Lapseni perhepäivähoitaja lopettaa ja edessä olisi lapsen laittamineen kunnan päiväkotiin. Kotikuntamme on säästösyistä rakennuttanut isot prameat päiväkodit, kaikki pienet yksiköt on lakkautettu. Kävimme katsastamassa nämä uudet päiväkodit. Vieläkin vilunväreitä selkäpiissä. Asumme maalla ja tie päiväkotiin on mutkainen, ränsistynyt asfaltti tie, kasvillisuus rönsyää, metsä humisee, hevoset pärskyvät.. sitten paljaaksi tasoitettu aukeus. Hyvä tietysti, että on uudet, siistit, homeettomat tilat, mutta ne pihat. Verkkoaidattu karsina, aivan tasainen, tasakokoista soraa, ei mitään kasvillisuutta. Puutkin on hakattu niin laajalti, että ei käpy, eikä puunlehti eksy lapsien ulottuville. Onhan siinä pihassa kaikkien standardien puitteissa rakennetut kiipeilytelineet, hiekkalaatikko ja liukumäki, upouusia kaikki. Varmasti löytyy muovista valmiiksi valetut lapiot, muotit ja ämpäritkin. En ole lukenut keskusteluja aiheesta, en ole aiemmin edes ajatellut asiaa, mutta nyt kun kuvittelen omaa lastani sinne herää ihmetys. Lapset ovat tietenkin luovia, mutta erittäin lahjakkaasti luova saa olla, että pääsee standardien puitteissa toteuttamaan itseään yksilönä. Todennäköisesti henkilökunta velvoitetaan haravoimaan ja tasoittamaan piha-alue päivän päätteeksi, ettei pääse lätäkön henkikään pysähtymään. Ihmettelen vain sitä, että pihaa ei ole katettu uv ja sateen kestävällä katolla.
lapsen luovuus nitistetään?
14
99
Vastaukset
- enitseviitsisi
Ehkä on parempi pitää kullannuppusi kotona, jos noin hirveä on päiväkotimaailma. Kyllä ne lapset viihtyy päiväkodin pihalla, vaikka ei niin luontoa ympärillä olisikaan, vaan pelkästään valmiita liikkumi/leikkimisvälineitä. Ja metsään pääsee luonnossa leikkimään. Pienet on valituksen aiheet ja murheet joillakin.
- sannansanat
Kullannuppu oli kolmivuotiaaksi kotona:) En kritisoinut päiväkotimaailmaa vaan piha-alueiden ankeutta ja luovuuden puutetta. Nuppuseni kaivannee nyt leikkiä muiden lasten kanssa ja sosiaalisten tapojen kehittämistä ryhmässä. Onhan niitä murheita muitakin, mutta mielestäni lapsen kasvatus ja kehitys on iso asia.
- sanatomaksivetää
Se puuttomuus tuo turvallisuutta. Lapset eivät pääse karkaamaan valvovan silmän alta, kun lapsiryhmiä suurennetaan.
Luulen myös, että sinun kannattaa pitää se kullannuppusi kotona ihan aikuiseksi asti.
- Luomulapsia
Ymmärrän hyvin huolesi. Ihana vertaus jonka joskus kuulin yhdeltä vanhemmalta perhepäivähoitajalta joka on työskennellyt myös päiväkodissa niin hän sanoi että perhepäivähoito on niin kuin kaupan luomuosasto siellä niitä luomumukuloita kasvatellaan. Onneksi saan hoitaa omat lapseni kotona. Muuten kyllä ehdottomasti veisin heidät perhepäivähoitajalle jos sellainen tarve olisi.
- viitsivättäälä
Harmi kyllä jos on piha noin siistitty ja pelkistetty. Täällä päikkyjen pihat ovat mukavasti sekalaisia ja ympäröivää luontoa hyödynnetään. Haravoimaan ei sielläkään hlökuntaa velvoiteta. Meilläkin töissä on puuta ja ruohoa ja kukkaa ja hiekkaa ja asfalttia. Saavat touhuta monenmoista.
- eilapsetoleniintarkkoja
Kumman hyvin ne lapset vaan viihtyvät myös noissa päiväkodin pihoissa, vaikka olisikin "vaan" keinotekoisia kiipeilytelineitä, keinuja ym. laitteita ja hiekkaleluja. Olisihan se ihanteellista, että joka pihassa olisi metsää ja muunlaista luontoa ympärillä, mutta se ei vaan kaupungeissa ole aina mahdollista. Eikä varmaan enää edes lainpuitteissakaan sallittua, kun kaikki on niin tiukasti määrättyä.
- sannansanat
Lapset viihtyvät ja ovat onnellisia ihan luonnostaan. Vasta vanhemmiten kun tietää paremmasta alamme mankua parempaa:)
- tätsy
Kumma kun täällä meidän maaseutukunnassa vanhemmat ovat halukkaampia viemään lapsensa näihin uusiin päiväkoteihin kuin perhepäivähoitoon.
Joka hoitajalla meidänkin kunnassa on metsä ja muut luonnon mahdollisuudet pihapiirissä mutta ppkoti on kuulemma kehittävämpää.
Tähän asti on veilä löytynyt lapsia jotka halutaan pphoitoon, mutta ensisyksy näyttää huonolta.
Itse olen toiminut kotona30v. (61v.) mutta nyt pitää miettiä joutuuko pkotiin jos lapset loppuvat. Onneksi koulutus riittää myös sinne työskentelyyn( pphoidon ammattitutkinto ja lastenohjaaja) Kouluttauduin siksi että pääsisin päiväkotiin, mutta olen tullut vuosienaikana toisiin ajatuksiin.
Lapsille on parempi pienet ryhmät.- hoitotätinen
Sama ilmiö oli meilläkin vielä vuosi-pari sitten. Kaikki halusivat lapsensa päiväkotiin, jopa ihan pienetkin.
Nyt osa vanhemmista on havahtunut siihen, että ei se päiväkoti aina ole paras paikka lapselle.
Pienessä ryhmässä saa paremmin huomiota ja olo tuntuu turvallisemmalta.
Minäkin olen perhepäivähoitaja ja haluaisin jatkaa työtäni. Olen silloin tällöin työskenellyt päiväkodissa enkä tykännyt. Se meteli jo yksistään... Huh huh!
Jokaisen vanhemman olisi hyvä nähdä ja kuulla se päiväkotipäivä ja myös perhepäivähoitopäivä alusta loppuun asti ennen kuin valitsevat lapselleen hoitopaikan.
Vaikka tuskin sitä valinnan mahdollisuutta enää kauan on. Perhepäivähoitajat loppuvat ja päiväkoti jää ainoaksi hoitomuodoksi jos ei vanhemmilla ole mahdollisuutta hoitaa itse lastaan.
- eiluovuutta
Ei se luovuus kasva sen enempää hevosenpaskassa, kuin asfaltillakaan. Hevosenpaska vaan haisee pahemmalle. Katos se luovuus on ihmisessä, sitä ei ÄITEE (vaikka olisi juristi tai taiteilija) voi kantaa lapselle. Minä ainakaan en lapsena nähnyt tasaista kenttää, vaan jokaisen sateen kuljettaman lehden, kolon asfaltissa, sadevesikaivon renkaat yms. Sinun luovuutesi "Sannansanat" taitaa olla niin vähissä, että pelkäät siksi lapsesi puolesta.
- eiluovuta
Päiväkoti on turvallisempi, koska aikuisia on paljon. Hienoa, jos lapsi on päässyt hyvään perhepäivähoitopaikkaan, mutta entä jo. Entäpä, jos perhepäivähoitopaikka on huono? Aivan sama juttu sijaisperheiden suhteen. Se ei olekaan hyvä sijaishuollon muoto, jos siellä kaltoin kohdellaan. SIITÄ ON LUOVUUS KAUKANA. Toisaalta kärsimyksestä kasvaa suurin luovuus - kun pitää SELVIYTYÄ.
- ulkonakopettaa
Joskus "romanttinen" metsän läheisyys, syrjäisyys, hevoset yms. saattaa olla kaltoin kohtelun kuorrute. Esim. koti tai sijaisperhe onkin sellainen, jossa kaltoin kohdellaan - siinä eivät muutamat kapiset kaakit auta, eivätkä ryppyiset tiet. pahemmassa vaarassa voivat lapset olla, kuin keskellä kaupunkia.
- cityimmeinen
Rakastan asua kaupungissa. Kaikki on lähellä, myös metsiköt ja puistot ja rannat. En kaipaa syrjäistä hevosenpaskan tuoksua, en hyttysiä. En pidä siitä, että kissoja ei hoideta kunnolla, vaan ne ovat kuin kertakäyttötavaroita. En pidä siitä, että pieniä lapsia laitetaan paskaa luomaan (muka hienoa hoitaa tallia).
- tätsy
Ei meilläkään hevosenpaska haise vaikka maaseututaajamassa asutaan. Ajatus oli että pieni ryhmä on monelle lapselle eduksi. Kyllähän ympäristöllä on merkitystä . Lapset voi leikkiä metsäleikkejä ihan pihapiirissä .
Toista se on" betoniviidakossa". Tiedän kaupunki päiväkoteja joissa ei ole edes kunnon pihaa.
Perhepäivähoidossa on helpompi ottaa lapset suunnitteluun kun on pieni ryhmä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kalle Palander kertoi fantasioivansa siitä, kuinka Kiira Korpi naisi häntä sträppärillä ahteriin
Sai potkut Yleltä. https://yle.fi/a/74-201400006171062124h Kirppis
Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?103309Suomessa eletään liian pitkään
"Ihmisten on kuoltava" Asiantuntija varoittaa: Suomi ei ole valmis siihen, että niin moni elää pitkään: ”Kaiken täytyy2272215Kerotakaa joensuun kontiolahden paiholan laitoksesta jotain
Mun kaveri joutuu paiholan laitokseen nyt lähi aikoina niin voisko ihmiset kertoa minkälaista siellä on tarinoita jne ja232033Deodoranttiteollisuus
Annan ilmaisen vinkin. Kyseinen teollisuus voisi alkaa valmistaa kuolleen ruumiin hajua. Olisi varma hittituote, ainakin11437Sun ulkonäkö on
Kyllä viehättävä. Kauniit piirteet. Todella sievät. Ja olemus on ihana. Olet tehnyt vaikutuksen.491144- 721140
- 1751011
Olen niin haaveillut
Sinusta. Ollut hullun rakastunut. Ajatellut kaikkea mitä yhdessä voisimme tehdä. Mutta ei ei yhtään mitään. Usko vaan lo59999Oletko koskaan
Tavannut/tuntenut ihmistä, jonka kanssa vuosisadan rakkaustarina olisi ollut mahdollinen, mutta joku este tuli väliin?77959