Hei. Olen 30-vuotias mies. Minulla ei ole oikeastaan ikinä ollut ystäviä. Kouluaikoina oli toki koulukavereita, mutta kun koulut loppui niin kaveritkin "loppui" ja lähtivät omille teilleen.
Usein olen haaveillut ja halunnut, että olisi edes yksi kaveri. Vaput ym. juhlapyhät olen viettänyt jo 10 vuotta yksin.
Pari viikkoa sitten oli siskoni tulevan miehen polttarit, ja minutkin oli sitten kutsuttu "pakosta" mukaan, koska olen tuleva lanko -mies. Olin tosi innoissani, että vihdoinkin minutkin kutsutaan johonkin mukaan ja ehkä saan jopa uusia kavereita!
Polttarit oli semmoset peruspolttarit ryyppäminen aloitettiin heti 10 aikaan aamulla, mentiin mökille, paistettiin makkaraa, laulettiin karaokea, saunottiin ja ryypättin ja ryypättiin. En pitänyt polttareista yhtään vaan kokoajan oli olo, että haluan pois. Osallistuminen tuntui pakkopullalta ja oloni oli koko ajan ulkopuolinen ja huono olo siitä melusta ja alkoholi juomista. Muutenkin olin tosi pettynyt, tälläistäkö se juhliminen on?
Nyt viime viikonlopun vietin taas viikonlopun yksin. Olin niin onnellinen kun ei tavinnut lähteä mihinkään ja sai olla vaan omissa oloissa. Viihdyin omissa oloissani.
Oon ajatellut, että en edes halua ystäviä. Viihdyn yksin. Ehkä se johtuu siitä, että kun ikinä ei ole ollut ystäviä ja seuraa, niin sitten kun sitä on niin se tuntuu ahdistavalta ja vieraalta.
Yksinäisyys ei ole minulle ongelma, ei sellaista asiaa voi kaivata mitä ei edes koskaan ole ollut, eli ystäviä.
Usein olen haaveillut ja halunnut, että olisi edes yksi kaveri. Vaput ym. juhlapyhät olen viettänyt jo 10 vuotta yksin.
Pari viikkoa sitten oli siskoni tulevan miehen polttarit, ja minutkin oli sitten kutsuttu "pakosta" mukaan, koska olen tuleva lanko -mies. Olin tosi innoissani, että vihdoinkin minutkin kutsutaan johonkin mukaan ja ehkä saan jopa uusia kavereita!
Polttarit oli semmoset peruspolttarit ryyppäminen aloitettiin heti 10 aikaan aamulla, mentiin mökille, paistettiin makkaraa, laulettiin karaokea, saunottiin ja ryypättin ja ryypättiin. En pitänyt polttareista yhtään vaan kokoajan oli olo, että haluan pois. Osallistuminen tuntui pakkopullalta ja oloni oli koko ajan ulkopuolinen ja huono olo siitä melusta ja alkoholi juomista. Muutenkin olin tosi pettynyt, tälläistäkö se juhliminen on?
Nyt viime viikonlopun vietin taas viikonlopun yksin. Olin niin onnellinen kun ei tavinnut lähteä mihinkään ja sai olla vaan omissa oloissa. Viihdyin omissa oloissani.
Oon ajatellut, että en edes halua ystäviä. Viihdyn yksin. Ehkä se johtuu siitä, että kun ikinä ei ole ollut ystäviä ja seuraa, niin sitten kun sitä on niin se tuntuu ahdistavalta ja vieraalta.
Yksinäisyys ei ole minulle ongelma, ei sellaista asiaa voi kaivata mitä ei edes koskaan ole ollut, eli ystäviä.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Kuulostaa aika tutulta, voin kuvitella että 10 vuoden päästä olen samassa pisteessä kuin sinä. Tällä hetkellä olen parikymppinen, ystäviä ei ole oikein koskaan ollut, muutama kaveri aina kouluaikoina - koulut kun on loppunut niin on kaverisuhteetkin. Olen myös itse jotenkin sitoutumiskammoinen ja ahdistun liiallisesta seurasta varsinkin, jos en voi olla täysin oma itseni. Sen takia suhteiden ylläpitäminen tuntuu vaikealta.
Olen muutaman kerra ollut ns. juhlimassa ja todennut, ettei se ole minua varten. Opiskelijajuhlien kautta olisin ehkä joitain "kavereita" saanut, mutta en halunnut sellaista. Ahdistavia tapahtumia.
Tuntuu myös että uusien kavereiden saaminen on vaikeaa, jos ei omaa jo omia ystäviä. Ehkä se on kokemattomuuttakin, ei tiedä miten hankkia ystäviä tai miten oikeastaan pitäisi käyttäytyä. Aika surullista, itse asiassa.
Toisin sanoen nautin yksinolosta, vaikka joskus olisikin kiva olla joku jonka kanssa viettää aikaa. Vaikka lähteä ulos lenkille, tai elokuviin. Tai matkustella.
Minä olen yli kuusikymppinen ja minulla oli ystäviä viimeksi kansakouluaikana 1950-luvulla.
Nuorempana se, ettei ole ystäviä tuntui pahalta. Kun ihminen toisensa jälkeen ilmoitti joko suoraan tai epäsuorasti, ettei halua olla seurassani, ei viihdy seurassani. Nyt sillä ei enää ole paljoakaan väliä. Minäkin viihdyn yksin, arvostan itseäni ja olen aika itseriittoinen.
On niin, että ns. tavanomaiset ihmiset ystävystyvät helpommin, kelpaavat muille. Kaupankäyntiähän ihmissuhteet ovat, vaikkei sitä saisi sanoa. Pitää olla jotain annettavaa, että kelpaa. Jos persoonallisuus on jotenkin erikoinen ja ajatukset kummallisia, niin ihmiset vierastavat. Minä esimerkiksi en ole kiinnostunut perinteisitä naisten asioista, kupeista, kipoista, sisustuksesta, sukujuhlista ja prinsessojen synnytyksistä. Minua kiinnostavat maailmantapahtumat, matkustelu ja rento jutustelu ilman mitään sen kummempaa aihetta. Ei siis totisia yksityiskohtaisia selontekoja kumminveljentytön rippijuhlista, kiitos!
Minä olen 61- vuotias nainen, ja olen melko samanlainen kuin sinä. Minullakaan ei ole ystäviä. Minäkin pidän maailmantapahtumien seuraamisesta ja niistä keskustelemisesta. Minua ei kiinnosta nuo kuvailemasi naisille tleiset asiat. Ennedes tunne itseäni yksinäiseksi. On minulla muutama sukulainen. Mutta muuten olen yksin, ja viihdyn hyvin.
Missä sinulla on mahdollisuus keskustella maailmantapahtumista tai ylipäätään mistään täysjärkisestä?
Meillä työssä ihmiset jauhavat kotia, perhettä ja noita prinsessojen synnytyksiä. En ole mikään keskustelunjohtaja, mutta silloin jos aloitan puhumiset muusta, ihmiset vaikenevat , kaikkoavat tai alkavat selostaa niitä arkisia asioitaan.
Mörkki, Esimerkiksi hakemalla samankaltaisia ihmisiä ja juttelemalla niitten kanssa. Esimerkiksi, itse haluaisin nyt löytää osan tähän ketjuun kirjoittaneista ja alkoittaa heidän kanssaan juttelu/keskustelu siitä että missä mennään. uskon (lukemani perusteella) että tässä ketjussa kirjoittaneet ovat hyvin samankaltaisia, eli ei mitään "pintaliitäjiä" vaan oikeasti nykymaailmanmenosta kiinnostuneita. (joita inhotaan jokapuolella) :-)
hei luvin tekstisi ja se olis kun omasta elämästä, yksin olen ja sitten kun seuraa olisi niin haluan vain pois,,olen yksin päivät pitkät ..itse olen 28 vuotias nainen, joka viettää päivät pitkät yksin, ja siihen olen tottunut, olisi kiva tutustua ennemmän johonki joka yämmärtää miltä yksinäisyys tuntuu. olis kiva kirjoitella jos vaan jaksaa
Tuskin monikaan ottaa vakavasti tämänlaisia kirjoituksia, jonka sinä Dorea kirjoitit. Monesti nimimerkin takana on joku 67v homo! :D Huom, MONESTI!
Tuntemattomien kanssa harvoin on kovin hauskaa tai sitten pitää kokea olevansa samanlainen ja kuuluvansa joukkoon. Jos tilanne on täysin erilainen niin se on mahdotonta.
Se on just siinä, että ne ihmiset joiden kanssa juhlit ja oleskelet, niin niillä pitäisi olla sama ajatus maailma ja ns. samanhenkisiä kuin itse. Varmasti jokainen ihminen viihtyy jossakin seurassa, kunhan se seura on "oikeaa" Se on sit eri asia mistä niitä löytää niitä samanhenkisiä ihmisiä. Itse en ole ikinä löytänyt samanhenkisisä ihmisiä
Minä en kaipaa muita ystäviä myöskään. Minun ystäväni on Jeesus.
Mun on Jumala!
Jeesus on Jumala. Jeesus on Jumala, joka syntyi ihmiseksi.
Mun Jumalan nimi voi olla vaikka Frank! Ja se on just mulle se "Numer one!" :-)
Tee heti parannus epäjumalanpalvonnasta! Frank ei ole jumala ollenkaan.
Ota vastaan Jeesus, Jumala joka syntyi ihmiseksi ja sovitti syntimme ristillä, ja nousi kuolleista kolmantena päivänä! Hän on totinen Jumala!
"Jeesus tulee! Ota koppi!"
Mietin tässä että olenkohan minä kirjoittanut tuon joskus kännipäissäni! Niin pahasti (hyvästi) löysin siitä itseni! :D Lisäisin tuohon vielä sen että kun koittaa väkisin olla "sosiaalisesti tekemisissä ihmisten kanssa", siitä seuraa yleensä ikävyyksiä. Tappelua, riitelyä jne... joten nauttikaamme siitä mitä nyt on! :-)
Hyvää jatkoa aloittajalle ja muistakaa... "Sopeutuakseen nyky-yhteiskuntaan, ihmisen tulee olla jollain tavalla sairas! :D
30wee... Miten sinuun saisi yhteyttä? VOisi olla antoisaa keskustella aiheesta "yksinäisyys! mikä lottovoitto!" :-)
Ei teidän kannata aloittajan kanssa olla yhteyksissä. Saattaisi olla seurauksena ikävyyksiä, kuten tappelua ja riitelyä... :D
Kaikkeen tottuu... yksinäisyyteenkin. Toisaalta joku toinen, jolla on koko elämänsä ajan aina ollut se väh. 10 hengen kaveriporukka, niin sellaiselle yksinäisyys voisi olla jotain kuolemaakin kamalampaa.
Usein käy myös niin, että mitä enemmän on ystäviä niin sitä helpompi on ystävien kautta tavata ystävien ystäviä ja niistäkin tulee sun ystäviä. Yksinäisen on paljon vaikeampaa saada uusia tuttavuuksia. :(