vaikka se saattaa siltä tuntua.
bear_nick2 kirjoitti:
--- vaikkakin hämmästyttävän useat isot raavaat ulkoisesti normaalit parisuhteessa elävät "hetero"miehetkin tykkäävät olla pylly pystyssä naisten alusvaatteissa. Joten et ole ihan yksin taipumustesi kanssa, oletpa homo tai hetero, vaikka se saattaa siltä tuntua.
--- ja käsittääkseni monet em. miehistä ovat myös ns. uskovaisia.
- Hukassaitsenikanssa
Iso kiitos vastauksistasi! Kumpa kaikki ihmiset ymmärtäisivät asian näin. Vaikeatahan tämä on myös siksi että jos annan homoudelleni vallan niin kenelle alkaisin puhumaan asiasta. Tai niinkuin että kun ei ole oikein ketään siinä mielessä että kenelle voisin avautua tästä asiasta ja jotenkin alkaa sitä kautta keräämään rohkeutta asian oikeaan kohtaamiseen.
- hhhf
bear_nick2 kirjoitti:
--- vaikkakin hämmästyttävän useat isot raavaat ulkoisesti normaalit parisuhteessa elävät "hetero"miehetkin tykkäävät olla pylly pystyssä naisten alusvaatteissa. Joten et ole ihan yksin taipumustesi kanssa, oletpa homo tai hetero, vaikka se saattaa siltä tuntua.
Vihan ap olla myös bisse. Niin oman vaimonsa edessä tämän pannessa miestään straponilla. Ap:n kannattaisi myös miettiä sen lisäksi onko homo olisiko hän sitten mahdollisesti onnellinen sängyssä dominoinnista nauttivan naisen kanssa.
Oletko ajatellut että voisit olla transfetisisti. Usein ihmisellä jolla on rikas seksielämä on monia fetissejä. Mulla on vähän sellainen mielikuva että homot eivät nauti naisten vaatteisiin pukeutumisesta vaan se on heteromiesten ja bissemiesten juttu. Sitten ovat tietysti ne onnettomat jotka kuvittelevat syntyneensä väärään sukupuoleen eli transvestiitit. Mutta sinä etä ole taatusti transu. - 808
Juu, vähemmällä pääsee hyväksymällä, pelkkää iloa.
Mutta, aattele, jos ei okkaan. tosi ongelma.
Harvemmin, tietääksi ei koskaan, että näille sivuille
vahingossa pulpahtaa.
Kyllä ne siitä kahan ovat aikansa jeesastelleet - 808
bear_nick2 kirjoitti:
--- ja käsittääkseni monet em. miehistä ovat myös ns. uskovaisia.
niin,Olen väittänyt että homon pahin viholainen on piilohomo.
Ehkä sittenkin tosiuskovaiset saa hopea sijan, Mooseksen lakiin kun vetoavat.
Hommaisivat ees Catepillarin, ettei tartte katukiviä irti repiä, kun meitä kivittävät. Vitun laiskurit,semmosia tee, kyllä jumala järjestää, heille riittää
kuhan julistavat tuomion - 808
Hukassaitsenikanssa kirjoitti:
Iso kiitos vastauksistasi! Kumpa kaikki ihmiset ymmärtäisivät asian näin. Vaikeatahan tämä on myös siksi että jos annan homoudelleni vallan niin kenelle alkaisin puhumaan asiasta. Tai niinkuin että kun ei ole oikein ketään siinä mielessä että kenelle voisin avautua tästä asiasta ja jotenkin alkaa sitä kautta keräämään rohkeutta asian oikeaan kohtaamiseen.
sillä lailla oikein
- 808
hhhf kirjoitti:
Vihan ap olla myös bisse. Niin oman vaimonsa edessä tämän pannessa miestään straponilla. Ap:n kannattaisi myös miettiä sen lisäksi onko homo olisiko hän sitten mahdollisesti onnellinen sängyssä dominoinnista nauttivan naisen kanssa.
Oletko ajatellut että voisit olla transfetisisti. Usein ihmisellä jolla on rikas seksielämä on monia fetissejä. Mulla on vähän sellainen mielikuva että homot eivät nauti naisten vaatteisiin pukeutumisesta vaan se on heteromiesten ja bissemiesten juttu. Sitten ovat tietysti ne onnettomat jotka kuvittelevat syntyneensä väärään sukupuoleen eli transvestiitit. Mutta sinä etä ole taatusti transu.voi minä onneton
- 808
bear_nick2 kirjoitti:
--- vaikkakin hämmästyttävän useat isot raavaat ulkoisesti normaalit parisuhteessa elävät "hetero"miehetkin tykkäävät olla pylly pystyssä naisten alusvaatteissa. Joten et ole ihan yksin taipumustesi kanssa, oletpa homo tai hetero, vaikka se saattaa siltä tuntua.
älä muuta sano, hassuille tosiasioille ei voi muuta kuin nauraa
- menejatee
Ei pahaa pidä vastustaa, vaan edistää hyvää, niin pahan valta häviää itsekseen.
Tämä ns.raamatullinen suuri elämänperiaate on melko helppo sanallisesti lausua julki, mutta monet eivät sen valtasuuruutta käsitä elinaikanaan.
Vrt.Jos olet fyysisesti huonokuntoinen ja todella tahdot juosta maratonin, ainoa keino on lähteä liikkeelle ja treenaamaan, voittaen näin huonokuntoisen itsesi. Voit tietysti myös hyväksyä itsesi huonokuntoisena, mutta silloin et pääse juoksemaan maratonia maaliin asti.- Hukassaitsenikanssa
Ymmärrän pointin. Mutta maratonia varten on selvää että pitää lähteä lenkkipolulle. Mitäs tässä tilanteessa voi tehdä? Että miten harjoitan itseäni?
- 808
enhän minä rullatoulilla maratonille vaikka kunto hyvä, (ei saa sanoa,vievät toolin kun on kunnan kamaa ja vain huono kuntoisille)
Kun hyvä tulee. pahaa ei ole. eli sais uudet, mutta kun hyväkuntoisille anneta ees toolia. Vaikee on ymmärtää
Itse toimisin 23-vuotiaana niin, että menisin johonkin uskonlahkoon, tuhlaisin siellä viisi vuotta ja jäisin kiinni homostelusta. Kamppailisin asian kanssa seuraavat 20 vuotta ja antaisin lopulta periksi, kulkisin kertomassa ihmisille, että "mä oon homo", minkä ne ovat tienneet jo ilmankin 20 vuotta.
Jos mä olisin vanhempi, niin mä hyväksyisin oman lesbouteni heti kättelyssä, mutta kysymys onkin, mitä tehdä, jos on 23.Jumala voi parantaa homoudesta; sillä homous johtuu pahoista hengistä mutta eksorsismin avulla Jumala voi parantaa siitä. Homot ovat yhtä arvokkaita tärkeitä kallisarvoisia mutta pitää uskoa Kristukseen, jotta pelastuu
http://www.christianpost.com/news/video-shows-man-being-delivered-from-homosexual-demon-that-refused-to-release-him-at-t-b-joshuas-church-141016/- 808
Kristuspelastaa1 kirjoitti:
Jumala voi parantaa homoudesta; sillä homous johtuu pahoista hengistä mutta eksorsismin avulla Jumala voi parantaa siitä. Homot ovat yhtä arvokkaita tärkeitä kallisarvoisia mutta pitää uskoa Kristukseen, jotta pelastuu
http://www.christianpost.com/news/video-shows-man-being-delivered-from-homosexual-demon-that-refused-to-release-him-at-t-b-joshuas-church-141016/OK, jeesus laittoi demoonit lampaisiin. Tarkoittako ettei lampaita tarvi nussia.
'jos ei jumala haluakkaan pelastaa aamutähtiä. no jaa
Jos tiedät jumalan tahdon tarkemmin, nostan hattua, oot tosi viisas
- murmeli124
Hei!
Olen 21-vuotias nainen ja elän parisuhteessa naisen kanssa. Nuorempana olin hyvin homovastainen ja suoraan sanoen kammoksuin kaikkea homouteen liittyvää. Menin kuitenkin pari vuotta sitten rakastumaan naiseen, joloin alkoi valjeta etten hetero olekkaan. Alkuun yritin kieltää ja pienennellä omia tunteitani häntä kohtaan, mutta hiljalleen hyväksyin sen tosi asian, etten kestäisi olla ilman häntä. Vaikealta tuntui myös kertoa asiasta läheisille, koska tiesin ettei moni tuttavani hyväksy homoutta. Erityisesti erään ystävän kohdalla pelkäsin kertoa todella paljon, koska hän on vahvasti uskossa ja tehnyt moneen otteeseen selväksi että pitää homoutta syntinä. Nyt kuitenkin suuri osa läheisistäni tietää ja muutaman kerran sain kokea yllättävän positiivisia reaktioita kertoessani parisuhteestani. Tietysti miehenä tilanne on aina jonkin verran erillainen, mutta ymmärrän miten vaikealta tuntuu käydä läpi näitä tuntemuksia. Jos kaipaat anonyymiä "vertaistukea" tai ihan vaan juttuseuraa, voit pistää sähköpostia.- 808
Minusta paha juttu jos pitää homoutta syntinä. Minä olen aamutähden kannalla, mitä vanhakirkko ei millään hyväksy.
Vainoavat luciferia(valonkantaja) jota Jeesus kutsui aamutähdeksi(Venus)
- vapaaksi
jumala voi vapauttaa sinut mene seurakuntaan ja pyydän pastoria rukoilemaan puolestasi rukouksessa on voima joka vapauttaa sinut ja toimii jumala rakastaa sinua
- en_tajua
vastenmielistä että joku kirjoittaa tällaista.
haluatteko te sinne seurakuntaanne kaappihomoja
entisten kavereiksi vai mistä on kysymys.
mikä intressi lahkolaisilla on antaa tunnetusti
katteettomia lupauksia koskien ihmisten yksityisasioita? - toinenosapuoli
Älä kuormita kaveria enempää, siinäpä visko ensimmäisiä kiveksiä, sinä synnittömänä ja nuhteettomana elänyt. Muista mitä tapahtu 87 juhannuksena.
- 808
en_tajua kirjoitti:
vastenmielistä että joku kirjoittaa tällaista.
haluatteko te sinne seurakuntaanne kaappihomoja
entisten kavereiksi vai mistä on kysymys.
mikä intressi lahkolaisilla on antaa tunnetusti
katteettomia lupauksia koskien ihmisten yksityisasioita?en tajua minäkään. Piilohomot surkuttelee itseään Luulevat että on Jumalan rankaistus kun loi ihmisen mikä ei heidän seurakuntaansa sovi.
- 808
Takuulla voi vapauttaa fobioista Jeesukse Kristuksen kautta
- Rauhaasieluusi
Näe enemmän. Sinun oma sielusi on Jumalan kuva, ja se tarkoittaa sitä, että jos olet sielusi kanssa tasapainossa olet myös Jumalan kanssa tasapainossa. Silloin sinusta tulee ihminen joka hyväksyy ihmisyytensä, ja myös oman vajavaisuutensa Jumalan silmissä. Ihmisen keho ei koskaan pysty saavuttamaan samaa ylempää viisautta ja tietoisuutta kuin Jumala. Yksi tapa ilmaista omaa kehoaan ja maallista itseään on seksuaalisuus. Mikäli ilmaiset sitä oikein rakastaen ja kunnioittaen seurustelukumppaniasi ihmisenä Jumala hyväksyy sinutkin. Avioliitto on instituutio joka pitää yhteiskunnan rakenteita yllä, luoden yhden osan sitä turvaverkostoa jossa ihmisyys voi kehittyä oikealla tavalla. Tärkeää on itse avioliitto instituutiona, ja se että osaa ihmiskunnasta ei heitetä järjestäytyneen yhteiskunnan ulkopuolelle. Kahden toisiaan kunnioittavan yksilön on voitava vapaaehtoisesti saada asettua osaksi muuttumatonta yhteiskunnallista rakennetta joka on itse avioliitto. On täysin irrelevanttia ja absurdia kieltää osaa ihmiskunnasta asettumasta tukemaan perinteistä ja tukevaa yhteiskunnallista rakennetta. Raamattu on kertomus ihmisen jumalallisen alkuperän, sielun ja olemassaolon tarkoituksen selviämisestä oman aikansa kerronnallisessa kontekstissa. Fundamentalistinen tulkintatapa on väärä, on nähtävä kertomuksen symboliikka ja ymmärrettävä sen ilosanoma kertomuksena sielun ja tietoisuuden löytymisestä ja tapahtumista jotka seurasivat sen jälkeen. Luomiskertomus on kertomus siitä, kun ihmisen tietoisuus ihmisenä ja oman kehonsa haltijana löytyi, kun hän "putosi puusta" ja ymmärsi oman ihmisyytensä perustan myös kehollisena olentona. Jumala loi siinä ihmisen saaden tuon lapsenomaisen olennon katsomaan itseään ja ymmärtämään sen, että kehonsa avulla hänen oli tultava toimeen ja täytettävä maa. Jumalalla on myös kehityksen muita linjoja, ja niiden tarkoitusperistä tietää vai itse Jumala. Nauti siis olemassaolostasi yhtenä luomakunnan jäsenenä ja täytä oma tarkoituksesi tässä maailmassa, unohtamatta kuitenkaan ihmisten sääntöjä. Avioliitto on parisuhde, siihen ei kuulu pari suhdetta - solmittakoon se siis sen ihmisen kanssa jonka kanssa haluaa jakaa maallisen vaelluksensa. Lisääntyminen ja maan täyttäminen eivät ole ehkä enää ihmisen olemassaolon tärkeimmät tavoitteet, vaan ne meidän on itse huomattava ja löydettävä. Siinä etsimisessä tarvitsemme rinnallemme kaikkia niitä, joilla on annettu sateenkaari lupauksena liitosta ja yhteydestä Jumalan kanssa.
- 808
siis sano: MINÄ OLEN niin olet jumalan kuva.
mikä olet en minä vaan tiedä jos et kerro.
MINÄ OLEN MIEHETÄR. Jos jollain on nokankoputtamista,
huh, sitten on tosi ongelma, ei auta kuin hypätä järveen - myötätunto
Kirjoititpa kauniin ja lohduttavan tekstin "rauhasieluusi",nimimerkillä. Humaani näkökanta kipeään aiheeseen toi varmasti monelle lohdutusta näiden asioiden kanssa kamppaiville. On ilo havaita tällä foorumilla edes joskus asiallinen kommentti.
- ohje
Rukoile ja paastoa. Pyydä esirukousta, tunnusta synti synniksi. Pyydä PyhäHenki ja Kristus elämääsi. Sanoudu irti pahan valloista Jeesuksen nimessä. Anna Kristuksen taistella puolestasi. Lopeta pornon katselu, sanoudu siitä irti. Lue Raamattua. Älä antaudu enempää tuhon tielle!
- 808
Luen raamattu, missä kohdin lukee: lopeta pornon katselu.
No tietenkään lue kun ei TV ollu keksitty.
ON hellpo olla Pappi ja sanoa; Perisynnin alaisia olemme kaikki,eivät kerro mitä se on, vaan syyttävät Eevaa.
Oletko koskaan kuullut puhuttavan Papista joka omansa synnit tunnustaisi. Ehkä jumalan edessä salaa. ei muille hiiskuta, sen verran arka paikka
- Ihmettelen
miksi heterot lukevat tätä palstaa? ooletteko piilohomoja?
- 808
mikkään piilohomo ole, kui sää ny tommotti,
Miehen kroppaan syntyny nainen,
On niitä simmottiikin, jos ei muita nii ainaskin MINÄ - 808
Mitä sinäkin selvää asiaa utelet.
Tai niin. Meidän asiammehan on poistaa fobiat,
Ettei tässä ihan turhanpäiten turpavärkkiä kuluteta
- rfewrqw
aloittajalle minkä ihmeen takia pitäisi vastustaa!!! Jos tunnet olevasi sellainen luonnostaan niin miksi vastustaa!!! Paras on hyväksyä !itsensä sellaisena kuin on!!
- 808
Jos tosiaan, hiveä pahateko itselle jos sen kielttää.
On niitä semmosiakin joita meikäläiset muuten vaan kiihottaa.
Ehkä kotona puute. Tiedä sitten heistä
- Brapunmies
Ei homoudessa ole mitään vikaa ja ei sitä piä hävetä! Olen itsekkin nainut sekä miehiä että naisia ja täytyy kyl naisten kohdal todeta et olihan se pillu pettymys..olin luullut sitä paljon taivaallisemmaksi, virhe. Miesten persereiät on muutenki tiukempia.
- Laatu_mies
Homoutta vastustetaan sillä tavalla parhaiten, että rakastutaan komeeseen mieheen. Nukutaan lusikassa, reissataan yhdessä ja osallistutaan myötä ja vastoinkäymisiin. Näin homous lähtee kundista ja alkaa oikea elämä. Sellainen elämä, missä on onnea ja laatua.
- 808
Ihanaa, siittä vaan.
Sitä vaan en ymmärrä, miksi noin hyvässä suhteessa pitää homoutta vastustaa. Ikään kuin se olisi joku sodan aihe
- psyche
En tiedä kamppailetko vielä näiden asioiden kanssa, mutta älä menetä toivoasi minkään suhteen. Mikään ei pakota sinua elämään homona sen enempää kuin heteronakaan. Tiedostat itsekin, että tämä ongelma on mielessäsi. Sinuna kääntyisin psykiatrian puoleen, sillä psykiatrit osaavat auttaa, kun ongelma on siellä. Toisin kuin hölmöt luulee, psykiatrit eivät hoida "hulluja", vaan tavallisia ihmisiä.
Psykiatreilla ja lääkäreillä on vaitiolovelvollisuus kaikesta mitä heille kerrot. Sinun ei ole kuitenkaan pakko kertoa seksuaalisista ongelmistasi, vaan voit kertoa vain tuntemuksistasi, esim. jatkuvasta ahdistuksesta, mahdollisesta masentuneisuudesta jne.. Psykiatri pystyy ottamaan ahdistuksesi pois, sekä tarvittaessa jopa seksuaaliset halusi. Sen ei tarvitse olla pysyvää, mutta uskon, että pieni etäisyys seksuaalisuuteesi tekee hyvää, jotta voit selkeästi päättää mitä elämältä tahdot. Valitettavasti mikään mahti maailmassa ei kuitenkaan pysty muuttamaan seksuaalista suuntautuneisuutta. Siihen ihmisellä ei vielä ole valtaa.
Ota siis yhteys lähimpään terveyskeskukseen ja pyydä päästä psykiatrin puheille!- 808
Nämä on niitä ammattilaisten neuvoja. Varmasti toimii jos löytää oikean. Mutta mutta, mulla on vissiin ollut huono tuuri tai karsastan
"kallon kutistajoita". Ongelma on tasan loppu ikä. Ei sitä hux fux soffalla
järkätä. Sanot; ei ole pakko kertoa seksuaalisista ongelmista.
Minä sanon kokemuksesta; Me jotka emme siitä lapsia, käytämme lapsen kaitsemis ajan seksi hurjasteluun. Olen nyt 70v ja "väitän"
tietäväni jotain asiasta
- JonesHenry
Ensinnäkin haluan sanoa...että sinulla on tietynlainen "syndrooma"
Et välttämättä ole alistuva persoona. Haluat...mitä kaikkea ihmiset ovat ALUSTA ASTI halunneet!
Jotain KIELLETTYÄ!
Me Suomessa eletään varsin primitiivisessä yhteiskunnassa, jossa on voimassa yhä varsin primitiviiset roolit.
Miehen TÄYTYY mennä armeijaan! Nainen SAA mennä armeijaan!
Miehen TÄYTYY olla miehekäs, dominoiva ja agressiivinen! Nainen SAA olla miehekäs, dominoiva ja agressiivinen.
Mies EI VOI pyytää apua missään vaiheessa elämässään. Täytyy vaan purra hammasta ja kieltä verille, pärjätä jotenkin yksin...tai tehdä itsemurha. Nainen sen sijaan SAA pyytää apua milloin haluaa...ja itkeä!
Alitajuisesti KAPINOIT primitiivistä ja typerää yhteiskuntaa jossa asut!
Oma neuvoni sinulle "Kristittynä homona" on tämä.
Lähde pois Suomesta! Olet valmaan lahjakas, koulutettu ja ahkera yksilö.
Suomi on paska maa, eikä sinun huomiosi tai työsi arvoinen. Sitäpaitsi sinut tullaan korvaamaan JOKATAPAUKSESSA ns "Uusio Suomalaisilla" olisitpa hetero tai et!
http://www.taloussanomat.fi/kansantalous/2015/09/17/pakolaismenot-tuloiksi-onnistuuko-se/201511999/12
Miksi vaivautua?- ihåVH
Minne suosittelet lähtemään, ja miten neuvosi liittyy aloittajan ongelmaan?
- 808
Siinäpä asiaa.
Minä löysin itseni jumalan kautta (tälläinen olisi keskiaikana kuitattu roviolla) saatanan peleiksi tuomittiin mikä on aivan oikein Raamatun mukaan. Mutta on myös Venus, Mitä Jeesus aamutähdeksi nimitti ja osoitti.
- gbjjlllllll
Sinä ap olet mitä olet. Jos Jumala ei ole osannut luoda sinua mielensä mukaiseksi, niin omapa on ongelmansa. Sinulla on tasan yksi elämä. Nauti siitä sellaisena kuin se on, ja sellaisena kuin sinä olet.
Haluatko kuulla, mitä on todellinen rakkaus? Tämän kirjoittaja on biologisesti mies, ja naisen kanssa naimisissa. Ulkoisesti siis oikein normaaliuden ruumiillistuma. Mutta sisimmältäni ole nainen, siis lesbo. Puolisoni sanoi, että rakastaa ja haluaa minua, eikä mitään sukupuolta tai elimiä. Hän ei minua hylkää, vaikka päätyisin korjauttamaan itseni naiseksi. Voin olla täysin oma itseni, ja minua rakastetaan silti yli kaiken. Vertaapa tätä sinun Jumalasi "rakkauteen". Joudut hänen mielikseen tappelemaan koko ikäsi "vääriä" haluja ja ajatuksia vastaan, ja koska et ikinä siinä täydellisesti onnistu, niin tulet aina tuntemaan itsesi huonoksi ja rikkinäiseksi.- 808
Älä hyvä mies arvostele Jumalan taitoja.
"jos ei jumala OSANNUT luoda mieleistänsä".
No jos ei jumala virkaansa hoida Sinun mielestä, niin ota sinä se homma ja
katsotaan tuleeko parempi
Onnea yritykselle
- 808
Minä sitten tiiä
Parempi aito kuin ulkokultainen, jos miehissä on vikkaa niin hae nainen.
1: homon pahin viholainen on piilo homo.
2: homoksi synnytään, ei kasveta.
3: huono ja rikkinäinen ei hyvä.
4: siis, Unohda Mooseksen laki. Eletään nykyaikaa ja Jumalan käsky täyttää maa on täytetty - 808
Uskon lahkoissa vastutetaan.
Täällä taas yritetään hyväksyä.
Joten, SORRY, Väärään osoitteeseen olet tullut jos on tarkoitus vastustaa. - aitohomo
Eihän tässä ole mitään epäselvää. Olet Biseksuaali transnainen. Eli suomennettuna jos kerran pukeudut naisten vaatteisiin siitä huolimatta vaikka sinulla on miehen elimet niin silloin et ole mies etkä nainen vaan transsukupuolinen joka on syntynyt miehen vartaloon mutta tuntee itsensä naiseksi. Ja mitä sitten tulee seksuaaliseen suuntautumiseesi niin ainakaan homo et voi olla koska olet maannut ja seurustellut naisten kanssa mutta et voi olla myöskään hetero koska olet maannut myös miesten kanssa ja niistä haaveilet, eli olet silloin ihan selvä bisse. Sinun on aivan turha yrittää juosta totuutta karkuun, heteroa et saa itsestäsi tekemälläkään sen kummemmin kuin aitoa homoakaan vaan sinulla ei ole mitään muuta vaihtoehtoa kuin hyväksyä vaan se tosi asia että olet biseksuaalinen transnainen, jos et ihan ehtoin tahdoin halua ajaa itseäsi itsemurhan partaalle. Ainoa kysymysmerkki tässä on vain se että haluatko muuttaa itsesi kirurkisin toimenpitein naiseksi, mutta se on sitten sellainen asia mikä sinun täytyy ratkaista ihan itse, siinä ei voi tulla kukaan sinua neuvomaan.
- huutava_ääni_erämaassa
Vanha ketju, mutta löysin netistä tällaisen yhdistyksen joka vetää kaipaamiasi kursseja seksuaalisuutensa kanssa kamppaileville ihmisille.
http://elavatvedet.fi/category/homo-ja-biseksuaalisuus/- terve.homo
Eli tämänkaltaiset "yhdistykset" ja "kurssit" siis keskittyvät rahankeruuseen ja johdateltavissa olevan ihmisen muokkaamiseen epävarmasta paatuneeksi homouden vastustajaksi, ei suinkaan sen ihmisen auttamiseen hyväksymään itsensä ja muut sellaisena kuin on ja pääsemään elämässään eteenpäin.
Mutta hyvä, kun rehellisesti itse mainostavat, mistä tosiaan varmaankin saa apua homouden ja homoutensa vastustamiseen...
Niin tietää sitten välttää näitä ojasta allikkoon -ratkaisuja.
- Anonyymi
Ehkä seurakunnasta löytyisi apua?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik83276MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681838Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5401549Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin751156Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja60966Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s32940Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt208861- 170813
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59796Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3758