Olen ollut Suomussalmen ,seurakunnan .hautausmaalla.työntekijänä.6,kesänä.ihmettelen suuresti ,hommani olen tehnyt hyvin ja oppinut,joka kesä.Siellä on naisihminen työnjohtajana.Ihmettelen jos työnjohtaja vailitsee työmiehet,toisinsanoen ,jos ei naama miellytä paiskataan pois ,kyllä niin hatuttaa että ei voi uskoa toinen.Olen jo eläkeputkessa,mutta olisin halunnut vielä olla töissä.Siellä vaihdettiin muitakin työnetkijöitä.Onse mallilaan,kun ei rehelisyyttä olenkaan ole työmaalla.tälläisessä työmaassa kun hautausmalla,pitäs olla sosiaalisuutta ,ja rehelisyyttä työntekijää kohtaan..Sanoisinkos kahviossakin kahvitauolla ,on jopa riidelty.ja noiduttu.Olen pettynyt kovasti.
Pettynyt pahasti
128
4840
Vastaukset
- kjfiditjg
Pettynyt olen minäkin. Yrityksistä huolimatta en ole kertaakaan päässyt Suomussalmen seurakunnan hautausmaalle töihin, joten erosin seurakunnasta. Minun veroeurot kyllä kelpaisivat, mutta eipä sieltäpäin apua tullut työttömälle.
- Seurakuntaaminäkin
Kyllä niin on, että kiitollinen saa olla hän, joka on saanut olla peräti kuusi vuotta töissä seurakunnalla. Seurakunta, kun mielestäni meidän seurakuntalaisten yhteinen, olisi toivottavaa, että sielläkin oikeus ja tasapuolisuus toteutuisi ja kaikki halukkaat pääsisivät vuorollaan töihin. Ne hommat kai olisivat itsekunkin opittavissa, jos mielenkiintoa itsellä riittää. Varmaan seurakunta hyvä työnantaja fja katsokaapa, että panette jatkossa työpaikat kiertoon, jopa työnjohtajienkin paikat.
- viskisieppo
Seurakuntaaminäkin kirjoitti:
Kyllä niin on, että kiitollinen saa olla hän, joka on saanut olla peräti kuusi vuotta töissä seurakunnalla. Seurakunta, kun mielestäni meidän seurakuntalaisten yhteinen, olisi toivottavaa, että sielläkin oikeus ja tasapuolisuus toteutuisi ja kaikki halukkaat pääsisivät vuorollaan töihin. Ne hommat kai olisivat itsekunkin opittavissa, jos mielenkiintoa itsellä riittää. Varmaan seurakunta hyvä työnantaja fja katsokaapa, että panette jatkossa työpaikat kiertoon, jopa työnjohtajienkin paikat.
Hei.kuuleppas kyllä kait. sanoit jokainen vuorolaan.Mutat epäilen ei joka hermoilal siellä olla töissä.jos näkee vainajiakin ,ja luita joskus vanhalta puolen tulee sille.voi jokua ruveta kuule pännimään.Ja pyörrytämään.se on varma.Sanoisin ei kaista ole silee työmaalle huom
- humalikossako
Teitkö tekstin google-kääntäjällä????
- Hyväksimuuttuu
viskisieppo kirjoitti:
Hei.kuuleppas kyllä kait. sanoit jokainen vuorolaan.Mutat epäilen ei joka hermoilal siellä olla töissä.jos näkee vainajiakin ,ja luita joskus vanhalta puolen tulee sille.voi jokua ruveta kuule pännimään.Ja pyörrytämään.se on varma.Sanoisin ei kaista ole silee työmaalle huom
Kyllä sitten varmaan olisi välillä kiva olla muissakin töissä. Luulen, että töitä tekevälle löytyy, kaikki työ on tärkeää. Tietysti harmittaa, jos kaikesta huolimatta viihtynyt hyvin työssä hautausmaalla. Lieneekö puistotöitä kunnassa tai kiinteistöfirmoissa. Luovuus nyt vain käyttöön ja uutta työtä kehittelemään, kyllä se siitä vielä hyväksi muuttuu.
- Anonyymi
Jösses mitä urpoja maa päällään kantaa
- työilmapiiri
Taitaa moni muukin olla tuon seurakunnan touhuihin pettynyt.
- seta
Olet oikeessa.Se on tosi100%
- rehelisyyttä.kehiin
Kiitos vastauksesta.Olette samassa veneessä.Kylläse kuulkaa vituttaa suoraan sanoen.
ajatelkaa 6.kesää töissä ja pelolle,luuliskait että hommani opin ja tein ,esim rimmaushommat hyvin ja siististi,mutta kun valehelaan vain toinen toiselle ,siinä soppa valmis.nyt vaihdetiin muitakin työntekijöitä siellä hautausmaalla.en ole vielä harkinnut kirkosta eroamista,mutta miettinyt olen.Kyllä kait ne sitten kun aika lähteä täältä ,jostain paikka löytyy mullekin maasta..no joku vielä kommentoisi tähän,mitä on mieltä.
kiitos vastauksesta- kdfjir
Kaikille pitää hautapaikka olla ja vieläpä samaan hintaan riippumatta siitä kuuluuko kirkkoon vai ei.
- Srkeuro
AI mitenkä niin? MIksi samaan hintaan? Jos ei kuulu seurakuntaan, on oikein, että joutuu maksamaan enemmän kuin ne, jotka ovat ehkä koko ikänsä maksaneet kirkollisveroa. Ihan selvä asia. Vai mistä se ilmainen lounas tällä kertaa pitäisi napsahtaa ??
- tarkkana
Etkö ole seurannut uutisia. Seurakunta ei lain mukaan saa periä kirkkoon kuulumattomilta korkeampaa hautapaikan hintaa kuin jäseniltä (siis entisiltä jäseniltä).
- viskisieppo
tarkkana kirjoitti:
Etkö ole seurannut uutisia. Seurakunta ei lain mukaan saa periä kirkkoon kuulumattomilta korkeampaa hautapaikan hintaa kuin jäseniltä (siis entisiltä jäseniltä).
Kun meni näin ,eroan taidan kirkosta ,niin vituttaa,vuodessa menee satoja euroja.
- toistenkustannuksella
Niin, eikä kukaan tule esim. jumalanpalvelukseen mennessä kyselemään, että oletko kirkon jäsen, vaan kaikki saa mennä sinne. Ja saa juoda kahvitkin, jos sattuu olemaan tarjolla, se siitä kirkon jäsenyydestä.
- rehtirauno
SUOMUSSALMEN SEURAKUNTA HINNASTO 2015
Adressi 8,00 € - kaupat -6,00 €
Virkatodistus KATSO ERILLINEN HINNASTO
Valokopio sukututkimuksesta 7,00 € / sivu
Tavallinen valokopio A4 0,50 € / A4 väri 1,00
A3 0,70 €/ A3 väri 2,00
HAUDAN HOITO
Haudan kastelupalvelu, 1 kesäksi 21,00 €
jokainen seuraava 10,00 €
Kukkien istutus ja hoito, 1 kesäksi 48,00 €
jokainen seuraava 20,50 €
5- vuoden haudanhoitosopimus 260,00 €
jokainen seuraava 100,00 €
HAUTAUSMAKSUT
SUOMUSSALMEN SEURAKUNNAN JÄSEN
Hautapaikka arkku 100,00 €
uurna 10,00 €
Haudan avaus 95,00 €
Haudan peittäminen 85,00 €
MUUN KUNNAN JÄSEN
Hautapaikka 290,00 €
Haudan avaus 190,00 €
Haudan peittäminen 170,00 €
Uurnahautaus - 50 %
Uurnalehto (paikka, kaivaminen ja laatta) 100,00 €
KIRKKOON KUULUMATON
Hautaan siunaaminen 450,00 €
Ruumishuoneen vuokra 150,00 €
MUUT MAKSUT
Seurakuntatalon käyttömaksu 50,00 €
Kirkon käyttömaksu kaikille 100,00 €
Pöytäliinojen pesu kaikille 8,50 €/liina
Suomussalmen seurakunnan jäseneltä, joka järjestää kastetilaisuuden, konfirmaatiojuhlan tai hääjuhlan seurakunnan
tilassa, vuokraa ei peritä.
ROINILAN KÄYTTÖ KAIKILLE
Yöpyminen/ vrk 16,00 €
Yöpyminen/vrk sis. aamu- ja iltapalan 26,00 €
Täyshoito/vrk 49,00 €
Lounas/ päivällinen 11,00 €
Aamu-/ iltapala 6,00 €
Saunan lämmitys 25,00 € / kerta
Seurakunnan leirit, ruokamaksu 10,00 €/hlö/vrk, lapset 6,00 €/hlö/vrk
Liinavaatteet: lakana, tyynyliina 8,00 €/kerta
1 talonvuokra 55,00 €/pv
Koko Roinilan vuokra 110,00 €/pv - rehtirauno
Lisäksi, jos pettyneessä seurakuntalaisessa on sen verran miestä-naista, että uskaltaa muutakin kuin rakkikoiran tavoin kylillä räksyttää, mutta ei tohdi valitusvirttään ao taholle silmäkkäin veisata, niin alla olavan linkin kautta voi seurakuntaan lähettää omat teesinsä.
Niin on tehty helpoksi päähänpotkitun elämä.
Niin ja vielä yksi juttu: Olethan muistanut elää kuten kunnon seurakuntalaisen kuuluu....
http://www.suomussalmenseurakunta.fi/92-palaute-yhteydenottopyynto - oikeustullahaudatuksi
Hyvä rehtirauno valistuksesta maksuista. Minä kirjoitin vain hautapaikan hinnasta, eli hinta lienee sama kuuluiko kirkkoon vai ei.
6 §
Hautaustoimessa perittävät maksut
Evankelis-luterilaisen kirkon seurakunta tai seurakuntayhtymä voi periä maksuja hautasijan luovuttamisesta, hautaamiseen liittyvistä palveluista ja haudan hoidosta. Maksut saavat olla enintään palvelun tuottamisesta aiheutuvien kustannusten suuruiset.
Tässä pykälässä tarkoitettujen maksujen perusteiden tulee olla samat kaikille, joilla on oikeus tulla haudatuksi seurakunnan tai seurakuntayhtymän hautausmaalle.
Seurakunta tai seurakuntayhtymä voi 2 momentin estämättä myöntää kokonaan tai osittain vapautuksen 1 momentissa tarkoitetuista maksuista, jos vainaja on ollut rintamaveteraani, tai siihen rinnastettavasta syystä. Maksuvapautus voi koskea myös edellä tarkoitetun henkilön puolisoa. (27.6.2003/627) - oikeustullahaudatuksi
Anteeksi, unohdin kirjoittaa, että pykälä on hautaustoimilaista 457/2003.
ja tässä vähän aikaisempia pykäliä.
4 §
Hautasijan osoittaminen
Evankelis-luterilaisen kirkon seurakunta tai seurakuntayhtymä on velvollinen vaadittaessa osoittamaan hautasijan vainajalle, jonka kotikuntalaissa (201/1994) tarkoitettu kotikunta oli kuolinhetkellä seurakunnan tai seurakuntayhtymän alueella.
Jos vainajalla ei kuollessaan ollut kotikuntalaissa tarkoitettua kotikuntaa, 1 momentissa mainittu velvollisuus on sillä evankelis-luterilaisen kirkon seurakunnalla tai seurakuntayhtymällä, jonka alueella vainaja kuollessaan asui.
Evankelis-luterilaisen kirkon seurakunta tai seurakuntayhtymä on lisäksi velvollinen vaadittaessa osoittamaan hautasijan myös sellaiselle kuolinhetkellä ulkomailla asuneelle Suomen kansalaiselle, jonka viimeinen kotikuntalaissa tarkoitettu kotikunta ennen ulkomaille muuttamista oli seurakunnan tai seurakuntayhtymän alueella.
5 §
Tunnustukseton hauta-alue
Hautasija on pyynnöstä osoitettava erilliseltä tunnustuksettomalta hauta-alueelta, joka ei saa sijaita kohtuuttoman kaukana seurakunnan tai seurakuntayhtymän alueesta.
Tunnustukseton hauta-alue on erillinen hautausmaa tai muusta hautausmaasta selvästi erottuvalla tavalla rajattu hautausmaan osa. - tuellako
Jos työpaikat ovat osaksi tai kokonaan jonkin "tuen"pitkäaikaistyöttömien paikkoja
silloin vaihtuvuus kuuluu asiaan,saa toisetkin mahdollisuuden työllistyä.Mutta en tiedä miten asia on tässä tapauksessa. - Rehellinen-omatunto
rehtirauno kirjoitti:
Lisäksi, jos pettyneessä seurakuntalaisessa on sen verran miestä-naista, että uskaltaa muutakin kuin rakkikoiran tavoin kylillä räksyttää, mutta ei tohdi valitusvirttään ao taholle silmäkkäin veisata, niin alla olavan linkin kautta voi seurakuntaan lähettää omat teesinsä.
Niin on tehty helpoksi päähänpotkitun elämä.
Niin ja vielä yksi juttu: Olethan muistanut elää kuten kunnon seurakuntalaisen kuuluu....
http://www.suomussalmenseurakunta.fi/92-palaute-yhteydenottopyyntokuule,Rehtirauno-kuka lienetkään ,mutta epäilen kuka olet..kommentoin sulle vielä.Elä kehtaa räksytyksestä mulle kieroilla..Tohin kuule vaikka nokatusten komentoida kanssasi.mutta sanon vain .olet raukka tollalailla kirjoitatmaan mulle.Aisahan on suoraansanoen niin,valehtelua kaikki vain,sulalkaan ei rehelistä sydäntä ole olenkaan.Olet sitten kuka oletkin.miksi pitää ihmisen valehella , ja kieroilla,työmiestä kohtaan.sitä en käsitä.olet varmaan huomannut muitakin komementeja.Eivät eräät ole tykäneet.jonninjoutavasta valehtelusta ,ja kieroilusta yhtään mitään.Että Semmosta,Suomussalmella.
- hertti
Jo oli aikahi loppua ja antaa tilaa nuoremmille
- suomussalm
Suomussalmi on selkään puukottajien ja paskan puhuvien sisä siittonen seura kunta...ei missään oo näin päin vittua hommat..kateellisia kyrpiä ja vittuja koko pitäjä täynä
- Xxxn
Minä jo luulin että olen ainut joka tämmösen huomannut.
- veliveikkonen
No sehän rivakka kuuskymppinen kysyy muualta töitä. Ei kait se hautuumaa ainut onnela ole, vaikka lähellä kotia nyt sattuu olemaankin.
Reippaasti vain muualta hommia kyselemään, kun virtaa vanttuissa tuntuu olevan. Ja koska hautuumaan työnjohdolliset asiat ja henkilökemiat tuntuvat olevan retuperällä, niin sitä suuremalla syyllä muihin työmaihin rapsehtimmaan ja kokoeläkettä oottamaan.
Ei pidä jäädä surkeutta surkuttelemaan. Tuloo muuten ennen aikane kuolema ja Härkökangas on kylymä paikka onnettoman maata. Huono on siellä ilottoman kalmon olla, vittumaisten ihmisten hoitaessa persiille potkitun maanpäällisiä muistomerkkejä- paskanpuhujat
sulle veliveikkonen,vastaan,Kukahan lienetkään kun noin vittumaista tekstiä mulle rusnaat..Olaankohan oltu samalla työmaalla kysyn vain.Sanot kuiteskin suoraan,en jääkään surkeutta tolalseen työmaahan surkuttelemaan.Siellä ei muuta kun kieroilaan valahdelaan.ei yhtään rehellisesti mennä,valahtelua vain työntekijästä,Oletkohan samaa mieltä.Niinpä nehän voipi ,kun aika jätää ,potkia hautakivet nurin.kierot ihmiset työntekijät.mutta onneksi ei montussa olija enää tiedä ,siitä mitään.mites kivet on oikein tain väärinpäin.Mutta sanon vielä kusetusta oli siellä hautausmaantöissä.hommat kyllä on tehty sanon vain,paremmin ,joka kieroili ,ja laitto pois ,jos ei naama mielyttäny ,näin kävi.
- piiripieni
Yhden kesän olin töissä... riitti mulle
- fakt
onko se niin jotta yhestä tyhmästä päästä kärsii koko hautuumaa?
- Valestetsoni
Se on niin jotta yhdestä m......a kärsii koko seurakunta.
- kärpäset
Se on totta.kuka siellä jaksaa olla töissä,jos ei huommeniakaan sanota,kun mennään aamulla töihin .
- viskisieppo
Valestetsoni kirjoitti:
Se on niin jotta yhdestä m......a kärsii koko seurakunta.
Kuuleppas tarkoitatkos mua, olen hommani siellä tehnyt ei musta kuule kärsi.melkein kaikki tutut työmiehet uusattiin, ,kahviossa kuule melekin senkaa otettiin toissa kesäsnä, saatana vahtaaminen kuka tekee mitäkin.,ja kova valehteleminen johdolle. mieti sitä.
- molotovi
Valestetsoni kirjoitti:
Se on niin jotta yhdestä m......a kärsii koko seurakunta.
Hei.kuuleppas tarkoitatkos mua,että yhdestä miehestä kärsii hautausmaalla koko työntekijät.jos näin siinä erehyt
- sekavaseurakunta
molotovi kirjoitti:
Hei.kuuleppas tarkoitatkos mua,että yhdestä miehestä kärsii hautausmaalla koko työntekijät.jos näin siinä erehyt
Eihän siinä sanottu, että yhdestä m......Ä = miehestä, vaan yhdestä m.......a -mitä tuo tarkoittaneekin, en tiedä.
- eiole
kannattaiskohan kasoa peiliin tämän pettyneen, kuka se todellisuudessa mitäkin saa aikaan, mietippäs sitä.......
- kysyjä
Minä sulle sanon kometin laittaja elä vittuile mulle,kokeileppas säkin sitä homaa,ja ota lapio käteen ja kaivapaps hautaa kiviseen maahan, katso sitten peiliin ja puhu mulle mieti sitten ,kelle kommentoit puhut vain paskaa mulle,hommat on tehty kaikki,
- aikamoinen_räksy
kysyjä kirjoitti:
Minä sulle sanon kometin laittaja elä vittuile mulle,kokeileppas säkin sitä homaa,ja ota lapio käteen ja kaivapaps hautaa kiviseen maahan, katso sitten peiliin ja puhu mulle mieti sitten ,kelle kommentoit puhut vain paskaa mulle,hommat on tehty kaikki,
Keskustelitko ikinä pomosi kanssa asiallisesti?
- viskisieppo
aikamoinen_räksy kirjoitti:
Keskustelitko ikinä pomosi kanssa asiallisesti?
Kuuleppas elä klehtaa.varmasti keskustelin ,ja kysyin mitäs teen .sulla on kuule toisenlainen kuva musta..ei siitä ole kiinni ollut.
- löhöilemän
kysyjä kirjoitti:
Minä sulle sanon kometin laittaja elä vittuile mulle,kokeileppas säkin sitä homaa,ja ota lapio käteen ja kaivapaps hautaa kiviseen maahan, katso sitten peiliin ja puhu mulle mieti sitten ,kelle kommentoit puhut vain paskaa mulle,hommat on tehty kaikki,
betonille pääsee hyvä kintasukot myöskin ettei tarvitse 9 kk odottaa soittoo , aika tuleepi pitkäksi
thaimaaseen talveksi?
- fiskars
Kuuleppas,elä kehtaa mulle noin sanoa. ei tarvii peiliin katsoa.työnteosta ei ole kiinni,se on varma.työ on aika kovaa,kokeilepps itse meenä lapioimaan sivukylille haudankaivuun,jos on vielä selkää kunnollista .siihen pitää olla kunnon selkä.Minulal kuule vielä oli..Kokeileppas kommentia antaja itse mennä töihin ja kokeile mites lapiolla kaivu onnistas.epäilen vain.katso itse peiliin vain.
- viskisieppo
Käväsin hautausmaan. katoksella kulkiessani, mites täynnä on jäteastiat.ne onkuin kaatopaikka.Lattiat täynnä,näyttää siltä että ei sekaan sovi enää.huh vain.missä järjerstys ja tyhjennykset nykyään.joku nainen sanoi samaa ,törkeetä touhua.minusta ei koskaan ole ollut tolasta keväisin.
- fakt
Jos talouspäällikkö on niin kitupiikki niin eikö voisi näin keväisin kerätä pari kolehtia kirkossa hautausmaan jätehuoltoa varten?! Eihän se maksa kuin parikymppiä hakukerta.
- viskisieppo
no ehkäpäs voisikkin no mentäskös yhessä sinne kirkoon,tulis jo haavinpohjalle 40.ekeä,mutta eillä pitkille pötkitä,kuiteskaan.
- maalaustatarttis
fakt kirjoitti:
Jos talouspäällikkö on niin kitupiikki niin eikö voisi näin keväisin kerätä pari kolehtia kirkossa hautausmaan jätehuoltoa varten?! Eihän se maksa kuin parikymppiä hakukerta.
Pitäisiköhän Suomussalmen siunauskappelin pääsisäänkäynnin seinämien maalaamiseen kerätä myös kolehti? On todella äärimmäisen noloa, että siunauskappelin pääsisäänkäynnin seinämä on kuin huonosti kalkitussa vanhassa navetassa. Kyseisen asian korjaaminen ei ole rahakysymys, vaan typeryyden huippu, että vainajien viimeinen matka tapahtuu navetan seinämien ohi. Tarttiskohan siihen hommaan palkata joku maalari? Vainajat eivät näe seinien törkeyttä, mutta omaiset näkevät.
- Hävettää
maalaustatarttis kirjoitti:
Pitäisiköhän Suomussalmen siunauskappelin pääsisäänkäynnin seinämien maalaamiseen kerätä myös kolehti? On todella äärimmäisen noloa, että siunauskappelin pääsisäänkäynnin seinämä on kuin huonosti kalkitussa vanhassa navetassa. Kyseisen asian korjaaminen ei ole rahakysymys, vaan typeryyden huippu, että vainajien viimeinen matka tapahtuu navetan seinämien ohi. Tarttiskohan siihen hommaan palkata joku maalari? Vainajat eivät näe seinien törkeyttä, mutta omaiset näkevät.
Samaa olen katsellut jo vuosikaudet! Suorastaan surkeata katseltavaa ympäri Suomea ja ulkomailtakin tuleville hautajaisvieraille ja sureville omaisille. Seinät Suomussalmen siunauskappelin pääsisäänkäynnin ympärillä kuin sontaluukun ympärys vanhassa kalkitussa navetassa. Näin sen minäkin näin. Seurakunnan kirstunvartija duuniin ja seinämät kuntoon!
- paikatvaihtoon
Kuulostaa että väki saisi vaihtua muuallakin ku hautuumaalla...
- teeitelles
Elämä on täynnä pettymyksiä. Jos tykkäsit olla hautausmaalla töissä niin voithan perustaa oman hautausmaan. Siitä vaan tonttia ostamaan ja rekusteröimään virallinen hautausmaa niin pääsen taas lempityöhösi. Ehkäpä voisit perustaa oman yrityksen, joka tarjoaa lepopaikkaa elämän jälkeen.
- viskisieppo
Eläpäs mulle kehtaa noin sanoa , perusta sä,en kuiteskaan perusta omaa, vähän vittulet mulle.
- Ashole779709
Hautausmaat alkaa olla vanhanaikaisia. Nykyään vainajien tuhkaaminen on pop. Tuhkat nakataan sitten minne sattuu. Hautausmaita ei siis tarvita.
- hänolienkelijoeläessään
Veljeni järjesti omat hautajaisensa niin, että eipä meidän jälkeenjääneiden tarvinnut paljoo vaivautua. Pieni muistotilaisuus vain hänen oman perheen kesken. Sen jälkeen ruumis krematorioon ja tuhkat uurnaan ja uurna uurnalehtoon. Hänellä oli sellainen sairaus, että kaikki tiedettiin,että hän lähtee milloin vain.Hän jo elinaikanaan puhui minulle, mitä ajatteli kuolemasta ja hautaamisesta jne. Sitten, kun hän kuoli, minua ei edes itkettänyt. Hän oli itse puhunut kaiken selväksi ja oli jo etukäteen lohduttanut ja valmistanut minut hänen lähtöönsä.
- sanontakin
Sekalainen seurakunta
- molotovi
No kyllä olen sitä mieltä Täällä hautausmaan töissä.Rehelisyys maanperii, ehkäpä sisimmässään ihminen mietii,jos ei ole rehellisyyttä oelnkaan.eräitä kohtaan.annappahan uudet tuulet siellä puhaltaa.
- Molotovi
no siellä hautausmaalla nyt uudet tuulet puhaltaa, jospa nyt on rehellisyyttä uusille työntekijöille.mulle ei ainaskaan.Miettiköön sitten ihminen sydämessään kuiteskin. jotta ei nokkapokkaa kahviossa tarvii enää viettää.eikäs kyyneleitä vierittää.On nähty sellainenkin hetki
- Oikeutta
Mitäpä kirkon miehet tästä teidän hautausmaatouhusta sanovat, eikö he ole viime kädessä vastuussa kuka ja ketä ottaa töihin. Ei kait toiset työntekijät työllistä toisia työntekijöitä, kait vastuu on seurakunnan päättävillä elimillä, ottakaan sinne reilusti yhteyttä. Sieltä kait luulisi oikeutta saavan.
- Hyvävelivaivelihyvä
Oikeutta kirjoitti:
Mitäpä kirkon miehet tästä teidän hautausmaatouhusta sanovat, eikö he ole viime kädessä vastuussa kuka ja ketä ottaa töihin. Ei kait toiset työntekijät työllistä toisia työntekijöitä, kait vastuu on seurakunnan päättävillä elimillä, ottakaan sinne reilusti yhteyttä. Sieltä kait luulisi oikeutta saavan.
Eikai ne tehtävänimitykset ole yhden henkilön takana? Vai?
- molitovi
Oikeutta kirjoitti:
Mitäpä kirkon miehet tästä teidän hautausmaatouhusta sanovat, eikö he ole viime kädessä vastuussa kuka ja ketä ottaa töihin. Ei kait toiset työntekijät työllistä toisia työntekijöitä, kait vastuu on seurakunnan päättävillä elimillä, ottakaan sinne reilusti yhteyttä. Sieltä kait luulisi oikeutta saavan.
kuuleppas,vastaan sulle.jos on johtoportaasakin kieroilua,ja valehtelua,ni työnjohtaja,ja päälillö ,on minusta samassa veneessä.silloin soppa on valmis ,sanon rehellisesti.moni on varmaan huomannut.
- kuparikatto
Oikeutta kirjoitti:
Mitäpä kirkon miehet tästä teidän hautausmaatouhusta sanovat, eikö he ole viime kädessä vastuussa kuka ja ketä ottaa töihin. Ei kait toiset työntekijät työllistä toisia työntekijöitä, kait vastuu on seurakunnan päättävillä elimillä, ottakaan sinne reilusti yhteyttä. Sieltä kait luulisi oikeutta saavan.
Kommentoin sulle oikeutta.Kuuleppas ,jopakus on kysytty päätäviltä elimiltä,.Niin kieroilaan ja valehdelaan vain.hommat kyllä on tehty kunolla ja siististi.jos johtoportaassakin on epärehellisyyttä,ni silloinhan on soppa valmis ,sanon sulle.etsä tiedä kuis on nokkapokkaa kavisossakin ollut,ja itketty.on siellä juoppojakin ollut töissä aikoinaan kuulut olen,
- kaivelija
Talouspäälliköstähän se on kiinni, ketkä siellä töitä tekee. Eikö siellä yksi vanha työntekijä räjäyttänyt itsensäkin parkkipaikalla joskus taannoin, vai muistanko väärin? Rauha hänen sielulleen..
- molotovi
Aivan oikei räjäytti.Rauha vain sieluleen.Tottaon no jos talouspäällikkö ,on samassa veneessä,kuin työnjohtaja,Silloin on soppa valmis ,kenet ottaa,jois ei ole rehelisyyttä yhtään.en kehtaa sanoa ,että millä lailla,tekis mieli kommentoida ,mutta jääkös sun mieteittäväksi.kiitos
- rauhaton
Ei kait se onneton itseään talouspäällikön takia räjäyttänyt. Kyllä se on oma valinta.
Rauhan varmaan sai, mutta jälkeenjääneistä en mene takuuseen - työttömänarki
mutta eiköhän se oo jos 9 kk odottaa aina vain sammaa onnetonta työtä
niin ei oikein anna sitten sekään, kannattaa etsiä muualtakin
eikä työjohtajie oottele ,eikä mitättömiä tallous ihmisie varsinkaan
- lopu
Seurakunnat ikäviä työolosuhteiden takia. Työpaikkakiusaamista ja hyväksikäyttöä jos esiintyy niin kaikki unohdetaan uskon varjolla. Valitukset eivät yleensä johda mihinkään. Vakavemmat tapaukset jotka tulevat julkisuuteen, käsitellään pimennossa. Jotain nuhteita annetaan ja pahimmassa tapauksessa henkilö siirtyy eri tehtävään ja sama jatkuu...
- viskisieppo
no näinkin on,mutta ajatteleppas sitä,jos kieroilaan ja valhedelaan työntekijästä,jos ei naama mielytä potkastaan pois .vaikka työkomusta on .ja mielenkiintoa töihin.voi olla muissakin seurakunissa hautausmaa töissä että vieroksutaan ja halveksitaan.jos ei ole rehelisyyttä ollenkaan, ja työnjohtaja valitsee työmiehet ,onko se oikein.mun mielestä ei.
- fjfkfkf
Hautausmaat pilaa maaperää ja pohjavesiä. Sairasta laittaa ihminen märäntymään maan alle. Ja kirkollisveroa maksavat vain tyhmät, ev.lut on Suomen suurin ja yksi rikkaimmista yrityksistä. Se on bisnes joka perustuu satuun. Se ottaa vuodesssa enemmän kuin antaa...siis esim. Apua köyhille jne. Suoemn suurin maanomistaja, maksaa piispoille satatuhattameuroa palkkaa ja erinaäisiä kuluja. Kusetus.
- töpärillä
kyssyppä kommarien majasta oesko työläeselle hommie...
- Sivusta_seuraaja
Noh, mistä ne nyt kuusikymppiselle työhalut puhaltivat, kun ei niitä ennenkään ole ollut? Olisi kannattanut kokeilla nuorempana työntekoa, eikö tullut mieleenkään? Ulkoiluta vain sitä isoa koiranvonkkiasi, äläkä hätäile muiden työnteosta, kun sinusta ei ole siihen. Nähty on.
- kuuntelen
kuuleppas,elä vittuile mulle,Niin teen,kuka lienetkään.kuule olen mä tehnyt nuorempanakin hommia ,emmä sosiaali pummi ole koskaan ollut .Ps en hätäilekkään.Seuraile vain rauhassa sivusta.jos noin raukka olet.
- vinetto
Sulle,sivusta seuraajalle),,kommentoin vielä,Johan tuli hyvä mieli kun sait haukkua heh,heh.Luulempahan ,että et ole niin paljon hommia eläissäsi tehnyt kuin minä.tyhjä sinun mulel vittuilla.siitä,Sinun selkäsi ei olisi kestänyt. eläissäsi tehdä,niitä hommia kuin minun.Mutta kaikesta huolimatta , mukavaa kesää,ja parempaa tulevaa joulua sulle.
- miteskelijä
Sivustaseuraaja sanon sulle.-Aika vittumaisesti olet mua mollanuut työnteosta.katso itse peiliin .jos noin mua halveksit.ootkohan sä itse niinpaljon tehnyt hommia kuin mä eläissäni..kuka olet sanopaps suoraan kuka noin kirjoitit onse surkeeta kuule,voin susta tehdä rikosilmoituksen,olet loukannut mua aikapahoin.jos pyydät anteeksi kirjoituksesi ,jätän tekemättä.sinut saan kiinni kuka kirjoitti noin tollasta tekstiä.Olen tosissasi .Olet loukannut minua.
- suutunut
kirjoitan vielä sulle ,sivusta seuraaja.saatana olet mua loukannut pahemman kerran,olen jutellut poliisin kanssa,sinut saadaan kiinni.kun tollasia musta juttelit loukasit,onkos nyt hyvä kun vittuilit mulle,se ei pidä paikaansa,kuka lienetkään.minun työnteosta,panit näppisi väärään rakoon.Kaikenlaista tyyppiä komentoimaan.häpee.Ityse raukka et ole eläissäsi varmasti tehnyt niin paljon kuin minä .
- itset
Jollakin on sentään itsetunto kohdallaan.
- Sivusta_seuraaja
Ai olet jutellut poliisin kanssa? Minun puolestani voit jutella vaikka Jeesuksen kanssa, mutta asia ei muuksi muutu. Jos olisit ollenkaan lakia koskaan lukenut, niin tietäisit ettei rikosilmoitukseen ole mitään perusteita. Nimimerkkini ei turhan takia ole "sivusta seuraaja", hommasi olen nähnyt ja se ei kehuja kerää.
- jonnin-joutavaa
Sivusta_seuraaja kirjoitti:
Ai olet jutellut poliisin kanssa? Minun puolestani voit jutella vaikka Jeesuksen kanssa, mutta asia ei muuksi muutu. Jos olisit ollenkaan lakia koskaan lukenut, niin tietäisit ettei rikosilmoitukseen ole mitään perusteita. Nimimerkkini ei turhan takia ole "sivusta seuraaja", hommasi olen nähnyt ja se ei kehuja kerää.
Ai ja.mutta sanon paskaa mulel puhut,vaikka kuin ka olet seuraillut sivusta.Se ei kuule pidä paikaansa,luulempahan ,että et ole tehnyt niin paljon töitä kun minä,se on varma.Epäilen vain kuka olet.sitten,kun sivusta olet seuraillut.Olet kuule raukka seuraaja.Sen sanon.Ihan kateelinen mies-tai nainen-.
- mietippä.sitä
Kommentoin vielä sulle ,sivustaseuraaja.Mites kauan olet sivusta mua seurannut,kysyn vain.jos vain sivusta seurailit mua,veditkös lonkkaa silloin.Ootkohan sinäkään muutes tehnyt siellä niin paljon hommia kuin mä,Kaikenlaista seuraajaa näissä töissä perkele on ollut.olen kuullut samanlaista seurantaa on muissakin seurakunissa ,varsinkin hautaumaatöissä.ajatteleppas itse ,pitäs olla nöyrä tälläisessä töissä,ja antaa haukkumiset olla työmiestä kohtaan lonkanvetäjä.joku jo sanoi että ompas typerää toimintaa.ihan tahalaan vain vittuilet mulle onse varma.Mietippä sitä,
- Sivusta_seuraaja
Huvittavaa kuinka kutsut viestissäsi itseäsi työmieheksi ja minua lonkanvetäjäksi. Ettei vain olisi osat toisinpäin? Koitatko tällaisella viestittelyllä pönkittää omaa egoasi ja valehdella itsellesi asian todellisesta laidasta? 35 vuotta olen sentään seurannut sivusta lonkanvetoasi ja voin sanoa, ettei se meininki vuosien saatossa miksikään ole muuttunut. Jumalan siunausta sinulle vain, vaikka välillä noidutkin kuin pahainen pakana.
- ihmehomma
Sivusta_seuraaja kirjoitti:
Huvittavaa kuinka kutsut viestissäsi itseäsi työmieheksi ja minua lonkanvetäjäksi. Ettei vain olisi osat toisinpäin? Koitatko tällaisella viestittelyllä pönkittää omaa egoasi ja valehdella itsellesi asian todellisesta laidasta? 35 vuotta olen sentään seurannut sivusta lonkanvetoasi ja voin sanoa, ettei se meininki vuosien saatossa miksikään ole muuttunut. Jumalan siunausta sinulle vain, vaikka välillä noidutkin kuin pahainen pakana.
sinulle sivusta seuraaja.missä helvetissä ,sä mua olet 35,vuotta seurannut,kyllähänse kuule on niin että paskaa puhut,se on varma.etsä mun työmaissaa ole 35,vuota ole ollut mun työmailla seurailemassa,voi raukaa,olet ihan lapsellinen kaveri.Esim,olen öljylautoilla käynyt norjassa, kokeileppas hitsata mites käyttää,epäilen,et raukka rautaa saa kiinni.Ihan haista paska kaveri olet toista mollaileen.Ihan jonninjoutavaa kuule mulle kirjoittelet,onse varma.
- ihmettelen
Sivusta_seuraaja kirjoitti:
Ai olet jutellut poliisin kanssa? Minun puolestani voit jutella vaikka Jeesuksen kanssa, mutta asia ei muuksi muutu. Jos olisit ollenkaan lakia koskaan lukenut, niin tietäisit ettei rikosilmoitukseen ole mitään perusteita. Nimimerkkini ei turhan takia ole "sivusta seuraaja", hommasi olen nähnyt ja se ei kehuja kerää.
kirjoitan vielä sulle .sivustaseuraaja.kuule arvaan melkein kuka olet.-.olet menettänyt kylillä maineesi,melko pahoin,joka sunkinkanssa on ollut töissä,olet kuulemma vittumainen mies,.et jonkun kanssa ole joskus aikoinaan.Mootorisahaa raukka käyntiin saanut.joku sanoi niin..Ja jos herralle heittäytyy herraksi,poishanse sieltä on sun pantu.Kehtaatkin olla raukka kehyja ,et mikään kuin panettelija mies.Luulet vain että enkös ole töitä eläissään tehnyt kuin säkin kuiteskin.mutta susta ei kaverit ole tykäneet,mites kehtaat räkytää minulle,ityse olet sellainen tyyppi.ei kukaan ole muilla työmailla tykäneet,
- Kankkunen
Sulle kirjoitan vielä sivustaseuraaja.Kuule melkein tiedän kuka olet. Voi raukaa suakin,kuka on sustakaan tykännyt tuolla muissa työpaikoissa,ei kukaan, olet kuulemma keralle ,heittätynyt herraksi,,kumpa tietäisit kuinka sustakin nauretaan ja puhutaan.Nythän sä saat ollakin mestari työssäsi,heh,Nauti siitä,
- sivusta_seuraava
Kankkunen olen puolellasi! tyhmää seurata sivusta kun toiset tekee työtä. ja vielä 35 vuotta. ei moni kehtaisi sanoa että niin pitkään kattonu vain toisten työn tekoa.
- Niilläoishautajaiset
Me petyimme pahasti -emme hautausmaahan ja siihen liittyviin asioihin -paitsi hautuumaan kappelin sisäänkäynnin törkeyteen -mutta seurakunnan papin (ei kirkkoherran) erittäin tylyyn ja murrosikäisen "mua ei kauheesti kiinnosta" -asenteeseen oman läheisemme kuoleman jälkeen. Vähin, mitä olisimme odottaneet seurakunnan papilta, olisi ollut edes jonkinlainen "osanoton ilmaus", mutta sitä emme ikinä kuulleet. Olisikohan koko seurakunnan osalta jotain ihan uutta mietittävää? Kirkkoherralle erittäin lämmin kiitos kaikesta hyvästä omaisemme kuolemaan ja hautaamiseen liittyen!
- toimikniemi
Taitaa tuo nuorten kohtelu olla muutenkin aivan oma maailmansa tuossa seurakunnassa. Kaikenlaista kuullut...
- viski.sieppo
toimikniemi kirjoitti:
Taitaa tuo nuorten kohtelu olla muutenkin aivan oma maailmansa tuossa seurakunnassa. Kaikenlaista kuullut...
Hei,Totta olen samaa mieltä.kiitos sulel komemntista.
- kaikensekestää
Leikkasitko sinä ko. henkilö viime kesänä ne hautakivien väliset pensasaidat? Ei tainut olla vatupassi kohdallaan. Voi hyvä sylvi, hävetti seurakunnan puolesta.
- pipokosekiristää
Ei se nyt ainakaan haittaa niitä, jotka siellä lepäilevät.
Heitä vartenhan se Härkökangas ensisijaisesti kait on.
Pitääkö kaikki olla niin tip top ja viimeisen päälle joka asiassa nykyään? - Molotovi
sulle vastaan.Kaikenkestävä.En sattunut leikaamaan.Olikos näin.kiitos.
- nähnyt
Satuin viime kesänä paikalle kun kaksi naista poisti kuolleita oksia pensasaidasta. Aukkohan siihen kohtaan aina tietenkin jäi.
- eivatup
Ei siihen vatupassia tarvita, silimäkoeveilta tulloo parempi jälki
- leikkaaja6
No ei siihen paljoo älyä tarvii että oppii haravaa heiluttamaan ja ruohoa leikkaamaan.
Mut onneks oot jo siinä kuuluisassa putkessa eläkettä oottamassa.PS työkkäri
ei sua hätyytä sinne,anna nuoremmille tilaa tulla työhön. - Eikunjatkuu
Yli 2000 vuotta vanha instituutio, avatkaa silmänne.
Kyllä tyhmää keskiajan ihmistä on ollut helppo koijata, mutta että nyt 2000 luvullakin.- eikunjatkuu
Se on totta.mites Tollasessa työssä.on kieroilua ihmettelen vain.jos jotakin täällä arvostelaan.ja pilkataan.voihan siitä tehä vaikka rikos ilmoituksen .jos ei muutes saa selville .molaajia..Se on minusta törkeetä..Piru heidät periköön.
- minäainakintykkään
eikunjatkuu kirjoitti:
Se on totta.mites Tollasessa työssä.on kieroilua ihmettelen vain.jos jotakin täällä arvostelaan.ja pilkataan.voihan siitä tehä vaikka rikos ilmoituksen .jos ei muutes saa selville .molaajia..Se on minusta törkeetä..Piru heidät periköön.
Mitä varten sinä tuolla lailla pisteitä ripottelit, heh heh
Lopettakaa nyt tämä lähestulkoon joutava riitely. Kenen kanssa epäselvyyksiä on, pitäisi vain mennä puhumaan paikan päälle
Meillä on hyvä seurakunta.
- rehelisyyttä-kehiin
Sivustaseuraajalle kommentoin vielä.Olen kuule jeesuksen kanssa jutellut. hän ymmärtää rehellisyyden , eikäs tolalsta paskanjauhantaa kuin sinä sivusta seuraaja mulel juttelet,kirjoitteletJos joku luulet olevasi,et mikään kunnon työntekijä.laskimus varmaan ,epärehellinen ihminen,Osta kiikarit ja puhdista linssit ,että näät sivusta seurata jatkossakin,olet sä raukka ihminen ,aavistelen että olet hautausmaan työntekijä,Minä olen kuule hommani siellä tehnyt hyvin ,se on tosi,eihän tää hautausmaa,ole mulel ollut näköjään ,kuin ihmisen kiusauspaikka.sinä yksi niistä.Kehtaatkin .muka rehelisyyden nimissä tolalsta tekstiä vääntää.Sinä kirjoitaja ,olet kiero kuin pajun vihta.luulet olevasi joku kunkku,et mikään muita parempi.helevetti.paskaa jauhat mulle aina vain kirjoituksissasi.Ja lisäski olet vain palkan nauttija ,työhösi nähden.Että semmosta.
- welho6666
Äläpä kiroile, opit noitumaan.
- Seurakuntalainen
Rehtirauno.kommentoin vielä sulle.Oletkos noin raukka mies.jos olet vielä seurakunnan.työnantaja.Kehtaatkin olla epärehellinen mies.työni olen kuule tehnyt hyvin..mutta epärehelisyydellä saadaan mies ulos töistä..moni muukin on sanonut,että epärehelisyyttä on tällä työmaalla.Nytkun katsoo työnjälkeä,mielestäni ei tule sellaista kuin ennen.Ei kannata mulle kerskailla olenkaan.Kyllä se kuule joskus tulee mieleen sunkin sydämeen.että väärässä olet.Sehänse vain on ,että kiusalla pitää toinen saada mies pois.Mutta tulee se aika jossain tunpuoleisessa, että,valehtelut palkitaan jollain huonolal tavalla.Se siitä,jaksele vain.muuksi se ei entisestä muutu.
- Räksyttäjä
Velho.Sulle 666.komentoin..eihänse sulle kuulu kuinka paljon kiroilen,tossa työssä kait on oppinut kiroilemaan moni muukin.onhanse nähty.
- welhoedelleen
Kirjoituksiasi on vaikea lukea, koska niissä on paljon kirjoitusvirheitä. Lisäksi tekstiesi ajatus/logiikka menee jotenkin kummallisesti. Onko tunnepuolella kaikki ok sinulla? Apua löytyy tarvittaessa aikuisten mielenterveyspalveluista.
- Nokkapokkaa
welhoedelleen kirjoitti:
Kirjoituksiasi on vaikea lukea, koska niissä on paljon kirjoitusvirheitä. Lisäksi tekstiesi ajatus/logiikka menee jotenkin kummallisesti. Onko tunnepuolella kaikki ok sinulla? Apua löytyy tarvittaessa aikuisten mielenterveyspalveluista.
welhoedeleen,no vastaan sulle en ole pöljä,enkäs tarvii sykiatrian apua huom.anteeksi tulee vain kirjoitus virheitä,olemma käynyt kouluja kuiteskin.muitakin kuin kansakoulun.Vain vitutaa tälläinen kieroilu , seurakun hommissa ,kun olin.Sinä et nyt perinpohjin käsitä asiaa,mitäs tarkoitan,mutta se siitä.olkoon vain.eteenpäin on mentävä.
- Ihminenihmeissään
Suomen seurakunnissa on kuulemma huono työilmapiiri ja kiusaamista. Ikään kuin tässäkin ketjussa olisi havaittavissa tämä surullinen ilmiö. En saanut ihan selvää kaikista viesteistä, mutta katkeruutta ja kireyttä näytti olevan. Pitäisikö tuohon jonkun puuttua?
- viskisieppo
Komentoin sulle,.Ihminen.ihmeissään.Se on totta.ainaskin tässä Seurakunassa.Puhut asiaa.Eihänstä kun ei rehelisyyttä ole olenkaan työmaalla.valehelaan ja kieroilaan.niinsanotusti ,jos ei naama mielytä keksitään vaikka mitä ,ihmisen pois saamiseen.työnteosta ei ole kiinni,on kuule aika raskatakin työ,sivukylillä Fiskarsilla kaivella hautoja.no,työnjohtajan ,ja surakunnanpäälikön kanssa ,kun vain sovitaan ,että ei oteta töihin tuota miestä,Vaikk Monta kesää olen ollut siellä töissä.luulin oppinut hommat.Mutta ihan kiusaamis paikka,ihmistä kohtaan.KATKERA OLEN ARVAA VAIN.
- Seurakunnanmeininki
Seurakunnissa samat naamat vuosikymmeniä. Kiusaajia ja hyväksikäyttäjiä varmasti porukasta löytyy. Kaikki temput perustellaan uskon asiaksi. Sitä ei ymmärretä että jonkun ihmisen elämä voi henkisesti mennä pilalle loppuiäksi. Valehtelijoita ja narsisteja pidetään töissä ja annetaan homman jatkua. Ulkopuolisen on turha tehdä valituksia kun valituksen kohteet on esimiehineen samassa veneessä.
- Ggftj
Parempi katsoa eteenpäin kuin taaksepäin.
- viskisieppo
Kommentoin sulle.Seurakunnameininki.Olet aivan oikeessa,napiin meni.Sehän on ihmisen kiusaamispaikka,minuakin kohtaan.Valehtelua ja kieroilua,vaikka hommat on tehty,sanoisinkos paremmin kuin eräät .aikoinaan ,työmiehiä en morkaa,olivat hyviä työmiehiä,mutta työnjohto ja siitä ylemmät henkilöt,siellä on kieroilua ja valehtelua.Kiitos kun kirjoitit ,olet munkanssa,samoilla linjoilla,se on totta.
- Suomussalmenseurakunta
Tämä viestiketju vaikuttaa täältä tuhansien kilometrien päästä Suomussalmen seurakunnan hautausmaan työntekijöistä ja hautausmaahan liittyvistä asioista ERITTÄIN SURULLISELTA. (viimeiset kaksi sanaa tarkoituksella "huudettu").
Tässä viestiketjussa on ilmaistu monenlaisia hyvinkin kielteisiä ja surulliseksi saavia näkemyksiä Suomussalmen seurakunnan hautausmaan- ja myöskin muuhun seurakunnan toimintaan liittyvissä asioissa.
Jokaisen asiansa esille tuoneen ihmisen näkemys ja kokemus on erittäin arvokas. Onneksemme elämme maassa, jossa JOKAISEN mielipiteiden, kokemusten ja näkemysten ilmaisu on sallittu. Näin näkisin asian olevan myös Suomussalmen seurakunnassa?
Täältä tuhansien kilometrien päästä entistä kotiseurakuntaa joskus muistavana, näen tämän viestiketjun äärettömän surullisessa valossa.
Täysin kotomaasta ulkopuolisena uskallankin kysyä ihan suoraan: Mikä, kuka ja missä asemassa oleva on ongelma?- Rehelisesti
SINULLE VASTAAN.anteeksi emmä muutes hauku,molaa seurakuntaani,toisethan on molaneet .Mutta olisimma halunnut vielä kesän kaksi olla töissä.Varmasti olen työni tehnyt.sisitisti ja hyvin.Vain minusta on mollattu paljon,se on valetta ,jos rehelisesti sanon.kiitos.
- Suomussalmenseurakunta
Rehelisesti kirjoitti:
SINULLE VASTAAN.anteeksi emmä muutes hauku,molaa seurakuntaani,toisethan on molaneet .Mutta olisimma halunnut vielä kesän kaksi olla töissä.Varmasti olen työni tehnyt.sisitisti ja hyvin.Vain minusta on mollattu paljon,se on valetta ,jos rehelisesti sanon.kiitos.
Kiitos sinulle "rehelisesti" vastauksestasi. En tunne Suomussalmen seurakuntaa viimeisten 30 vuoden ajalta muuten kuin siellä hautajaisissa, häissä, kastetilaisuuksissa jne. poikenneena. Mutta se, missä valossa Suomussalmen seurakunta esiintyy tällä keslustelupalstalla, on todella surullusta luettavaa. Olisiko sinulla nimerkki "rehelisesti" ketään luotettavaa seurakunnan työilmapiiriä /-työtä ja sinua ymmärtävää ihmistä, jonka kanssa jutella sinua askarruttavista asioista?
- ihmettelen
Suomussalmenseurakunta kirjoitti:
Kiitos sinulle "rehelisesti" vastauksestasi. En tunne Suomussalmen seurakuntaa viimeisten 30 vuoden ajalta muuten kuin siellä hautajaisissa, häissä, kastetilaisuuksissa jne. poikenneena. Mutta se, missä valossa Suomussalmen seurakunta esiintyy tällä keslustelupalstalla, on todella surullusta luettavaa. Olisiko sinulla nimerkki "rehelisesti" ketään luotettavaa seurakunnan työilmapiiriä /-työtä ja sinua ymmärtävää ihmistä, jonka kanssa jutella sinua askarruttavista asioista?
Voi kiitos kirjoituksestasi.Kylläpäs vähän askarruttaa se kun 6.kesää ollut töissä.ja työhaluja olisi ollut,vaikka joku mua halveksuu usko vain.sydämestäni sanon sulle,rehellinen olen ollut elämässäni aina.Mutta tällä hautausmaatyössä ei mulle ole oltu.johtoportaassa mua kohtaan veitiin työpaikka,olisin vielä 2,kesää ollutkin ,ja kiva olisi ollutkin työ,tykännyt olisin.mutta 2,välikättä on ollut siinä,ja minut pantiin pois töistä.Enmä ketään niin syytä,enkäs nykyisiä työmiehiä, enkäs entisiäkään ,ketkä mun aikana olivat töissä.Mutta,jos epärehelisyydellä,ja sanoisinkos jos ei niinsanotusti naama miellytä ,musta se on kiusaamista ,olen lukenut eräänkin kirjoituksesta..Mutta kivaa kesänjatkoa sulle,ja kiitos kivasta komentista,eipä mua kohtaan ole tollasta kivaa komentia tullutkaan.joten jumalan siunausta sinulle,kuka lienetkään..PS,Rehelinen omatunto on ainaskin mulla ,jollain ei.KIITOS SULLE.
- Suomussalmenseurakunta
ihmettelen kirjoitti:
Voi kiitos kirjoituksestasi.Kylläpäs vähän askarruttaa se kun 6.kesää ollut töissä.ja työhaluja olisi ollut,vaikka joku mua halveksuu usko vain.sydämestäni sanon sulle,rehellinen olen ollut elämässäni aina.Mutta tällä hautausmaatyössä ei mulle ole oltu.johtoportaassa mua kohtaan veitiin työpaikka,olisin vielä 2,kesää ollutkin ,ja kiva olisi ollutkin työ,tykännyt olisin.mutta 2,välikättä on ollut siinä,ja minut pantiin pois töistä.Enmä ketään niin syytä,enkäs nykyisiä työmiehiä, enkäs entisiäkään ,ketkä mun aikana olivat töissä.Mutta,jos epärehelisyydellä,ja sanoisinkos jos ei niinsanotusti naama miellytä ,musta se on kiusaamista ,olen lukenut eräänkin kirjoituksesta..Mutta kivaa kesänjatkoa sulle,ja kiitos kivasta komentista,eipä mua kohtaan ole tollasta kivaa komentia tullutkaan.joten jumalan siunausta sinulle,kuka lienetkään..PS,Rehelinen omatunto on ainaskin mulla ,jollain ei.KIITOS SULLE.
Kiitos sinulle "ihmettelen" vastauksestasi edelleseen viestiini. On tultu pitkän matkan päästä Suomussalmelle. Ensimmäisiä tärkeitä asioita oli päästä rakkaiden läheisten haudoille muistamaan ja muistelemaan jokaista heitä. Viemään kukkia haudoille, viivästymään ja miettimään heidän rakkauttaan minua ja meitä kohtaan.
Mutta ei missään tapauksessa vähäisempänä -päinvastoin suurella kiitollisuudella ja kunnioituksella Härkökankaalla käydessä -tulee äärettömän suuri kiitos ja kunnioitus jokaista teitä kohtaan, jotka kaivatte hautoja vuoden jokaisena aikana: Keväällä, kesällä, syksyllä,talvella.
Erittäin lämmin kiitos jokaiselle haudankaivajalle! Teidän työnne ei välttämättä koskaan kohtaa sitä arvostusta, kun omaisemme on saatu laskettua hyvin kaivettuun hautaan. Erittäin lämmin kiitos jokaiselle teustä! Kiitos myös haudan peittämisestä ja siihen liittyvistä tehtävistä.
Tänään kuljimme Suomussalmen Härkökankaalla rakkaittemme hautoja siistien. Tuolla reissulla "iski päin näköö" erityinen kiitollisuus haudankaivajia ja hautausmaan työntekijöitä kohtaan! Erittäin lämmin kiitos teille rakkaat ihmiset, jotka kaivatte ja peitätte rakkaidemme maallisille ruumiille viimeistä leposijaa -odottamaan kuolleitten ylösnousemusta.
Samoin myös jokaiselle Härkökankaan hautausmaan hoitajalle erityisen lämpimät kiitokset hautausmaan kaikenpuolisesta hyvästä ylläpidosta!
Teidän kaikkien työtä osaa arvostaa vasta sitten erityisesti,kun omat rakkaat läheiset siellä lepäävät ylösnousemuksen kirkkautta odottaen.
Härkökankaan työntekijät, kesätyöntekijät jne. : Erityinen Isän Jumalan rakkaus ja Pyhän Hengen osallisuus ja voima olkoon Teidän jokaisen kanssa!
Jumalan rakkauden ääretöntä voimaa sinulle ja teille jokaiselle Suomussalmen seurakunnan hautausmaiden työntekijät!
- Vanhajutska
Minusta on surullista, että tämäkin aihe on saanut henkilöitä toistensa kimppuun.
- RockyBalboa
Minusta taas näyttää lähinnä siltä, että täällä ei ole jollain työura jatkunut ja syitä siihen etsitään jostain aivan muualta kuin itsestään. Joskus se kovasti etsitty syy voi löytyä hyvinkin läheltä, ehkä jopa peilistä? Turhaan täällä nettipalstoilla mekastetaan ja haetaan huomiota että "hei katsokaa kaikki, en saanut töitä ja syy on heidän koska..!" Hohhoijaa. Ilmeisesti vanhempi herrasmies kyseessä. Ei voi muuta sanoa kuin että lakkaa marisemasta. Elämässä lyödään jatkuvasti maahan mutta kaikki on loppupeleissä kiinni vain siitä kuinka monta kertaa nouset takaisin ylös ottamaan uuden iskun. Ihme ettet tätä ole jo oppinut. Tuonhakuun mars kerran työintoa on.
- Viskivirtuaali
Toinen poski, sitäkö tarkoitat? Sallitko, että iskijänä on välillisesti johtava työnantajan edustaja?
- viskisieppo
Sinulle sivustaseuraaja..Voi raukaa kun kehtaatkin .noin vituilla ,suoraan.kuuleppas kyllä säkin kun olet muualla ollut töissä,mites ne susta nauraa,Hermohullu mies varmaan olet ,joka pukaat tekstiä mulle,ey ole ollut kuin herra muualla töissä pyh,et mikään ,oletsä raukka .kehtaatkin.mietippäs itse mitä olet tehnyt.,kuin minäkin .vähemmän kuin minä eläisään.Se on varma.Naurettava olet muualla ,ole kuka oletkin,vaikka arvaan kuka olet.Ajattele ite mielessäsi.millainen olet.et kaksinen työntekijä.minua vain molaat.Mieti sitä vain sisimässäsi,jos vain tietäsit kuinka sua tosisaan. nauretaan ,et naurajien mukaan , ole kuin haukkuja ,ja ylempi muita .muka työnteossa.Naurattaa vain sun kommentit.PYH VAIN.
- Molotovi
Hei kirjoitan vielä sulle sivustaseuraaja.jokos panit turpasi kiinni,joka sut tuntee,olet kuule särkijä vain työmailla, ehkä kunnasakin pantiin sut pois sieltä..Kait nyt on siellä työssä jossakin mukava koneita käyttää,elä säre vain niitä.Nyt on kiva olla työnjohtajana,eikös olekkin.Mutta kaikesta huolimatta laita nyt turpasi kiinni tähän,niin mäkin.Mutta sunkohdalta ei asiat muutu ,kuin ennenkään.Naurettava olet .
- Pääonpipi
Ei taida olla oikein tervepäistä porukkaa töissä missään jos teitä uskoo.
- molotovi
Sivusta Seuraajalle kommentoin.Nytkös panit turpasi kiini ,kun tiedän kuka olet siellä työmaalla.,jos tietäsit mkuinka sua on mollattu,särkijä muissa töissä, et kumamnen työmies kuulemma.vain nyt huutaja mulle,elä kehtaa.Mietippä ite,ennekuin mulle tulet turpaasi lotkuttamaan,häpie.
- sivusta_seuraaja
Taidat nyt kyllä täysin väärää puuta haukkua, minulla ei ole hajuakaan keneksi minua luulet. Kukaan ei ole seuraamalla seurannut sinua 35 vuotta, mutta kun samalla kylällä asuu niin vääjäämättä oppii tietämään ihmisiä. Etkös sinä muutenkin luvannut lopettaa tuota kirjoittelua? Alunperin tulin tänne toteamaan yhdellä viestillä miten asiat ovat. Nyt päätän kirjoitteluni tähän. Sivusta_seuraaja lopettaa kommentoinnin tähän.
ps. se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa - viskisieppo
Anteeksi. kirjoitan sulle viimeisen kerran..sun nikillesi.Sivusta seuraaja.luulin sitten ihan toista henkilöä,Mutta sen sanon sulle vielä .hommani olen hautausmaalla tehnyt ,kuin muutkin,se on varma.Hyvää syksynjatkoa sulle.lopetetyaan tää toistemme panettelu.,vastaa jos vastaat vielä,mutta ikävästi olet mollannut minua.kiitos vain .
- Myötämäessä
Oikeassa olet viskisieppo. Älä anna periksi ja tsemppiä sinulle jatkossakin työasioissa.
- Viskisieppo
Hei myötämäessä.Vastaan sulle, kuka lienetkään, mutta asiuaoli näin että,jos töissä ei naama mielytä,vaikaktyönsä on tehnyt,sehänse vituttaakin.mutta nyt siellä on sellainen kaveri ,josta olen kuulut,että joskus muissa töissä on hän ollut.Ei kukaan hänestä pidä.sanoivat mulle hermohullu mies.Mutta kiitosta sulle.Mukavaa syksynjatkoa vain.Se viskisieppo.
- viskisieppo
Vastaan sulle myötämäessä.kerrankin kommentoit mukavasti,Kiitos siitä.Mutta suomussalmen hautausmaalla on kieroilua ollut,ja epärehelisyyttäkin.Sen sanon sulle.mutta se on mennyt työmaani.mutta niin työnjohtaja ,kuin työnantajakin. tietää sydämesään että ,väärin .valehtelulla saatiin mies pois.huomasin siellä.että melkein senkaa otettiin,kun yksi mies puhu totuutta.Asiahan oli totta.No kiitos vielä sinulle kommentista.Hyvää sykysyä sulle.
- viskisieppo
Kuulepas .sinä sivusta seuraaja, sinäse osaat mulle vitulla pahasti,että musta ei olisi ollut hautausmaalle,siinä erehdyt.vaikka nimimerkkisikin oli sivusta seuraaja.elä kehtaa.se ei ollut musta kiinni vain kieroilusta työnjohosta .ja työnjohtajasta.jos kuulemma työnanta on jotenkin narsisti,ei muuta tarvitse ,olen vain kuulut..sinulla ei muakohtaa ole kuule Vittuilua,sanon sulle ,Sanoit .sinusta ei ole .se ei pidä paikaansa.siinä osut väärään mieheen-.tuntuu pahalta vain ,jos työntekijään kohdistat .ei ole sinusta.eräs henkilö oli vetää jopa turpaan kahviossa, ja itku pääsi työnjohtajaltatyönantajalta kun hermostu kahvipannu putosi kaapista..sen verran sekosi hä
- viskisieppo
hEI VASTAAN SULLE EI OLE.Minä kuulen tohin katsoa peiliin,kuka lienetkään,olen hommani tehnyt siellä hautausmaan töissä,sinä vain räksytät mulel tyhjää.Kaikenlaista ihmistä onkaan.elä kehtaa mulle noin puhua.ootkohan itsekkään senkummempi työmies ollut ,jos olet samoissa töissä ollutkaan..Se johtuu muualta tää kieroilu ja halveksimenen,,kun pois jouduin sieltä.Mutta se joka on valehtellut ja kieroillut musta,tietää tosisaan sisämäsään kaiken.Ihmettelen edeleen suuresti.ja sitä ihmetelee muutkin jotka tuntee ihmiset,ja sinutkin.raukkamaista toimintaa.Sehän saataa olla kateuttakin,että toinen jätetään puille paljaille.Mutta kaikesta huolimatta.jumalan siunausta sulle,joskus tavataan jossakin siellä.Siellä ei peilejä tarvita.
- viskisieppo
Hei.vastaan sulle.PÄÄON PIPI,Se on totta ei varmaan ole.kiitos,
- Korpipoikonen
Suomussalmi, surunsalmi, Autioiden soiden maa.
Sua vainen, poika korven, kaihoissaankin rakastaa.
Enpä tiedä. Jos olisin jäänyt aikoinaan Suomussalmelle, olisin ehkä lähempänä
ikuisia metsiä ja huojuvia hongistoja, mutta maailmalla ehkä jotain muutakin tarttui
reppuun. Tosin ikävä usein on korpien ikuiseen huminaan ja leudon ilman henkäykseen kotilahdella. Joskus ikävöin naapuritalojen ihania tyttäriä.
En minä teistä niin perusta mutta eläkee ihmisiksi te jotka kastettu ihmisiksi ootte.
t. poikamies Kiantajärven rannalta lähteneenä - Seurakuntalainen
no nyt on hiljentynyt sivu. Tänne sivulle mukavaa joulunodotusta kaikille,joka kurkaa tänne.Ja jumalan siunausta vain,kaikesta huolimatta.
- viskisieppo
Rehtiraunolle,kommentoin.Onhan nyt hyvä mieli,kun sait minut töistä pois.Ei muuta kuin jumalan siunausta sulle.Ps,Rehelisyys se maanperii.
- Muistellen
Hei rehtirauno.eiopäs tullut jouluruuvalle kuhtua.Nälkä meinas mahahassa kurnia.No sepä siitä.Kyllä olit kiva mies.kiitos siitä.Mutta tulee se aika sullekkin ,jossaisn valheet paljastuu.työtäkin annoit.Muttä siinä petit mut,Ei niin hyvää mainetta ole maailmalla sinusta.Kaikesta huolimatta hyvää joulua .
- Anonyymi
Kukkia leikattu ja kynttilä lyhtyä tärvelty ja ruohonleikkuu huonosti.Ei ennen ollut näin huonoa työn jälkee,kirkollisveronmaksu ,seon slut.
- Anonyymi
Ja valkeita lappuja joka haudalle jaettu.
- Anonyymi
Kävin heinäkuun ensimmäisellä viikolla omaisten haudalla kauempaa tulleena. Hautakivien ympäriltä heinä leikkaamaatta.
Paikoin heinä jo kukintavaiheessa.
Nyhtämällä heinää vähemmäksi, väin kukat sain näkyviin.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 906352
Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta
Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t303803törniöläiset kaaharit haaparannassa
isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/283170Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!
https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu3701726- 331398
- 271330
Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi46959Anteeksi kulta
En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv11956Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."
Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:11880- 42859