Suurveistos

mjnbhgvfc

Miten voi olla sama henkilö päättämässä luottamushenkilönä taideteoksesta ja saamassa työstä tilauksen.Yksi ja ainut "taitelija" näyttänee saavaan kaikki työt julkisiin tiloihin.Eikö yksi "taideteos" ole jo tarpeeksi yhdelle "taitelijalle" kunnan omistamissa rakennuksissa.

Teoksesta pitää tasapuolisuuden nimissä järjestää kutsukilpailu pudasjärveläislähtöisille tai pudasjärvellä asuville taiteilijoille.Kilpailuun kutsuttaisiin esim. Paavo Ahonen,Janne Räisänen,Martti Aiha jne...Kilpailu täytyy järjestää niin,ettei kilpailun voittajan nimeä tiedetä ennen valintaa.

Nyt miten asiaa ollaan valmistelemassa lehtitietojen mukaan voisi kutsua suhmuroinniksi,koplaukseksi ja siltarumpupolitiikaksi.Tämä on yhtä törkeää kuin aikanaan Asuntoinsinöörien urakat,jossa sama henkilö oli kunnan puolella päättämässä,mutta toisaalta myös urakoitsijana.

On käsittämätöntä,että "taitelija"on jo valittu ilman kilpailutusta.Tämä muualta muuttanut "taiteilja",kuka on sotkeutunu meidä kunnallispoliitiikkaan on jäävättävä itsensä tästä asiassa.Samanen henkilö valittaan lähes joka viikko kuinka toisissa on vika,milloin on lessut tai kepu tekemässä sitä sun tätä,mutta kumminkin sekaantuu tämmöseen.


-support your local muslims-

40

175

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • yyteritvistaaja5325

      Olisitte äänestäny hänet eduskuntaan , olisi nyt asiat hyvin .

      • Veronmaksajat

        Homma pitää ottaa kokonaan uusiksi ja siitä pitää käydä kutsukilpailu kuten alustaja jutussaan kirjoittaa. Emme veronmaksajina hyväksy tälläista menettelyä, että pöydänalta annetaan töitä tälläiselle mustamaalaajalle ja vastarannnankiiskelle. Jos tätä ei oteta uusiksi niin perästä kuuluu.


      • honkamolo

        Minä voin veistää hongasta viis metriä pitkän, suonikkaan kyrvän!

        Maksaa 1800€.

        Voinko olettaa näillä puheilla, että olen kilpailussa mukana?


      • sdfghjklöä
        honkamolo kirjoitti:

        Minä voin veistää hongasta viis metriä pitkän, suonikkaan kyrvän!

        Maksaa 1800€.

        Voinko olettaa näillä puheilla, että olen kilpailussa mukana?

        Olet mukana kilpailussa ja voit kutsua itseäsi taiteilijaksi kuten tähän projektiin itse itsensä kutsunut "taiteilija" tekee.

        Suomessako ei ole korruptiota?Tämä on juuri sitä.Koplausta pahimmillaan,mutta täytyy kai se tälle "taiteilijalle" antaa yksi työmaa kun Kollaja päätöksestä jäi niin pahamieli.


    • Tykkyläine

      Elekää te kateelliset hullut puhuko perättömiä, ensinnäkään veistos ei ole minun päätäntävallassa ja Suomessa ei tarvitse julkista taideteosta kilpailuttaa ja minkäs minä sille voin, että olen niin ihailtu ja kaikkien pudasjärvisten rakastama ihminen, että kyseinenkin kirjoittaja ei voi muuten osoittaa ihailuaan, kuin kuin kirjoittamalla minusta ylitsevuotavan ystävällisiä kirjoituksia Suomi 24:ään.

      • hgfdsker

        Kenen päätösvallassa veistos sitten on jos ei ole päättäjien?Kyllähän se sinä oot se kateellinen ja katkera ihminen.


      • Tykkyläine

        Minä olen jäävi päättämään ja rahoitus on ulkopuolinen


      • jhgfds
        Tykkyläine kirjoitti:

        Minä olen jäävi päättämään ja rahoitus on ulkopuolinen

        Nimeä ihmiset,jotka päättävät asiasta.Iijokiseudussa oli,että seurakunta aikoo osallistua.Oot seurakunnan ja kunnan luottamushenkilö joten etkö tajua,että et voi osallistua tämmöseen.Suomessa ei oo korruptiota?Tämä on hyväveli systeemiä,koplausta ja suhmurointia pahimmillaan.Kyllä ollaan harmaalla alueella ja pahasti.


      • Edustajako

        Tykkyläiselle: Nytkö se kansa on tyhmää ja katteellista ku vaalit on ohi ja eivät hullut ja tyhmät äänestäneet sinua tarpeeksi, jotta olisit päässyt manaamaan meitä Arkadian mäeltä tai nyt Akatemian tiloista käsin. No kiitos kiitos, olipa fiksu vastaus ja kannanotto kunnan edustushenkilöltä joka "ajaa" meidän asioita.


      • OutOffKorrupt

        Yli 30000€ maksava teos täytyy kilpailuttaa. Tämän teoksen arvo näyttäisi olevan kaupunginhallituksen esityslistalla 190000€, josta noin puolet on kaupungin osuus. Lisäksi T. Holopiselle on maksettu rahoitusjärjestelyistä (jotka eivät onnistuneet) 3 kk palkka. Arviolta 20000€. Päätös teoksen hankkimisesta Tykkyläiseltä on tehty K. Daavittilan virkamiespäätöksenä. Muuten Tykkyläinen, mitkä ovat näyttösi kuvataiteilijan ja ennen kaikkea veistosten tekijänä viimeiseltä 10 vuodelta?


      • marivan

        Mistä tämä ajatus on päähäsi noussut? Taidehankinnat EIVÄT todellakaan kuulu kilpailutuslain mukaan kilapilutettaviin hankintoihin. Voit olla varma että asia on etukäteen luotettavasti selvitetty ennenkuin hankintaa on ryhdytty suunnittelemaan. Jos muuta väität, todista sanasi ja perustele mihin perustat väitteesi.


      • OutOffKorrupt

        Mistähän sinä olet lukutaitosi hankkinut. Pudasjärvellä luotetaan siihen ettei kukaan tee valitusta. Kun tutustut näihin kommentteihin, niin löydät suoran lainauksen hankintalaista, joka kohdistuu myös taidehankintoihin. Ei ihme että Pudasjärven päättäjät saa huseerata miten haluaa, jos kuntalaisilta puuttuu taito ottaa selvää asioista. Omalta osaltani lopetan tämän kirjoittelun tähän. Tyhmä on tyhmä vaikka voissa paistaa. Taiteen ymmärtämisestä puhumattakaan, joka nyt kuitenkin on se tärkein asia tässä keskustelussa. Se taitaa mennä jo yli hilseen.


      • PässiäNarussa

      • pönttöjäriittää

      • hyuujhhh

    • taiteilijako

      Kukkaa muu sinusta ei taida nuin kovasti tykätäkkää kuin näytät itse tekevän, hyi h..... ihmettelen, miten voit luullakki ittestäsi nuin isoja.

    • tykky

      tykkyläinen tee mielummin esimerkiksi vaikka elämänpuu pronssista ja sinne alle leikkiviä lapsia ennen kuin tuommonen ruma ristipuu örvellys (ppun voisi koristella aina teemojen mukaan

    • melkeinhomo

      homopatsas torille

      • nfnekeksklsifkfkgk

        Ai Karin näköispatsas?!


    • marismaakari

      Eikö vois ajatella että hyvä kun patsaan/muistomerkin teko menee paikkakuntalaiselle? Tosin olisin toivonut että tehtävä olisi annettu Sanna Koivistolle. Jos hän olisi ollut vaikka kiinnostunut. Tekee upeaa taidetta.

    • gbhnjkl

      Nimiä Tykkyläinen ihmisistä,jotka ovat päätäneet,että sinä saa tehdä veistoksen.Vai onko niin salamyhkäistä hyväveli-/sisko sontaa kuin epäilenkin?

      • hirvitystä

        Eihän tuhon koululäjjään mahu ennää suurveistoksia, nyt näättä kansalaiset kun ei ollu alunpitäenkään muita kuin tyhmiä maalaisia koulunpaikasta päättämässä miten v....si meni koko kompleksi.
        Rakennukset on hienoja ja edustavan näköisiä hirsirakennuksia, vaan kun kun on AHDETTU NURKKA NURKKAAN kiinni, eihän sille enää mitään voi, mutta katotaan kuinka rinta rottingilla tontista päättäneen viihtivät esiintyä kunhan koulukeskuksen avajaiset on.
        On se kumma ettei kaupungintalolta löytynyt sen vertaa ammattitaitoa estämään tuommoisen töpön tekoa.
        Esittelymallinnosten mukaan koulukeskuksen takalaita taisi olla melkein Syötteellä, ja tätähän eivät tärkeyttään pullistelleet "asiantuntijat" tainneet osata verrata tähän lammashaan kokoiseen tonttiin.
        "Voi poikani, kumpa tietäisit miten vähällä järjellä tätä maailmaa hallitaan"


    • Hyväpäätös

      Julkiset taidehankinnat päätetään kuntasolla niissä elimissä, joille ne on delegoitu tai hallitustasolla. Taidehankintoja ei kilpailuteta vaan ne tilataan taiteilijalta. Taiteilijan valitsee sama elin, joka hankintapäätöksenkin tekee.

      • Irvikuva

        Nyt on kyllä valittu väärä "taiteilija".


    • etelänveteläinen

      On teillä putislaisilla pienet murheet.. Ettekä tiiä mistää mittää :D Vissii tylsä elämä teillä ku pittää joka asiasta jäkättää s24:ssa nimimerkin turvin.. Sehän se kuulkaat auttaa se nettipalstoilla vinkuminen ihan hirviästi! :D

      • pohjoisenpummi

        No vinguthan tuota itsekin ja vieläpä nimimerkin turvin. Eikö sulla oo muuta tekemistä/elämää, kun pitää näillä palstoilla roikkua muita moittimassa?

        Taitaa olla enempi siellä etelässä pienet murheet, kun asutte kuin sillit purkissa. Maailmankatsomus käsittää vain oman navan ympäryksen, tai pankin omistaman talon ja sen hulppean 600 neliön tontin.

        Sieltä on sitten hyvä antaa neuvoja tänne Koillismaalle, missä lähes jokainen omistaa maata enempi, mitä kynsien alle mahtuu.

        Ja vanha totuushan on se, että joukossa tyhmyys tiivistyy. Ja suomessa se on tiivistynyt sinne etelään.


    • KorruptioKari

      Kerroppa Tykkyläinen suoraan mikä päätös sinulta tällä ostettiin?

      Hankintalakia sovelletaan tavara- ja palveluhankintoihin, suunnittelukilpailuihin ja palveluja koskeviin käyttöoikeussopimuksiin, jos hankinnan arvo ylittää kansallisen kynnysarvon. Kansallinen kynnysarvo ylittyy, jos hankinnan ennakoitu arvo (ilman arvonlisäveroa) on 30 000 euroa tai enemmän.

      Taideteoksen hankintaa voitaneen yleensä pitää hankintalain mukaisena tavarahankintana. Taidehankinta voi olla myös palvelun hankkimista, esimerkiksi silloin kun hankitaan yhteisötaiteen projekti tai vaikkapa performanssi.
      Kansalliset kynnysarvot alittavat hankinnat voidaan tehdä noudattamalla neuvottelumenettelyä.
      Hankintapäätös

      Hankintalain mukaan hankintayksikön on tehtävä ehdokkaan tai tarjoajan asemaan vaikuttavista ratkaisuistaan päätös, joka on perusteltava. Hankintayksikön on siten mahdollista tehdä myös kesken hankintamenettelyn ratkaisuja, jotka vaikuttavat tarjoajien tai ehdokkaiden asemaan. Tällöin myös nämä päätökset on tehtävä kirjallisesti ja perusteltava. Perustelujen on oltava niin yksityiskohtaiset, että päätöksen saanut asianosainen voi päätellä, onko hankintayksikkö toiminut velvoittavan lainsäädännön mukaisesti.
      Hankintapäätöksestä tulee käydä ilmi valittu tarjous, tarjouksen valintaperuste, ja mikäli kokonaistaloudellista edullisuutta on käytetty perusteena, sen arviointiperusteet. Hankintapäätös perusteluineen ja oikaisuohje sekä valitusosoite on annettava tiedoksi kaikille menettelyssä mukana olleille, mukaan lukien häviäjät, hylättyjen tarjousten tekijät ja ehdokkaat, jotka eivät saa mahdollisessa rajoitetussa menettelyssä tarjouspyyntöä. Hankintalaissa ei ole määräaikaa päätöksen tiedoksiannoille. Hyvän hallinnon periaatteiden mukaan päätös tulisi kuitenkin antaa tiedoksi mahdollisimman nopeasti. Uusittu hankintalaki mahdollistaa myös sähköiset tiedoksiannot.

      • Tykkyläine

        Voi voi, kun ei ole ostettu yhtään mitään, kulttuurineuvos Tuure Holopainen kerää rahoitusta julkisen veistoksen hankintaan Kari Tykkyläiselle, kilpailulaki ei koske hankintaa millään lailla, jos työ toteutuu, minä itse voin kilpailuttaa materiaalihankintoja ja se ei taas kuulu kenellekään muulle, kunhan nyt ensin luonnoksen tilaisivat....


      • dfghjkl
        Tykkyläine kirjoitti:

        Voi voi, kun ei ole ostettu yhtään mitään, kulttuurineuvos Tuure Holopainen kerää rahoitusta julkisen veistoksen hankintaan Kari Tykkyläiselle, kilpailulaki ei koske hankintaa millään lailla, jos työ toteutuu, minä itse voin kilpailuttaa materiaalihankintoja ja se ei taas kuulu kenellekään muulle, kunhan nyt ensin luonnoksen tilaisivat....

        Sen verran kuuluu,että tee se työ omalle pihalle,mutta elä meidän SYNTYPERÄSTEN pudasjärveläisten veronmaksajien maille,vai mitä?Muualta muuttanut kaupunkilaispoika Kari.

        -support your local muslims-


    • TaidettaKehiin

      Elä, elä Tykkyläinen viiti. Holopainen on keränny rahhaa jo monta vuotta 4500€ kuukausipalkalla. Ainoa mitä saanu aikaan on maaherran hattuhuone Pohjantähteen. Muutaman tonnin saanu hankittua ja lopun maksavat pudasjärveläiset veromaksajat. Lapset ja vanhukset hurraavat kiitosta. Onpa mitä katella nälissään. Jos oot oikealla asialla, pistä faktoja kehiin. Ei mitään mututietoa.

    • voivoi

      Kyllä on taas tyhmää keskustelua. Tykkyläistä ei todennäköisesti ole valittu valtuustoon pelkästään tämän veistoksen teon takia ja siitä tehtävien päätöksien takia. Tykkyläinen joutuu jääväämään itsensä, ei hän ole niin tyhmä että antaisi näille puskasta ruikkiville hörhöille turhaan aihetta valituksiin.
      Daavittila käynnisti kouluhankkeen, Daavittila käynnisti patsashankkeen, Daavittila pestasi Tuure Holopaisen, Daavittila nimesi patsaan tekijäksi Tykkyläisen...
      Jos rahoitus menee Daavittilan suunnitelman mukaisesti niin silloin mennään tehtyjen suunnitelmien mukaan ja Tykkyläinen tehköön patsaan. Mitään uusia lehmänkauppoja ei tarvita. Lapsellinen Tykkyläisen syyllistäminen patsasasiassa on näiden pirtin nurkassa makoilevien työtäpelkäävien krapulalääkettä.

      • Suttunööri

        Voi, voi käsi ylös jos olet näitä K.D:n nimittämiä puutteellisella koulutuksella kaupungin palkkalistoilla työskenteleviä. Näitten ihmisten kaupungille aiheuttamiin kuluihin 200000€ on pikkuraha. Eihän se teiltä ole pois vaan lapsilta, vanhuksilta ja muilta jotka näitä poliittisia kytkykauppoja eivät tee.


      • luuseritmölisee

        Eikö kaupungin henkilöstön omaisissa ole lapsia, vanhuksia ja näitä muita.....? Taas tulee ihan uutta tietoa minulle.


      • Suttunööri

        On mutta muut kunnat elättävät ne enenevässä määrin. Kyllä siellä Pudasjärven kassassakin on pohja.


      • Muuttolintu2
        Suttunööri kirjoitti:

        On mutta muut kunnat elättävät ne enenevässä määrin. Kyllä siellä Pudasjärven kassassakin on pohja.

        Kyllä Pudasjärven kaupungilla olisi tulevaisuudessa käyttöä sillekin kahdellesadalletuhannelle eurolle, nimittäin kaupungin kassassa on seuraavan neljän vuoden sisällä neljän miljoonan euron aukko ja kun valtion tuet vähenevät niin vaje kasvaa. Repikää siitä huumoria . Kuka paikallinen henkilö ottaisi asian hoitaakseen ja tekisi asialle jotain, jotta tuollainen ilmainen rahan jako saataisiin estettyä.


    • i890op

      Prkl kun ovat kateellisia ihmispoloja nämä Pudiksen ainaiset valittajat.
      Onnea Karille! Olisitte ylpeitä hänestä senkin ääliöt!

      • Kikjjehtskia

        Prkl emme ole kateellisia, mutta paikkakunnan mustamaalaajia ei tarvita.


    • hjkäå

      Tämä kirjottelu Tykkyläisestä loppuu heti,kun hän luopuu luottamustehtävistä,oman edun tavoittelusta ja menee oikeisiin töihin tienaamaan oman osuutensa veroeuroista.

      -support your local muslims-

      • hjiiuyggcc

        Surkimuksilla on pakkomielle jauhaa Tykkyläisestä vaikka itse elävät sossun ja Kelan maksamilla verorahoilla.
        -support your local idiots-


    • Anonyymi

      jaa

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En usko et meistä tulee jotain

      Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel
      Ikävä
      10
      2530
    2. Kuvaile itseäsi

      Kaivatullesi, niin että hän sinut tunnistaa.
      Ikävä
      85
      1940
    3. Eini paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden - Tämä nousee framille: "Se on pakko, että jaksaa!"

      Discokuningatar Eini on täyttänyt upeat 64 vuotta. Lavoilla ja keikoilla nähdään entistä vapautuneempi artisti, joka ei
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1479
    4. Huomenta keskipäivää

      Kivaa päivää mukaville ja söpösille. 🐺🫅❤️☕☀️
      Ikävä
      260
      1398
    5. Yli puolella maahanmuuttajalapsista ei ole tietoja ja taitoja, joilla selviää yhteiskunnassa

      Miksi Suomeen otetaan väkeä jolla on älyvajetta? https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010730220.html
      Maailman menoa
      273
      1018
    6. Oletko koskaan katunut kun

      elämäsi tilaisuus jäi käyttämättä? 💔
      Ikävä
      66
      893
    7. Olen J-mies

      Jos kerrot sukunimeni alkukirjaimen, ja asuinpaikkakuntani. Lupaan ottaa yhteyttä sinuun.
      Ikävä
      47
      871
    8. Ei sitten, ei olla enää

      Missään tekemisissä. Unohdetaan kaikki myös se että tunsimme. Tätä halusit tämän saat. J miehelle. Rakkaudella vaalea na
      Ikävä
      77
      850
    9. Sinusta näkee että

      Kaipaat paljon.
      Ikävä
      51
      826
    10. Haluaisin ottaa sinut syleilyyni mies

      Olet suloinen...
      Ikävä
      44
      755
    Aihe