JUUSO VALTUUSTONPUHEENJOHTAJA -TYYLIKÄS

Juuso, opeta muita valtuutettuja pukeutumaan kunnolla,
osaat tyylin joten opeta se valtuuston uusi tyyli näille muille.
465
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Tarjoustalon teryleenivetimillä kansantalous nousuun...

Äänestä

Loistavaa työtä Juuso.

Äänestä

Valtuuston puheenjohtaja Juuso Seppälä, palauta valtuustolle kuntalain mukainen valta. Huolehdi valtuustoaloitteiden käsittelystä lain mukaisessa ajassa ja Heinolan edun mukaisesti. Myös omien aloitteidesi. Heinola tarvitsee pienhankintaohjeen, first card -luottokorttien käytön tarkastamisen ja kaikki hankinnat avoimena datana nettiin.

Huolehdithan myös, että kesäteatterissa käytetään kassapäätteitä, joissa kuitit. veronmaksajat haluavat tietää, paljonko kaupunki avustaa pelkästään kesäteatteria. Tuloslaskelman, taseen ja kesäteatterin kuitilliseen kirjanpitoon perustuen. Kulttuuritoimen osastopäällikön asema ja vastuut olisi myös hyvä läpivalaista, ja selvittää huhumyllyn vuoksi osastopäällikön valinta kyseiseen virkaan, eli viran pätevyysvaatimus. Kuka hoiti virkaa aikaisemmin ja miksi viran pätevyysvaatimuksia on muutettu. Kuuluuko kulttuuritoimeen lintutarha, museot, galleria, kesäteatteri, eli montako yksikköä ja montako viranhaltijaa yhteensä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Juusonkannattaja kirjoitti:

Juuso, opeta muita valtuutettuja pukeutumaan kunnolla,
osaat tyylin joten opeta se valtuuston uusi tyyli näille muille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu