KELLÄÄN MUULLA SAMANLAISTA?
mulla on (ehkä typeriä?) ongelmia...
mm.
mun isä on ikäänku alkoholisti, se on nyt hoitokodissa ja voi hyvin; yks taakka pois sydämeltä.
sit mun yks kaveri (entinen!) oli ihan saatanan kaksnaamanen; puhu musta pahaa ja valheita mun muille kavereille, jotka ei kyl uskonu kaikkee, ja sit esitti mulle niin maireeta niin maireeta että! No, mä ja mun muut kaverit pistettiin poikki sen kaa, ja nyt elämä on kaikilla helpompaa; toinen taakka pois sydämeltä.
sit mun sisko sai vauvan, ja pisti mun veljen sen kummiks, eikä mua! mä oon siitä vähän katkera, mutta se ei oo mun tapasta joten yritän esittää niinku se olis ihan okei... sit jos oon käymässä niiden luona nii ne on koko ajan sen vauvan kaa (onhan se ymmärrettävää!) mut mä kuitenki nään niitä pari kertaa vuodes, joten eikö mua vois halata ja huomioida vähän enemmän... ai vittu, nyt aloin taas itkee! :S tää mun kirjotustyyli kuulostaa itsekkäältä, mut sitä se ei oo... paljoo.. huoh!
mä oon seurustellu yhen jätkän kaa, mut heivasin sen ku se rupes oleen ällöttävä.. nuolin kerran kännis yhen toisen jätkän kaa, ja oon tavannu sitä pari kertaa sen jälkee mut ei muuta... oon kerran ollu rakastunu mut siit ei tullu mitään vuosisadan rakkaustarinaa, ikävä kyllä... oon koko ajan kiinnostunu jostakusta...
en ees tiiä onko se todellista! entä jos mä vaan tarviin jonku läheisyyttä? mä vaan haluisin et mul olis joku jonka kaa vaan olla hiljaa ja lähekkäin. ennen mulla oli sen tapasta siskon ja veljen kaa, mut ne on ny niin aikuisia eikä enää välitä musta...
mä unelmoin koko ajan... kuvittelen et oon tosi suosittu ja kaikkee... siis oon mä sillai, et mul on paljon kavereita ja mua pidetään kivana ja hauskana... mut et jätkät tykkäis enemmän...
kauheeta ku sumenee koko teksti ku silmät on täynnä kyyneliä... sit just tää, et mä saatan illalla sängyssä ku äiti nukkuu niin kuunnella jotai ihanaa musiikkia ja sit vaa yhtäkkii alan itkee! itken ihan hulluna pitkän ajan murheet pois sydämeltä... en oo itkeny vuosiin sillee et joku näkee. entä jos mun kaverit ajattelee et mul ei oo tunteita?! niiden mä oon kaikkien nähny itkevän!
haluisin olla laulaja... mut mulla on niin hirvee esiintymiskammo et ei siitä tuu mitään. sisustussuunnittelijana olis kans kivaa. millasen koulutuksen siihen tarvii? oon nyt yheksännellä luokalla... huoh! toivottavasti joku voi auttaa mun olotilaa...
lääkäri totes täs yks päivä et mul on varmaanki paniikkihäiriö. sekoon kaupoissa yms... :(
eikai ny muuta
mulla on (ehkä typeriä?) ongelmia...
mm.
mun isä on ikäänku alkoholisti, se on nyt hoitokodissa ja voi hyvin; yks taakka pois sydämeltä.
sit mun yks kaveri (entinen!) oli ihan saatanan kaksnaamanen; puhu musta pahaa ja valheita mun muille kavereille, jotka ei kyl uskonu kaikkee, ja sit esitti mulle niin maireeta niin maireeta että! No, mä ja mun muut kaverit pistettiin poikki sen kaa, ja nyt elämä on kaikilla helpompaa; toinen taakka pois sydämeltä.
sit mun sisko sai vauvan, ja pisti mun veljen sen kummiks, eikä mua! mä oon siitä vähän katkera, mutta se ei oo mun tapasta joten yritän esittää niinku se olis ihan okei... sit jos oon käymässä niiden luona nii ne on koko ajan sen vauvan kaa (onhan se ymmärrettävää!) mut mä kuitenki nään niitä pari kertaa vuodes, joten eikö mua vois halata ja huomioida vähän enemmän... ai vittu, nyt aloin taas itkee! :S tää mun kirjotustyyli kuulostaa itsekkäältä, mut sitä se ei oo... paljoo.. huoh!
mä oon seurustellu yhen jätkän kaa, mut heivasin sen ku se rupes oleen ällöttävä.. nuolin kerran kännis yhen toisen jätkän kaa, ja oon tavannu sitä pari kertaa sen jälkee mut ei muuta... oon kerran ollu rakastunu mut siit ei tullu mitään vuosisadan rakkaustarinaa, ikävä kyllä... oon koko ajan kiinnostunu jostakusta...
en ees tiiä onko se todellista! entä jos mä vaan tarviin jonku läheisyyttä? mä vaan haluisin et mul olis joku jonka kaa vaan olla hiljaa ja lähekkäin. ennen mulla oli sen tapasta siskon ja veljen kaa, mut ne on ny niin aikuisia eikä enää välitä musta...
mä unelmoin koko ajan... kuvittelen et oon tosi suosittu ja kaikkee... siis oon mä sillai, et mul on paljon kavereita ja mua pidetään kivana ja hauskana... mut et jätkät tykkäis enemmän...
kauheeta ku sumenee koko teksti ku silmät on täynnä kyyneliä... sit just tää, et mä saatan illalla sängyssä ku äiti nukkuu niin kuunnella jotai ihanaa musiikkia ja sit vaa yhtäkkii alan itkee! itken ihan hulluna pitkän ajan murheet pois sydämeltä... en oo itkeny vuosiin sillee et joku näkee. entä jos mun kaverit ajattelee et mul ei oo tunteita?! niiden mä oon kaikkien nähny itkevän!
haluisin olla laulaja... mut mulla on niin hirvee esiintymiskammo et ei siitä tuu mitään. sisustussuunnittelijana olis kans kivaa. millasen koulutuksen siihen tarvii? oon nyt yheksännellä luokalla... huoh! toivottavasti joku voi auttaa mun olotilaa...
lääkäri totes täs yks päivä et mul on varmaanki paniikkihäiriö. sekoon kaupoissa yms... :(
eikai ny muuta
Vastaukset 16
Vanhimmat
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=106&conference=500000000000017&posting=22000000005705598
minkä takia ei vois kysyy jotain tollasta vaik oliski jotain ongelmia??!! ehkä mä saatan ajatella et se jätkä saattais antaa mulle sitä mun kaipaamaa läheisyyttä?
koita ny vittu ajatella hetki ennenku teet johtopäätöksiä!
Niin no läheisyyttä on monenlaista..=D
Sulla ei ole edes ongelmia. Ainut ongelma mikä sulla on, on se, että sun on pakko tulla hyväksytyks ja saada huomiota. Joten mitä iesusta sä mollotat?! Ruikutat just samalla tavalla kuin mun kaverini, joka vei multa poikakaverin, ja nyt on viemäs mun toiselta kaverilta poikakaveria. Joten sääliä ei heru ainakaan multa.
Sun siskollas on elämä, sillä on perhe, tottakai sillä menee niihin aikaa! Ilmeisesti sua pitäis halailla ja pussailla ja kehua ja jutella vain susta kun näet jonkun tutun. Kun tässä maailmassa on paljon ihmisiä, ja ihmisillä on oma elämänsä!
"mä oon seurustellu yhen jätkän kaa, mut heivasin sen ku se rupes oleen ällöttävä.. nuolin kerran kännis yhen toisen jätkän kaa, ja oon tavannu sitä pari kertaa sen jälkee mut ei muuta... oon kerran ollu rakastunu mut siit ei tullu mitään vuosisadan rakkaustarinaa, ikävä kyllä... oon koko ajan kiinnostunu jostakusta...
en ees tiiä onko se todellista! entä jos mä vaan tarviin jonku läheisyyttä? mä vaan haluisin et mul olis joku jonka kaa vaan olla hiljaa ja lähekkäin. ennen mulla oli sen tapasta siskon ja veljen kaa, mut ne on ny niin aikuisia eikä enää välitä musta... "
Tajuatko miltä tuo kuulostaa? PAHALTA! Nyt alat ajattelemaan, että ihmisillä on muutakin elämää! Sulla on kavereita, ja ilmeisesti jätkiäkin, eikä kaikki vai pitä kaikista ja kaikesta. Iesus soikoon, hanki koira! Siinä ainakin sulle huolehdittava!
no mullla on just sama ongelma, kun mä meen illal nukkumaan niin sit vaan rupeen itkee en vaan tiedä miks...! ootko miettyny et sul on perhe??? kannattais hankkii poikaystävä mul on ja se antaa läheisyyttä...! paitsi et vanhemmat voi olla joskus tosi ankarii..! kysy jotain poikaa kimppaa joka ei oo hirvee söpö eikä hirvee suosittu...! nyt oon taas tosi ilonen et hankin EI suositun pojan..! se helpottaa paljonkin asiaa onnea sulle!!!!!!!!!
Amelia, sinun mielestäsi teenlove:n ongelmat ehkä eivät ole todellisia, mutta hänelle ne ovat täyttä totta ja myös niiden aiheuttamat tunteet. Siksi niitä ei saa vähätellä. Murrosiässä kuohut vielä tuntuvat paljon voimakkaammin kuin yleensä.
Joten rauhaa, rakkautta ja suvaitsevaisuutta ihmiset!
Sanoit, että kannattaa hankkia poikaystävä. Poikaystävää ei välttämättä niin vaan hankita! Itselläni on samanlainen pätemisen tarve, eikä kukaan anna minulle tarvitsemaani läheisyyttä. Olen sen verran ujo, etten voi vain mennä juttelemaan jollekin pojalle, oli hän sitten suosittu tai ei.
Yksi poika sanoi minulle joskus, että olen kiva ja että hän tulee joskus koulussa juttelemaan kanssani. Nyt joka kerta kun istun koulun käytävällä, odotan että hän todella tulisi ja puhuisi kanssani. Vain kerran hän tuli.
Dingon Levoton Tuhkimo on suoraan minun elämästäni. Toivon vain, että joku huomaisi minutkin.
Tiedän täysin nuo tuntemukset, kun itse olen niitä sivusta seurannut eräältä toiselta ihmiseltä. Tiedän kyllä murrosiän, itsekin kun sen olen läpikäynyt. Ja tiedän kyllä, että ongelmat ovat todellisia, jokaiset ongelmat ovat todellisia vaikka olisivatkin mitättömiä.
MUTTA tällaisille iesuksen huomion kerjääjille ei riitä enää energiaa. Yhtä autoin, ja sain ison puukon selkääni, joten ei kyllä yhtään heru sääliä. Eikä toinen paljon paremmin tehnyt.
Tämä on juuri sitä "kun mulla on niin vaikeaa, säälikää mua, niin voin sitten tehdä mitä vaan ja kerätä taas säälipisteet". Sanokaa mitä sanotte, suvaitsevaisenkin ihmisen raja kulkee jossain.
Mistä lähtien poikaystäviä on hankittu? Poikaystävä on asia, joka tulee luonnostaan, kun on jostakusta kiinnostunut ja tämä on kiinnostunut susta. Hankkimalla suhde se vain epäonnistuu (melko varmasti). Kuulostaa kuin sen voisi tuosta vain napata kaupan hyllyltä mukaan. Toisille se ei ole helppoa. Toiset ovat nättejä ja hyväluonteisia, eikä se silti ole helppoa.
Kai se on aina ollu niin, että toisille ne kumppanit lankeavat luonnostaan, toiset taas saavat olla tyytyväisiä jos jonkun saavat elävänä kiinni...
onks teijän mielest helppo jättää joku?
mä oikein yllätyin ku luin sun viestin.
en voi väittää, et se olis parempi juttu ku mulla ja et sula ois helpompaaku seei oo nii.
jos oot jaksanu lukee tähän asti nii kannattaa jatkaa, täs on mun juttu:
mä oon ollu rakastunu yhteen mieheen varmaan jostain kolamnnelta luokalta asti. alettiin oleen yhessä jossain vaiheessa, en muista kuinka vanhoja oltiin.
se oli mua kaks vuotta vanhempi ja katteli aikasta paljo muita tyttöjä ja mä sain siitä tarpeekseni ja jätin sen. se oli virhe koska mä ntajusin et rakastan sitä ihan mielettömästi. pari itsesäälissä rypemisen kuukautta ja vuotta hujahti ohi aivan liian hitaasti ja aivan liian täynnä tätä kysesitä henkilöä.
viimein tartuin itteeni niskasta kiinni ja kerroi sille et rakastan sitä. se sano et ei oo koskaan unotanu mua ja sil on viel tunteita mua kohtaan.
seurusteltiin kaks kuukautta ja st se jätti mut, noin vaan, ei mitää pientä vihjettäkään. tekstiviestillä vileäpä aik tylysti "se loppu nyt"
kesti kauan aikaa ennen kuin lakkasin itkemästä miehen perään, nyt kahdeksan kuukautta myöhemmin olo ei ole yhtään helpottunut vaikka aikaa on kulunut jo tarpeeksi. olen kahdesti pyörtynyt pesäpallo pelissä tämän kyseisen miehen ollsessa kirjurina, en ole krtonut kellekkään...
mulla ei varmaan oo yhtään sellasta kaveria joka tietäis ihantarkalleen mitä mietin, kyl mä selviin, ehkä.
mä n saa vanhemmilta huomiota enkä läheisyyttä ´luten et sinäkään. vähättely ja huutaminen ei ennen tuntunut pahalta mutta nyt on ilmennyt melkein sairaita itkukohtauksia ja käsien vapinaa. anemia on ja kaiken lisäksi isänisällä on syöpä. koulussa saatan alkaa itkemään yhäkkiä ja väittää päätäni särkevän vaikka ei päässä ole mitään vikaa...
Hei!
Älä välitä noista viesteistä! Nuorelle on kipeimpiä asioita yksinäisyys, mutta onneksi sulla on ystäviä! Vauva saa usein eniten huomiota. Ei se, että sun veli ja sisko on innostuneita vauvasta, kuitenkaan tarkoita,
ettei ne enää välitä susta.
Ethän kärsi yksin. Itkuisuus kertoo, että tarvitset tukea. Kaikkea hyvää!
kiitti sä oikeesti pelastit mun päivän! :)
Kiva juttu :)
Hei mullakin on samanlaisia ongelmia, isä ja äiti eronnu, rakastun vääriin ihmisiin ja sillai. Mut kai se elämä joskus antaa takaisin jotakin mitä se o pois ottanu. Täytyy myöntää et Turmion kätilöiden seinä biisi kertoo hyvin minun tunteistani. Yleensä ensin on kauhea vitutus, sitten masennus ja välillä normaali olo tila. Vähä vaikee selittää mut kai joku tajus.