Paljonko maatiaisen pennuista kehtaa pyytää?

aawwshit

Eli kysymys kuuluu, paljonko maatiaiskissan pennuista kehtaa pyytää niin, että menevät kuitenkin kaupaksi? Ei, en kysy vain rahankiilto silmissä, vaan en halua että kuka tahansa voi pennun ostaa sen vakavammin harkitsematta ja että kisu päätyisi lopulta huonoon kotiin. :( Kun emonkin löysin pikkupentuna Seon pihasta yksinään.

45

941

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • WhatTheF

      Päivän kysymys kuuluu pikemminkin näin: minkä takia se Seon pihasta löytynyt kissa on saanut pentuja?

      • RUÅTTALAINEN

        No tietenkin siksi, kun siellä oli ihana poikkakissakin hyljättynä :(, lohduttivat toisiaan :)

        Ota todellakin selvää siitä, ettei UUDESSA KODISSA ole ((kisun tulevassakotona)) LAUMAA VILLEJÄ IHMISPENTUJA:(

        SEMMOISIAKIN TAATUSTI ON, JA KUN KISULAPSIKIN TARVITSEE LEPOA JA RAUHAA NIINKUIN IHMISVAUVATKIN :), ja kisuja ei saa kiusata, kun ne tahtovat olla rauhassa!!!

        Ja mieluusti myyt 2kpl "nipuissa", sillä MMINÄ tiedän kokemuksesta, että sen ihanampaa TELKKARIA MAAILMASSA OLEKKAAN KUIN ON KAKSI KISUA SAMASTA PENTUEESTA :), EI OLE KOTONA TYLSÄÄ, KUN NIITÄ VIPELTÄJIÄ KATSOO :D

        Seuraat, ketkäniistä pennuista tulevat juttuun keskenään ja sittenvaan "nippuun":D

        Ja sitten 7-8 kuisena kisut sterilisoida, ettei tartte sitten ikävissään olla, kun pentuja tulee ja niistä on ainakin osasta luovuttava!!!, siinä tulee MMONTA unetonta yötä, kun ikävöi äitikisu ja kisusisarukset, kuinmyös IHMISPOPULAKIN NIITÄ UUTEEN KOTIIN ANNETTUJA KULLANNUPPUJA, nyyh!!!

        JA SE TÄYTYY MUISTAA MYÖSKIN, ETTÄ EI KISUKAAN KIITOKSELLA ELÄ, VAAN RUOKA JA PISSAHIEKKA ((maksavat melkeinpä maltaita, sillä pitäähän rahaa riittää ihmispentujenkin elatukseen)), SEKÄ LÄÄKÄRIKULUJAKIN MADOTUKSENMYÖTÄ TULEE, JA JOS SATTUU TULEMAAN KISU SAIRAAKSIKIN, NIIN ELÄINLÄÄKÄRILASKUT EIVÄT OLE HALPOJA!!!

        Ja kannattaa ottaa SAIRAUSVAKUUTUS KISULLEKKIN, NIIN TAATUSTI SILLOIN KISUT EIVÄT SAIRASTUKKAAN:), NIMIMERK "KOKEMUSTA ON" :D

        KISUBUTJETTI TÄYTYY OLLA MELKEINPÄ 20-vuotta, siis niinkauan kuin onnistut pitämään naperot elossa :), ja onnistuuhan se, mikäli olet vastuusikantava IHMIS- ja kisuLAPSIEMÄNTÄ/ISÄNTÄ:)

        KUN hoidat lemmikkiä hyvin, niin nautitte molemmat elämästänne :)

        PS. TAATUSTI 12 12= 24!!!, minunmielestäni ainakin, mutta kokeillaanpas tuota uutta tehtävää; 18 9, että onkohan se 27 :), ihan piti ottaa sormet avuksi, että tulee lasku oikein :D

    • Euroksi

      Paljon riippuu asuinpaikastasi. Ainakin pk-seudulla kissanpennuista on kova kysyntä ja hintana voi pitää 100-150€. Pitkäkarvaisesta pennusta enemmänkin. Alle 50€ ei kannata pentua myydä.

      • maatiais.mamma

        Haluaisin nähdä, mistä tämä tieto on peräisin. Esim. Apula ja tori pursuavat niin ilmaisista kuin lähes ilmaisista kissoista ja molempia seuranneena voin todeta, että maatiaiset, joista 3-numeroisia summia on pyydetty, ovat olleet hyvin usein todella kauan myynnissä ja lopulta hintaa on alennettu tai kissat on päädytty antamaan ilmaiseksi. Edes löytöeläintalossa maatiaiset eivät maksa noin paljon, joten suht harvassa lienevät ne ostajat, jotka ovat tuollaisia summia valmiita pulittamaan. Ja nimenomaan pk-seudusta kyse.

        Lisäksi tuohon hintapolitiikkaan tosiaan vaikuttaa minun silmissäni se, ettei ainakaan emon vanhempien terveystilanteesta tiedetä yhtään mitään.

      • Euroksi
        maatiais.mamma kirjoitti:

        Tai sitten eivät pursua. Apulassa oli 27 ilmoitusta annetaan kissat-osastolla, eikä niistä pentuja tainnut olla yhdessäkään ilmoituksessa. Myydään-osastollakin oli vain 84 ilmoitusta ja niistä osa rotukissoja ja suuri osa aikuisia kissoja.

        Miksi valehtelet?

      • kaikkea-kanssa
        Euroksi kirjoitti:

        Tuo on pelkästään apulan osalta tilanne juuri tällä hetkellä, joten mieti vähän ennen kuin muita syyttelet valehtelijoiksi. Itse olet toope, joka ei nyt ihan tajua tilannetta kokonaisuutena. 27 84 on jo sitä paitsi pursuamista tämän kokoisessa maassa kun edelleenkin kyse on VAIN apulasta.

        Jos asia noin paljon kiinnostaa, että jaksat laskeskella, niin laske vaikka vuoden aikana kaikki apulassa, torissa, keltaisessa pörssissä, petsiessä ja kaikilla löytöeläintarhoilla sun muualla olevat koteja vailla olevat kissat. Luvut alkavat näyttämään jo melkoisilta.

        Ja pitä ihmeen väliä sillä on, jos suurin osa myynnissä/annettavana olevista kissoista on pentuiän ylittäneitä? Onko ne jotenkin vähemmän arvokkaita? Jos kissoista välittää, niin tarjoaa kodin niille, jotka oikeasti ovat koteja vailla kipeästi eikä osta tuollaiselta vähintään epäilyttävältä tyypiltä, joka vaan lisää kissojen määrää entisestään, vaikka kodittomiakin piisaa.

      • häpeä-typerys

        Tsiisus mikä daiju olet. Odota syksyä, niin näet mieluisia lukuja, jos nuo olivat susta pikkumääriä.

      • Euroksi
        kaikkea-kanssa kirjoitti:

        Tuo on pelkästään apulan osalta tilanne juuri tällä hetkellä, joten mieti vähän ennen kuin muita syyttelet valehtelijoiksi. Itse olet toope, joka ei nyt ihan tajua tilannetta kokonaisuutena. 27 84 on jo sitä paitsi pursuamista tämän kokoisessa maassa kun edelleenkin kyse on VAIN apulasta.

        Jos asia noin paljon kiinnostaa, että jaksat laskeskella, niin laske vaikka vuoden aikana kaikki apulassa, torissa, keltaisessa pörssissä, petsiessä ja kaikilla löytöeläintarhoilla sun muualla olevat koteja vailla olevat kissat. Luvut alkavat näyttämään jo melkoisilta.

        Ja pitä ihmeen väliä sillä on, jos suurin osa myynnissä/annettavana olevista kissoista on pentuiän ylittäneitä? Onko ne jotenkin vähemmän arvokkaita? Jos kissoista välittää, niin tarjoaa kodin niille, jotka oikeasti ovat koteja vailla kipeästi eikä osta tuollaiselta vähintään epäilyttävältä tyypiltä, joka vaan lisää kissojen määrää entisestään, vaikka kodittomiakin piisaa.

        Apulan kohdalla väite oli täyttä valehtelua. Ilmoituksia vähän ja niista kissanpentuja koskevia vain murto-osa. Ilmaisia tai lähes ilmaisia pentuja ei ollut juuri lainkaan. Valehtelua väite siis oli. Siitä ei mihinkään pääse.

        Nyt kun asiaa tutkin tarkemmin, voi pennusta hyvin pyytää jopa 150-200€. Sen verran vähäistä tarjonta oli.

        Olet niin selvä trolli kun luulet tuollaisen "satuin nyt tutkimaan asiaa tarkemmin ja hieron uusia hintoja teidän naamaan" toimivan. Tiedät itsekin, että pentujakin kyllä löytyy, jos sellaisen haluaa ja että tuokin määrä pelkästään apulassa olevia kodittomia kissoja on jo mieletön. Mutta ostapa sinä koko pentue 200e/pentu. Tiedä mitä saat rahoillesi vastineeksi. Osta samalla ne 84 apulan myynnissä olevaa kissaa kun se nyt on sellainen hyvin pieni määrä eikä ollenkaan pursuamista.

        Kyse oli kissanpennuista ja väitteen mukaan Apula pursuaa ilmaisia tai lähes ilmaisia kissanpentuja. Kuten jokainen voi Apulasta mennä katsomaan, niin ei pursua. Ilmaisia tai lähes ilmaisia kissanpentuja on todella vähän apulassa.

        Se fakta ei trollaamisestanne muuksi muutu.

      • kaikkea-kanssa
        Euroksi kirjoitti:

        Kyse oli kissanpennuista ja väitteen mukaan Apula pursuaa ilmaisia tai lähes ilmaisia kissanpentuja. Kuten jokainen voi Apulasta mennä katsomaan, niin ei pursua. Ilmaisia tai lähes ilmaisia kissanpentuja on todella vähän apulassa.

        Se fakta ei trollaamisestanne muuksi muutu.

        Tässä suora lainaus tuolta kirjoittajalta, jota kutsuit valehtelijaksi: "Esim. Apula ja tori pursuavat niin ilmaisista kuin lähes ilmaisista kissoista..."

        Lainataanpa sitten sinua: "Kyse oli kissanpennuista ja väitteen mukaan Apula pursuaa ilmaisia tai lähes ilmaisia kissanpentuja."

        Missä sinä näet väitteen siitä, että joka paikka pursuaa ilmaisia tai lähes ilmaisia kissanPENTUJA? Miksi urpo valehtelet?

        Se fakta ei trollaamisestasi muutu, että kodittomia kissoja on ikään katsomatta aivan järjetön määrä Suomessa koko ajan. Etenkin syksyisin tilanne räjähtää käsiin. Hömpänpömppäpentueita et siis saa sillä mitenkään puolusteltua, että "kun pentuja on niin vähän tarjolla, yhyy, yhyy, lässynlää, pyydä niistä kaksi hunttia".

      • häpeä-typerys
        Euroksi kirjoitti:

        Kyse oli kissanpennuista ja väitteen mukaan Apula pursuaa ilmaisia tai lähes ilmaisia kissanpentuja. Kuten jokainen voi Apulasta mennä katsomaan, niin ei pursua. Ilmaisia tai lähes ilmaisia kissanpentuja on todella vähän apulassa.

        Se fakta ei trollaamisestanne muuksi muutu.

        V**** sä olet tyhmä. Mulla on vähän tylsää, joten linkkaanpa sulle huvikseni muutaman puoli-ilmaisen kissanPENNUN tähän.

        http://www.tori.fi/kymenlaakso/Kissapentuja_19010671.htm?ca=18&w=3
        http://www.tori.fi/kymenlaakso/Poika_19010645.htm?ca=18&w=3
        http://www.tori.fi/lappi/Kissanpennut_vailla_hyvaa_kotia_19006760.htm?ca=18&w=3
        http://www.tori.fi/etela-pohjanmaa/Poika_ja_Tytto_kissanpennut_etsii_uutta_kotia_19004593.htm?ca=18&w=3
        http://www.tori.fi/pohjois-savo/Tyttopentu_18996261.htm?ca=18&w=3
        http://www.tori.fi/pirkanmaa/Maatiaiskissanpentuja_18995742.htm?ca=18&w=3
        http://www.tori.fi/satakunta/Maatiaiskissanpentuja_18957026.htm?ca=18&w=3
        http://www.tori.fi/pohjois-pohjanmaa/Tytto_sisarukset_hyvaan_kotiin_18929702.htm?ca=18&w=3

        Ja tuossa oli PELKÄSTÄ torista, muutaman päivän aikana tulleita ilmoituksia, joissa kaikissa hintapyyntö on 50e tai alle. Ja nuo 19e on torissa käytännössä "annetaan ilmaiseksi", koska torin säännöt kieltää myymästä yhtään 19e halvemmalla. Että jos yhdestä ja ainoasta paikasta löytyy vain ja ainoastaan muutaman päivän aikana ilmoitettuja myynti-ilmotuksia näin monta, niin olet sairas, jollei pentuja sun mielestä tursua ja pursua ovista ja ikkunoista jo valmiiksi tämän kokoisessa maassa. Jos olisin hankkimassa kissaa, niin jaksaisin ehkä katsella hetken ja mitä kauemmin katselee, niin sitä enemmän näitä koko ajan ilmaantuu!

      • kaikkea-kanssa
        häpeä-typerys kirjoitti:

        Tuohon kun lisätään pidempi aikaväli (kukaan ei toivottavasti ole niin hätäinen, että muutamassa päivässä on ajatuksen syttymisestä oltava kissa kainalossa), myös yli 50e maksavat pennut, pentuiän ylittäneet kissat ja tietenkin kaikki mahdolliset myyntipalstat (ja ne maaseutulaiset, jotka ilmoittaa ihan vaan suusta suuhun ja loput pennut hukutetaan), niin johan alkaa olemaan kissaa joka lähtöön enemmän kuin on kotiehdokkaita. Vaikka omat kriteerit olisi niin tarkat, että sen on oltava pentu ja joko ilmainen tai puoli-ilmainen, niin kyllä löytyy siihen nähden, miten paljon on täyspäisiä omistajia tyrkyllä. Nyt ei vielä ole edes se pahin pentuaika, vaan kohta niitä luovutusikäisiä alkaa sitten löytymään joka omistajalla, joka antaa leikkaamattomien kissojen vaellella vapaana ja lisäksi niillä, jotka ihan tietoisesti haluavat pentuja "koska ne on niin söpöjä, tui tui, ja emokin on NIIIIIIIIIIIIIN ihana luonteinen että".

        Asia on siis mun puolesta loppuun käsitelty. Fakta on se, että kissoja löytyy, joten sen takia ei tarvitse kenenkään olla teetättämässä lisää, kun "sen verran vähäistä tarjonta oli". Kilinkellit oli.

      • pulaaon
        häpeä-typerys kirjoitti:

        V**** sä olet tyhmä. Mulla on vähän tylsää, joten linkkaanpa sulle huvikseni muutaman puoli-ilmaisen kissanPENNUN tähän.

        http://www.tori.fi/kymenlaakso/Kissapentuja_19010671.htm?ca=18&w=3
        http://www.tori.fi/kymenlaakso/Poika_19010645.htm?ca=18&w=3
        http://www.tori.fi/lappi/Kissanpennut_vailla_hyvaa_kotia_19006760.htm?ca=18&w=3
        http://www.tori.fi/etela-pohjanmaa/Poika_ja_Tytto_kissanpennut_etsii_uutta_kotia_19004593.htm?ca=18&w=3
        http://www.tori.fi/pohjois-savo/Tyttopentu_18996261.htm?ca=18&w=3
        http://www.tori.fi/pirkanmaa/Maatiaiskissanpentuja_18995742.htm?ca=18&w=3
        http://www.tori.fi/satakunta/Maatiaiskissanpentuja_18957026.htm?ca=18&w=3
        http://www.tori.fi/pohjois-pohjanmaa/Tytto_sisarukset_hyvaan_kotiin_18929702.htm?ca=18&w=3

        Ja tuossa oli PELKÄSTÄ torista, muutaman päivän aikana tulleita ilmoituksia, joissa kaikissa hintapyyntö on 50e tai alle. Ja nuo 19e on torissa käytännössä "annetaan ilmaiseksi", koska torin säännöt kieltää myymästä yhtään 19e halvemmalla. Että jos yhdestä ja ainoasta paikasta löytyy vain ja ainoastaan muutaman päivän aikana ilmoitettuja myynti-ilmotuksia näin monta, niin olet sairas, jollei pentuja sun mielestä tursua ja pursua ovista ja ikkunoista jo valmiiksi tämän kokoisessa maassa. Jos olisin hankkimassa kissaa, niin jaksaisin ehkä katsella hetken ja mitä kauemmin katselee, niin sitä enemmän näitä koko ajan ilmaantuu!

        Tyhmä tosiaan näytät olevan. Ei se että löydät muutaman ilmoituksen myytävistä kissoista tarkoita niistä olevan ylitarjontaa.

      • häpeä-typerys
        pulaaon kirjoitti:

        Tyhmä tosiaan näytät olevan. Ei se että löydät muutaman ilmoituksen myytävistä kissoista tarkoita niistä olevan ylitarjontaa.

        Jollet ole tämä "Euroksi", niin sitten teitä tyhmiä on täällä duona. Tossa mitään muutamaa ollut vaan koko joukko pelkkiä pentuja muutaman päivän saldo ja tietyn hintaisia. Niitä tulee sinne joka päivä koko ajan pitkälle syksyyn asti. Ja siinä oli vasta alle 50e maksaneet pennut muutamalta päivältä, mikä ei kerro vielä yleensäkin kissojen ylitarjonnasta mitään.

        Miten voi olla niin hankalaa tajuta, että Suomessa sekä hylätään että on kodinvaihtajana vuosittain tuhansia maatiaiskissoja? Kyllä se tarkoittaa käytännössä juuri sitä, että niitä on aivan liikaa vastuuntuntoisiin, hyviin ja pysyviin koteihin. Joka ikinen kevät ja pitkälle syksyyn etsii uusia koteja vuoden-kaksi ikäisiä kissoja järjettömiä määriä, mikä tarkoittaa ihan juuri sitä, että osa näistä tämänkään kevään ja kesän pennuista ei tule löytämään pysyvää kotia vaan päätyvät kiertolaisiksi. Jos kissoja syntyisi alle puolet nykyisestä, niin syntyisi tervettä kilpailua, jolloin ihan minne hyvänsä ei kissat päätyisi ja omistajat luopuisi kissoistaan vähemmän.

        Kissat on teille urpoille ihan kertakäyttökamaa. Kun ei enää tykätä tai alkaa kissankarvat ottaa nuppiin, niin laitetaan kissa eteenpäin. Tai vähintään pidetään vapaana ja jos sattuu jäämään ketun saaliiksi tai auton alle, niin uutta kehiin.

      • ettäniin

        Keski-suomen alueelta ei todellakaan ole liian vähän kysyntää, päin vastoin. Itsekkin kohtuu hintaista kissanpentua metsästin useita kuukausia, sillä kaikki menivät muutamassa tunnissa ilmoituksen laittamisesta kun asiaa tiedustelin useilta myyjiltä.

      • joopajoo.niin
        ettäniin kirjoitti:

        Mitä kohtaa et ymmärtänyt? Ei kyse ehkä olekaan siitä, ettei pennuille olisi kysyntää, vaan siitä, että ylipäätään kissoja on ihan liikaa hyviin koteihin nähden. Kaikkien on saatava pentu, vaikka se ei sitä kauaa ole ja sitten ne on jo vuoden päästä uudelleen kotia etsimässä. Vastuuntuntoinen maatiaisen haluava tarjoaa kodin aikuiselle.

      • Euroksi
        ettäniin kirjoitti:

        Keski-suomen alueelta ei todellakaan ole liian vähän kysyntää, päin vastoin. Itsekkin kohtuu hintaista kissanpentua metsästin useita kuukausia, sillä kaikki menivät muutamassa tunnissa ilmoituksen laittamisesta kun asiaa tiedustelin useilta myyjiltä.

        Sana tilanne se on suuressa osassa maata. Kissanpennuista on melkoinen pula. Ostajia on moninkertaisesti tarjontaan nähden. Siksi monen ihan tavallisen kissanomistajan kannattaakin teettää pentue hyväksi osoittautuneella kissallaan. Pentueen hoito on mahtava kokemus ja saahan siitä pikkuisen vaivanpalkkaakin.

    • maatiais.mamma

      Mua kanssa kiinnostaisi pikemminkin, miksi sillä elikolla, josta ei mitään tiedetä, on pakko teetättää pennut. Siasta säkissä en maksaisi mitään, mutta en huolisi ilmaiseksikaan. Jos molemmat vanhemmat olisi rokotettu ja madotettu sekä ell tarkastamat ja myös isovanhempien terveystilanteesta tiedettäisiin jotain, niin kukkaron nyöritkin aukeaisi.

      Omista mastisisistani en maksanut mitään, mutta hyvään kotiin pääsivät.

    • mietimitätouhuat

      Jos kissasi penikoi joka kiimasta, on kyseessä pentutehtailu.Jos yhtään välität eläimistä, myyt pennut n.satasen kpl hintaan sellaisille ihmisille jotka valvovat niiden kissojen ulkoilua.Ja pennuista saamillasi rahoilla leikkuutat narttusi, ja hoidat sen jatkossa lakien puitteissa.
      Voithan myös kiikuttaa koko paketin löytöeläintalolle, näin säästyt leikkuukuluilta ja pentujen hoidolta.Löytölässä osaavat myös parhaiten katsoa ne vastuullisimmat kodit pentusille, etteivät joudu heitteille tai hylättäväksi.
      Suomessa hylätään 10 000kissaa vuodessa, siksi kissojen määrää ei kannata lisätä.Kun noin monta ylimääräistä kissaa on jo nyt suomalaisilla joka vuosi.Kymmenessä vuodessa suomalaisilla on 100 000ylimääräistä kissaa,joista haluavat eroon, ja joita eivät löytöeläintalolta takaisin itselleen hae.

      • JärkiJäässäJokaSäässä

        Juuri tämä hylättyjen ja muuten uutta kotia vailla olevien kissojen määrä on hemmetin hyvä syy siihen, että tuollaisilla ties mistä peräisin olevilla kissoilla ei todellakaan tarvitse pentuja teettää. Urpoa touhua. Toivottavasti kaikki jäävät käsiin kun niin kissoista välittää. Me oikeasti kissoista välittävät katsotaan todella tarkkaan mistä kissat hankitaan ja tämmöinen touhu ei uppoa ainakaan itseeni.

        Olen vähän eri mieltä siitä, että korkea hinta olisi joku "henkivakuutus" kissalle kun ei se todellakaan ole mikään tae siitä, että sillä uudella omistajalla on haluja jatkossakin käyttää rahaa ja rakkautta kissaan. Se on vain osoitus siitä, että kyseisellä ostajalla on "ylimääräistä" rahaa juuri nyt pistää siihen mitä se tällä hetkellä sattuu haluamaan. Oli hintapyyntö ihan mikä hyvänsä, niin sen verran pitää olla ihmistuntemus taitoja, että valitsee kodit tarkkaan.

        Itse en tuollaisista maksaisi missään nimessä 50e enempää ihan jo siitä syystä, että taatusti veisin ne heti ensimmäisenä kissaklinikalle kaikkiin mahdollisiin tutkimuksiin. Eikä tuollaista löytökissalla pentuja teettämistä ja sillä rahan tienaamista todellakaan pidä tukea niin, että se on jo kannattavaa.

    • maatiaisiatarvitaan

      Ensinnäkin onnittelut tulevista pennuista. Mitä hintaan tulee, niin kannattaa tietenkin ottaa niin kova hinta kuin joku on valmis maksamaan. Koska kissanpennuista on suorastaan pulaa, niin on myyjän markkinat ja hintaa voi pitää kohtuullisen korkeana.

      Maaseudun elämänmeno on paljolti muuttunut ja kissanpentuja ei ole tarjolla entiseen malliin. Siksi monen ihan tavallisen kissanomistajan kannattaakin teettää pentue hyväksi osoittautuneella kissallaan. Niin saadaan kissoja halukkaille jatkossakin. Kun pyytää pennusta kunnon hinnan, saa pentueen teosta vaivanpalkkaakin ja onhan pentueen kasvattaminen antoisa kokemus.

      • tehtailuseis

        Maaseudulla yhä on isoja kissapopulaatioita.Joista sotten huolehtii viranomaiset.Löytökissoja on paljon.Niille antakaa koti ensin.Ja sitten vasta uutta tilaukseen.Kissoja ei arvosteta.Halpa lemmikki joka jätetään ulos yksin.Surullinen totuus.

      • Maahes
        tehtailuseis kirjoitti:

        Maaseudulla yhä on isoja kissapopulaatioita.Joista sotten huolehtii viranomaiset.Löytökissoja on paljon.Niille antakaa koti ensin.Ja sitten vasta uutta tilaukseen.Kissoja ei arvosteta.Halpa lemmikki joka jätetään ulos yksin.Surullinen totuus.

        Älähän yeistä. Sain omani ilmaiseksi (tosin perhetutulta), mutten voisi kuvitellakaan sitä hylkääväni tai kohtelevani kaltoin. Päin vastoin, rokotukset sun muut ovat kunnossa ja yksin ei mene ulos vaan aina valjaissa ja niissäkin vain kesällä. Mutta tuo pentutehtailu yms. on kyllä perseestä.

    • aloittajaaawwshit

      Niin ja selvennykseksi vielä että kyseessä ei ollut suunniteltu pentue, eikä lisää ole tullossakaan, vaan emo oli tarkoitus leikkauttaa tänä keväänä (leikkautetaan sitten jahka pennut on syntyneet ja saaneet toivonmukaan uudet kodit). Kiima sitten alkoi, pidettiin kisua sisällä, mutta tämä keksi nopeasti, miten ovi avataan hyppäämällä kahvaan (ja tätä siis ei ole ennen tehnyt, uskokaa tai älkää). Kisu on eläinlääkärin mukaan ihan terve.

      • luonnonkutsu

        Kyllä se niin on että kiima aikaan kissa haluaa karata ulos, vaikka muuten viihtyisi sisällä.Meillä karkas ovenraosta kun tulin kauppakassien kanssa, juoksi pihalle asti kun alaovi oli kesällä auki.Pihalla sitten oli ihmeissään että mihinpäin pitäis jatkaa matkaa, niin saatiin se siitä kiinni.Kuljeteltiin valjaissa muutenkin ulkona, niin ei pelännyt ulosmenoa.Kummasti ne ovesta ryntäämiset loppui, kun kissa leikattiin.Meillä ei penikoita onneksi tullut, kun itse oltiin heti perässä ottamassa kissa kiinni.Leikattuna malttaa odottaa hyvin että valjaat laitetaan, ja omistajakin kerkeää mukaan XD

    • kaitleis

      Saan kai lokaa niskaan jos kerron, kuinka joskus etsin maatiaiskissan pentua ja kun erään tutun kautta olin pennun saamassa, niin pyysivät 50euroa joka oli minusta aivan liikaa. Löysinkin myöhemmin alle vuoden ikäisen kissan ilmaiseksi.
      Minulla on siis nyt kaksi ilmaiseksi saatua sisäkissaa, jotka olen leikkauttanut ja kaikkea. Vaikka olen pihistellyt kissan "hinnalla", niin mielelläni pistän kyseisen maksun kissasta tarvikkeisiin tai ruokaan.
      Yritän sanoa, että ei se hinta välttämättä tuo hyvää kotia. Hinnan sijaan keskittyy etsimään hyvää kotia vaikka ystävien välityksellä. Voihan sitä olla yhteydessä uuden kodin kanssa. Itseäni harmittaa kovasti, ettei omien kissojeni aiemmat kodit ole olleet yhteyksissä. Olisi ihana näyttää, miten hyvinvoivia, onnellisia ja terveitä kissani ovat.
      Haluan vielä kuitenkin sanoa, että etsi pennuille koti, jossa ymmärretään kissan elävän noin 20vuotta ja vanhoilla päivillä on valmis pistämään rahaa kissan mahdollisiin erityisruokavalioihin ja eläinlääkäriin yms. vanhan kissan tarpeisiin. Tarkoitan siis, että tuleva koti sitoutuu ottamaan kissan perheenjäsenekseen koko sen elämän ajaksi :) Kaikki pentuja haluavat eivät välttämättä osaa ajatella pentuvaihetta pidemmälle ja lemmikit pistetään kiertoon :( Itse en voisi kuvitellakkaan antavani näitä kissalapsia pois. Haluan antaa näille kissoilleni loppuelämän kissanpäivät :) Vaikka ilmaisia olivatkin, olen valmis pistämään tarvittaessa rahaa esim siihen eläinlääkäriin.

      • aloittajaaawwshit

        Kiitti vinkistä! Pitääkin kysellä kavereilta ja sukulaisilta, onko heillä tai heidän kavereilla tarjota hyvä koti pennuille. :) Tosiaan kun se hinta meille ei ole tärkein, vaan se että pikkuset pääsee hyvään kotiin.

      • 4567890
        aloittajaaawwshit kirjoitti:

        Kiitti vinkistä! Pitääkin kysellä kavereilta ja sukulaisilta, onko heillä tai heidän kavereilla tarjota hyvä koti pennuille. :) Tosiaan kun se hinta meille ei ole tärkein, vaan se että pikkuset pääsee hyvään kotiin.

        Parhaat paikat voi löytyä ihan tuttavapiiristä.Silloin ainakin joku tietää otajan elukoiden pitotavoista.Vieraista kun ei koskaan tiedä, kesäkissoilla on kohta kysyntää.On hyvä olla tarkkana kelle kissan antaa.Kun hyvällä hoidolla kissa elää noin 20vuotta, huonolla ei sitä ensimmäistä vuottaankaan.

    • miinussumma

      Siis olet ottanut naaraskissan ulkoa ja nyt tämä naaras on raskaana. Voi he***tti.

      Miten naarasi on tullut raskaaksi?

      Olet päästänyt sen ulos, juoksussa??

      Oletko pentutehtailija? Taidat olla

    • höm

      Joku hyväkäs on keksinny rahastaa maatiaisilla.
      Pennuista pyydetään ihan naurettavia summia,100-200e.
      Sit kun ei mene kaupaks pentuna,niit ei enään oteta isompina edes ilmatteks.
      Sit ne kisut fhylätään,onks sit niinku tehty hyvin??
      Tämä on myös naurettavaa "otan 100e,ettei kissaa hylätä"
      Laittakaa vaan ihan suoraan,et mä haluan rahastaa kissoilla.
      Itse hajin kissan maatalosta,ja vein kahvipaketin.

      • rahastajat.liikkeellä

        Ei edes riitä tuo 100-200€. Olen tässä seuraillut koko kevään ja kesän tilannetta, niin siellähän riittää niitä, jotka pyytävät ainakin tuplasti enemmän. Yksikin pyytää veljeksistä 300 ja 400€, koska ovat "erikoisia" ja toinen veljeään sen verran erikoisempi, että maksaa satasen enemmän. No nekin ovat olleet myynnissä todella pitkään ja vähän väliä päivitetään ilmoituksia, jotta joku hyväuskoinen löytyisi. Toivon, etteo löydy noihin hintoihin.

        En voi kylliksi alleviivata, miten samaa mieltä olen siitä, että "pyydän näin paljon, jotta ei oteta hetken mielijohteesta" -syyt on täyttä bullshittiä. Mitä se muka takaa? Ei mitään.

    • dinani

      Ovatko pennut mistä päin ja koska luovutusikäisiä?

    • pohjalaisetperseääliöt

      Onko tässä jokin asenne ongelma, vai miksi suurin osa Apulan annettavista kissoista on pohjanmaalta? Eli onko toi Apula pohjanmaalaisten oma palsta vai onko pohjanmaalla kissojen ylitarjontaa, toisin kuin muualla suomessa.

      • taasnäitä

        Muusta en tiedä, mutta sinulla ainakin on asennevamma. Voisiko olla mahdollista, että katsoisit läpi myös myytävät kissat, vai pitääkö se nimenomaan olla ilmainen? Oletko mitenkään kykenevä hakemaan oikean kissan vähän pidemmältäkin? Odottaakin voi, niin varmasti oikea kissa vielä kohdalle osuu. Tärkeintä on saada oikea kissa oikeaan kotiin, jotta kissa voi varmasti viettää loppuelämänsä sinun hoteissa. Juttu ei siis pitäisi mennä niin, että haet ensimmäisen kissan, joka ilmaiseksi annetaan ihan naapurista.

      • pohjalaisetperseääliöt

        Ei ole Mahdollista että katsoisin myös maksulliset kissat.
        En pysty lähtemään pohjanmaalle kissan haku reissuun, ja kissan kuskaaminen autossa stressaa pientä, jo valmiiksi strestantunutta liikaa.
        Eli todistettua on että kissan löytäminen lähialueelta ei ole ihan simppeliä

      • pehmoparastaon
        pohjalaisetperseääliöt kirjoitti:

        Ei ole Mahdollista että katsoisin myös maksulliset kissat.
        En pysty lähtemään pohjanmaalle kissan haku reissuun, ja kissan kuskaaminen autossa stressaa pientä, jo valmiiksi strestantunutta liikaa.
        Eli todistettua on että kissan löytäminen lähialueelta ei ole ihan simppeliä

        Ehkä ei kannatakkaan ottaa koko kissaa,, jos on ihan varaton, tai ei halua kissaan sijoittaa.Siitä voi aiheutua muitakin yllättäviä kuluja, rokotus, ruoka, vessahiekat, voi tarvita eläinlääkäriä yms.Tuskin siis on järkevää ottaa koko kisua.Kun eläinlääkärikään tuskin naapurissa asuu, eikä sinnekkän voi sitten kuskata kun raasu stressaantuu yms.
        Pehmokisuja on nykyään hienoja, ei mene muita kun hankitakulut.Sen voi laittaa hyllynpäälle tai kaappiin, jos ei aikaa riitä.Ja mikä parasta, rahojasi se ei halua :)

    • missinkissi

      Ihan niin paljon kehtaa pyytää kuin joku on valmis maksamaan. Typerään on halvalla myydä, jos suurempi hinta on saatavissa.

      • ahnetaaskommentoi

        Ettei siinä vaan taas kommentoisi pentutehtailija, joka pennuttaa kattejaan rahankiilto silmissä, koska niitäkin hulluja löytyy, jotka tuollaista suostuvat tyhmyyksissään avustamaan kyseenalaisissa tekemisissään.

      • pissismissi

        jos missinkissi olisi kommentoinut omalla nimellään, olisit ,ahnetaaskommentoi, syyllistynyt herjaukseen ja raastuvassa tavattas

    • Itse olen maksanut kissanpennusta aina noin 100 euroa. Varmaan 150 euroa enintään

    • Mökkeilijäkesäisin

      Parina viime vuotena ollaan otettu lapsille kesälomalla kissanpennut hoidettavaksi mökille että oppivat vastuuta ja muita tärkeitä asioita. Paljoa yli satasta en kissanpennusta tosin maksaisi.

    • vainvastuullisillekissa

      200€ olis ihan ok hinta,ja katokkin että menevät koteihin jossa vahditaan ettei kissa mene autotielle.Tai ettei se kisuli lähde huuhkajan tai ilveksen matkaan.Eli vastuulliseen kotiin, jossa oikeasti huolehditaan että kissa on turvassa ja tallessa.Heitteille jätettäväksi älä anna, vaikka maksaisivat mitä.Se on ihan sama kun vippaisit ne vaan ovesta ulos ja jättäisit sinne ;/

    • vapausparasta

      Ihan niin paljon kehtaa pyytää mitä joku on valmis maksamaan. Korkea hinta on muutenkin hyvä turva kissalle. Sisäkissuttelijat kun usein ovat vähävaraisia lapsukaisia tai sille tasolle jääneitä, niin kissa välttää parhaiten vankikissaksi joutumisen kun sillä on kunnon hankintahinta.

    • aikuisiapulassa

      Jos rokotutat, sirutat ja madotat, kulut voinee pyytää. Hyvinkin mennee sinne 150 suuremmalle puolelle.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      91
      2900
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      299
      1686
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      246
      1557
    4. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      87
      1391
    5. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      402
      1374
    6. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      398
      1292
    7. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      1079
    8. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1037
    9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      329
      874
    10. Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?

      "Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden
      Maailman menoa
      257
      855
    Aihe