Maakunnan vaihto?

Tuli sitten kielteinen päätös hallitukselta koskien Iitin liittymistä Päijät-Hämeeseen. Sinne ei kuulemma ole tarpeeksi asiointia eikä muitakaan yhteyksiä, kun taas Kouvolassa käydään töissä ja kaupassa. Mietin tässä, mitä ihmeen väliä sillä enää tänä päivänä on, missä maakunnassa ollaan. Maakunta on valtionhallinnon toimialue ja nyt elyt ja avit karsivat palvelujaan ja yhdistelevät toimintojaan. Muutama vuosi lisää leikkauksia ja koko Etelä-Suomen lääni on yhden hallintohimmelin alla, erilliset maakuntaorganisaatiot on purettu ja tämä ongelma ratkeaa itsestään.
Pointti kai on ollut siinä, että Iitti saisi sote-palvelut jatkossakin siitä sote-piiristä, jota on ollut itse mukana perustamassa ja joka on maan vertailussa halvimpia vaihtoehtoja. Kouvola ei kykene selviämään omistakaan potilaista, siellä on eri järjestelmät ja investointitarpeet ja jatkuva kissanhännänveto Kotkan kanssa kaikesta mahdollisesta.
Mikään sote-laki ei voi ohittaa Suomen perustuslakia, joka takaa kunnallisen itsehallinnon. Maahan ei voi uuden hallituksen toimesta vääntää sellaista sote-lakia, joka määräisi Iitin vastoin tahtoaan - ja tervettä talousjärkeä! - irti Aavasta. Vasta konkurssikypsä kunta pakkoliitetään mihinkään ja siinä jonossa on satoja kuntia Iitin edellä. Mistä siis tässä koohkaamisessa on kyse?
3151
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kaikessa tuossa kohkaamisessa lienee kyse lähes yksinomaan teidän paikallisen demaripomo Lehtisen ja hänen lähipiirinsä kabinettikähminnöistä Lahden suuntaan. Ehkä siinä on myös jonkinmoinen niin vanha kaunan kanto Kouvolan suuntaan, että mies (Lehtinen) itsekin on jo saattanut unohtaa sen alkuperäisen syyn. Mene ja tiedä, mutta näin kuitenkin veikkaan.

Äänestä

Mielnkiintoista Lehtisen asiasssa on se, että Lehtisen on kouvolaisen yhtiön palkkalistoilla. Lehtisen puoliso on Kouvolan kaupungin työntekijä.

Äänestä

Mielenkiintoisinta on, että saako Iitti jäädä edelleen Aavaan (Päijät-Hämeen) sairaalapiiriin. Iitti muistaakseni oli yksi sen perustajista.

Kun Pohjanmaa sai siirtyä TYKSIn alueeksi, niin sitä silloin valtion suunnalta perusteltiin niin, että tottakai meillä on demokratia ja kentän toiveita kuunnellaan ja ei ole pakko mennä Tampereelle.

Jos valtio ei tähän taivu, niin kyse on silloin demokratian ylikävelemisestä. Siitäkin huolimatta, että kuntaliitoksen osalta rohkeus petti jonkun äänen verran.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ehloontahloon kirjoitti:

Tuli sitten kielteinen päätös hallitukselta koskien Iitin liittymistä Päijät-Hämeeseen. Sinne ei kuulemma ole tarpeeksi asiointia eikä muitakaan yhteyksiä, kun taas Kouvolassa käydään töissä ja kaupassa. Mietin tässä, mitä ihmeen väliä sillä enää tänä päivänä on, missä maakunnassa ollaan. Maakunta on valtionhallinnon toimialue ja nyt elyt ja avit karsivat palvelujaan ja yhdistelevät toimintojaan. Muutama vuosi lisää leikkauksia ja koko Etelä-Suomen lääni on yhden hallintohimmelin alla, erilliset maakuntaorganisaatiot on purettu ja tämä ongelma ratkeaa itsestään.
Pointti kai on ollut siinä, että Iitti saisi sote-palvelut jatkossakin siitä sote-piiristä, jota on ollut itse mukana perustamassa ja joka on maan vertailussa halvimpia vaihtoehtoja. Kouvola ei kykene selviämään omistakaan potilaista, siellä on eri järjestelmät ja investointitarpeet ja jatkuva kissanhännänveto Kotkan kanssa kaikesta mahdollisesta.
Mikään sote-laki ei voi ohittaa Suomen perustuslakia, joka takaa kunnallisen itsehallinnon. Maahan ei voi uuden hallituksen toimesta vääntää sellaista sote-lakia, joka määräisi Iitin vastoin tahtoaan - ja tervettä talousjärkeä! - irti Aavasta. Vasta konkurssikypsä kunta pakkoliitetään mihinkään ja siinä jonossa on satoja kuntia Iitin edellä. Mistä siis tässä koohkaamisessa on kyse?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu