Hei! Mitä kaikkea pitää ottaa huomioon käytettyä akvaariota hommatessa? Ainakin, ettei ole ollut pitkään tyhjillään, että pitää vettä? Mutta mites jos joku on myymässä kaloineen, eikö akvaario pidä kuitenkin tyhjentää siirron ajaksi ja näin aloittaa homma alusta?
Käytetty akvaario
3
522
Vastaukset
- kbdfkgkdjg
On varmasti tärkeää ettei akvaarion vuoda :) Sillä taas ei ole merkitystä onko akvaario ollut pitkään tyhjillään. On ne akvaariot kaupassakin tyhjillään kuukausia ellei jopa vuosia. Ei lasi tai silikoni mene miksikään vaikka akvaariossa ei vettä olisikaan. Tietenkin akvaario pitää tyhjentää siirron ajaksi esim. 1000l akvaario painaa jo jonnin verran vedellä täytettynä. Tyhjän akvaarion siirto on huomattavasti helpompaa. Homma pitää aloittaa alusta mutta onneksi nykyisillä aineilla akvaarion kypsytys hoituu hetkessä ja kalat voi lisätä akvaarioon heti.
Hommaat sitten uuden tai käytetyn akvaarion kannattaa akvaarioharrastukseen perehtyä huolella ennen kuin hommaan ryhtyy. Opettele ainakin perusasiat ennen harrastuksen aloittamista.- 2ja15
Joo käyttämätön akvaario ainakaan ei vuoda, mutta jostain luin, ettei saisi olla tyhjillään pitkään. Mulla on ollut akvaario vuosia sitten, eli tiedän perushommat, tarkemmin toki pitää uudelleen opetella, mutta käytettynä en ole ostanut akvaariota. Lähinnä, että uskaltaako ostaa jne. Tyhjästä käytetystä ei voi olla varma, pitääkö vettä...
- kbdfkgkdjg
Mulla oli vuoden käytössä ollut akvaario vintillä yli 10 vuotta säilössä. Nyt tuo akvaario on ollut uudestaan käytössä 4 vuotta. Hyvin on akvaario säilynyt tyhjilllään 10 vuotta. Silikonit kimmoisat ja kuin uudet.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall2462219- 1921684
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä471319Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad501035- 41826
- 14810
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä31790Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .25766Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21760Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46647