Töissä "kenkää"

kenkärunkku

Tänään ruokatunnilla mahtava runkkuhetki. Konttorin "tytöt" päättivät lähteä ulos syömään. Korvat tarkkana ja muna kovana kuuntelin kun asiasta kävivät keskustelua. ruokatunnin aika koitti ja tytöt vaihtamaan vaatteita. Koko porukka ulos talosta, ja tyttöjen pukuhuoneessa oli juuri jalasta riisuttuja paljon käytettyjä työkenkiä. Lukitsin oven edelleen muna kovana ja suunnistin noiden runkattavien kenkien luokse. Kengät odottivat minua pukuhuoneessa ja valitsin suosikkini, kiilakorkoiset korkkipohjaiset sandaletit. Kaivoin terska paljaana seisovan kullin esiin samalla haistellen sandaletin kärkiosaa johon sukkisvarpaat olivat piirtäneet kuvion. Työnsin seisovan kullin varpaiden aukosta sisään ja toista kenkää haistellen aloitin nussimisen kenkään. Muna liukui aukosta sisään ja tunne oli mahtava kun terska hankasi kengän pohjaa, jota juuri äsken oli hangannut sukkisjalka. Nussin kenkää yhä nopeammin samalla nuollen ja nuuskien toista hikistä kenkää. Pussit hakkasivat kengän kärkeä runkkaamisen kiihtyessä. Katseeni harhaili muissa lattialle jätetyissä kengissä kun tunsin sperman lähtevän liikkeelle.
Vielä muutama runkkausliike ja ehdin juuri vetää kullin pois kengän sisältä ja lennättää spermat lattialle. Terska märkänä pyyhin spermat lattialta ja tarkistin että pukuhuoneessa kaikki oli samoin kun tullessani sinne.
Työpäivän päätyttyä jäin hetkeksi työmaalle ja kävin runkkaamassa vielä yhden varvin samaa kaavaa noudattaen mutta tällä kertaa kenkä oli avokas ja aromit näin nuuskijan mielestä todella palkitsevat. Mukava perjantai töissä, ja parasta tässä on se että hikisiä naisten käyttämiä kenkiä löytyy aina kun on tarvetta runkkaukseen.

6

123

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ruiskumestari

      Minut pakotti paskamainen naispomo ylitöihin viime viikolla, kun ei itse viitsnyt tehdä hommaansa loppuun. Tein homman ja lähtiessä runkkasin sen nimikoituun kahvimukiin kunnoin mällit. En tiedä huomasiko mitään aamukahvilla, kun en aamulla työmatkan takia ollut paikalla. Ei tuosta muuta iloa kyllä ollut kuin kostonilo, niin no kevenihän pallit.

    • Uskalsin

      Runkkasin spermat työkaveri-naisen pikkareihin pimpan kohdalle, ne olivat hänen pukkarikaapissa. Haistoikohan pimppa seuraavana päivänä sperman kankaasta joka painui sitä vasten?

    • Mahtavaa ! .. Tosin itse laukean aina kengän sisään. Varvasaukolliset ovat kyllä parhaita !

    • Työkengät

      Vaimo toi kotikäyttöön entiset työkenkänsä. Malliltaan kengät ovat ns puukengät. Sisäpohja nahkaa joka on imenyt mahtavat aromit itseensä. Nuuskimisnautintoa lisää kun tiedän vaimon käyttävän töissään talvella sukkiksia, ja ilmojen lämmettyä polvisukkia. Usein olen haistellut vaimon työsukkia ja yhtä usein runkannut spermat toiseen sukkaan samalla kun olen toista nuuskinut. Nyt olenkin jo pari kertaa nussinut tuohon entiseen työkenkään ja laskenut spermat reilusti kengän sisään. Tuntuu taivaalliselta työntää seisova paljasterskainen muna kengän sisään ja tuntea kuinka sisäpohja ihanasti hankaa terskan alapintaa. Kun samalla nuuskii aromeja toisesta kengästä on sanomattakin selvää että spermat lentää kenkään aika nopeasti.
      Vaimo on tietoinen mieltymyksestäni ja pitelee noita kenkiä kotona ollessaan samalla hiostuttaen sukkisvarpaat illaksi nuuskittavaksi. On kertonut seisokin olevan kovempi kun on sängyssä nuuskittavaa. Usein kun nuuskin ja imeskelen hikisiä sukkisvarpaita vaimoni imee samalla kovaa munaani, ja imeskelyn lomassa kehuu paisunutta terskaani. Uskoisin että tuo varpaiden imeskely kiihottaa vaimoanikin, koska hän tuntuu nauttivan yhtä paljon kuin minäkin. Ja sukkien haistelusessio päättyy lähes aina naimiseen. Joskus vaimoni pyynnöstä runkkaan spermat sukkiksille, joka sekin on mahtavaa kun näkee vaimon kiihottuneena katsovan runkkaustani ja kannustaen odottavan sperman lentoa paljaan terskan päästä.

    • vaara_vaanii

      Tiesittekö, että jalkasieni tarttuu myös nivusalueelle?

    • jocke10

      tätä tulee kanssa harrastettua täälläkin. Konttoristi kun lähtee asioille tulee itse lähdettyä usein pukuhuoneeseen ja nuuskittua neidin korkkareita. Kerran jo kyllä olin jäädä kiinni tästä.
      Aika usein vietän aikaa " ylitöissä"

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi yritti murhata mopopojan

      Nyt menee kissalan poikien touhu liian pitkälle! https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012193221.html Karu video mopomiiti
      Maailman menoa
      705
      2800
    2. Mopomiitti!

      Menikös öoliisilta yli tuo mppedinkans kisaaminen tais olla melkoinen riski vahigoittaa tarpeettomasti jopa kuolla tuoss
      Tuusula
      516
      1715
    3. Poliisi kiilasi mopoilijan

      Ylellä leviää video jossa poliisi pysäyttää rajusti kiilamalla mopo pojan. Toivottavasti poliisi ottaa tuosta mallia myö
      Kiuruvesi
      311
      1383
    4. Ei se nainen edes oo

      mitenkään nätti 🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      83
      1364
    5. Aina vaan mietin sua

      Miksen saa sinua mielestäni pois
      Ikävä
      58
      923
    6. Käviskö tällainen suhde

      Tutustutaan, fyysistä kontaktia, mutta ensijaisesti tarkoituksena ei ole aloittaa mitään virallista tai rikkoa mitään? E
      Ikävä
      66
      802
    7. Vetovoima

      Onko välillänne suuri vetovoima ja miten se ilmenee? Onko siitä haittaa?
      Ikävä
      35
      715
    8. Raiskausyritys

      Eilen laajallakankaalla lenkkipolulla.
      Kajaani
      37
      715
    9. Nainen. Onko meissä

      Sinusta jotain samaa? Näköä tai luonteenpiirteitä? Utelias
      Ikävä
      48
      704
    10. Onko täällä ketään

      Joka kaipaa M alkuista? Millä kirjaimella nimesi alkaa?
      Ikävä
      46
      694
    Aihe