Maksullinen vaiko ilmainen tietoturva?

Klikkailia

Aiheesta lienee täällä jo kerrottu, mutta koska tiedon löytäminen ei ole onnistunut niin kysynpä tässä ja nyt.

Olen käyttänyt tietokonettani vuosienvarrella molempia tapoja eli maksullisia ja ilmaisia, tietämättä varmuudella onko toiminta ollut tarpeelista vaiko tarpeetonta? No summa sumaarum eipä ole ongelmiakaan ollut? Asia on vaivannut aina ja vaivaa
edelleenkin?

Minulla oli Norton vuosia ja nyt poistin sen. Käytössäni on ilmainen Win7/Essentials - kannettavalla. Hommasin älypuhelimen Motorola Moto X 2014. Kysymys kuuluu millainen virus ym. turva em. älypuhelimeen olisi sopivaa hankkia?

Tämä asian perään kyseleminen tuli mieleen kun TVssä tänään aamulla puhuttiin luottokorttien käytön turvallisuudesta, mutta ei suoraan tähän liittyen.

Eräs tietokone insinööri kertoi, ettei hän ole koskaan käyttänyt maksullista tietoturvaohjelmaa - ilmainen riittää hänelle.

Silloin tällöin herää itselläkin kysymyksiä ja epäilyskin, että kuinkahan meitä tavallisia höynäytetäänkään?

Lopuksi totean olevani tietokoneella tolimien - henkilö - joka katson tarkoin mihin sivuille ylipäätään klikkailen. Luulen että tämkin auttaa jo melkoissti asiassa.

18

349

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • MielipiteitäOnMonta

      Tästä voidaan olla montaa eri mieltä. Joidenkin mielestä ilmainen virustorjunta riittää, joidenkin mielestä maksullinen. Mielestäni se riippuu ihan siitä, mihin käytät konetta. Jos käytät verkkopankkia, itse olen sitä mieltä, että maksullinen on parempi.

      Kannattaa kuitenkin muistaa, että mikään virustorjuntaohjelma ei tunnista läheskään kaikkia haittaohjelmia. Loppujen lopuksi koneen saastuminen lähtee käyttäjästä ja siihen, mitä klikkailee.

      • Klikkailia

        Niin tai näin.. Tunnen muutaman tietokone spesialistin ja sanovat etteivät ole käyttäneet koskaan maksullista virustorjuntaohjelmistoa ja hyvin ovat pärjänneet.

        Olen näitten vehkeitten kanssa ollut tekemisissä jo vuodesta 1988 enkä ole lainkaan mikään ammattilainen, enkä siis vielä joutunut kamppailemaan saastuneen koneeni kanssa tai siis nähnytkään mitään siihen viittaavaa, mutta kuten sanoit, en klikkaile - päivastoin - katson ja mietin ennen kuin klikkaan. Pitää olla jokin asiallinen asia klikkauksen peruste. Ei se että kaikkea pitää koluta ja tutkia..


    • Ilmainen456f

      Ilmainen ehdottomasti. Maksullista ei kukaan järkevä enää osta sillä siinä menee rahat täysin hukkaan koska ilmaisella pärjää jopa paremmin.

      • MotoX

        Hankin juuri Motorolan Moto X (2014) - ennen ollut useita Nokialaisia mm. Kommunikaattori mallia ja Win7:lla LenovoLäppäri. Mikä ilmainen tietoturvaohjelma pelaisi riittävästi näissä vehkeissä? Olen mallia kriittinen klikkailija.


      • sesiitä

        Toivottavasti Nipalle jää mitään mulle kuuluvaa. Pins pisteillä saa kulemma nyt lentää. Toivottavasti ei mitään Microsoft-mahalaskua.


    • dpokvd

      Kyse ei ole siitä etteikö ilmaisilla pärjäisi. Toisiin ohjelmiin on vain uhrattu enemmän ajatusta mm.käytettävyyteen sen laajassa merkityksessä. Yleensä ne on niitä maksullisia. Microsoftin antamia ohjelmia en lukisi kumpaankaan kastiin.

      • Kusetusmeininki

        Ne on kusetusta nämä maksulliset


      • fucksecure

        Maksullisissa on puolensa:D Suomalaiset sen teki. Punaisesta sinistä. Pojat voi sitten päästää irti. Jos edes maksulliset mut ottaa, niin nyt käy kauppa


      • Roskaonroskaa
        fucksecure kirjoitti:

        Maksullisissa on puolensa:D Suomalaiset sen teki. Punaisesta sinistä. Pojat voi sitten päästää irti. Jos edes maksulliset mut ottaa, niin nyt käy kauppa

        Ei sillä väliä kuka sen teki. Roskaa ei kannata ostaa vaikka tekijänä olisi presidentti!


    • fghjklö

      Ainoa oikea ohjelma on F-secure. Minulla on ollut monta vuotta ja toimii, sekä suojaa hyvin.
      Asetuksista autom. päivitys ja scannaus, niin voi olla huoletta, kaikilla sivustoilla;-)

      • Kusetusmeininkiä

        Ne on kusetusta nämä maksulliset


    • näinajattelen

      Musta focus ja valkoinen bmw yhdistelmä ei ole näissä olosuhteissa mikään vain valkoinen bmw vaan musta mondeo. Eli musta focus ja musta mondeo. Mahdattekos mitä monena unettomana yönä mietin?

      • silleenäkisin

        Eikös se olisi melkoisesti helpompaa olla normaalisti ja lopettaa tahallinen vainoaminen? Mun elämä ei enää onnelliseksi muutu ja tällä menolla tästä on vai hallaa kaikille.


    • darkday

      Aluksi oli ilmaisia ohjelmia yli 10 v sitten. Ne päästivät läpi pöpöjä ja poistaminen oli työlästä. Myöhemmin on ollut maksullisia mm. Norton ja F-Secure ja muitakin useita,vuoron perään. Hyvin ovat molemmat toimineet ja poistaneet automaattisesti
      haitat ja tunkeutujat jos joku on päässyt kaikista varotoimista huolimatta pujahtamaan
      koneeseen. Verkkopankissa ja verkko-ostoksissa on maksulliset olleet parempia. Jos joku "pärjää" vielä netti surfailussa ilman mitään niin johan on ihme. Testien mukaan
      mm. Essentials laski läpi, huomaamatta, yli 50% viruksista ja oli huonoin testin ohjelma.

      • virustorjuja

        Nortonia ei nyt suosittele ketään, kun on paaaaljon parempiakin virustorjuntaohjelmia ihan ilmaiseksi.

        "Testien mukaan mm. Essentials laski läpi, huomaamatta, yli 50% viruksista ja oli huonoin testin ohjelma."

        Jep, mutta Windows Defender/Microsoft Security Essentials ei ole sama kuin "KAIKKI ilmaiset Antivirus-ohjemat".

        Parhaimpana ilmaisena antivirusohjelmana pitäisin
        Qihoo Total Securitya, joka käyttää omien virusmoottoreiden lisäksi AVIRA:n ja Bitdefenderin virusmoottoria (HUOM! Eivät ole asentuneet ohjelmaan asennuksen yhteydessä vaan vaatii pientä hienosäätöä).
        - https://www.360totalsecurity.com/en/features/360-total-security/

        Fortinetin FortiClient: http://www.forticlient.com/

        AVIRA Free Antivirus: http://www.avira.com/en/download/product/avira-free-antivirus

        HUOM! F-secure käyttää romanialaista Bitdefenderin virusmoottoria, että se siitä todellisesta kotimaisuudesta.


      • virustorjuja kirjoitti:

        Nortonia ei nyt suosittele ketään, kun on paaaaljon parempiakin virustorjuntaohjelmia ihan ilmaiseksi.

        "Testien mukaan mm. Essentials laski läpi, huomaamatta, yli 50% viruksista ja oli huonoin testin ohjelma."

        Jep, mutta Windows Defender/Microsoft Security Essentials ei ole sama kuin "KAIKKI ilmaiset Antivirus-ohjemat".

        Parhaimpana ilmaisena antivirusohjelmana pitäisin
        Qihoo Total Securitya, joka käyttää omien virusmoottoreiden lisäksi AVIRA:n ja Bitdefenderin virusmoottoria (HUOM! Eivät ole asentuneet ohjelmaan asennuksen yhteydessä vaan vaatii pientä hienosäätöä).
        - https://www.360totalsecurity.com/en/features/360-total-security/

        Fortinetin FortiClient: http://www.forticlient.com/

        AVIRA Free Antivirus: http://www.avira.com/en/download/product/avira-free-antivirus

        HUOM! F-secure käyttää romanialaista Bitdefenderin virusmoottoria, että se siitä todellisesta kotimaisuudesta.

        Tuo on juuri täyttä paskaa :D


      • viisi eri virustorjuntaa kun pitää koneella, niin aina niistä joku nappaa viruksen.


    • PPAP22

      android OS on rakeenteeltaan sen kaltainen, ettei se anna juurikaan oikeuksia v-torjunta ohjelmille. lähinnä kyse on saastuneista web sivuista varoittamisesta. henk.koht näkemykseni on, että kyseessä lienee mielenrauha. pähkäily ilmainen kontra maksullinen on mielestäni aika tavalla retorinen. toisekseen, mikäli olet päivittänyt tuon Moto X android versioon 6.0, voit itse määritellä speksit joilla aplikaatiot saavat luurissasi toimia.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. PÄIVÄN PARAS: Nigerialainen haki turvapaikkaa Suomesta, lähti takas huilaamaan

      kotimaahansa, koska turvapaikan saaminen kesti niin kauan. Ja tämän kertoo ihan Yle, eikä yhtään toimittaja kyseenalaist
      Maailman menoa
      148
      3642
    2. Mikä vasemmistolaisista jankkaavaa vaivaa?

      Pahasti on ihon alle, siis korvien väliin sinne tyhjään tilaan, päässeet kummittelemaan. Ei ole terveen ihmisen merkki
      Maailman menoa
      95
      3584
    3. Ohjelma "Rikollisjengien Ruotsi" hyvin paljasti jakautuneen maan

      eli ns. ruotsalaiset yhdellä puolella, muslimit ja muut kehitysmaalaiset toisella puolella. Siinäkin hyvin näki mitä ma
      Maailman menoa
      42
      3133
    4. Pidennetään viikko 8 päiväiseksi

      Ja jätetään työpäivien määrä nykyiseen 5:een. Tuo olisi kompromissiratkaisu vellovaan keskusteluun työajan lyhentämisest
      Maailman menoa
      17
      2490
    5. Miksi eristäydyt?

      Onko jokin syy kun vetäydyt omiin oloihin?
      Ikävä
      181
      2142
    6. Jos Katja Ståhl ei pääse juontamaan Elämäni biisiä, kenet haluaisit nähdä juontohommissa?

      Katja Ståhl on ollut kuluvalla viikolla sairaalahoidossa. Jos Katja Ståhl ei pääse juontamaan Elämäni biisiä, kenet halu
      Tv-sarjat
      24
      1356
    7. Kuvaile kaivattuasi kolmella emojilla.

      :) 😛😆😱
      Ikävä
      90
      1165
    8. Tiesitkö? Tuure ja Saana Boelius ovat sisaruksia!

      Tiesitkö? Tuure Boelius ja Saana Boelius ovat tänä syksynä kumpainenkin reality-ohjelmissa tv:ssä: Tuure Petollisissa ja
      Suomalaiset julkkikset
      24
      1041
    9. Jos elämäsi ihminen

      on osoittanut kiinnostuksensa, niin kannattaa vastata edes jotain vaikka mikä olisi. Toista mahdollisuutta ei välttämätt
      Ikävä
      69
      978
    10. Vähäkankailla ollut ongelmia vuokra-asunnossa

      Aina ne ikävätkin asiat tulevat mediaan. Jasmin ja Marko saaneet edellisestä asunnostaan häädöt ja Jasmin todettu varatt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      114
      947
    Aihe