Lihavuusleikkaus ja kakkostyypin diabetes

Ylen Ajankohtaisessa kakkosessa 5.5. kerrottiin lihavuusleikkauksista lihaville kakkostyypin diabeetikoille.

http://areena.yle.fi/1-2449108

Aihe alkaa kohdasta 5.45

On nähtävissä vielä 29 päivän ajan.

Paino on saatu nopeasti putoamaan ja yleensä diabeteskin häviämään. Joillekin kuitenkin leikkaus on aiheuttanut jälkeen päin ongelmia. Mitä mieltä leikkauksesta ollaan?
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Auttanee monilla mutta ei kaikilla. Komplikaatioriski on myös melkoinen.

Parempi olisi tietysti laihduttaa tavanomaisesti mutta se onnistuu hyvin harvalla. Itseltä on tosin lähtenyt syksystä 12 kiloa, laihdutustapana vähärasvainen dieetti ja muutama nutrilet-kuuri.

Äänestä

Ei lähtenyt kiloakaan, diabeteslääkitys aloitettiin uudelleen. Syön edelleen vähemmän kuin ennen leikkausta silti paino ei tipu. Ruoka on kotiruokaa, mitään roskaruokaa en edelleenkään harrasta, onneksi nyt on tullut lääkityksen aikana se etten voi paljoakaan mitään imelää syödä tulee niin ällö olo. Tutkisipa joku mistä johtuu ettei leikkaus tepsi. Proffa kertoi myös ettei tavan liikunta riitä laihduttamaan pitäisi tosiaan olla tota tv-ohjelmien rääkkiä. Proffa myös lihavuusklinikalla siirti siististi ravintoterapeutin juttusille kun ei osannut mitään muuta sanoa.

Äänestä
  • Itse kykenisin tuollaiseen 1000 kcal per päivä liikuntasuoritukseen. Periaatteessa sillä laihtuu kilon viikossa jollei syö enemmän. Käytännössä kuitenkin syöminen lisääntyy ja tuommoinen liikuntamäärä syö jo lihastakin. Käyn siis kolme kertaa viikossa tunnin punttisalilla. Ajasta 1/3 kestävyyttä soutulaitteella HIIT harjotteella ja loput voimaa.

    Kilot olen saanut putoamaan vähentämällä rasvan syöntiä. Syön paljon smoothieita (rasvaton piimä, heraproteiini, psyllium ja banaani tai mangoa) ja sitten noita nutrilet-kuureja. Painoindeksi on nyt 33 ja uskoisin, että syksyllä pääsen alle 30:nen.

    Painon laskettua 12 kiloa on insuliinin määrä puolittunut. Saatan päästä insuliinista eroon jos laihdun toisen mokoman.

    Äänestä

Mikä tämä fix4you oikein on. Tunkee lapsellista blogia kaikkialle.

Äänestä
  • Rasvaususkovainen Veijo Puustinen. Uskoo vakaasti, että runsas eläinrasvan syönti parantaa diabeteksen. Kannattaa suhtautua kuten Jehovan todistajiin eli ohittaa täysin.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


199 kirjoitti:

Ylen Ajankohtaisessa kakkosessa 5.5. kerrottiin lihavuusleikkauksista lihaville kakkostyypin diabeetikoille.

http://areena.yle.fi/1-2449108

Aihe alkaa kohdasta 5.45

On nähtävissä vielä 29 päivän ajan.

Paino on saatu nopeasti putoamaan ja yleensä diabeteskin häviämään. Joillekin kuitenkin leikkaus on aiheuttanut jälkeen päin ongelmia. Mitä mieltä leikkauksesta ollaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu