Maisemoin pihamme ulkopuolella olevaa maa-aluetta, joka oli/on metsää, mutta "sotkeentui" rakennustöiden aikana. Eli tasoittelen siinä olevat sepeli-hiekka-multa sekasotkut ja laitan päälle ohuelti multaa. Mutta mitä siihen kannattaisi kylvää, ettei siihen tulisi rikkakasveja? Sinne on alkanut nousta lähinnä nokkosta, leskenlehteä yms. Nyt kun muokkaan sen uusiksi niin pitäisi nopeasti kylvää jotain fiksumpaa. Sellaista mikä ei vaadi erityisempää hoitoa ja voittaisi rikkakasvit. Niittysiemensekoituksia olen ajatellut, mutta paikka saattaa olla vähän varjoisa niille.
Joutomaa kuntoon
4
270
Vastaukset
- nokkoset_kukkivat
Nokkonen on hyvä ja monin tavoin tärkeä kasvi. Älä hävitä nokkosia.
- nokkoset_kukkivat
Onko joutomaa on tarkoitus pitää puoliksi luonnontilassa? Sinne voi istuttaa valko- ja sinivuokkoja, kiurunkannusta, linnunhernettä, kotkansiipeä. Nokkoset ym. voi antaa olla paikoillaan. Alppiruusut menestyvät puiden varjossa. Myös nauhukset voisivat sopia.
- jepulisjoops
Tarkoitus olisi ettei hoitoa pahemmin vaatisi kun on sitä tekemistä tarpeeksi tuossa varsinaisella piha-alueella. Tilasin nyt niittysiemensekoitusta, joka sisälsi kotimaisia kuivahkolle ja osin varjoisalle alueelle sopivia niittykasveja. Sen pitäisi kaiken järjen mukaan tuossa toimia kun pääosin hiekkaa pienen multakerroksen alla ja varjoa on suuren osan päivästä.
- Koristepuita
Minkälainen metsä siinä oli? Laita uudet puuntaimet kasvamaan ja tee siihen vaikka eksoottinen sekasotku ulkomaisia erikoislajeja. Mustilan arboretumista tilaat postissa tai haet itse ja perustat vaikka minkämoisen arboretumin.
Vältä suuria kaupallisia puutarhoja, alkuperät usein Suomessa menestymättömiä ja juuret vuosia sotkussa purkeissaan.
Niittyjen perustamisessa on se ongelma että ne pitäisi itse niittää vuosittain tai sinne leviää luonnostaan pioneerilajeja ja pian siinä onkin paju-koivu-leppä-sekasotku jota sitten saakin savottaa lopun ikäänsä tai kääntää maa uudestaan ympäri. Vain raaka sora pysyy avoimena ihmisiän ja lopulta sekin kasvaa mäntyjä parissa sadassa vuodessa.
Heti vaan tammet, vaahterat, jalavat ja lehmukset sinne kasvamaan niin parissa kymmenessä vuodessa on oma kotikutoinen lehtometsä jonne sitten voi ne valkovuokot ja kotkansiivetkin varmasti menestyen istuttaa.
Täysin avoimessa maastossa tammen lisäksi menestyvät tietenkin kaikenmoiset kukkivat hyötypuut, omenat, kirsikat, luumut ja edellämainittujen koristemuodot.
Tai vaikka sadassa vuodessa metrin leveäksi kasvava jättipoppeli.
Pioneerilajeja kun ovat. Vaahterat, kuuset, pihdat ja esimerkiksi hevoskastanja (ouluun asti kestävä) kärsivät täysin avoimessa paahteessa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1905120- 191840
Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka631636Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s111541Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1271527Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?
Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit531200Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi
Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.961094Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa
Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249308993- 196945
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö7860