Superbissa oli ilmaantunut vettä apukuskin puolelle lattiamatolle.
Olen nähnyt siellä vettä ihmeen paljon aiemminkin, mutta olen ajatellut kulkeutuneen kengistä.
Nyt näin kuitenkin valumajäljet kumimatolla keulasta päin.
Kojelaudan alaosan muovi oli kostea, sieltä se vesi on tippunut.
Ajamaan lähtiessä vettä lurahti vielä lisää (kuivasin maton ensiksi).
Joku muukin on täällä valitellut vuotamista, mutta en löytänyt yhtään ratkaisua.
Kotipihassa ruiskuttelin vettä auton päälle letkulla, mutta ei näyttänyt tulevan läpi sisälle mistään.
Tuulilasin alareunan vedenpoistoaukot näyttivät päällisin puolin olevan auki ja vesi lorisi niistä läpi maahan.
Olen kyllä aika varma, ettei vuoda aina sateella, koska kun viimeksi satoi yön, aamulla matto oli kuiva.
Onpa hankala paikallistaa, kun ei vuoda koko ajan. Ei kai tässä ole ollut samantyyppistä vikaa kuin jossain muussa merkissä ( akkukotelon kautta vuotaisi ? ). Vai olisiko joku poistoreikä välillä tukossa?
Kysytäänpä siis täältä ensin, jos olisi kohtalontovereita :-\
Vinkkejä otettaisiin kiitollisena vastaan, ennen purkutöiden aloittamista.
skoda superb 1.8 tsi, sedan
tietoa etsivä
29
2466
Vastaukset
- paineilmaa_kehiin
No, veikkaan, että sulla on ilmastoinnin kondenssiveden poistoputki tukossa, menee tod.näk ilmastointilaitteen alta suoraan pohjasta läpi. Tämä siis, jos ilmastointi oli käytössä, kun ongelma ilmeni. Aukeaa paineilmalla, mutta voi olla hankala löytää.
Toinen paikka on pyyhkijöiden juuressa oleva tila, jossa pyyhkijöiden moottorikin on, siellä olevat poistoreiät myös kannattaa tsekata. - artistimaksaa
korikorjaamolle,sisälokarit asennettu hutoi ja ovien ja ikkunoiden tiivisteet vaihtoon
- sateeltasuojaan
Eihän tämä yhtään lohduta, mutta meikäläisen vuoden 2010 maanantaikappale vuoti vettä apumiehen puolelle myös. Vuotokohta ei selvinnyt minulle, eikä takuuhuollolle, lienee ominaisuus joissain yksilöissä. Jalat pysyi apumiehellä kuivana, kun ei pitänyt niitä sateella kojelaudan alla. Vettä vuoti yleensä ajaessa kovassa sateessa ja sen jälkeen.
- Herlock.Solmes
Ennekuin lähdette tälle jullinjuntille vastailemaan, todettakoon, että hän on kopioinut tämän kirjoituksen VAG-areenalta, jossa se on julkaistu 11.8.2013. sieltä löytyy myös vastaus ongelmaan.
Ja kannattaa jälleen kerran huomata, että kyseessä on yksittäistapaus, vaikka jullinjnutin ajatusmallin mukaan kaikki Superbit maailmassa vuotavat samalla tavalla. - ei_kai_mitään
Mitä järkeä tämmöisessä on?
- Säälittävä_yritys
Ei kai sinun vaimollasi ole rakkovikaa? Siihen autaa urologi tai vaimon vaihto.
- kaikkivuotaa
skeidaa kaikki tyyni
- kaikkivuotaa
"Kärsin Octaviani kanssa vesiongelmista yllättäen viime kesästä alkaen. Eli homman nimihän oli se, että imuroidessani autoa viime kesänä, huomasin imurin "vetävän" vettä ylös lattiaverhoilusta auton oikealta puolelta. Aikani asiaa mietittyäni, purin listat ovien kynnyksiltä ja nostin lattiaverhoilut ylös. Näky oli järkyttävä. Auton oikealla puolella lattialla (edessä sekä takana) oli reilu sentti vettä kauttaaltaan. Kuivatin auton täysin ja tarkistin lattialla olevat sähkölaitteet ja kaapelit. Onneksi niitä ei ole sijoitettu täysin lattialle, vaan kulkevat hieman ylempänä. Niissä en havainnut vahinkoja.
Sitten alkoi vuodon tutkiskelu ja käytin tätä ketjua avukseni ja luin muiden käyttäjien aiemmat murheet asiaan liittyen. Korjautin merkkihuollossa ovista tiivisteet (ovien sisältä ikkunan alareunasta). Oikean puolen ovista molemmat olivat revenneet rikki. Myös vasemman puolen ovet avattiin ja korjattiin jo ennalta. Ajattelin asian olevan tällä selvä, sillä samalla tutkin sadeveden menoreitit tuulilasin alareunasta yms. ja totesin näiden olevan kunnossa ja tiiviitä.
Viikko ennen joulua alkoi suuri ihmetys. Pakkassäässä ikkunat huurtuvat auton oikealta puolelta. Alkoi paha epäilys, joka kävikin todeksi kun nostin lattiaverhoilun uudestaan ylös. Jälleen märkä, mutta tällä kertaa ei läheskään yhtä pahasti kuin kesällä ja pelkästään etujalkatila oli märkä. Vettä lutrattiin oviin ja tuulilasille, ja mietittiin, mistä nyt vuotaa. Ei vuotoja. Vesi tuli ovestakin ulos oikeaoppisesti kynnykselle ja siitä edelleen maahan.
Loppujen lopuksi vuotokohta kuitenkin löytyi. Ainakin omassa Octaviassani on oikean puolen sisälokasuoja hieman "vajaa" ylhäältä. Eli se ei peitä kaikkea pyöräkotelossa. Kun autoa pestään tai sillä ajetaan märällä kelillä, vettä pääsee roiskumaan pyöräkotelossa ylös ja se valuu sisälokasuojan väärää puolta alas. Etuverhoilun purkaneena totesin, kuinka vesi valuu suoraan auton sisään lattialle verhoilun takana, lattianrajassa olevista rei'istä, kun suihkutin vettä pyöräkoteloon ylös ohi sisälokasuojan reunan. En tiedä auton sisällä lattian rajassa olevien reikien tarkoitusta, mutta ainakin omani tukin nyt niin, että enää ei vesi niistä tule sisälle. Epäilen, että ongelma on suurempi autoa pestessä, jos vettä ruiskutetaan paineella ylöspäin pyöräkotelossa. Itselläni on taipumus menetellä näin kun pesen auton kunnolla, niin pesen myös pyöräkotelot. Sama juttu on useimpien autopesukoneiden kohdalla, jotka pesevät pyörät ja pyöräkotelot painevedellä.
Tiedän, että tällä palstalla on entuudestaan puhuttu paljon ovista ja kynnyslistoista sekä liian tiiviistä ovien tiivisteistä kosteusongelmien aiheuttajana. Että vesi tulisi kynnyksen yli sisään lattialle. Itselläni ei kuitenkaan nyt jouluna ollut sivuverhoilu märkä ollenkaan ja siksi minun täytyi alkaa etsimään toista vaihtoehtoa. Edellä kuvattu näyttää olevan minun autossani se, joka taitaa olla suurin ongelma. Toivon, että ongelmani ovat nyt historiaa. :)"
Ei sitten onnistunut korjaus. Auto menee ensi viikolla korikorjaamolle. Pre-FL Octaviassa kuulemma ollut lokasuoja ruuviliitoksella, kun uudessa se on niitattu ja liimattu. Tarkkaa vuotokohtaa ei näe irroittamatta lokasuojaa, jostain A-pilarin juuresta kuitenkin. Saas nähdä, koska tuosta saadaan vedenpitävä.
Olisikohan koko lokasuoja asennettu jotenkin vinoon, nimittäin taannoin kun vaihdoin ajovalonpolttimoita, en meinannut kirveelläkään ensin saada vasenta umpiota irti ja sen jälkeen paikalleen. Tuntui, kuin se vain ei sopisi paikalleen. (Oikea kulki urissaan oikein mukavasti.) Tämä tuli mieleen, kun ilmoittivat, että pitää lokasuoja irroittaa.
Toinen ihmetyksen aihe uudelleen on Skodan ajoturva. Jos auto jättää tien päälle, saa sijaisauton. Jos pystyt nilkuttamaan korjaamolle (vaikka moottori räjähtäisi pihassa), sijaisautoa ei heru. Eikö se kuitenkin ole auton omistajan kannalta aivan sama tilanne. Ilman autoa on ilman autoa. No, nyt sain sitten, kun auto kolmatta kertaa menee korjaamolle ensi viikolla, sovittua, että siellä myös odottaa auto, jolla pääsen pois (plussa tästä Tampereen Veholle, lupasivat hoitaa asian maahantuojan kanssa). Johan tämän takia on reilu kolme päivää oltukin ilman autoa (tosin ensimmäisellä kerralla onneksi ulkomailla työmatkalla, joten auto sai maata huollossa rauhassa). - kaikkivuotaajostain
Skoda Octavian II korimallin mystinen veden tulo ovipahvin välistä jalkatilaan on nyt selvinnyt. Se reitti mistä vesi tulee sisälle on lähes uskomaton, mutta totta. Vesi tulee sivupeilin sisään menneestä vedestä, ja se miten paljon peilin kautta vettä tulee riippuu ajoviiman voimasta.
Katso tämä linkki niin näet mistä vesi tulee ovipahvin ja taustalevyn väliin. ( kun peilin kuori poistettu, niin heti videon alussa näkyy reikä josta johdot menevät sisään se on veden sisäänmeno kohta): https://www.youtube.com/watch?v=KUenlCzYPdY
http://aijaa.com/M2VN5B Tämä kuva on vuotopaikka josta vesi tulee sisään reiästä ovipahvin väliin. Kuten kuvasta näkyy, on alumiinivalu veden johdosta karstottunut valkoiseksi:
http://aijaa.com/0KnLdf Tässä kuvassa on ovipahvin takana oleva taustalevy. Vesi tulee vasemmasta yläkulmasta johtonippua pitkin. Vesi menee jalkatilaan taustalevyn vasemmasta ala kulmasta. Huomaa, taustalevyn alareuna on tässä kitattu.
Tässä kuvassa vuotopaikka tulpattu. Reikään työnnetty kaupan hedelmätiskin ohuita pehmeitä muovipusseja. Homma tehty niin, että reikään työnnetty pusseja niin että johtonippu pysyy keskellä reikää ja tiivistys massalle jätetty tilaa reijässä 5 milliä, kuten kuvasta näkyy. Tiivistemassaa ei kannata laittaa turhan paljon jos joskus joutuu purkamaan paketin. http://aijaa.com/YkztNR
Jos joku epäilee koko hommaa, niin kaada hiljalleen vettä mainittuun peilikotelon sisällä olevaan reikään, niin vesi tulee lattialle jalkatilaan.- Olet_erittäin_säälittävä
Sinähän oot kova imuroimaan autoas ku taa olet imuroinu
- jullinjuntinjullinjuntti
Olet_erittäin_säälittävä kirjoitti:
Sinähän oot kova imuroimaan autoas ku taa olet imuroinu
Imurointi on lähes oikea sana. Poju varastelee tekstejä toisilta palstoilta ja kopioi ne tänne muka omina kirjoituksinaan. Pitäis vetää munista hirteen koko jamppa.
- lisää_vikoja
Poistaako se hirttäminen skodan vikoja. Tai voihan se poistaa, jos hirttäminen kohdistuu peilin suunnittelijaan. Asian esilletuojan parjaaminen ei tässä auta.
- EiKierrätäPaskaa
lisää_vikoja kirjoitti:
Poistaako se hirttäminen skodan vikoja. Tai voihan se poistaa, jos hirttäminen kohdistuu peilin suunnittelijaan. Asian esilletuojan parjaaminen ei tässä auta.
Jos kierrättää jonkun toisen kirjoituksia ei voi mistään tietää onko kyseessä rehellinen kirjoitus vai tyypillistä huuhaata.
Siinä asettuu juoruakan rooliin jossa kierrättää tarinaa jonka uskoo tai toivoo olevan tosi, ei tiedä. Tai sitten kierrättää tietoisesti paskaa koska nauttii siitä.
En haluaisi olla juoruakka. - trollit.hirteen
lisää_vikoja kirjoitti:
Poistaako se hirttäminen skodan vikoja. Tai voihan se poistaa, jos hirttäminen kohdistuu peilin suunnittelijaan. Asian esilletuojan parjaaminen ei tässä auta.
Ei ne viat siitä lisäänny, vaikka niitä provokirjoituksia spämmäisi tänne tunnin välein. Kyllä näiden trollien jutut tiedetään. Kaikki viat paisutellaan ja yksittäistapauksista pidetään suurieleistä mölinää. Kaikissa autoissa on jonkinlaisia ongelmia, mutta trollin aivot ovat niin sumentuneet, että sen täytyy päästä häiriköimään jostain syystä juurikin tänne palstalle. Ja kaikki asialliset kirjoitukset asiavirheiden oikaisemiseksi, niitä röllipoika ei tietenkään hyväksy. Kun on kerran lähtenyt trollaamaan, niin sitä pitää hammasta purren jatkaa, vaikka itsekin tietäisi, että on väärässä.
- jormakaleviSkoda
trollit.hirteen kirjoitti:
Ei ne viat siitä lisäänny, vaikka niitä provokirjoituksia spämmäisi tänne tunnin välein. Kyllä näiden trollien jutut tiedetään. Kaikki viat paisutellaan ja yksittäistapauksista pidetään suurieleistä mölinää. Kaikissa autoissa on jonkinlaisia ongelmia, mutta trollin aivot ovat niin sumentuneet, että sen täytyy päästä häiriköimään jostain syystä juurikin tänne palstalle. Ja kaikki asialliset kirjoitukset asiavirheiden oikaisemiseksi, niitä röllipoika ei tietenkään hyväksy. Kun on kerran lähtenyt trollaamaan, niin sitä pitää hammasta purren jatkaa, vaikka itsekin tietäisi, että on väärässä.
Jullinjuntti jatkaa. Ja muutama "fiksumpi" rölli komppaa kieli poskessa kuluttajavalistuksesta ja Skodan luemattomien vikojen esilletuomisesta.
Viddumaisia tyyppejä, mutta sitä he haluavatkin olla. Olkoon rauhassa.
- HuhHeiHah
Ei tältä palstalta mitään tietoa löydy.
- totuuslöytyy
Ei niin.kaikki fakta tieto skeidan vioista.oikeat omistajat ihmeissään.Pari yksinäistä homo jullia selittelee kaiken.poistukaa häpeemään.
- Tuttua.kauraa
Vesi tulee todennäköisesti joko peilin kautta tai ovitiivisteen kohdalta (kori kiero ja/tai tiiviste vuotaa). Nämä on Skodan tyyppivikoja. Valmistaja ei puutu vaikka olleet vuosia jo tiedossa.
- ikävä.tosiasia
Nimenomaan tuo kiero kori siitä useimmiten skodien vesivuodot johtuvat. Tuttavalla oli Skoda Roomster, ja kauan etsittiin vikaa, ei kukaan osannut epäillä että kori oli kiero! Moneen kertaan vaihtoivat huollossa tiivisteen, aina vain vuoti sisään. Nyt auto on lattiastaan homeessa, kiitos kieron korin!
- ei_syytä_huoleen
SuperPissa on ensimmäinen automalli, jossa on vakiona ilmankostutin.
- etsivä.löytää
alkuperäinen: Nyt sain veden tulemaan läpi "testitilanteessa".
Tuulilasin alapuolella olevan muovin saa apumiehen puolelta irti ilman vinkkareiden irrotusta kampeamalla verhoilun poistotyökalulla (ensin otettava tietysti se kumitiiviste pois, joka kiertää muovilevyn reunassa). Sitten raitisilmaoton päältä pois muovisuoja (2 torxia).
Sukka käy tukkeeksi kotelon reunalla olevaan vedepoistoaukkoon ja jonkin verran vettä kotelon pohjalle laittamalla voi simuloida sadetta. Sieltähän se vesi alkoi tulla läpi, eli korokereuna ilmaottoaukossa on oma palikkansa ja ei ole tarpeeksi tiiviisti korissa kiinni. Vesi valuu läpi oikeasta reunasta puhallinmoottorin seutuvilta, mutta kun auton laittaa käyntiin, vettä tulee siitä kotelosta, jossa raitisilmasuodatin on. Ilmeisesti puhallin heittää vedet sinne. Autolla ajaessa vettä lurahti vielä lisää. Otin testin ajaksi raitisilmasuodattimen pois.
Luulenpa, että vakiparkkipaikkani (ennen keula alamäkeen) muuttumisen vuoksi (nyt sivurinteessä, apumiehen puoli ylempänä) aiheuttaa sen, että kotelon pohjalla oleva vesi pääsee tavanomaista korkeammalle. Ehkäpä siksi vuoto on aiemmin tuntunut hyvinkin satunnaiselta.- voi_herranjestas
Tuollaisia puolivalmiita autoja tehdään ja joku hullu vielä ostaa.
- Olet_erittäin_säälittävä
Vaimollas on rakkovika. Käykää urologilla, kosteus häviää.
- Skodat.kuivaa
VOISI SANOA ETTÄ ITÄLINTAN KOVAMUOVINEN KAJUUTTA ON JOPA TULIKUUMA
https://www.google.fi/url?sa=t&source=web&rct=j&url=#&ved=0ahUKEwip8-vojZrfAhUFiKYKHbz3DN8Qxa8BCCcwAg&usg=AOvVaw0VTJzWxrN8ZFOD4xbU2nov
HOMEINEN ITÄRUOSKA TULESSA.
https://www.google.fi/url?sa=t&source=web&rct=j&url=#&ved=0ahUKEwip8-vojZrfAhUFiKYKHbz3DN8Qxa8BCCUwAQ&usg=AOvVaw0VTJzWxrN8ZFOD4xbU2nov
HYVIN PALAA VAIKKA VETTÄ TÄYNNÄ
RYSSÄN KOVAMUOVIT SAVUAA.
https://www.google.fi/url?sa=t&source=web&rct=j&url=#&ved=0ahUKEwip8-vojZrfAhUFiKYKHbz3DN8Qxa8BCCkwAw&usg=AOvVaw0VTJzWxrN8ZFOD4xbU2nov
ONNEKSI NÄITÄ SAASTUTTAVIA ÖLJYN POLTTIMOITA EI KAIKKIA TARVITSE KERÄTÄ ROMUTETTAVIKSI.
PALAVAT POIS IHMISTEN SILMISTÄ.
https://www.google.fi/url?sa=t&source=web&rct=j&url=#&ved=0ahUKEwip8-vojZrfAhUFiKYKHbz3DN8Qxa8BCCUwAQ&usg=AOvVaw0VTJzWxrN8ZFOD4xbU2nov- Kuivia.skeidoja
Noista skeidoista vedet läks
- Omistinskodan
Huonolaatuiset tiivisteet ja osien huono sopivuus tai paikoilleen asennus myös syypäinä skodien vesi vuotoihin.
- Näinkin.voi.tehdä
Jorma, 28, ennakoi uudehkon skodansa homeriskin: repi lattiat matot ja verhoilut pois,kuivatti viikko tolkulla.
Paikkasi vuotokohdat ja lasikuidutti itäkippansa lattiat. ”Sanoivat somessa, että hullu mies" - Pakon.sanelemaa
Jorma teki viisaasti
- Vesi.roiskahtaa.kabiinis
Taas skandaali! Volkswagen myöntää myyneensä kuluttajille testiautoja, jotka olisi pitänyt romuttaa. Yhteensä niitä on päästetty markkinoille ainakin 6 700 kappaletta, mutta lukumäärä on mahdollisesti korkeampikin.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/taas-skandaali-volkswagen-myontaa-myyneensa-kuluttajille-autoja-joita-ei-ole-hyvaksytty-tieliikenteeseen/7201720
Päästö ja kulutus huijaus kipatkin laittomia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät
Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain34010126Kunnissa - siis myös kaupungeissa - viihtyvät ovat kommunisteja
Nehän ovat osa yhteiskunnan tuottamia instansseja, joista on vain haittaa veronmaksajille ja yrittäjlle, kuten ollaan ve112902Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi
Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim2822269Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous
saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha1222066Järkevä ehdotus: reilun 8 miljardin euron veronkorotukset
Nykyinen hallitus on päästänyt valtion tulopuolen rappeutumaan, vaikka varallisuutta on Suomessa enemmän kuin koskaan. U341850SDP todellisuudessa pahin pettäjä koskaan - se syyllistyi valtiopetokseen 1918
kun aloittivat kapinan maan laillista valtiojärjestystä vastaan. Punaiset saivat tukea Neuvosto-Venäjän bolsevikeilta,971642Iski taas katumus kun en jutellut sun kanssa
Silloin kun halusit. Mutta en enää voi sille mitään, en saa muutettua sitä hetkeä..1401581- 1441507
Miksi vasemmisto ei vastusta ulkomaisen halpatyövoiman maahantuontia
joka heikentää suomalaisten duunarien työmarkkina-asemaa ja rasittaa Suomen julkista taloutta? Vasemmistolla ideologin581343Kyriake=Kirkko
Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko931046