Miksi ylhäältä ruokitaan eripuraa?

Nyt on syytä huolestua ihan jokaisessa kodissa, kokoonpanossa, ryhmässä ja tilaisuudessa. Järkyttävän vastenmielinen syrjivä, vähättelevä asenne ja henkistä väkivaltaa mukaileva syyllistäminen leviää vapaissa kansalaiskeskusteluissa.

Mitä isot edellä, sitä pienet perässä.
ÄLÄ ALIARVIOI ESIMERKIN VOIMAA.
mm. Pro Pyhäjärven edustajia halvennetaan ja kun eri lailla ajattelijoiden mielipiteitä mitätöidään pilkkaamalla, seurauksena on vain lisää ikävää puhetta ja riidanhenkistä mainetta.

Hälyttävää on, että Pyhäjärven kaupunginvaltuutetut ja henkilöstö eivät tee mitään tilanteen korjaamiseksi, ihan päinvastoin, joudumme todistamaan oman kunnan sisällä sekä valtuuston suunnalta "kiihottamisen kansanryhmää" vastaan saavuttaneen sellaiset mittasuhteet, jonka lopputulemaa pelottaa arvioida.

Tämän hetkinen repivä "nujertamisen meininki" vie voimat toivon mukaan myös valtaa pitäviltä päämiehiltä.
Raateleva riitaisuus jatkuu suuremmin ponnistelematta, mutta kuka/ketkä käynnistävät työn paikallisen yhteisön pelastamiseksi ja kielenkäytön / ilmaisun palauttamiseksi asioihin, tosipohjalta?
28<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Milloinkas Proosta on tullut "kansanryhmä"?
"Kiihotus kansanryhmää vastaan on puhetta tai kirjoitusta, jonka tarkoitus on halventaa tai pelotella kansanryhmää tai lietsoa väkivaltaista tai syrjivää toimintaa kansanryhmää kohtaan. Yleensä kansanryhmällä tässä yhteydessä tarkoitetaan rodun, etnisen taustan, kansallisuuden, uskonnon, seksuaalisen suuntautumisen tai vammaisuuden määrittämää kansanryhmää."

Äänestä
  • Tässä niin kepulainen kannanotto, että lantatunkiokaan ei haise niin pahalle!

    Äänestä

Kannattaisko tutkia oma pesä ensin. Kuinka paljon on halvennettu ja pilkattu Tikanmäkeä, Rapoa, Sarkkista ym. Nyt kun ihmiset rupeaa havahtumaan Proon oikeaan minään ja pikkasen annetaan palautetta, niin itku tulee. Vai että kiihottamista kansanryhmää vastaan....

Äänestä

Ei täällä kannata mikään oikea tai oikeaa tarkoittava kirjoitus. Enemmistö päättää , mutta miksi aliarvioida vähemmistöä. Oikeamieliset esiin, se on teidän velvollisuutenne. Vai lysmyilettekö tuon 4-valtaapitävän suojissa. Katsotaanpa tulevat kunnallisvaalit. Mielenkiintoista nähdä, mitä kansa sanoo näistä teoista, joita olette tehneet. Ihmisjahti, kaupungin varojen tuhlaus monella eri muodoin. Kaksinkertainen kaupunginjohtajan palkka. Se on faktaa, koska menettelytavat ovat olleet niin raakalaismaisia, ettei uskoisi, että tämänikäiset ihmiset ryhtyvät moiseen. Jos omilla rahoillaan. mutta kyseessä on meidän veronmaksajien rahojen käyttö. Ja näin uskomattomalla tavalla- ihmisjahdilla-- ja vielä nykyaikana. Olisi tässä Sipilälläkin "hymyilemistä", kuten myös Martti Korhosella ja Tapio Karjalaisella.

Äänestä

Kommentit nimimerkeille pelkkäProo sekä 33332222.
Kun lukee aloituksen, huomaatte sitaatit sanojen "kiihottamisen kansanryhmää" vastaan ja kun olisi välttävästi sivistynyt älyää, että sanojen merkitys on lainattu.
Ilmaistu lieventäen kuvaamaan vallitsevaa, nyt sanon rumasti, kiimaista ajojahtia proon edustajia vastaan.
Ihan sama, eivät Pyhäjärven 7-kymppikerholaiset halua nähdä itseään syypäinä tällä kaudella räjähdysmäisesti huonontuneeseen asioidenhoitokulttuuriin.

Tai ei, sanoin väärin "asioiden" hoitoa, eihän sellaisesta ole ollut pienestikään kyse.
Ei mennä asiat edellä vaan henkilö ja henkilökohtainen focus, hampaiden kiristely edellä.

Kysymyksessä ovat vanhat kaunat ja uudet syyllistämiskiimat, vihat ja kurinpalautus, joilla ruoskitaan syyttömät ja nämä,herrat 7-kymppikerholaiset loanheittoon syylliset se kun lihovat ja voimistavat asemiaan.
Teidän on kuntanne, teidän on valtanne ja kuntalaiset tulevat tuntemaan tekojenne hedelmät.
Kannatte itse seuraamukset, näyttää että useamman kuin viiden tie käy leivättömän pöydän äärelle.

Äänestä
  • "Kannatte itse seuraamukset, näyttää että useamman kuin viiden tie käy leivättömän pöydän äärelle."!
    Mitä tuolla tarkoitat? Vihjaatko että yli 5 henkilöä joutuu vankilaan? Mihinkähän tekoon yli 5 henkilöä on syyllistynyt josta edes voisi joutua vankilaan (=yli 2V. ehdotonta vankeutta)!

    Äänestä

  • Heti lähti tulille, jos proota jahdataan niin edelleen kysyn ylhäällä mainittujen herrojen pilkkaamisesta. Sekö on sallittua?

    Äänestä

  • Nimeltäkö "syyllisiä" mainitaan? En ole nimiä maininnut, en mainitse jatkossakaan.
    Syylliset kyllä tunnistavat itsensä (kuten voin päätellä myös teistä) ja ylös huudetut paljastuvat vain loppuun asti kilvoitellen, silloin muutkin tulevat myöntämään heidät nimeltä.
    Uskoisin, että Juudaksia ja Tuomaita pitää vielä pidätellä tuntemisen kieltämisestä.
    Oikeammin tietävät / tiedätte jo, vaan antaa olla suomi24-madon koukussa ja vakavoituen seuraamme kiemurteluanne, ihanaan väsymykseen saakka.

    Äänestä

  • Yhdyn edelliseen siinä, että kaikkein härskeintä kieltä on käytetty juuri edellä mainittuja herroja vastaan. Jopa niin, että vaalituloskin yritettiin kaataa. Kumoon menneitä valituksia vaalituloksesta. Valituksia valitusten perään. Oletettiin, että itsellä olisi ollut parempi mahdollisuus päästä valtuustoon ja siellä eteenpäin. Nyt on sievää puhetta, verrattuna niihin sanoihin ja tekoihin, joita ovat viljelleet. Itku ei auta, pitää ruveta käyttäytymään Itse edellä ja toiset perässä.

    Äänestä

  • esimerkki626 kirjoitti:

    Nimeltäkö "syyllisiä" mainitaan? En ole nimiä maininnut, en mainitse jatkossakaan.
    Syylliset kyllä tunnistavat itsensä (kuten voin päätellä myös teistä) ja ylös huudetut paljastuvat vain loppuun asti kilvoitellen, silloin muutkin tulevat myöntämään heidät nimeltä.
    Uskoisin, että Juudaksia ja Tuomaita pitää vielä pidätellä tuntemisen kieltämisestä.
    Oikeammin tietävät / tiedätte jo, vaan antaa olla suomi24-madon koukussa ja vakavoituen seuraamme kiemurteluanne, ihanaan väsymykseen saakka.

    Anna tulla "esimerkki626" reippaasti esimerkki rikoksesta josta tuomitaan yli 2V ehdotonta ja mihin meidän päättäjiä on yli 5 syyllistynyt! Ihan reippaasti vaan kun kerran pystyt uhoamaan niin pystyt varmaan kertomaan perusteluita!!!!

    Äänestä

  • jääköTaasPiippuun kirjoitti:

    Anna tulla "esimerkki626" reippaasti esimerkki rikoksesta josta tuomitaan yli 2V ehdotonta ja mihin meidän päättäjiä on yli 5 syyllistynyt! Ihan reippaasti vaan kun kerran pystyt uhoamaan niin pystyt varmaan kertomaan perusteluita!!!!

    Voi kuule, en ole kirjoittanut tuomioiden laadusta en määrästä. Kirjoitin näin "Kannatte itse seuraamukset, näyttää että useamman kuin viiden tie käy leivättömän pöydän äärelle."
    En sanallakaan sano vankeusrangaistuksesta saati vuosista.

    Nyt NÄYTTÄÄKIN OLEVAN JUTTU näin, että sinä, kutsuttu, tulevan tiedon tuskasta meuhkaat, ja päivän odotuksessa aavistaen vihjaat olevasi yksi mukaan haastettu"rikoksesta josta tuomitaan yli 2V ehdotonta ja mihin meidän päättäjiä on yli 5 syyllistynyt".

    Äänestä

  • Saattaa olla niinkin, että nämä 24 tuomareiden asettamat tuomiot ovatkin sitten siinä. Nyt kun oikeita ei ole, on aikaa mellastaa.

    Äänestä

  • esimerkki626 kirjoitti:

    Voi kuule, en ole kirjoittanut tuomioiden laadusta en määrästä. Kirjoitin näin "Kannatte itse seuraamukset, näyttää että useamman kuin viiden tie käy leivättömän pöydän äärelle."
    En sanallakaan sano vankeusrangaistuksesta saati vuosista.

    Nyt NÄYTTÄÄKIN OLEVAN JUTTU näin, että sinä, kutsuttu, tulevan tiedon tuskasta meuhkaat, ja päivän odotuksessa aavistaen vihjaat olevasi yksi mukaan haastettu"rikoksesta josta tuomitaan yli 2V ehdotonta ja mihin meidän päättäjiä on yli 5 syyllistynyt".

    On pakko yhtyä kirjoituksiin siinä mielessä, että arvioitaessa Pyhäjärven tapahtumia yhtä ihmistä kohtaan, joka ei ole tehnyt kenellekään mitään pahaa. Hoitanut virkaansa, kuten virkamiehen tulee.- Toimet, joita olette Pyhäjärven kaupungin luottamustehtävissä häntä kohtaan tehneet, vapaalla ja luottamustehtävissä ovat sitä laatua ja laajuutta, että ja jos tästä ei seuraa kuin päänsilitystä, niin sitten ei ole Suomenmaassa lakia. On mentävä Euroopan ihmistuomioistuimeen hakemaan oikeutta ja korvauksia menetyksistä ja kunnianloukkauksista ja maineen tahraamisesta läpi Suomen.
    Onko lehtileikkeet tallessa n. pari-, kolme vuotta sitten ja vähän sen jälkeen. On tallennettu kaikki se loka mitä Suomi 24-palstalla viljeltiin..

    Äänestä

  • Leivätönpöytä kirjoitti:

    Saattaa olla niinkin, että nämä 24 tuomareiden asettamat tuomiot ovatkin sitten siinä. Nyt kun oikeita ei ole, on aikaa mellastaa.

    Se viimeviikkoinen Hankilakeskustelukin tyrehtyi, kun alkoi tulla oikeaa tietoa hallinto-oikeuden tuomiosta.
    Proo vääristelee asioita täällä jatkuvasti, mutta sitten menee suut suppuun, kun totuuden ja väärien tietojen levittämisen oikaisun aika olisi.

    Äänestä

  • Tuomiottulee kirjoitti:

    Ihanko totta, vai mukamas näin kävi keskusteluissa, kun "Se viimeviikkoinen Hankila keskustelukin tyrehtyi, kun alkoi tulla oikeaa tietoa hallinto-oikeuden tuomiosta.
    Proo vääristelee asioita täällä jatkuvasti, mutta sitten menee suut suppuun, kun totuuden ja väärien tietojen levittämisen oikaisun aika olisi.".

    Siihenkö uskot, että oikeaa tietoa tuli keskusteluissa HH-ex valtuutetun tuomiosta täällä? Kun kovasti uskoo, niin sellainen uskohan on tekevä kuolleestakin elävän. Suomi24 tiedon mukaan tri Ovaskainen kirjoittanee läpileikkaavan kolumninsa HH merkittävistä yhteiskunta-ja ympäristövaikutuksista johonkin kuntalaisille jaettavaan läpyskään.
    HO,n päätös saanee, vaikka olikin voitokas edellisille 2009-12 päättäjille, KHO,n tarkistuksen Rennen satuilujen takia ja odottajat saavat jatkoa ihmeitä tekevästä tuomioistuimesta, ihan odotan että sellaista saamme seurata.

    Voi sentään tätä hölmöilijöiden tasoa ja huhupuheiden mutavellissä rypevien ihmisten määrää!

    Äänestä

Mitäs job"kylälle joko heinät on ladossa?

Äänestä
  • 180 astetta lämpöä puhaltimeen
    kosteat heinät ovat vielä heiniä
    koottuna emännän hameeseen
    nyt tuli nuolee ladon seiniä

    Äänestä

  • tuo runohan sopii valtuusto 2013-16 konkari uusijoiden heinäntekoon. luulivat että oman tyylin homma on helppoa kuin heinän teko, mutta toisin käy.
    hurmoksessa ja intopinkeenä "järjestyksen "hankoja heiluttaessa pistivät huolimattomuuttaan kavereitaankin silmään.
    joo leuhkojen lupausten heinähäkkinen on tulessa.

    Äänestä

"mm. Pro Pyhäjärven edustajia halvennetaan ja kun eri lailla ajattelijoiden mielipiteitä mitätöidään pilkkaamalla, seurauksena on vain lisää ikävää puhetta ja riidanhenkistä mainetta."

Kannattaisko Proolaisten puhdistaa ensiksi oma pöytä. Proolaiset on syrjistynyt kaikkeen siihen mistä toisia syyttävät! Ajojahti, haukkuminen, pilkkaaminen jne.. Ks. mm. Parkkisen bloki ja pilapiirros Tikanmäestä! Ällöttävää!

Äänestä
  • näköiskuvahan se oli, lähes passikuvan tarkka. naivismitaidetta.

    Äänestä

Proon akat vanhoja kurppia.....Miltä tuntuu?

Äänestä
  • tosiasialta. ikä on tosiasia. ulkonäkö on häilyvä tosiasia ja lähtee katsojan silmistä.

    Äänestä

  • kurppalaguna kirjoitti:

    tosiasialta. ikä on tosiasia. ulkonäkö on häilyvä tosiasia ja lähtee katsojan silmistä.

    viisaita sanoja.

    Äänestä

"Valtiovarainministeriön entinen valtiosihteeri Raimo Sailas hämmästelee Ilta-Sanomissa, kuinka vähän sote-uudistuksessa on kiinnitetty huomiota sairaalarakentamiseen.

– Vireillä olevista sairaalahankkeista kertyy valtava summa. Jos kaikki hankkeet toteutuvat, syntyy ylikapasiteettia vääriin paikkoihin, Sailas sanoo lehdelle.

Nivalalaislähtöinen Sailas ei usko, että sote-uudistuksen vaikutukset ehtisivät näkyä lähivuosina.

– Sote-uudistuksen vaikutuksista pannaan suuri euromäärä, mutta todennäköisesti se ei ehdi vaikuttaa tällä vaalikaudella.

Hallitusneuvottelijoille hän antaa toiveen.

- Toimenpiteiden pitää olla konkreettisia, todennettavia ja aikataulutettuja. Sellainen lipsuminen voi olla lähellä, että kirjoitetaan rakennepoliittistyyppisiä väljiä tekstejä ja pannaan iso määrä euroja perään ja ajatellaan, että sillä se hoituu."

Äänestä
  • Pyhäjärvi ainakin tarvitsee sairaalan.

    Äänestä

  • tjhaa, todellakin. mielisairaalan.

    Äänestä

  • Mitäs näille koiranpaskoille tehdään juuttaan koirankusettajat?

    Äänestä

  • make-vaan kirjoitti:

    Mitäs näille koiranpaskoille tehdään juuttaan koirankusettajat?

    Löytäjä saa pitää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

esimerkki626 kirjoitti:

Nyt on syytä huolestua ihan jokaisessa kodissa, kokoonpanossa, ryhmässä ja tilaisuudessa. Järkyttävän vastenmielinen syrjivä, vähättelevä asenne ja henkistä väkivaltaa mukaileva syyllistäminen leviää vapaissa kansalaiskeskusteluissa.

Mitä isot edellä, sitä pienet perässä.
ÄLÄ ALIARVIOI ESIMERKIN VOIMAA.
mm. Pro Pyhäjärven edustajia halvennetaan ja kun eri lailla ajattelijoiden mielipiteitä mitätöidään pilkkaamalla, seurauksena on vain lisää ikävää puhetta ja riidanhenkistä mainetta.

Hälyttävää on, että Pyhäjärven kaupunginvaltuutetut ja henkilöstö eivät tee mitään tilanteen korjaamiseksi, ihan päinvastoin, joudumme todistamaan oman kunnan sisällä sekä valtuuston suunnalta "kiihottamisen kansanryhmää" vastaan saavuttaneen sellaiset mittasuhteet, jonka lopputulemaa pelottaa arvioida.

Tämän hetkinen repivä "nujertamisen meininki" vie voimat toivon mukaan myös valtaa pitäviltä päämiehiltä.
Raateleva riitaisuus jatkuu suuremmin ponnistelematta, mutta kuka/ketkä käynnistävät työn paikallisen yhteisön pelastamiseksi ja kielenkäytön / ilmaisun palauttamiseksi asioihin, tosipohjalta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu