Lisää tunteja....palkat alas ;(
Yhteiskuntasopimus onneksi kaatui
kfuhfnfj
11<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Joo hyvä juttu, että kaatui. Mitäpä luulet, mitä tapahtuu jatkossa?? Hallitus kyllä kertoo, että kuinka käy lama talkoissa. Otetaankin sitten vähän enemmän, mitä ehkä yhteiskuntasopimuksessa olisi sovittu! Voi vee, kun nämä liiton pamput on sitten tyhmiä! Kuvitteleeko ne oikeasti, että entinen touhu vaan jatkuu ja mistään ei voi tinkiä?! Siellä rupeaa Lylylläkin kohta penkki heilua!
niin sanottu tuleva hallitus on.EK JA HÄKÄMIEHEN HALLITUS.YHTEISKUNTASOPIMUS OLI VAIN VERUKE SIPILÄLTÄ NEUVOTTELUISSA. OLI JO KAPINETEISSA PÄÄTETTY NS.SYÖTTI YHTEISKUNTA SOPIMUKSESTA TÄLLÄ TAVALLA TEHDÄÄN SUOMEEN PORVARI HALLITUS ..ETTÄ NÄIN...---
Olkaa hiljaa, tänään on suruliputuspäivä, syyllinen tähän on EU:n liittymisestä on 20 vuotta.
Kaikki on mennyt päin helevettiä, työntekijät ei tarvitse joustaa mistään.
Työntekijä puoli olisi varmasti valmis joustoihin, jopa työajan pidennyksiinkin, jos Suomen nostotalkoot olisivat yhteiset.
Näissä neuvotteluissa vain vain työntekijäpuolen pitäisi joustaa.
Muutama vuosi sttten Finnairin henkilöstö teki ilmaista työtä jotta yhtiö pääsis nousuun. Samaan aikaan ylimmälle johdolle maksettiin valtavia bonuksia. Empä ihmettele yhtään jos henkilökunnan joustohalut lähtee.
Kyllä sitä aina työnantajan kanssa pärjää, kun tekee työnsä tunnollisesti.
Se vain, että kaikki mehut lähtee töitä tehdessä, varsinkin loppuviikosta alkaa olla jo melko väsynyt.
Satunnaiseen tuttavapiiriin kuuluvat työkyvyttömyyseläkeläiset ovat minulle se harmin paikka. Ovat kuka mistäkin syystä jääneet eläkkeelle ennen varsinaista eläkeikää. Energiaa häiriköintiin riittää, kun ei tarvitse tehdä töitä. Ja kateuteen - ennen kaikkea siihen. Ehän heillä ne eläketulot kovin kummoset ole, mutta se nyt ei ole minun syytäni.
Itse istua kellotan sohvalla ihan ookoo elakkeella ja kasvatan masua. Pierettää vain niin armottomasti, kun söin ruisleipää ja piimeä aamuseksi.
En enää työstä välitä, sitä sai nauttia tarpeeksi >30 vuatta!
piereskele rauhassa pieru-lusmu itse olen ollut työelämässä 42 vuotta eikä vielä pieretä mutta p-askalla käyn joka päivä.
Minullakin suoli toimii säännönmukaisesti. Pissa tulee aamulla klo 6 ja kakka klo 7. Itse heräilen siinä kahdeksan korvilla
lazynä-onko totta elakkeella on noin tarkat ulostus ajat
On, pitää olla päivärytmi, muuten tylsistyy
Onko työkyvyttömyyseläkkeellä myös sellaisia, jotka ovat onnistuneet keplottelemaan itsensä eläkkeelle? Paljon on varmaan niitä, jotka ovat oikeasti sairaita ja työkyvyttömiä. Paljon on sellaisia, jotka ovat sairaita, mutta eläkettä ei myönnetä.
Luuserit pitäisi laittaa pakkotyöhön tai -koulutukseen.