Pientä taustaa itsestäni. 21 v. nuori mies. Olin nuorena poikana hyvinkin sosiaalinen. Nyt kun on omilleen muuttanut niin kaikki tuntuu kovin vaikealta. Mitään muuta en haluaisi kuin tavata uskomattoman ja kauniin tytön johon rakastua. Kaverit on hylänneet aikoja sitten muutamaa lukuun ottamatta. Psykologilla aloin käydä vähän aikaa sitten ongelmiani koskien, tuntuu silti vaikealta nähdä valoa tunnelin päässä. Ei oikein tiedä mitä tässä tehdä. Haluaisin vain kovasti olla kavereiden kanssa ja tavata uusia ihmisiä mutta yksin siihen en pysty. Jotenkin tuntuu että keinot on lopussa. Viimeinen mitä haluan on olla säälikohde, mutta halusin jonnekkin purkaa oloani.
Yksinäinen
Yksinäineeen
5<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ei kannata toivoa mitään kaunista tyttöä, koska et voi saada sellaista. Voit saada vain parhaat vuotensa nähneen naisen sitten joskus kolmikymppisenä. Enkä halua masentaa tässä sinua vaan kertoa vain totuuden. Minulla on kuitenkin vähän enemmän elämänkokemusta, niin tiedän nämä asiat.
Mä oon huomattavasti vanhempi eikä mulla ole koko elämän aikana koskaan ollut paljon kavereita ja voin sanoa, ettei se ole ongelma. Paras olla omissa oloissa ja jos rupee vituttaa niin silloin popsii bentsoja ja teaniinia niin jo rupee mieli koheneen. Tyttöystävistä on ihan turha haaveilla, niistä ei ole kuin harmia. Elämä on kaikille yhtä sekasortoa, oli niitä kavereita tai ei. Turhaan valitat.
Kuulostaa tutulta, paitsi etten ollut nuorena aina niin sosiaalinen. Ehkä siksi ihmisten kanssa on aina niin vaikeaa ystävystyä nykyäänkin. Ja olen siis 21v. nainen. Rakastuminen ja luotettavan kumppanin löytäminen tuntuisi ihanalta ajatukselta, mutta miten siihen pystyy jos ei saa löydettyä edes kavereita? Puhumattakaan itsetunnosta jota tämä yksinolo on syönyt, eikai kukaan halua kumppania joka ei ole itsevarma. Pakko kai tässä on jokin luonnevika itsellä olla, kun vanhat ystävät hylkäsivät ja uudet tuttavuudet ei tahdo tutustua paremmin. Tsemppiä sinulle, toivottavasti psykologista olisi apua!
Mäkin olen ollu monessa ja isossa porukassa nuorena mutta enää en. Olin masentunu 5-6v sitten ku stressasin niin älyttömästi sosiaalisia suhteita mitkä alko hiipumaa. Väkisin yritin pysyä mukana ja myös se masensi koska ei tuntunu luontevalta.
Vasta tässä vuoden sisällä olen havahtuku että ei mun tarvi pyöriä ihmisten kanssa. Suoraan sanottuna mä olen itelleni ihan vitun hyvää seuraa! Olkoon itserakkautta tai mitälie, mutta jos mä näin tunnen niin se on OK. Katon leffoja, luen kirjoja, lenkkeilen, käyn töissä ja salilla. Viimeviikolla olin metsässä ja löysin puuhun rakennetun kopin mistä kytätään/ammutaan hirvieläimiä ja siellä istuessani tajusin sen että olkoon tää itserakkautta mutta tätä mä haluan enemmän! Ei tarvi stressata toisesta ihmisestä ja saa tehä koska ja mitä vaan ite haluan. Kerran kuukaudessa käyn ylläpitämäs kaverisuhteita ryypäten tai bilistä pelaen ja se on tarpeeks.
Tytöistä oon myös ressannu turhaan. Sama pätee niihin, eikä se seksi ole hienoa jos ei ole tunteita toista kohtaan! Mielummin sitten katon pornoa ja runkkaan :D
Mieti säkin että jos kuitenki stressaat turhasta ja sulle sun oma itsesi seura ois sitä parasta? Tän mä tajusin vasta nyt 24vuotiaana
Olen samaa mieltä kuin edellinen...