On täysin hukkaan heitettyä.
Mulla on aina perhosia vatsassa, ku oon sun lähellä. Sitten itsesääli kehään: et sä mua kaipaa. Aina on joku muu, joka mua kaipaa. Mutta kun et sinä. Ja ei mun nimi täällä esiin voi nousta. Pitäisi olla joku tavallinen Pirjo tai Pirkko, mutta ei se ny ole. Ja vaikka nimi nousisi esiin, niin eihän sitä voi koskaan tietää, et kuka kaipaa. Eli tämä palsta on täysin mahdoton paikka kaivata jotain niin, että kumpikin osapuoli tietäisi kaipauksen olevan molemminpuolista. Ja turha tämäkin lausahdus. Joku kohta haukkuu ääliöksi tms. Blaah.. Ja silti viesti häneltä kännykkään ois niin piristävää
Mulla on aina perhosia vatsassa, ku oon sun lähellä. Sitten itsesääli kehään: et sä mua kaipaa. Aina on joku muu, joka mua kaipaa. Mutta kun et sinä. Ja ei mun nimi täällä esiin voi nousta. Pitäisi olla joku tavallinen Pirjo tai Pirkko, mutta ei se ny ole. Ja vaikka nimi nousisi esiin, niin eihän sitä voi koskaan tietää, et kuka kaipaa. Eli tämä palsta on täysin mahdoton paikka kaivata jotain niin, että kumpikin osapuoli tietäisi kaipauksen olevan molemminpuolista. Ja turha tämäkin lausahdus. Joku kohta haukkuu ääliöksi tms. Blaah.. Ja silti viesti häneltä kännykkään ois niin piristävää
Vastaukset 4
Vanhimmat
Miksi et kerro hänelle, että kaipaat jos kerran toinenkin kaipaa? Elämä on liian lyhyt arpomiseen ja turhuuksien pähkäilyyn.
onko nimesi niin harvinainen?
Jos sitä ei täällä esiinny, ei edes sanan väännöksenä tai lyhennettynä lempinimenä, niin on 2 vaihtoehtoa:
- sua ei kukaan täällä kaipaa tai
- hän kaipaa, mutta ei halua osoitella liian suoraan ... jostain syystä?
Onhan noita tapoja, joilla kaksi ihmistä voidaan yhdistää...
monta kertaa täälläkin on ollut se, että kerrotaan kuinka monta kirjainta etunimissä ja sitten muutetaan jokainen kirjain numeroksi (A=1, B=2, jne)
ja lasketaan kummallekin nimelle se summa, esim ARI = 1 18 9 = 28,
ja ilmoitetaan täällä nimien yhteenlaskettu summa.
Tuo sitten mittaa onko matematiikan pelko suurempi kuin ihmisen kaipaus ja ikävöinti ;-)
Hyvä kysymys. En halua tulla torjutuksi. Sitähän se epävarmuus tekee. Ei usko näkemäänsä, eikä usko toisen tunteisiin. Toivoo ja pelkää samaan aikaan. Ja ihastunut ei aina voi olla satavarma toisesta. Ehkä ajattelen olevani väärässä. Kaipaan todisteita. Ja ei niitä pyytämällä saa. Aina ei tunteet kohtaa. Niin kuin se on varmaan nytkin. Kaipaa kuulla, että tavattaisko kahdestaan, tai että toinen kehaisisi vaikka ulkonäöstä tai jotain. Mutta kun niin ei tapahdu, niin eihän sitä koskaan voi uskaltautua seuraavaan askeleeseen. Tätä nyt on kestänyt jo jonkin aikaa. Ei pelkät jutustelut tai katseet riitä. Kyllä se siitä sitten kun aikaa kuluu, mutta on se rankkaa tykätä "salaa".
Mitä häviät jos tunnustat tunteesi? Mitä se haittaa jos tulet torjutuksi tai et? Et halua kiikkutuolissa miettiä tuota entä jos olisinkin sanonut ja tunnustanut tunteeni... Mitä olis voinut tulla...