Viro on onneton kehitysmaa

tiedonantajahki

Viro on onneton Itä-Eurooppalainen kehitysmaa, ei missään asiassa lähelläkään Pohjoismaalaista standardia.

18

2606

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • wwwggg

      Viro on niin pieni maa väkiluvultaan ja taloudeltaan, että vaikea on siksikin isompiin realitalouden kuvioihin mitenkään mukaan päästä. Mutta toisaalta juuri siksi kun on pieni, niin jo pienetkin jutut voivat onnistuessaan tuoda hyvän toimeentulon.

      Aikas vauraalta Viron meininki Tallinnassa ainakin päällisin puolin näyttää. Ilmeisesti on ainakin huomattava n.s. keskiluokka jolla on varaa uusiin isoihin autoihin ja niillä ajeluun. Ja myös uusia taloja rakennetaan ja vanhoja korjaillaan, on komeita pientaloja monilla laita-aluiella ja keskustaankin rakennetaan ja vanhoja saneerataan. Myös päivittäistavaramarkteissa riittä asiakkaita vaikka näitä marketteja ja uusia liikekeskuksia on taajassa ja hinnatkin keskimäärin jo hyvin lähellä Suomen tasoa.
      Se pistääkin mietteliääksi jos keskipalkat ovat kuitenkin vain hädin tuskin tonnin kuussa luokkaa, ja hinnat kuitenkin Suomen tasoa. Onko niin että on vain se n.s. keskiluokka jolla on varaa törsäillä ja olla mukana kuvioissa, ja että toisaalta sitten jossain on paljon todella pienituloisia jotka ovat ihan pihalla pinnalla olevista kuvioista.

      No Viro on toistaiseksi ollut nettosaajana EU:n budjetista, ja niilläkin varoilla on huomattava merkitys. Taitaa se olla miljardin luokkaa se Viron nettosaaminen EU:n budjetista. Elikkä jos Suomi saisi suhteellisesti yhtä paljon niin nettosaisimme melkein 5 miljardia sen sijaan että nyt nettomaksamme miljardin(nykyinen kestävyysvajeemme tulisi tuolla jo hyvinki katetuksi). Virossa on teitä ja muutakin infraa laiteltu näillä EU:n rahoilla, ja niillä on pakkokin juuri tällaisia juttuja rahottaa. Mutta tämä EU:n budjetista nettosaajana oleminen on kyllä Viron osalta jo pian päättymässä. Saa nähdä mikä vaikutus sillä tulee olemaan, ei nyt ainakaan hintojen nostelemista ja inflaatiota tähän paikkaan saisi paljon tulla.

      • mätä

        Viron tilanne on tasan sama kuin Venäjän tilanne on ollut jo vuosia. Tavalliset kansalaiset ovat köyhiä ja ne joilla on suhteita pääsivät korruption avulla suuriin summiin käsiksi.

        Virossa korruptio on voimissaan ja EU:n rahat jaetaan 'reilun kerhon' kokoontumisissa tiettyjen henkilöiden kesken. Kansa ei saa senttiäkään.

        Virolaiset pysyvät hiljaa niin kauan kun Viro syyttää muita maita heidän omasta alennustilastaan. Virolaiset ei tajua että siinä missä Viron johto pyytää kansalaisia kärsimään ja kestämään yhteisen hyvän vuoksi on johdossa niitä virolaisia jotka käärivät rahoja omiin taskuihinsa.

        Taas kerran kansa äänesti johtoon samoja heppuja jotka muutama vuosi sitten olivat korruptioskandaaleissa. Katsokoon itseään peiliin, turha syyttää muita maita omista surkeista valinnoistaan.

        Alexa on suurin korruptio yritys Virossa, raha vuotaa muihin taskuihin kuin vesihanasta. Ei mikään ihme ettei EU halunnut tukea Suomen ja Viron välisen laivayhteyden rakentamista, kyllä EU:ssa tiedetään tasan tarkkaan miten mätä Alexa on.

        Se ei kuitenkaan estä virolaisia sulkemasta silmiään, ne on valjastettu luomaan positiivista PR-kuvaa Virosta ja kaikki muu lakaistaan maton alle.

        Viron selkäranka on läpeensä mätä. Siksi rahojen syytäminen sinne on sama kuin kaataisi ne mustaan aukkoon. Vain Viro voi korjata mädännäisyyden ja Virohan ei tule sitä tekemään.

        Virosta ei koskaan tule pohjoismaista maata ja mitä nopeammin sen tajuavat, sen parempi!

      • vituviisas
        mätä kirjoitti:

        mäta oot laho

      • eestineine

        EI Viro ole eikä varmasti edes halunut tulla Pohjoismaaksi ja miksi sen pitäisi?
        Suomen hyvinvointivaltion-periaate saa jäädä 80-luvulle...mutta katsokaa ympärillenne Suomessa on LAMA ja vielä pahempi kun 90-luvulla.

    • hohuhahei

      Kertoo jo paljon siitä, että presidentin entinen akka asuu Pasi Pöngän naapurina.

    • ViaBaltica

      Viro ei olekaan mikään pohjoisen havumetsäalueen kehitysmaa, kuten eräät muut.
      Baltia on aina ollut Euroopan tärkeä kulkuväylä lännestä itään ja päinvastoin. Pariisista Hampuriin, Riikaan ja Moskovaan. Sillä tiellä ja Itämerellä on käyty kauppaa, sodittu, levitetty sivistystä jne. Toinen väylä Moskovaan oli sitten Mustalta mereltä Ukrainan kautta.
      Nyt kun vielä saadaan se parempi rata Baltian kautta keski-Eurooppaan, niin kyllä kelpaa ajella ja tavaroita kuljetella.

      • heheh2

        Pariisista Hampuriin,Riikaan ja Moskovaan Viron kautta, no nyt kyllä ei ole maantiede ihan hallussa. Nytkin Virosta kuljetaan maailmalle Suomen kautta.

      • Koulujakäynyt

        Niin kuljettiin vanhaan aikaan, ja silloin näillä kulkureiteillä oli suuri merkitys mm. tiedon ja osaamisen leviämiseen. Merenkulun ohella.
        Se oli sitä aikaa esim. 1850-luvulla kun esim. Tampereelle ei ollut tietä vaan kulkivat jokia pitkin, ja silloin Seinäjoki oli tärkeä paikkakunta koska oli vesiyhteys Pohjanlahdelle. Tietenkin oli noita kestikievarireittejä, mutta ei mitään yhtä tehokkaita kuin mainitulla reitillä Baltian kautta.
        Karttaa on tietenkin hyvä katsella, mutta mieluummin pallokarttaa, käy katsomassa vaikka entisessä alakoulussasi. Silloin selviää kuinka syrjässä maamme on suurista sivistys- ja teollisuusmaista.

      • fdgfgg
        Koulujakäynyt kirjoitti:

        Nyt eletään nykyaikaa eikä 1800-lukua. Katso Pohjois-Amerikkaa pallokartasta, miten syrjässä se on sivistyneestä Euroopasta. Sinne mentiin viikkotolkulla purjelaivalla ja vastassa oli vaan havupuita ja vihamielisiä intiaaneja... Toista oli Virossa siihen aikaan.

    • Nuin

      Virolla ei ole ikinä ollut mitään muuta merkitystä kuin toimia suomalaisten viinakauppana. Viro on periferian periferiaa ja Tallinna todellinen tuppukylä josta kaikki yhteydet maailmalle kulkevat Helsingin kautta.

      • vituviisas

        suomi ja e-valtio, kehitysmaalta tarvis sua koodi .suomi keksi nokia ,mutta misaa seh nyt

      • Tallin

        Olet todellakin oikeassa siinä että Virosta ei pääse kauemmas ulkomaille lentäen. Pitää tulla Suomeen, josta lennetään maailmalle.

        Tallinnasta on luonnollisesti suora junayhteys Moskovaan ja sitten eteläisempiin Baltian maihin pääsee nykyisin EU:n rahoittamilla uusilla junilla ja osin vanhoilla junilla joissa on edelleen punatähti keulassa.

    • Suomipoika

      Sinä Suomipoika pitä turpa kiini. Me myydä teille viina ja nussi teidän nainen.

      • Eestimees

        Hyvä yritys Suomipoika, mutta virolainen ei kirjoita noin suomen kieltä. Menehän Lotila muualle trollailemaan.

    • Per-kel

      Onko Eestissä turvallista reissata Rumatikillä ??

    • Anonyymi

      Viro on todella kuppainen ja sivistymätön paikka. Itse lasken sen osaksi Venäjää, jota siellä puhutaankin joka paikassa. Väestö on epärehellistä ja tautista. EU-maista laajin Hiv epidemia ym.

      • Anonyymi

        Ime isääsi senkin säälittävä tumputtaja.

    • Anonyymi

      Vitun idiootti. Se on pohjoismainen, ei pohjoismaalainen. Yrittää vittu roastaa viroo ku virolaine keskimääri osaa kuitenki paremmi suomee ku tollane kouluttamato mato.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuolemanrangaistus

      Mielestäni kuolemanrangaistus on väärin kaikissa tilanteissa. Vaikka joku olisi murhannut 10 ihmistä, hänen surmaaminen
      Laki ja rikos
      73
      5569
    2. Muistakaa persut, että TE petitte, ei kokoomus

      Miksikö kukaan ei arvostele kokoomusta? No sen vuoksi, että kokoomus noudattaa vaalilupauksiaan. Sen sijaan TE persut,
      Maailman menoa
      273
      4876
    3. Riikka Purra ei estä tehomaksun käyttöönottoa

      Sähkön hinnoittelua koskevan määräyksen on määrä astua voimaan vuoden 2029 alusta, Energiavirastosta kerrotaan. Määräyk
      Maailman menoa
      44
      3194
    4. Seuraava hallituspohja - Kokoomus, kepu, persut + KD

      Kokoomus saa ainakin 20% kannatuksen ensi vaaleissa, keskusta sanoisin noin 15%, persut todennäköisesti enemmän, ehkä 17
      Maailman menoa
      255
      3014
    5. Outo ilmiö - vasemmistolaiset eivät kirjoita mitään kokoomuksesta

      joka sentään johtaa hallitusta, ja jonka talouspolitiikkaa noudatetaan. Nämä muutamat vasemmistolaiset jotka täällä aina
      Maailman menoa
      105
      2643
    6. Lopetan ikävöinnin

      Ei meistä enää koskaan tule mitään. Olen ikävöinyt ja kaivannut enkä saa mitään vastakaikua ja lämpöä. Parempi erillään
      Ikävä
      5
      2242
    7. Maria Veitola kommentoi soutelija Saarion huomionhakuisuutta

      "Minusta on jotenkin kuvottavaa, kuinka kovalla intensiteetillä Suomi-media seuraa miessankari Jari Saarion merihätää. S
      Kotimaiset julkkisjuorut
      341
      2091
    8. Muovipusseista pitäisi saada panttimaksu takaisin

      Ostan joka päivä yhden muovipussin, ja niistä palautuu keskimäärin takaisin kaupan pullomaatin yhteydessä olevaan roskik
      Maailman menoa
      65
      1811
    9. Jos kaikki lopulta kuolevat, onko edes pahimmillakaan rikoksilla mitään väliä?

      Kaikki kuolevat lopulta. Siksi ihmisten tekemillä rikoksillakaan ei lopulta ole mitään merkitystä. Joidenkin mielestä t
      Filosofia
      2
      1566
    10. Väestöstä vain vassarit vaihtuvat nopeammin kuin persut

      Kevääseen 2023 verrattuna vassareita 50 prosenttia enemmän, ja persuja 25 prosenttia vähemmän.
      Maailman menoa
      15
      1555
    Aihe