Miksi koiranpennulle kaksi ateriaa kolmen sijaan?

tietämätön

Olen lukenut että koiranpennun saavutettua 50% aikuispainosta, tai lähteestä riippuen 4-12kk ikäisenä siirrytään useampien aterioiden sijasta kahteen ateriaan päivässä.
En kuitenkaan ole löytänyt yhtään selitystä että miksi näin toimitaan? Onko kyse kasvuvauhdista, vatsalaukun kasvaneesta koosta, ruuansulatuksen toiminnasta tms?

5

140

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kiertymätön

      En kanssa kyllä tiedä onko tuohon mitään oikeaa syytä, olisiko se vaan ihmisten mielestä helpompaa antaa ruoka kahdesti kuin useammin? Itse olen jakanut ruokailut kolmeen kertaan ja jatkan näin ihan loppuun asti. Itsellä tähän syynä, että ei tarvitse antaa isoja aterioita, jolloin vatsalaukkukaan ei veny, ja näin ollen toivon välttyvän vatsalaukun kiertymältä (tosin varmaan perimälläkin jotain vaikutusta, mutta ainakaan en itse ruokinnalla aiheuta sitä, samasta syystä vältän kuivaa nappulaa). Kaikkien lähteiden mukaan, mitä olen lukenut, on parempi jakaa ruokailu useampaan kertaan. Sitten on varmaan sellaisiakin koiria joille ei ruoka maistu montaa kertaa päivässä, jolloin on pakko antaa se 1-2 kertaa päivässä.

    • kultsi8

      Koirakuiskaaja neuvoo että 3 ateriaa 8kk asti ja sit 2 ateriaa. Tuntuis toimivan, ainakin mun pennulle ei olisi riittänyt 2 ateriaa.

    • KoiraKohtaista

      Nämä ruokinta jutut menee yksilön mukaan. Ei ole olemassa ohjetta, jota voi orjallisesti noudattaa jokaisen yksilön kohdalla.

    • tsekkaakoiraa

      Koiran mukaan tosiaan. Tiedän pari vuosikasta joille edelleen annetaan 4x päivässä ateria kun muuten kuluttaisivat kasvun takia kylkiluut esille plus elimistö käy tasaisemmin nuorella muutamalla ruokintakerralla ei mahavaivoja.

    • doggydoggy2

      Riippuu ihan pennusta.. Meidän 4kk pentu saa aamulla ruokaa "suositellun annoksen" ja syö siitä vain vähän ja iltapäivällä loput, illalla saa sitten toisen ruuan josta syö osan silloin ja osan aamuyöstä. Joskus jos vetää kupin tyhjäksi kerralla niin olen antanut lisää, seuraan tietty pennun painoa koko ajan ja sen mukaan mennään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      109
      1310
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      45
      901
    3. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      726
    4. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      129
      674
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      666
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      616
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      597
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      55
      555
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      93
      473
    10. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      470
    11. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      457
    12. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      115
      453
    13. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      448
    14. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      51
      445
    15. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      443
    16. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      438
    17. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      437
    18. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      83
      434
    19. Et sinä mitään

      Oikeasti halua
      Ikävä
      52
      403
    20. Miksi jätit vastaamatta mies

      Silloin kauan sitten 😔
      Ikävä
      42
      400
    Aihe