Kävin eilen psykologillani, joka alkoi valittamaan syömistottumuksistani ja painostani jne ja laittoi lähetteen syömishäiriöklinikalle. Heti kun hän aloitti puheensa siitä, että minulla olisi syömishäiriö, menin (sanallisesti agressiiviselle) puolustuskannalle. Kun lähdin vastaanotolta, sisäinen raivoni oli pahempi kuin pitkään aikaan, tuntui ettei hän tiennyt mistään mitään jne. Kerroin tästä parille kaverille "Voitteko uskoa mitä se ämmä meni nyt sanomaan!"-tyylillä, ja hekin aloittivat omat saarnansa minulle siitä, kuinka paha anoreksiani on.
Sitten olinkin sillä hetkellä siinä pisteessä, että olisin halunnut laittaa molempien kanssa välit poikki.
Tiedostan aina välillä ongelmani, mutta heti kun joku ulkopuolinen sanoo jotain, joka viittaa siihen ettei elämäntapani olisi terveellistä, niin menen täysin shokkiin ja otan itseeni todella todella pahasti, vaikka muuten olen hyvin paksunahkainen. Hetken voin jopa vihata kyseistä ihmistä, mutta välttääkseni suuremmat epäilyt, valehtelen tilannettani paremmaksi kuin se on.
Näen aina sillä hetkellä, että se ihminen on väärässä, koittaa saada minua lihomaan oman tyytymättömyytensä vuoksi, haluaa vain päteä, eikä edes oikeasti ole kiinnostunut minun hyvinvoinnista.
Miksi otan niin paljon itseeni, kun läheiseni ottavat puheeksi sen etten ole terve, vaikka jotenkin tiedostan sen itsekin?
Onko muilla samanlaista epäloogisuutta ajattelussa?
Kuvittelin aina tulevani onnelliseksi jos joku kutsuu minua anorektisen laihaksi, mutta näköjään mikään ei ole hyvä.
En halua menettää ystäviäni tällä tavalla, järjellä ymmärrän että he haluavat vain auttaa, mutta jotenkin se ei iskostu päähäni....
Sitten olinkin sillä hetkellä siinä pisteessä, että olisin halunnut laittaa molempien kanssa välit poikki.
Tiedostan aina välillä ongelmani, mutta heti kun joku ulkopuolinen sanoo jotain, joka viittaa siihen ettei elämäntapani olisi terveellistä, niin menen täysin shokkiin ja otan itseeni todella todella pahasti, vaikka muuten olen hyvin paksunahkainen. Hetken voin jopa vihata kyseistä ihmistä, mutta välttääkseni suuremmat epäilyt, valehtelen tilannettani paremmaksi kuin se on.
Näen aina sillä hetkellä, että se ihminen on väärässä, koittaa saada minua lihomaan oman tyytymättömyytensä vuoksi, haluaa vain päteä, eikä edes oikeasti ole kiinnostunut minun hyvinvoinnista.
Miksi otan niin paljon itseeni, kun läheiseni ottavat puheeksi sen etten ole terve, vaikka jotenkin tiedostan sen itsekin?
Onko muilla samanlaista epäloogisuutta ajattelussa?
Kuvittelin aina tulevani onnelliseksi jos joku kutsuu minua anorektisen laihaksi, mutta näköjään mikään ei ole hyvä.
En halua menettää ystäviäni tällä tavalla, järjellä ymmärrän että he haluavat vain auttaa, mutta jotenkin se ei iskostu päähäni....
Vastaukset 2
Vanhimmat
No eipä se anorektikon ajattelumaailma muutenkaan ole hirveän looginen... Mene sinne klinikalle niin pääset eroon noista ajatuksista.
terapia voisi olla tohon aika passeli. Voisi avata lukkoja sisältä ja pääsee purkamaan mieltä. Se on jo aika hyvä että tiedostaa mitä ajattelee. syömishäiriöisen terveys on yleensä tosi henkilökohtainen asia, joten ehkä puuttuminen ja sanominen aiheuttaa hieman kapinointia ja ahdistusta. anoreksiaan jää helposti koukkuun ja siitä tulee jokapäiväinen piina. Ota huolet vastaan, mutta älä stressaa niistä. Kyllä sen ennemmin tai myöhemmin huomaa, että jotain muutosta voisi tehdä. Kuuntele oloasi ja itseäsi. Kokeile ja testaa mitkä asiat piristäisi ja rentouttaisi. Lääkkeitä en suosittele, sillä se ei paranna eikä auta, vaan ylläpitää tai pahentaa sekä aiheuttaa riippuvuutta. Vitamiinit ja rasvat kuntoon, niin ajattelu virkistyy ja selkenee :)