Jatkan etsimistä

Jos ennen kuolemaa löytää hyväsydämisen ihmisen rinnalleen
562
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Sitähän me kaikki.

Hyväsydämisen, fiksun ja itsestään huolta pitävän naisen jonka kanssa olisi vielä jotain yhteistä löytäminen vain on hyvin vaikeaa varsinkin jos itse on jo päälle kolmekymppinen mies.

Ei niitä joka oksalla kasva.

Äänestä
  • Jos löytää, ei saa päästää karkuun.

    Äänestä

  • ainaontoivoa kirjoitti:

    Jos löytää, ei saa päästää karkuun.

    Ei nyt noita ole erityisesti päästetty karkuun kun ei niitä näytilläkään ole ollut.
    Jos joku tapaus on ollut niin on tullut selväksi ettei kiinnostusta erityisesti ole naisen suunnalta. Ei jaksa alkaa väkisin vääntämään ja olemaan se kiinnostunut osapuoli, jos sitä tuolla "ei saa päästää karkuun".

    Naiset ovat niin oman arvonsa tuntevia ja passiivisia että odottavat miehen olevan se aktiivinen osapuoli. Eivät tajua että mieheltä voi loppua usko asioiden suhteen ja jos ei ole erityisen komea tai statusvoimainen "ilmestys" niin sitä on turha kuvitella että naisilta saa pään pyörälle noin vain.

    Valitettavasti en jaksa olla siinä alussa se ainut aktiivinen osapuoli, odotan naiselta myös kykyä tulla vastaan koska mielestäni se kertoo naisen muistakin hyvistä ominaisuuksista ja siitä ettei vain alennu "naisen rooliin" sekä odota toisen taipuvan" miehen rooliin".

    Mieluummin yksin kuin polvillaan anelemassa seuraa tai toisaalta yrittämässä "pelata peliä" jonkun kanssa. Molemmat ovat lapsellisia toimituksia ja kertovat osapuolista kaiken tarpeellisen.

    Äänestä

  • Thatsit kirjoitti:

    Jatka sitten etsimistä.

    Äänestä

voi tätä feminismiä täällä.ketä se auttaa?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

deadinsideee kirjoitti:

Jos ennen kuolemaa löytää hyväsydämisen ihmisen rinnalleen

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu