Reserviläiskirje tuli

Res.korpr

Mutta ei vastannut oikein mihinkään kysymykseen. Kertoi kyllä sotilasarvon mikä oli kyllä muistissa muutenkin, kertoi myös tehtävän ja ryhmän mihin kuuluin koulutusaikana. Mutta tärkein tieto jäi puuttumaan, eli sodanaikainen sijoitus paikka?
Aikaisemmin sen tiesin, mutta koska kyseinen toimi on jo lopetettu ja kyseinen varuskunta on lakkautettu. Kaiketi se on sitten se missä suoritin viimeksi kertausharjoitukset?

56

8072

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • dgdgt-83

      Mullekin tul kirje. Ammatin kohalla tyhjää. Kävin siis vrk:n sivuilla laittamassa itselleni ammatin, sen mitä oon vuoden ajan harjoittanu. Ihan perusjääkäri olin armeijassa

    • pluto312

      Paljon saatiin rahaa tuohonkin tyhjään hassattua.

    • Minapasevain

      Minulla luki sijoituspaikka, joskin tehtäväksi on merkitty eri kuin mihin armeijassa sain koulutuksen. Toki armeija saa laittaa minut miksi parhaaksi katsoo, mutta ihmettelen silti, ja aion kysyä onko siinä tapahtunut virhe.

      Sitäkin ajattelin kysyä, että onko reservissä mahdollista vaihtaa aselajia. MPK:lla ei ole sijoituspaikkaani liittyviä kursseja, ja tekisi mieli "päivittää" maanpuolustusosaamista.

    • Lähtövalmiit

      Ikärasismia koko kirjeitten lähettely. miksi niitä vain penikoille lähetellään? Miten näin pienellä kansakunnalla on varaa haaskata Rintamaveteraanien poikien isiltään peritty ja geeneissä mylläävä sotimisentaito. Yli viisikymppiset ovat kansan sitkeintäydintä ja jo siviilissä näytteet antaneita kuolemaa halveksivinta joukkoa jotka tulevat toimeen viikkokausia pelkällä nötkötillä ja ykköskaljalla.

      • Plaplaplapla

        Olen 47-vuotias ja kirje kertoi armottomasti, että ei ole nuorisosta mihinkään, kun vielä on näinkin vanha sijoitettuna tehtävään...jääkärikomppania/taisteluosastonjohtaja


      • rtertyertyer
        Plaplaplapla kirjoitti:

        Olen 47-vuotias ja kirje kertoi armottomasti, että ei ole nuorisosta mihinkään, kun vielä on näinkin vanha sijoitettuna tehtävään...jääkärikomppania/taisteluosastonjohtaja

        Minä olin Jääkärikomppaniassa 2003. Lienekkö jokusen aikanaen esimieheni?


      • Sairaanhoit
        Plaplaplapla kirjoitti:

        Olen 47-vuotias ja kirje kertoi armottomasti, että ei ole nuorisosta mihinkään, kun vielä on näinkin vanha sijoitettuna tehtävään...jääkärikomppania/taisteluosastonjohtaja

        Kuten myös.... Ikää 46 ja sijoitushan sieltä tulla napsahti.... Hivenen jopa yllätyksenä.... Olin ihan varma, ettei pv tän ikäisillä mitään tee....
        Mutta kirje jätti kyllä myös kysymyksiä. Olis voinut tarkemmin olla


      • Mikkoooooo

        Olen pettynyt ettei 1975 syntyneelle korpraalille ole mitään käyttöä. Minä joka olisin ensimmäisenä piippahattuja rajalla vastassa vaikka sitten omilla aseilla. Ei vaan ole minulle mitään käyttöä. Isänmaa on minut hylännyt. Olen todella pettynyt.


      • Natoon

        Kova on uho monilla, mutta mitataan BMI:nne ja käykää juoksemassa (ei kävelyä) 10km lenkki ja miettikää sitten, olisitteko rintamalla hyödyksi vai haitaksi.

        Lehdessä haastateltu oikein kuvan kera jokusta kirjeeseen pettynyt, mutta kun katsoo kuvaa, näkee että paras ikä tai oikeastaan paras kunto on kaukana takana...


      • paskajaska
        Sairaanhoit kirjoitti:

        Kuten myös.... Ikää 46 ja sijoitushan sieltä tulla napsahti.... Hivenen jopa yllätyksenä.... Olin ihan varma, ettei pv tän ikäisillä mitään tee....
        Mutta kirje jätti kyllä myös kysymyksiä. Olis voinut tarkemmin olla

        Jaa miksi minulle reservin alikessulle 53v tuli kirje?


      • BMI35
        Natoon kirjoitti:

        Kova on uho monilla, mutta mitataan BMI:nne ja käykää juoksemassa (ei kävelyä) 10km lenkki ja miettikää sitten, olisitteko rintamalla hyödyksi vai haitaksi.

        Lehdessä haastateltu oikein kuvan kera jokusta kirjeeseen pettynyt, mutta kun katsoo kuvaa, näkee että paras ikä tai oikeastaan paras kunto on kaukana takana...

        Juoksemallako meinaat sotia? Suomessa sotatilanteessa on muitakin tehtäviä kuin juokseminen.


      • Natoon
        BMI35 kirjoitti:

        Juoksemallako meinaat sotia? Suomessa sotatilanteessa on muitakin tehtäviä kuin juokseminen.

        Ylipainoisilla ei useimmiten kestä polvet ja nivelet, eikä sydän kun ikää on yli 30 ja tulee pidempiaikainen kova rasitus. Horjahdukset tai jalan lipeämiset johtavat nivelsiteiden pettämiseen kun massaa on paljon. Avustaviin tehtäviin varmaan ottavat jos täydennystä tarvitaan.


      • meritakana
        Natoon kirjoitti:

        Kova on uho monilla, mutta mitataan BMI:nne ja käykää juoksemassa (ei kävelyä) 10km lenkki ja miettikää sitten, olisitteko rintamalla hyödyksi vai haitaksi.

        Lehdessä haastateltu oikein kuvan kera jokusta kirjeeseen pettynyt, mutta kun katsoo kuvaa, näkee että paras ikä tai oikeastaan paras kunto on kaukana takana...

        Rintamalla ei enää juosta vaan liikutaan moottorien voimalla tai odotetaan paikallaan josko vihulainen uskaltaa työntää naamaansa tarjolle.


      • ifi

        Minut sijoittivat soppatykinkuskiksi,soitin niille kihoille että näkökin on
        on huonontut siinämäärin, ettei oikein riitä niihin hommeleihin.Sanovat
        vaan,että kun vaan näkee hevosenhännän,niin humma näkeekin sitten
        siitä jo eteenpäin.


    • nimim_sotaväkeen_pettyny

      Kyllä en saanut sotaväeltä mitään kirjettä.

    • kj89

      Osaako joku vastata mitä suojeluskomppania tekee sodassa? Itse sain nakiksi suojelus komppanian lämärin.Eikä koko varuskunnassa ollut koko suojeluskomppaniaa.Onkohan kertauksia luvassa ko ei ollutkaan reservi sodan-ajan tehtävä? Vaikka vääpeli lähtiesdäni totesi että hyötyä musta on enemmän metalliteollisuudelle kuin puolustusvoimille

      • sujeIuskomppania

        Hoidat siis esim. taistelukaasuille altistuneita sotilaita.


      • kj89
        sujeIuskomppania kirjoitti:

        Hoidat siis esim. taistelukaasuille altistuneita sotilaita.

        Jaa niillekki on oma komppania. Onkohan tota kertaus kutsua tulossa?mun lämärikoulutus kesti tasan 2 päivää.Olin 12 pvä isyyslomalla ja siihen vie 10 hl:l päälle


      • Res.korpr

        Suojelukoulutuksen kävin, kun se sijaitsi vielä Keuruun Pioneerirykmentissä.
        En sitten tiedä mihin on Keuruun lakkautuksen jälkeen siirretty ,vai onko siirretty mihinkään? Toimenkuva oli juuri tuo yllämainittu taistelukaasujen puhdistus, mikä oli harvinaisen tympeetä hommaa ja sain koulutuksen myös kevyt pelastukseen joka on aikalailla samaa puuhaa kuin vähän keveämpi palomiesten toiminta.
        Jäin siihen ymmärrykseen että suurin osa suojelumiehistä sijoitetaan sota-aikana lennostojen ja kone varikoinen yhteyteen ja lähinnä palontorjuntaan. Henkilönpuhdistus on ainakin omasta mielestäni aika epätodennäköinen toimi nykysodassa.


    • RähinäremmiKirpparille

      Niinpä tuli kirje. Ja samantien hakeuduin reservin täydennyskoulutukseen. Ei näytä paljoa painavan 9 vuoden palvelus pv:ssä. Lisäksi 3 vuotta kouluttajana samassa firmassa, tosin siviilivirassa. Jotain vapaaehtois/maakuntajoukkotouhua siis arvostetaan enemmän ?

    • hhghgcccvvvb

      Höh.....tämä hölmistynyt kommenttu tuli itseltäni kuin luin tämän kirjeen....kirjeessä oli sotilasarvoni ja maininta reservissä ??????? Mitään koulutukseen tai aselajiin viittaavaa tässä ei ollut ja ihmettelen miksi tälläinen ylipäätään lähetettiin......hyvää päivää ja kirvesvartta.

    • alikessuressu

      En voi kun ihmetellä: minulla on ikää alle 40v, olen reservin alikersantti, hyvässä fyysisessä ja psyykkisessä kunnossa. Olen ollut rauhanturvaajana ja saanut armeija aikanani erikoiskoulutuksen, olen huolehtinut hyvästä fyysisestä kunnostani koko ikäni, tehnyt fyysisesti ja psyykkisesti vaativaa työtä koko työurani hyvällä menestyksellä, minulla ei ole rikosrekisteriä ja takana 40vrk kertausharjoituksia. Silti tällä yhtälöllä sijoitukseni oli joutua reserviin - ei määrättyä tehtävää. En ole katkera, mutta todella yllättynyt - kuulunko tosiaan näillä faktoilla jämäporukkaan, mikä ei kelpaa enää mihinkään!?

      • Osastonjohtajasi

        Vemppaosastoa, tervetuloa joukkoon. Meitä lienee enemmän kuin rintamamiehiä.


    • khayr
      • pionjääri

        2/98 ja sijoitus on, ihmettelen kyllä ikää 35 ja kertaakaan en ole kertaamaan päässyt.....


    • jhhhhbbbb

      Tästä kirjeestä voi päätellä ainakin sen että joutuuko kertaamaaan vai ei.......ne joilla ei ole sijoitusta tai tehtävää ei ole pelkoa kertaamisnakista.....

    • Kätenisuunnassa

      Ei kai sijoituspaikkaa voida ilmoittaa kun ei itse kriisistäkään tiedetä mitään. Tehtävät on jollain tavoin mietitty itse kullekin, mutta miksi kaivaa potero Napapiirille jos vihulainen hyökkää etelästä, noin esimerkiksi.

    • haistakaapaskaa

      Takkaan meni avaamatta kirje

    • Siwari

      Oho.Yllätyksenä tulikin kirje mullekin. ja tarkalla ohjeella.

      Sijoitus aika 26. marraskuuta 2015
      Paikka Mainila
      Aselaji M114 155 mm Haupitsi

    • Pitäkää_tunkkinne

      Puolustusvoimat panevat parastaan ja nyt medioihin floodataan psykologien muka-lausuntoja joissa asetetaan naurunalaisiksi kaikki ketkä ihmettelevät sijoitspaikan puuttumista. Loosereita ollaan ja itsetunto heikoissa kantimissa. Veneeseen vaan kaikuluotainten kanssa etsimään sukellusveneitä. Siinäpä se asian ydin tuli kun puolutusvoimilla ei ole edes niitä kaikuluotaimia. Sukellusveneloukkaus vaiettiin kuoliaaksi, koska esitutkinta ei johtanut mihinkään, kuten ei koskaan aikasemminkaan.

      Sota-organisaatio valvoo itse itseään ja sanelee mitä mieltä saa olla. Tämä se vielä puuttui että puokkari ryhtyy syyllistämään kansalaisia organisaationsa tolloilusta.

      Kirjeet joista puuttui osoitus sijoituspaikasta tulevat kääntymään puokkaria vastaan. Parin vuoden päästä kirjoitellaan tiedotusmokasta, joka tullaan muistamaan pitkään.

    • outootouhuu

      Suurin osa taisi saada sijoituksen joka ei vastaa koulutusta?

      Ihmetyttää miten sekaisin ollaan jos koulutus ei vastaa sijoitusta.
      Ovatko noppaa heittämällä paikat arponeet?

      • sijoittajawon

        Nyt kannattaisi tehdä tutkimus onko sijoitus tullut vain työttömille, onhan sota ollut aika keino puhdistaa laman aikainen työtön lauma.


    • ResKorp

      Ne joille ei tullut sijoitusta, ovat kuitenkin sodan ajan joukkojen tärkeä osa. Osalla heistä on salainen sijoitus, joka kerrotaan vasta kun kriisi on päällä, osa on nopeasti mobilisoitavia joukkoja sinne missä tarvetta on.Taitaa olla niin, että suurimmalle osalle ei ole osoitettu sijoituspaikkaa, sotilasarvo ja siviiliammatti on ilmoitettu useimmiten. Ne, jotka saivat jo tietoonsa sijoituksensa, ovat niitä, joiden tehtävä on avustaa liikekannallepanossa, he ovat huoltojoukkoja, esikuntajoukkoja, sotilaspoliiseja, viestijoukkoja jne, heidät kutsutaan ensimmäisinä paikalle, kun kriisi alkaa eskaloitumaan, he varustavat sodan ajan varsinaiset taistelujoukot, siksi he saivat jo nyt tietoonsa sijoituksensa. Kaikille löytyy kyllä tekemistä, ei yhden kirjeen vuoksi kannata sivariksi siirtyä. Monen sijoitus on valtiosalaisuus toistaiseksi, siihen on tyytyminen.

      • sdfssdfsds

        Miksi sotaan joutumisen pitäisi ketään lohduttaa?????


    • Jintb
    • JohanB
      • degkgkfkfti

        Sotilasarvo näyttäisi olevan alikersantti mutta onko se suomen vai venäjän armeijasta.


    • hiihooo

      Hiii
      Kirje tuli ja sijoituspaikkakin oli, olin siitä ylpeä ja näytin sen aikuisille lapsilleni, Samalla pullistin hauistani :) Lapset ihmettelivät että mista SA tietää hyvän kuntoni!!!
      Heh heh ja bmi on 22 ja ikääkin jo -50
      Olen sentää erikoisjoukkojen MIES :) ja ehkä hieman isänmaallinen.

      • Varareserviläinen

        Mitä bmi tarkoittaa?


      • sdf

        Se on kikkelinvenytyslaite: semmone punnus joka pannaan lerssiin roikkumaan että se näyttää pitemmältä


    • Sijoitusmaak

      ikää 36 ja sijoitettu maakuntakomppaniaan? Hiukan pistää ihmetyttämään sijoitus, eikös noihin maakuntakomppania touhuihin yleensä haeta jollakin erillisellä hakemuksella? Aikaisempia käskettyjä kertauksia miehistön tehtävissä yhteensä 11 vuorokautta tosin se joukko-osasto ( ilmavoimien ) jossa kertaukset suoritin on jo lakkautettu muistaakseni vuonna 2013. Mietin vaan että tuleekohan tuollaisella sijoituksella mahdollisesti vielä miehistön jäsenelle kutsuja noihin käskettyihin kertailuihin vai tuleeko ainoastaan vapaaehtoisiakutsuja.

    • EläväTaulu

      Mulla luki että sijoituspaikka siellä missä taistellaan kovimmin ja tehtävä olla maalitauluna vihollisille. Lisätiedoissa luki että etupuolelle kiinnitetään maalitaulun kuva ja sama kuva myös takapuolelle (selityksenä "jos vihollinen ei osu niin jospa omat"). Tuliko teille muille samanlaista tietoa siinä kirjeessä?

    • Alimokkula

      Yli 50 vuotiaille ei ole tullut sijoituksia, kuuluvat ns. täydennysjoukkoihin. Muutenkaan ei ole mitään järkeä ruveta sotimaan sateliittiohjattuja joukkoja vastaan.

      • täydennysjoukkojenäijä

        Niin, me yli viiskymppiset lähdetään sitten kun havaitaan että nykylökäpöksyistä ei ole mihinkään, no en aliarvioi sillä erikoisjoukkoja suomesta löytyy mutta moni nykynuori on kyllä heikommassa fyysisessä kunnossa kuin esimerkiksi itse olen vaikka ikää jo yli viisikymmentä mutta aivan varmasti moni jäisi jälkeen kun lähdettäisiin reppu selässä metsässä marssimaan.


    • Tornikirje

      Reserviläiskirjeen mukaan olen vielä opiskelija, eikä ole ammattia.
      On mulla 2 ammattia, mutta en ala niitä ilmoittelemaan, vaikka kirjeessä oli: ilmoita muutoksista väestörekisterikeskukseen.

    • Hassuheppu

      Mun kirjeessä luki sijoituskohdan alla vain : "Saunan takana." Mitä sekin sitten tarkoittaa?

    • 20_10

      Reserviläiskirje on tarkoitettu märäksi päiväuneksi niille pienisieluisille ihmisille jotka tekevät itsestään ja haluavat kuvitella olevansa tärkeämpiä kuin todellisuudessa ovat.

      • Res.korpr

        Paremminkin nämä maanpuolustus palstalla kovaan ääneen kirjoittavat, jotka leuhkivat lähtevänsä maasta tai muuten vain piiloutuvansa sodan syttyessä, ovat niitä jotka kuvittelevat henkensä olevan tärkeämpi ja arvokkaampi kuin mitä se todellisuudessa on.


    • reservinpaksu

      Mie taas olen katkera, kun mie en kelpaa kertaamaa. Olen sitä
      ikäluokkaa, joka ei osaa käyttää tietokonetta.
      Perkele, Valio katko sähköjä ja tietokoneilla korjattiin viat.
      Miusta kyllä tolpassa oli ukko.

    • Anonyymi

      Tämä reserviläiskirje oli Puolustusvoimilta moka, koska se vei monilta armeijaan positiivisesti suhtautuneilta illuusion yhteenkuuluvuuden tunteesta. Eivät kelpaa edes sotajoukkoon, koska kuuluvat sijoittamattomaan reserviin, josta ei nousta enää mihinkään. Tämä katkeroitti monia, koska he katsoivat ihan aiheellisesti olleensa aikanaan palveluksessa täysin turhaan. Olisi PV voinut laittaa siihen kirjeeseen vaikka että "kuulut tällä hetkellä varareserviin, mutta sinulle voidaan arvioida sijoitus mikäli valtakunnan etu tätät vaatii" tms. Mutta ei. Nyt sitten katkeroituneet huru-ukot polttelevat sotilaspassejaan, mikä on kyllä ihan järkevää kun niillä ei kirjeen perusteella mitään teekään ja käskevät poikiaan olemaan menemättä armeijaan.

    • Anonyymi

      "Tämä reserviläiskirje oli Puolustusvoimilta moka, koska se vei monilta armeijaan positiivisesti suhtautuneilta illuusion yhteenkuuluvuuden tunteesta. Eivät kelpaa edes sotajoukkoon, koska kuuluvat sijoittamattomaan reserviin, josta ei nousta enää mihinkään. Tämä katkeroitti monia, koska he katsoivat ihan aiheellisesti olleensa aikanaan palveluksessa täysin turhaan. "

      No jotkut fiksummat ymmärsivät jo ennen palvelukseenastumistaan sen olevan täysin turhaan, mutta menivät, koska se olim pakko, eikä sitä myöhemmin ole sitten sen enempää märehditty.

    • Paras vaihtoehto on erota reservistä. Ihan turhaa touhua.

      • Anonyymi

        Jos syntymävuosi on 77 ei reservi paljoa kosketa enää. Jos se on palvelusvuosi niin vielä vähemmän. Jos se taas on ikä, niin ei tarvi ihmetellä miksi yksi sama nimimerkki äyskähtelee sitkeästi reserviä koskevissa keskusteluissa. Eläkeläisellä on aikaa.


    • Anonyymi

      Tuli kirje tänne niuvanniemelle, tarttevat hullun johonkin valtion orjatyöhommaan...

    • Anonyymi

      Minullekin kirje tuli. 47v ja minulla ei tehdä mitään.

      Ei siinä mitään, sopii minulle, hyvin. Enkä ala mitään tietoja päivitteleen.

      Sitten, jos niitä tarvitaan, sanon, että olen tehnyt toimistohommia. Löytyy hommaa. Alan sitten sijoittelemaan teitä muita eri joukko-osastoihin, koska sehän tehdään edelleen kuulemma käsityönä. :)

    • Anonyymi

      jos ei sijoituspaikkaa, sitä ei ole, joka tarkoittaa, että et ole menossa minnekään ilman erillistä käskyä, kun sota tulee.
      sijoituspaikkaa voi arvuutella kotiseudullaan, palveluspaikoillaan, ja mikä mies intin aikana oli.
      itse seilasin paatilla mutta ammuin myös tykeillä, vietin aikani metsässä jne.
      kun noita tykkejä on, niin yksi mahis. täytyy siis muistaa kuulunsuojaus ja nostella vähän punttii, jota muutenkin tosin teen. ammunnat meni myös hyvin, että voi joutua myös kiväärinvarteen eturintamalle, ja jos seisoen, voi sen punttipuoli olla myös hyväksi, koska vaikea osua ilman vakautta.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      424
      4714
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      250
      2349
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      70
      1750
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      162
      1477
    5. Hallitus korottaa yleisen arvonlisäveron 25,5 prosenttiin

      Yleisen arvonlisäveron kiristäminen 1,5 prosenttiyksiköllä on hallituksen järein toimi kehysriihessä. Se voi tuoda valti
      Perussuomalaiset
      326
      1467
    6. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      140
      1161
    7. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      67
      1157
    8. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      81
      1141
    9. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      167
      1105
    10. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      41
      1025
    Aihe