Laajakaista ei toimi, ei ole toiminut pitkään aikaan.
Aiemmin, kun se meni poikki, meni ihan yhtäkkiä, mitään konkreettista kontaktia laitteisiin ei tapahtunut tms.
Vikapalvelussa sanottiin kaikki kunnossa jne ja että omassa päässä varmaan ja tutut sakkomaksu -jutut.
No oletin sitten että voi olla, vaikken uskonut.
No meni aikaa annoin olla, kun on toinenkin yhteys. sitten sain testattua toisella boxilla, sama homma.
Otin nopeasti yhteyttä, että nyt jotain toimia, kaikki on koklattu eri laitteilla, eri pistokkeissa ja eri johdoilla, MUTTA EI TOIMI.
Kullit muisti taas sakkomaskuistaat louskuttaa, mutta sentään asentaja lähti tutkimaan.
Ja mikä on tulos, asentaja ilmoittaa kaikki ok, ostakaa uusi boxi ja testatkaa.
Ja kun en vittu osta.
Miten pitäisi toimia? Voinko jotenkin todistaa, että puhelinpistoke kunnossa, voiko sitä testata jotenkin, esim. jos kokeilee lankapuhelimella ja se toimii, onko se todiste että se toimii ja laajakaista virhe on jossain muualla kuin tuossa pistokkeessa vai?
Ja siis siksi en osta, kun se on kahdella boxilla testattu ja kumpikin toimi aiemmin kuin vettä vain.
En tiedä mitä niille tiedottomille ääliöille selittää, että homman saisi kuntoon.
Ideoita operaattoria vastaan
3
94
Vastaukset
- haistakee
Eli ADSL-yhteys vai? Millä koneella ei toimi? Miten yhdistät koneen verkkoon? Oliko "boxin" asetukset kunnossa? Jos "boxin" asetukset ovat päin vittua, niin ei se tietenkään toimi. Mitkä eri pistokkeet? Onko seinäpistokkesta talojakamoon menevä kaapeli kunnossa?
- Herranisä
Tuli operaattorin vaihto. Kyllä se on totta kun menet hydrauliikka sivuille, yhteys katkeaa ja tulee ilmoitus että sim-korttia ei havaita, käynnistä uudelleen. Eli nykyisellä operattorilla on joku lestaadiolais ohjelma joka katkaisee yhteyden pornosivuille.... jo on meininkiä ! Herra Jeesus !
- juokse_porosein
Se on ominaisuus ei vika.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä
Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai898213Persut: haluamme lisää veroja!
Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki424728Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.414371Jos samassa autossa istuu romani, somali ja venäläinen, kuka ajaa?
Arvioiden mukaan romanit lähtivät noin 1000-luvulla liikkeelle pohjois-Intiasta. Nyt 1000 vuotta myöhemmin he ovat levit452575Numero josta kaivattusi tulee mieleen
Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.981458- 401286
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress401227Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera
Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota391150Heräsin taas sinä mielessä
Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?641132Kannattaa toimia yleisesti ottaen
Ajoissa. Vaikka miten paljon haluan ja tunnen, olen löytänyt nyt elämääni jotain uutta ja se todennäköisesti edistyy, jo1661070