Helsingin lintuliikemiehet tulee taas ja paikallislehdessä yks jo kertokin, että köyhien ei kannata haaveilla lintujen kattomisesta halvoilla laitteilla, vaan mieluummin heittää alle kuudensadan kiikarilla rantalintua. Sellasia ne on rahan syömät ihmiset. Täällä on eletty ja lintuja kateltu perityn kiikarin kanssa ja ilman, eikä oo käyny pienes mielessäkään että pitäis olla ostokuitti ennenku kehtaa kiikarii käyttää, eikä lintuja yleensä järki-ihminen heittele millään, ei ees sanoilla. Ennen tollasta pullistelua hävettiin, nyt on toiset ajat.
raha arktika
50
163
Vastaukset
- Rikurikass
Niin kyllähän se tollainen käytös köyhää vituttaa eiks niin.
- wiehje
Haista sinä wiehe.
Aina on toimeen tultu ilman noita rosvojakin ns."liikemiehiä".
Ja varsinkin ilman noita hullunhintaisia kiikareita. Eli ihan pöllölaakson puheita.
Katsotaan vaan jokainen ihan omilla ja perityilläkin (perikunnan) kiikareilla.
Tuollaisten pöljien pääsy rantaan pitäis kieltää. Saatuttavatkin jo pelkillä paskapuheillaan enemmän kuin paikalliset yhteensä.
Wiehe kun tekis mieli pikkuusen kurmoottaa tuollaasia.- coastape
No nii, no nii ja höpönlöppö. Juuri noilla puheilla ne aseenkantoluvat perutaan.
- peräkammarinrunkkariolet
Menisit töihin niin saisit omat kiikarit eikä perintö vehkeillä tarvisi kituuttaa,eikö sosku ole sulle edes kiikareita ostanut
- idioottioot
Työnnä vaikka käpy persereikääs...aaa aaa pppuuu aaa poliisii.tai miten olisi palokunta
- nuccipucci
Joo jos niin tiukille vetää niin soittakaa jo kiireesti poliisille. Kyllä se kiireesti tulee teille apuun jos joku mättää. Itepähän tilasitte.
Ja ostakoot vaan ne joilla siihen on tarve niin vaikka 1200€ maksavat kiikarit. Ja liimatkoot hintalapun punaisella, että kaikki tietää ja näkee.
Sillai se helpottaa elämää. - monopolis
Asiaa.
Tuosta on täysin turhaan tehty kaupallinen ja maksullinen.
Typerykset menee ihmettelemään täysin luonnollista ikiaikaista tapahtumaa.
Ja toinen toistaan isommilla ja kalliimmilla "vehkeillä" leveilemään.
Voi wihtori painukoot helewettiin täältä joutilaat bongaajat.
Ja soittakaa poliisille.- Spedes
Hieno tapahtuma, mutta pärjää sitä papan kumisaappailla ja vanhoilla kiikareillakin.
- Rikurikass
Taas joku köyhä työtön itkemässä papan saappaissa onko äitin hame ja päällä
- kansanmiesvaanke
Mieleenpainuva tapahuma on ollut aina ja metsästäjäin koju kertoo lintujen puunista ennen ku tömähtää ja nehän antaa niille jyviäkin kilokaupalla elossa ollessaan. Komeat putket lisäksi lisäävät voimakkaasti tapahtuman arvovaltaa, sillä jos sellainen peli maksaa tuhansia, on se sellaisen miehen käsissä joka on osannut paljon järjestellä elämässään niin että on sattanut kasvua ovista ja ikkunoista suuren puoleiseen taskuun, eli oveluutta ja havaintokykyjä siinä on tarvittu sellaisia määriä että kannattaa kaikkien kynnelle kynekevien arvostaa pienen ihmisen paikka kunnalla.
- cold_transport
Niin eihän niitä kuolleena juurikaan jyviä anneta eikä tarvita. Paitsi että kuolleena voi kasvaa koiranputkee ja sitä kautta lannoittaa, paitsi jotkut sikaporhot jotka ennemminkin saastuttavat luonnon kun ovat pilaantuneita jo eläessään.
- bolute
Oikein, sikaporhot röhisee ja tulee konjakkipäissään rantoja sotkemaan.
Siellä on eräskin ns. julkkis pöhnässään piereskelemässä kiikarit kaulassa.
Voi kun ymmärtäisivät kuinka säälittävää sakkia. Mutta ei.- RahaEiHaise
Toiset juo konjakkia toiset kiljua papan saappaissa paskat housuissa menisit omille mailles haisemaan
- etsillai32
En juo kumpaakaan.
Enkä edes papan saappaissa, vaan ihan omissa.
Enkä haise toisin kuin eräät.
Pysyisit sinäkin vain nahoissasi, niin se mätä pysyy sisällä ja syyhy siinä nahkassa.- Eiksniinhä
Olet kuuleman mukaan asuinpaikkasi vihatuin kusipää enkä ihmettele yhtään ...hyvä elämä sulla bbhhuuuhhhaaaabbhhuuuhhaaaaaaaa
- käkö
Heheehehehehehehee.
En varmasti ole.
Pidä sä vaan saappaat haisevissa, sientä ja tattia kasvavissa silsaisissa sorkissasi.
Läpimätä imelä mulkku, koko kansan kauhistus.
Ja kiikarit päässä että näet kauaksi kun on likinäkö.- Mimmi2
Pitäsikö sinun hommata ihan oma elämä.Aika sairaita kirjoittelet.
- simatsut
Soita poliisille. Ja tee valitus eduskunnan oikeusasiamiehelle.
Ja pyydä valituslupaa korkeimmalta hallinto oikeudelta.
Mitäpä täällä märiset.
Jos lähtee sille tielle niin on kestettävä kaikki.
Se ei nimittäin jää vähälle kun alkaa niin silloin mennäänkin pitkälle.- HullunPaperit
Lääkäriin soitat heti aamusta.Tohon ei poliisi enään auta.
- påsar
Työnnä vaan rupinen punainen nokkasi perseeseesi - jos taivut - ja piirrä vitunkuva sillä haiseviin homeisiin saappaisiis ja kiikareihis, niin näky on komea - kuin täti Moonika.
- Huhuh
Sinulla vakava mielenterveys ongelma ymmärrän omaistesi ja tuttujesi tuskan puskaradio toimii.
- Omatsaappaatjalassa
Tilasin saksasta 2400e swarouskin kiikarit suoraan tehtaalta 30v takuu kyllä nyt kelpaa mut laatu maksaa terv pena
- OmatSaappaatJalassa
Tilasin saksasta trukkilavallisen laadukasta olutta, suoraan tehtaalta. Nyt kyllä kelpaa kattoo jos minkälaista tipua. Se piirtää kell on liittuu.
- pölöne
Tilatkaahan vaan aika lääkäriin itsellenne, mitään muuta ette taida tarvita.
Tai ehkä parempi olla tilaamatta sitäkään, yhteiskuntahan teidän hoidot joutuis maksamaan kuitenkin.- Hullupölöne
Laittovat sit sinut avohoitoon muista ottaa lääkkeet ajallaan ettet ole itsellesi vaaraksi
- napalm
Älä yhtään yritä kiukutella vaiks perswittus syyhyää ja haluat ärsyttää, ikäänkuin provosoida muita syyllisiksi.
Ja muista ottaa ne lääkkeet, jotka yhteiskunta sulle kustantaa, että pysyy joku roti.- Nappinapalm
Jos noin ahistaa ja lääkkeet ei auta niin soita hälytyskeskukseen niin saat apua
- hapala
Pysy vaan joutolainen siellä kyykkypaskalla ja tihtaile kiikarillas taivaita, sieltä se tulee jos on tullakseen.
Ja haistele läjääs kuin kissa ja kierrä sitä ja peittele se. Soita tarvittaessa poliisille.- mirjat
Ei terveeltä kuulosta kirjoitus
- mörskät
Hah, se kuulostaa justi siltä miltä täällä pitääkin, ja tällä "tasolla" odotetaan.
Kun lähtee hutkimaan toisten kannanottoja niin palaute on varma ja se on luu kurkkuun. Ei enempää eikä vähempää. Täällä on kestettävä ken on leikkiin ryhtynyt. Se on reilu peli: leikki leikkinä ja henki pois. - rompol
Se on vähän niinkuin sitä saa mitä tilaa, täysin mitoin kukkupäin.
Jos alkaa kettuilee toisille asiallisiakin viestejä, niin silloin tulee turpiin.
Wittu mä en kanssa kattele yhtää noita kusipäisii.
Isku tulee ja se on kova.- koirankouluttaja
Jep, sinulta taju pois ja sen jälkeen laitetaan sinut polvilleen ja otat miestä sisään koiratyyliin.
- papankumisaappaat
lopuksi jätetään jyystettäväksi somaleille ne poijat tykkää valkoine perse ja kuvat jakeluun
- kotone
ai sinäkö haluisit sillee paneskella? ei kai se anna mitää nautintoo jos tajuttomaan lykit, kai siinä pitäis vähän olla vastusta. mut väliäkös sillä reikää kuin reikää jos elää puutteessa, eri asia on seisooko edes
- koirankouluttaja
Klamilan miehet ovat kehuneet suihinottoasi niin paljon että seisoo jo tätä kirjoittaessa.
- kuaha
ai niinkö kertoi klamilan "miehet" tuotahan on pidettävä uskottavana ja varsinkin sun seisokkias sehän tunnetusti kestää ja kestää ja kestää
buahahahahahahhhaa- koirankouluttaja
Ehkä saat sen laskemaan kun olen parisen tuntia peräreikääsi rassannut. Lastit ruiskutan suuhusi, sitä sinä aina vaadit klamilan miehiltäkin.
- bratwurstiistai
Edellä saimme lukea kertomuksia heidän kodistaan ja heidän lapsuudestaan.
Aikuisuus ei ehdi tulla, vaan elämä päättyy kuten alkoi, kakka/pylly/pippeli -juttujen keskellä. Rahaputkimiehillä sama vaiva, mutta parempi ehostus ja kallis kiikari.- RikuRIKASS
Köyhää se ketuttaa eiks niin
- hoputin
Voi sammakko kuinka ilkeitä olette.
Menisitte edes ulos ja lähtisitte liikkeelle.
Ihan vaikka puistoon tai mieluummin luontoon.
Katsokaa ja kuunnelkaa, haistelkaa ihmetelkää luonnon kauneutta ja kevättä.
Ja niitä hanhiauroja ja kaikkee muuta! - KlamilanKomein
Ja maistelkaa nahkafagottiani! Ulkona auringossa, kiitos!
- Mimmi2
HOMMAA IHAN OMA ELÄMÄ
- urhokas
Mimmi-, Mimmi1- ja Mimmi2-nimimerkin henkilö
pitäisi ilmiantaa ja ilmoittaa sivuston ylläpitäjälle estettäväksi loputtomista asiattomista ja härskeistäkin kommenteista Virolahti-osioissa. Ei ole mimmien kommentit hauskoja tai rakentavia. Vaan sairasta pakkomielteistä touhua. - Mimmiystävä96
Kun sinuu kuuntelee niin kerrankin mimmi on oikeassa kuka onkaan sairas......
- vesjlintuu
Nyt nappaa.
Kellä lie paha-arktikan kalleimmat ja leveimmät?
Ja tietysti merkillisimmät ja heikkolaatuisimmat?
Onneks saivat odottaa kylmässä ja sateessa, niin saavat linnutkin muuttaa rauhassa. - antalupus
Niin onkii! Eli sanasta onki.
Toivottavasti joku edes sai kunnolla perseeseensä.
Ja jollekin tuli varmasti hyvä mieli, ehkä joku sai pahan olon?
Vittuun kaikki paha-arktikaan. - alatyvi
Loppuiko paukut?
Tais lopultakin pettää kantti jokusilta, hähhähää!
Aivan niinkuin Monni ja pilli ja Pulla - saivat tyhmät ja ylpeät - pitkän nenän.
Kannattiko kieriskellä sateessa ja tuulessa?
Onneks linnut saivat aivan rauhassa lentää pohjoiseen.
Pitäkää vaan paha-arktika! - liikelintu
Onneks saavat taas linnut vapaina lentää pohjoiseen, ilman että joku tihrusilmä niitä kieroilla silmillään yrittää edes bongailla - kallismerkkisillä? kiikareilla.
Sotkevat ja meluavat rannoilla ja kuseksivat ja paskovat puskissa mokomat känniääliöt.- Mimmi2
Hommaa oma elämä
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit12661Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1481218Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on491105- 127998
Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223964Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?206929Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä13835- 72835
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk296833- 39812